NHL fantasy-liiga alkaen vuodesta 1984

  • 6 604
  • 125

Wille

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ihan vaan ideana, eikö Cuppivoitosta voisi palkita EX-statin nousulla tai muulla vastaavalla koko joukkuetta?

Tuo yllä kuvattu systeemi näyttää hyvältä, sen sulattamisessa kestää "hetken".
 

oldcoach

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Chicago Black Hawks
Haluaisin tässä vaiheessa hiukan mielipiteitä siitä, että halutaanko tästä liigasta sellainen, jossa pelaajien arvot pyrkivät mahdollisimman tarkasti seuraamaan pelaajan oikeaa kehitystä vai halutaanko liigasta sellainen, jossa pelaajat kehittyvät sen mukaan miten heitä peluutetaan.

Sillä on merkitystä esimerkiksi sopimusneuvotteluissa. Mikäli pelaaja A alkoi hiipumaan oikeasti 26-vuotiaana ja on nyt minulla 24-vuotias, niin eihän mun kannata tarjota yli kahden vuoden sopimusta kaverille jonka arvojen tiedän hiipuvan parin kauden jälkeen. Tai joku nuori pelaaja takoo farmissa hienot luvut taululle, mutta kun oikeassa elämässä ei saanut pelata kolmea ottelua enempää NHL:ssä niin eihän hänestä silloin tule meidänkään liigassa mitään.

Mikäli päädymme tuohon mahdollisimman tarkasti oikeita arvoja seuraavaan liigaan, niin silloin ei esim. draftissa kannata pitää kolmea kierrosta enempää. Eikä kannata pitää farmissa kuin muutama ukko, ettei rahat kulu pelaajiin joista tietää jo 18-vuotiaana ettei niistä tule koskaan mitään. Eikä kannata pitää training camppeja, koska kalliilla rahalla hankitut arvonnousut saattavat pudota kauden päättyessä. Pelaajakaupoista katoaa aika lailla mielenkiinto, kun molemmat managerit tietävät aika tarkkaan kenestä kasvaa tähti ja kenestä ei. Muutama päättyneen kauden kauppakin tuntuu nyt hölmöltä.

Suunnittelin tämän liigan alunperin niin, että kyseessä olisi enemmän fantasyliiga kuin jokin vanhojen kausien uudelleenpelaaminen.

Haluaisin mielipiteitä hiukan useammaltakin liigan managerilta. Yksi vaihtoehto on tietysti järjestää äänestys.
 

SharksAttack

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, KalPa, Sport
Itse olen sitä mieltä että kaikista pelaajista voi tulla huippuja vaikkei sitä oikeasti ole ollutkaan. Eihän siinä muuten olisi mitään järkeä varata esim. noita suomalaisia joita tuolla draftilistan loppupäässä on. Tietysti joidenkin oikeiden huippupelaajien (joista ei näytä noilla arvoilla tulevan mitään) arvoja voidaan nostaa ja korjata oikeaan suuntaan.

Tämä asia olisi hyvä saada selväksi ennen draftia että tietää varaako pelkästään oikeita huippupelaajia ja muilla ei ole mitään väliä vai varaako siellä loppupäässä mielenkiintoisia nimiä jotka ei ikinä noussut huipulle.

GM Quebec Nordiques
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Olen myös tuon random-homman kannalla, mutta en keksi sen järkevään toteuttamiseen mitään muuta syytä kuin se, että antaa simulaattorin tehdä ne arvomuutokset. Kun tuossa noita simun muuttamia arvoja pääsi tutkimaan, niin siellä oli erittäin suuria heilahteluja ja kaikki pelaajat olivat ainoastaan simulaation armoilla ja tasavertaisessa asemassa. Vanhukset olivat kehittyneet, nuoret heikentyneet, ihan laidasta laitaan. Muutokset perustuivat täysin tähän fantasykauteen, joten mikäpä sen parempaa?

Tämän simuhomman lisäksi kun lyödään tuon ylläolevan kaltainen pääosin faktoihin pohjustuva kehitysjärjestelmä, niin uskoisin että oltaisiin jo aika hyvillä jäljillä. Tärkeintä on nyt kuitenkin luoda sellainen systeemi, mistä ei tarvitsi arpoa ja ihmetellä, että mitä tuleman pitää.

Haluaisin kuitenkin vedota vielä tuohon entisten supertähtien arvojen korjaamiseen, sillä ne tuovat ainakin itselleni rajusti mielenkiintoa tähän manageriin. http://www.jatkoaika.com/keskustelu/showthread.php?t=27894 Tämän topikin lukeminen valaisee mistä on kyse, vaikka en itse sinne ole mitään kirjoittanutkaan.

