Eaglesin touhu on ollut viime viikot melkoista luotien väistelyä, mutta eivät vain suostu häviämään, vaan aina jostain kaivavat ne voiton tuovat onnistumiset ja venymiset. Mutta kyllähän näin jatkuessa tappiot ovat vain ajankysymys, joten parempaan pitäisi joukkueen pystyä, nyt näissä kireissä on ollut paljon, etteivät vastustajat ole kyenneet tappamaan otteluita pallon pudotuksiltaan, missatuilta potkumaaleilta ja miltä nyt milloinkin.
Eagleseille sinänsä iso voitto ja tapa millä se tuli on ihan tämän kauden mukaista. Puolustus on parantunut Gannonin konservatiivesesta paskasta, mutta vieläkin siellä on samoja kaikuja Gannonin peluuttamasta pelistä. Ja tällä kaudella Eagleseiden secondary on pelannut vielä huonommin kuin viime kaudella. Toki loukkaantumiset ovat hieman vaivanneet myös sitä.
Chiefsiä vastaan oli Bradley Robyn tervehdyttyä ensimmäinen ja nyt Billsiä vastaan heti perään toinen kerta kun saivat kentälle samanaikaisesti kaikki secondaryn loppukauden startterit, joten kyllähän varsinkin aluepuolustamisen luulisi tuosta yhteisten pelien myötä parantuvan, etenkin kun siellä ovat Byard ja Roby kesken kautta mukaan tulleina ja Blankenship ensimmäisen kauden startterina eli ole mikään vanha toisilleen tuttu jengi jälleen koossa tapaus. Maddoxin loukkaantumisen jälkeen nickel-positio oli ihan tuuliajolla suunnilleen jokaisen kynnelle kyenneen käytyä vuorollaan yrittämässä laihoin tuloksin. Nyt Robyn toivuttua on taas jotain valoa havaittavissa.
Hyökkäyksen puolella olin vielä ensimmäisen viikkojen jälkeen odottavalla kannalla, mutta nyt kun 2/3 on runkosarjasta takana, niin myönnettävähän se on, että Steichenia on ikävä. Ei Brian Johnson todellakaan ole niin surkea kuin Eagles-fanien someavautumista voisi päätellä, mutta taaksepäin on viime kaudesta tultu. Johnsonin koordinointi kun on vahvasti reaktiivista proaktiivisen sijaan. Eli reagoi usein vasta viiveellä esiin tulleisiin ongelmiin sen sijaan, että keksisi itse jotain yllättävää, joka puolestaan aiheuttaisi ongelmia vastustajalle ja pakottaisi nämä reagoimaan. Johnsonilla on myös tapana ihastua aina johonkin tiettyihin pelikutsuihin ja pelaajiin, jolloin kutsujen monipuolisuus kärsii ja osa hyökkääjistä ei saa palloa lainkaan. Seuraavassa pelissä taas reagoi tähän ja jättää unholaan vuorostaan edellisessä pelissä käyttämänsä asiat ja pelaajat jne. sellainen tasapaino ja luottamusta nostattava suunnitelmallisuus jotenkin puuttuvat vaan aina vain reagoidaan johonkin on se sitten vastustajan puolustuksen tekemiseen tai omilta faneilta ja medialta edellisestä matsista tulleeseen palautteeseen tai mihin milloinkin.
Nämä viimeiset kolme kovempaa matsia ovat myös herättäneet kysymyksen, mikseivät hankkineet deadlinen alla enemmän kokoa ja muskelia RB-huoneeseensa kun kerran Rashaad Pennyyn ei löydy yhtään luottoa. Nyt siellä on kolme pientä ja kevyttä backiä, jotka eivät viimeisellä neljänneksellä paljoa puolustajien taklauksia riko ja tuo niitä vankilajaardeja, joilla kello kuluisi ja hyökkäys pysyisi kentällä. Tiedä sitten paljonko enemmän olisi pitänyt maksaa, että Derrick Henryn olisi saanut tuotua Byardin kanssa Tennesseestä, mutta jotain tuollaista alkuvoimaa hyökkäys johtoasemaa puolustettaessa nyt kaipaisi. Vaikkapa mestaruusvuonna joukkueesta löytyivät Ajayin ja Blountin kaltaiset puskutraktorit, kun nyt näihin verrattaessa enemmän sieltä lasten hiekkalaatikkoleikeistä mukaan raavittu Boston Scott on se puhtain puskijatyyppi...
Hurtsillekin on tullut jo jonkinlaiseksi tavaramerkiksi tötöillä otteluiden alkupuolella milloin mitäkin, mutta nousta sitten suureksi sankariksi ottelua ratkomaan. Kova kaveri kyllä nupin puolesta, mutta kyllähän tuo virheherkkyys vielä jossain kohtaa maksaa ja isosti. Voi kun pelaisi ensimmäisen jakson nuhaiset hyökkäysvuorot edes vähän sinne päin mitä toisen puolikkaan ratkaisuhetket, niin ei tarvitsisi aina ihan niin paljoa lopussa jännittää..
www.nfl.com