Schaefer ei ole pelkästään offensiivinen puolustaja, vaan hänen vahvuutensa tulevat esiin kuulemma molemmissa päissä. Luistelu ja liike ovat raporttien mukaan hänen suurimmat vahvuutensa. Paljon on nuori pelaaja joutunut jo kokemaan lyhyen elämänsä aikana. Tämän vuoden helmikuussa menetti äitinsä rintasyövälle ja vain pari kuukautta ennen sitä ns. sijaisperheen äiti hyppäsi junan alle. Sijaisperheellä tarkoitan näitä perheitä, jotka tarjoavat kodin junnusarjoissa kiekkoileville nuorukaisille.
Hienoa tosiaan, että saadaan mielenkiintoinen kisa ykköspickistä ensi kesälle. Tällä hetkellä näyttää olevan neljän pelaajan ravit käynnissä. Schaefer on nostanut syyskaudella eniten osakkeitaan ja Hagensilla ne ovat hieman laskussa, mutta täysin aukihan tämä vielä on, kun varaustilaisuuteen on matkaa yli puoli vuotta. Misa ja Martone taistelevat taasen rinta rinnan OHL:n pistepörssin kärkisijasta.
Kunhan Roger McQueen aikanaan kuntoutuu peleihin, niin siinä voi olla vielä yksi heppa haastamaan tuota nelikkoa. Anton Frondellia on myös loukkaantumiset hidastaneet, mutta vielä on paljon pelejä jäljellä hänelläkin. Vielä kauden alussa oli kuitenkin useimmissa rankingeissa kolmen kärjessä. Ja tiedä vaikka joku tulevan kevään versio Beckett Senneckestä tekee rakettimaisen nousun listoilla?