Tulevien draftien osalta supertähdet eivät kuitenkaan saata olla sitä mitä ovat ja sehän tulee olemaan tämän pelin suola. Draftista kun vielä tekee arpapelin jollain tavalla, niin sen jälkeen vaikuttaisi jo erittäin hyvältä. Mutta nämä jo tällä hetkellä pelissä olevat miehet tulisi mielestäni korjata sellaisiksi, että heistä olisi mahdollista kehittyä sellaisia, joita oikeasti olivat. Mutta eihän sitä tiedä vaikka eivät kehittyisi sittenkään, jos simulaatio on toista mieltä... ;)

Ehdotukseni on siis:

1. Simulaatio tekee kauden päätteeksi ensin arvomuutokset.

2. Arvojen korjaaminen muutamien pelaajien osalta, mitkä ovat todella pahasti pielessä. Ei välttämättä sille tasolle, mitä niiden pitäisi olla, mutta kuitenkin enemmän oikeaan suuntaan.

3. Simumuutosten pohjalta tehdään arvonostot/laskut Voittajan sääntöehdotuksen mukaisesti.

Tuon 2. kohdan korjaukset tehtäisiin ainoastaan nyt ja siitä eteenpäin tulevat kaudet mentäisiin 1. ja 3. kohtien avulla.
 
Viimeksi muokattu:

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
SharksAttack kirjoitti:
Itse olen sitä mieltä että kaikista pelaajista voi tulla huippuja vaikkei sitä oikeasti ole ollutkaan. Eihän siinä muuten olisi mitään järkeä varata esim. noita suomalaisia joita tuolla draftilistan loppupäässä on. Tietysti joidenkin oikeiden huippupelaajien (joista ei näytä noilla arvoilla tulevan mitään) arvoja voidaan nostaa ja korjata oikeaan suuntaan.

Hyvin pitkälti samaa mieltä. Kaikkien pitää voida hyvän kauden jälkeen nostaa arvojaan - ei vain niiden jotka oikeastikin pelasivat hyvin.

Muuten tuo Voittajan esittämä arvojen kehitys ihan hyvä, mutta mielestäni kategorioiden haarukkaa voisi lisätä. Jos haarukka on (esim 2-3) yhden pisteen erolla niin ei juuri pelaajat erotu toisistaan. Toinen olisi että kauden parhaat saisivat enemmän plussaa.

Mutta mulle käy kaikki. Ja hatunnosto Voittajalle ja Henkalle panostuksesta tuohon.

- Canucks
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Mr. Smith kirjoitti:
Muuten tuo Voittajan esittämä arvojen kehitys ihan hyvä, mutta mielestäni kategorioiden haarukkaa voisi lisätä. Jos haarukka on (esim 2-3) yhden pisteen erolla niin ei juuri pelaajat erotu toisistaan. Toinen olisi että kauden parhaat saisivat enemmän plussaa.

Tähän voisi lisätä sen Oldcoachin mainitseman nuorten pelaajien leirittämisen tai muun vastaavan idean. Esimerkiksi jokainen joukkue saisi tietyn määrän arvopisteitä käytettäväksi pelaajien kehitykseen. Olkoot määrä vaikka nyt 10 pistettä ja ne saisi käyttää tietyin ehdoin. Esim. yli 70 olevaa arvoa saisi kehittää maksimissaan vain 1 pisteen verran ja sitä alempia enemmän jotenkin portaittain.

Esim:

80 tai yli, ei saa kehittää enää
70-79, +1
60-69, +2
alle 60, +3

Pistemäärä olisi siis joku järkevä ja niitä saisi käyttää vapaasti kenen tahansa pelaajan minkä tahansa arvon kehittämiseen.
 
Viimeksi muokattu:

oldcoach

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Chicago Black Hawks
Nuorten pelaajien harjoitusleiri on tulossa. Siihen täytyy nyt miettiä vaan rajat sekä pelaajan iän että hänen korjattavien arvojensa suhteen. Olen hiukan ajatellut (pashat, kattonut mitä muilla liigoilla on, olen mukana 16:ssa liigassa...) että 18-22 vuotiaita ja OV 0-73 voisi lähettää leirille.

Eli manageri voisi rahan voimalla rakentaa jostain nuoresta pelaajasta ainakin kelpoa rivimiestä, mutta huippupelaajaksi tuleminen vaatisi edelleen sekä
* lahjakkuutta (=oikeasti supertähti, huomioidaan käsin tehdyissä arvoissa)
* oikeaa peluuttamista (ensin vastuuta farmissa ja sen jälkeen peliminuutteja nousevalla käyrällä ylhäällä, roolin muutosta nelosketjusta kohti ykköstä)
* rutkasti tuuria (koneen tekemät arvot)

Toivoisin että meidän arvovastaavat ottaisivat käyttöönsä uuden arvon, jota tosin täytyy pitää manuaalisesti ylhäällä. Arvon nimi on Motivaatio, ja siihen vaikuttaa sekä pitkällä jänteellä pelaajan kehityskäyrä että lyhyellä jänteellä kaikki muu, esim. kaupat, joukkueen menestys, oma menestys, hankitaanko joukkueeseen samalle paikalle haastaja vai myydäänkö edestä kilpailija pois, sopimusneuvottelut yms.

Itse voisin käyttää tätä Motivointiarvoa myös noita uusia sopimuksia hyväksyessä/hylätessä.

Uskoisin tästä liigasta tulevan muuten aika huippuhyvän!

Kunhan Arvomestarit saavat ratingit ihan lopullisesti valmiiksi, voimme siirtyä draftaamaan. Hoidetaan se nyt sitten IRC:n kautta.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tuossa mietiskelin, että jos sitä fantasyä tähän liigaan erityisesti halutaan, niin parhaimpia sitä tuomaan ovat ne koneen tuomat muutokset. Ne perustuvat silloin 100% pelaajan entisiin arvoihin ja pelattuun kauteen täysin pelaajan taustoista riippumatta. Arvot romahtelivat ja nousivat oli ikä mikä tahansa, jos oli pelannut huippu/paskan kauden.

Tämä asia ainakin on helppo päättää. Joko ne koneen muutokset otetaan mukaan tai sitten ei oteta. :)
 

Wille

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Joops,

kun eilen pääsin taas verkon ääreen, niin nyt sitten poistun ens viikkoon asti.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Henkka kirjoitti:
Tuossa mietiskelin, että jos sitä fantasyä tähän liigaan erityisesti halutaan, niin parhaimpia sitä tuomaan ovat ne koneen tuomat muutokset. Ne perustuvat silloin 100% pelaajan entisiin arvoihin ja pelattuun kauteen täysin pelaajan taustoista riippumatta. Arvot romahtelivat ja nousivat oli ikä mikä tahansa, jos oli pelannut huippu/paskan kauden.

Tämä asia ainakin on helppo päättää. Joko ne koneen muutokset otetaan mukaan tai sitten ei oteta. :)

Kyllä jonkun verran fantasya pitää olla tässä liigassa, joten koneenkin muutoksia tarvitaan. Mutta mielestäni sekä arvovastaavien että koneiden arvoja pitäisi käyttää hyödyksi.

Viime kaudella tilastoista pistivät erityisesti Mark Hamway ja Paul Guay, joiden todelliset NHL-urat eivät kovin kummoisia olleet.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Olen taas sunnuntaista torstaihin koneen ulottumattomissa. Toivottavasti drafti ei ala vielä silloin.
 

Wille

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Espoon Siniset kirjoitti:
Viime kaudella tilastoista pistivät erityisesti Mark Hamway ja Paul Guay, joiden todelliset NHL-urat eivät kovin kummoisia olleet.

Arvoissa silti eniten taitaa pistää silmään Ville Kentala, joka ei päässyt edes SM-liigassa pahemmin pelailemaan. OV tais mennä jo yli 70.
 

oldcoach

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Chicago Black Hawks
1st overall pick 1985 Joe Nieuwendyk

Eli vuoden 1985 draft pyörähti tänään käyntiin. Kaksi ensimmäistä varausta on tehty, molemmilla vuoroilla otettiin lupaava sentteri.

1) LOS Joe Nieuwendyk
2) TOR Adam Oates
3) NJD Curtis Joseph
4) QUE Ed Belfour
5) HAR Sean Burke
6) CGY Mike Richter
7) VAN Bill Ranford
8) WPG Ulf Dahlen
9) PIT Steve Duchesne
10)Det Dave Manson
11)NYR Wendel Clark
12)BOS Igor Larionov
13)CHI Calle Johansson
14)STL Fredrik Olausson
15)WSH Derek King
16)BUF Craig Simpson
17)MIN Benoit Hogue
18)MTL Eric Weinrich
19)NYI Steve Chiasson
20)PHI Mike Keane
21)EDM Gord Murphy
 
Viimeksi muokattu:

oldcoach

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Chicago Black Hawks
Draft 1985 toinen kierros

22) LOS Bill Houlder
23) TOR Brad Dalgarno
24) NJD Nelson Emerson
25) QUE Dana Murzyn
26) HAR Jeff Finley
27) CAL Randy McKay
28) VAN Mark Tinordi
29) WIN Randy Burridge
30) PIT Doug Brown
31) WSH (DET) Robert Kron
32) WSH (NYR) Craig Wolanin
33) PHI (BOS) Kelly Buchberger
34) CHI Brent Gilchrist
35) WSH (STL) John Druce
36) WSH Esa Keskinen
37) BUF Tom Chorske
38) MIN Bob Bassen
39) MON Jim Sandlak
40) PIT (NYI) Tim Sweeney
41) PHI Shane Churla
42) EDM Ken Baumgartner
 
Viimeksi muokattu:

oldcoach

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Chicago Black Hawks
Kolmas kierros 1985

43) LOS Brent Fedyk
44) TOR Tommy Sjödin
45) NJD Jason Lafreniere
46) QUE Bob Beers
47) HAR Marko Palo
48) CAL Paul Stanton
49) MTL (VAN) Jamie Huscroft
50) WIN Danton Cole
51) WAS (PIT) Randy Wood
52) DET Chris Luongo
53) NYR Jukka Tammi
54) BOS Brad Lauer
55) CHI Donald Dufresne
56) STL Rudy Poeschek
57) TOR (WAS) Dallas Eakins
58) BUF Herb Raglan
59) NYI (MIN) Daniel Berthiaume
60) MON Mick Vukota
61) NYI Jiri Latal
62) BOS (PHI) Jim Paek
63) EDM David Williams
 
Viimeksi muokattu:

oldcoach

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Chicago Black Hawks
Ne pelaajat kyllä ilmoitettiin silloin joskus mulle ja mun piti ne laittaa ne siihen Yahoon listaan, mutta unohdin. Mikäli jokin joukkue haluaa tehdä vastalauseen, niin asia otetaan käsittelyyn.
 

oldcoach

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Chicago Black Hawks
Neljäs kierros valmis

> > 64) LOS Yvon Corriveau
> > 65) TOR Roger Johansson
> > 66) NJD Ken Priestlay
> > 67) QUE Mika Nieminen
> > 68) HAR Ari-Pekka Siekkinen
> > 69) CAL David Latta
> > 70) DET (VAN) Pat Jablonski
> > 71) WIN Dan Vincelette
> > 72) PIT Kay Whitmore
> > 73) CAL (DET) Jose Charbonneau
> > 74) VAN (NYR) Troy Gamble
> > 75) BOS Tony Horacek
> > 76) CHI Jeff Sharples
> > 77) STL Rob Murray
> > 78) BUF (WAS) Alain Cote
> > 79) BUF Guy Larose
> > 80) MIN Tom Draper
> > 81) VAN (MON) Robert Burakowsky
> > 82) MIN (NYI) Craig Duncanson
> > 83) PHI Gord Hynes
> > 84) EDM Steve Gotaas
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Uppasin Yahooseen nuo korjatut pelaaja-arvot. Siellä on siis näitä pahimpia virheitä korjattu mahdollisimman paljon reaalimaailman suuntaan.

Koska on vielä epäselvää, että tullaanko niitä ottamaan käyttöön, niin ainoastaan Calgary Flamesille on tehty ne taulukon mukaiset arvonostot viime kauden perusteella. Punaisella näkyy ne erikoiskategorioiden voittajat.

Muiden joukkueiden arvoja on siis tähän asti vain korjattu.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Henkka kirjoitti:
Koska on vielä epäselvää, että tullaanko niitä ottamaan käyttöön, niin ainoastaan Calgary Flamesille on tehty ne taulukon mukaiset arvonostot viime kauden perusteella.

Mielellään kiitos.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
5. kierros täältä näköjään puuttui.

85) LOS Anssi Melametsä
86) TOR Max Middendorf
87) NJD Alexander Kozhevnikov
88) QUE Erik Hämäläinen
89) HAR Jari Korpisalo
90) CAL Petteri Lehto
91) VAN Bruce Racine
92) WIN Petri Matikainen
93) PIT Mike Berger
94) DET Mario Brunetta
95) NYR Pekka Järvelä
96) BOS Jarmo Kekäläinen
97) CHI John Byce
98) STL Scott Metcalfe
99) TOR (WAS) Todd Richards
100) BUF Pekka Arbelius
101) MIN Pekka Laksola
102) MON Glen Seabrooke
103) NYI Jiri Sejba
104) MIN (PHI) Lee Giffin
105) EDM Arto Ruotanen

Lopulliset arvopäivitykset on nyt valmiit ja file löytyy Yahoosta. Vielä niistä puuttuu nämä uudet draftatut pelaajat, mutta heille pääsee tekemään sopimuksia vasta FA-pelaajien jälkeen.
 

Wille

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jokos tää liiga oli tässä?
 

oldcoach

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Chicago Black Hawks
Ikävä kyllä, tämän liigan taru alkaa olla lopussa. En oikein saa enää kipinää noiden arvojen muutteluun ja kun kerran uutta liigaa on joku jo aloittamassa, niin en näe tämän jatkamiselle muutoinkaan edellytyksiä.


Kiitos tästä yhdestäkin kaudesta. Oli tosi hienoa, kun mukana oli muutama tosi aktiivinenkin manageri. Paremmalla komissaarilla täsätä olisi tullut huippuhieno liiga. Tosin, voihan joku muu jatkaa tätä tästäkin eteenpäin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös