Mainos

NFL season 2023

  • 120 112
  • 761

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Hyökkäyksen osalta en ole aivan yhtä kriittinen, mitä @Daro tuossa aiemmin. Niiden ensimmäisten viikkojen jälkeen ovat mielestäni saaneet palloa liikuteltua varsin hyvin, mutta red zonen tehottomuus ja lukuisat turhat pallonmenetykset ovat vaivanneet. Ensimmäinen näytti jo Miamia vastaan parantumisen merkkejä ja eiköhän tuo pallovarmuuskin kauden edetessä parane tai sitten ei tarvitse Eaglesin osalta Super Bowlista haaveilla. Menen ainakin vielä positiivisen uskon kautta.

Mielestäni suurin ero aiempaan on ollut Hurtsille suunniteltujen juoksupelien puuttuminen / huomattava vähentyminen. Vielä viime kaudellahan puolustukset joutuivat arpomaan kuka sitä palloa tulee lopulta kantamaan, nyt se on ollut selkeämmin RB vetoista, mikä on varmasti helpottanut juoksun pysäyttämistä, mistä voi olla hieman huolissaan jos trendi jatkuu pidempään samana. Samalla hyökkäys on ollut aiempaa heittopainotteisempaa, mikä sekin on tuonut omat kasvukipunsa. Tämä on kuitenkin asia mitä 250 miljoonan pelinrakentajan kanssa vähän täytyykin tehdä, jotta ukko pysyy paremmin kasassa ja pystyy pelaamaan huipulla pidempään. Enemmän olisin huolissani, mikä tällaista muutosta ei olisi lähdetty tekemään. Eiköhän viimeistään pudotuspeleissä tulla näkemään Hurtsiltakin enemmän juoksuja, joka varsinkin red zonelle ja sen läheisyyteen on arvokas ase, minkä puuttumisen kanssa ovat nyt kipuilleet.

Hurtsille ei todellakaan haluta antaa juoksua vrt. edellinen kausi. En tiedä johtukoo se pelkästään vain siitä, että halutaan edetä enemmän keskushyökkääjien kautta/heittämällä? Hurtshan on pelannut jo muutaman ottelun "hieman" loukkaantuneena. Ymmärrän kyllä sen täysin jos Hurtsia ei juoksuteta niin paljoa enään, koska se on kestämätön yhtälö pidempään.

Commanders kaatui kyllä ihan heittämälläkin, vaikkakin Commandersien tuo ottelu olisi pitänyt voittaa. Kausi on vasta puolivälissä joten en ala panikoimaan, mutta onhan tuo Eaglesien tekeminen todella keskinkertaisen näköistä kaikkinensa. Onhan tuossa toki sekin puoli, että jos peli kehittyy vielä niin vaarallinen joukkue se tulee olemaan kuten viime kaudellakin.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles

DaFlexi

Jäsen
Suosikkijoukkue
”Oltiin sitkeitä” IFK
Jets fanina sanon sen että tämä oli ihan helvetin paska peli. Mitä hittoa?

Playoffsit täältä tullaan!!!!
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Jets fanina sanon sen että tämä oli ihan helvetin paska peli. Mitä hittoa?

Playoffsit täältä tullaan!!!!
Kyllä on aikamoinen vuoristorata Jetsin kausi. 4snäppi A-Rod loppukaudeksi sairaslomalle. Kaikki laskivat (minä myös) että ei mitään asiaa jatkoon. Nyt ollaan marraskuun lopussa ja recordi on 4-3. A-Rod heittelee jo palloa varsin mukavasti tuolla lämmittelyissä. Puolustus on kyllä ihan betonia. Kun saisivat edes hyökkäyksen pikkaisen klikkaa niin saumat on mennä pitkälle.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Viime viikolla tuli aikamoinen läksytys Baltimoren toimesta, tänään vastus oli monta napsua heikompi joten Detroitilla ei ollut ongelmia vaikka hyökkäys palloa vastustajalle lahjoittelikin useampaan kertaan ja Goff heitti yhden todellisen aivopieru-pick kutosen.

Vegasin puolustus roikkui pitkään, mutta lopulta väsy oli heillekin liikaa ja Lions teki tarvittavan.

6-2 tilanteesta on erittäin hyvä lähteä parantelemaan ukkoja ja haastamaan Chargers parin viikon päästä.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Kauden ensimmäiset valmentajapotkut on sitten nähty.
Raiders potki Josh McDanielsin pellolle. Saman pesuveden mukana meni GM Dave Ziegler.
Jokohan Belichick on kaivanut kännykän taskustaan..

Päivän paras uutinen. Paljon kertoo tämän hyökkäysgurun onnistumisesta, että tänä vuonna Raidersin hyökkäys on ollut samalla tasolla, kuin surullisen 1st overall-pickin, JaMarcus Russelin kanssa. Samoin vuosia kyntänyt puolustus on ollut se mikä on joissain matseissa Raidersia pitänyt edes vähän alusta mukana, kun McDaniels saunakavereineen on sukeltanut hyökkäyksen kanssa.

Väliaikaiseksi pääkäskijäksi on nostettu Raidersin linebackereiden valmentaja Antonio Pierce ja väliaikaiseksi GM:ksi nykyinen apu-GM Champ Kelly.

Lisäksi Raiders on ilmeisesti hyllyttämässä Garappolon ja viikonloppuna avaa todennäköisesti Aidan O'Connell.
 
Sambody

Jäsen
Chase Young myös treidattu 49ersiin. Typerän vahva 49ers puolustus ja sen typerän vahva puolustuksenlinja vahvistui entisestään.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Chase Young myös treidattu 49ersiin. Typerän vahva 49ers puolustus ja sen typerän vahva puolustuksenlinja vahvistui entisestään.

Kiva täsmä haku Bosan kaveriksi kyllä. Seahawks vahvisti myös puolustuksen linjaansa hankkimalla Gianteista Leonard Williamsin. Ei ole huono haku tuokaan.
 
Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Chase Young myös treidattu 49ersiin. Typerän vahva 49ers puolustus ja sen typerän vahva puolustuksenlinja vahvistui entisestään.
Bosa, Young ja Denverista hankittu Randy Gregory on kyllä hämmentävän kova kolmikko puolustuslinjan laidoille. Siellä pitää olla kyllä kokoajan ns. pää ylhäällä, kun keskellä on vielä Armstead tuomassa painetta.
 
Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Jos käydään siirtorajan viimeiset isoimmat kalat läpi, niin:

DE Chase Young <> 2024 3rd pick
Suhteellisen halvalla lähti Young 49ers:iin, vaikka kesällä mies olisi päässyt testaamaan vapaat markkinat.

DE Montez Sweat <> 2024 2nd pick
Chicago sai haluttua vahvistusta puolustuksen linjaan, joka on ollut liigan heikoimpia tällä kaudella. Toki siellä nostellaan varmasti kulmakarvoja, kun hetkeä myöhemmin Young meni samasta osoitteesta "kierrosta halvemmalla".

DL Leonard Williams <> 2024 2nd & 5th pick
Giantsin kausi alkaa olla taputeltu ja Seahawks painelee hyvässä myötätuulessa. Mielestäni ihan ok vastine Williamsista, joka myös kesällä olisi ollut vapaa siirtymään minne tahansa.

CB Rasul Douglas, 2024 5th <> 2024 3rd
Packers pakkasi Douglasin ja lähetti miehen Billsin takakentälle. Hyvä paikko, vaikkei kuluva kausi ole Douglasilta ollut ihan edellisiä vastaava, korvaus tuntuukin tässä syystä vähintäänkin kohtuulliselta.

QB Dobbs, 2023 7th <> 2024 6th
Tämän kauden reissumies Dobbs sai lähteä Cardseista, kun Murray on pikkuhiljaa kuntotumassa. Markkinoilta hyvä haku Vikingsilta. Korvaus sinänsä näennäinen.

Muita eilisen tapahtumia: Lions haki syvyyttä laitahyökkääjien osastolle, Donovan People-Jones Brownsista Detroitiin. Jaqs vahvisti sisempää hyökkäyksen linjaa, kun Ezra Cleveland siityi Minnesotasta Jaxonvilleen. Falcons paikkaili myös loukkaantumisia puolustuksen linjassa, kun Kentavius Street siirtyi Phillystä Atlantaan.

Vaikka Sweat ja Young molemmat olisivat olleet kesällä vapaita siirtymään muualla, niin jotenkin todella halvalla laitettiin yksi liigan kovimmista puolustuksen linjoista lihoiksi. No kai uusi omistaja haluaa jättää oman käden jälkensä heti jengiin.
 
Sambody

Jäsen
Bosa, Young ja Denverista hankittu Randy Gregory on kyllä hämmentävän kova kolmikko puolustuslinjan laidoille. Siellä pitää olla kyllä kokoajan ns. pää ylhäällä, kun keskellä on vielä Armstead tuomassa painetta.
Ja vielä Javon Hargrave Armsteadin kaveriksi keskelle. Täysin älytön linja laadultaan ja syvyydeltään, koska penkiltä löytyy ihan mitat täyttäviä huilivuoron tarjoajia myös.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tpip

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Kauden ensimmäiset valmentajapotkut on sitten nähty.
Raiders potki Josh McDanielsin pellolle. Saman pesuveden mukana meni GM Dave Ziegler.
Jokohan Belichick on kaivanut kännykän taskustaan..

Samalla hyllytettiin JimmyG ja aloittavaksi QB:ksi nousee kesän nelosrundilla draftattu Aidan O’Connell. Preseasonilla kaveri nosti liigan sisällä pientä hypeä otteillaan, mutta Garappolon ollessa pelin poissa aivotärähdyksen takia, oli O’Connell melkoisen kuolevainen.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Älyttömän kova hankinta 49ersiltä. En ymmärrä yhtään, miksi Commanders päästi pois.
Taisi olla viimeinen vuosi sopimusta jäljellä ja Young ei välttämättä ollut kiinnostunut tekemään jatkoa Commanderseihin. Sekä loukkaantumis historia tiputti selkeästi hintaa alaspäin myös. Bears maksoi Montez Sweatista enemmän kuin mitä Commanders sai Youngista joka luultavasti tukee tuota teoriaa myös.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Ja vielä Javon Hargrave Armsteadin kaveriksi keskelle. Täysin älytön linja laadultaan ja syvyydeltään, koska penkiltä löytyy ihan mitat täyttäviä huilivuoron tarjoajia myös.
Onhan tuo 49ersien puolustus hemmetin kova ja syvä. Tästä päästäänkin siihen, että Purdylla on minimi soppari päällä ja Shanahanin pelikirjahan nimenomaan on rakennettu tukemaan heikompaakin pelinrakentajaa. Niin onko 49ersien hyökkäys tällä hetkellä pelkästään Deebon ja McCafreyn varassa? Itse olen pitänyt 49ersia suurimpana suosikkina NFC:n puolelta SuperBowliin varsinkin ennen kauden alkua. Puolustus on ollut kyllä jo pidempään kova Friscolla.
 
Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Taisi olla viimeinen vuosi sopimusta jäljellä ja Young ei välttämättä ollut kiinnostunut tekemään jatkoa Commanderseihin. Sekä loukkaantumis historia tiputti selkeästi hintaa alaspäin myös. Bears maksoi Montez Sweatista enemmän kuin mitä Commanders sai Youngista joka luultavasti tukee tuota teoriaa myös.

Jep, loukkaantumishistorian takia Commanders jätti viidennen vuoden option käyttämättä kesällä. Silti Young kolmosrouderia vastaan on kohtuullinen ryöstö.

Itse en tykkää jotenkin olleenkaan tuosta Dobbsista. Makunsa kullakin. Toki osaavammathan näitä valitsee.

Cousins paskaksi sunnuntaina, maanantaina tieto loppukauden missaamisesta. Mielestäni hyvä sainaus abaut vuorokaudessa melkoisen köyhiltä QB-markkinoilta. Ei tule oikein mieleen parempaa, kuka potentiaalisesti olisi ollut saatavissa.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF

Mikäli Wenz taikka Ryan olisi ollut saatavilla eläkepäiviltä, niin olisin mielummin itse ottanut.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Bosa, Young ja Denverista hankittu Randy Gregory on kyllä hämmentävän kova kolmikko puolustuslinjan laidoille. Siellä pitää olla kyllä kokoajan ns. pää ylhäällä, kun keskellä on vielä Armstead tuomassa painetta.

Monta voittoa Gregoryn hankinnan jälkeen on tullut?

Miehellä taitaa olla sellainen antimidaksen kosketus, kun Denverissä puolustus parantanut treidin jälkeen huomattavasti.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Taisi olla viimeinen vuosi sopimusta jäljellä ja Young ei välttämättä ollut kiinnostunut tekemään jatkoa Commanderseihin. Sekä loukkaantumis historia tiputti selkeästi hintaa alaspäin myös. Bears maksoi Montez Sweatista enemmän kuin mitä Commanders sai Youngista joka luultavasti tukee tuota teoriaa myös.

Joo, Young ja Sweat ovat kumpikin keväällä tällä tietoa vapaita agentteja. Aika pitkälti siinä varmaan syy miksi Commanders hajoitti tuon mainion puolustuksen linjansa. Keskellehän siihen jäivät Allen ja Payne, mutta nyt edge-osasto on aika ohuenpuoleinen. Mutta noinkohan lienee Washingtonissa alkaa iso muutos kauden päätyttyä uuden omistajan myötä. Ei yllättäisi yhtään, jos Rivera on yksi viimeistään kauden jälkeen kengittävistä koutseista.

Niin hirveä haiseva läjä sontaa on Packersin hyökkäys ettei jaksa edes enää kirjoittaa siitä. Ei pitänyt tulla yllätyksenä, mutta hieman ärsyttää silti. Love puikoissa ilman mitään näyttöjä ja hän saa tuekseen heittopeliin pelkkiä arpakortteja syötönvastaanottajiksi. Jotenkin kuitenkin uskoin, että LaFleur saisi tuon nipun pelaamaan edes jotenkin siedettäväksi, mutta ei se paska näköjään tälläkään kertaa pöyhimällä parane. Jumalauta Lambeau Fieldillä kotiyleisö alkoi hurraamaan first downeille, koska joutuivat odottamaan sellaista pelin ensimmäiset 26 peliminuuttia.

Joo, kyllä tuo kokemattomuus nyt iskee näpeille ja lujaa. Vähän liikaa toivoa antoi se 2-1 aloitus, vaikka kuten itsekin sanoit eihän tällä kaudella nyt odotukset kovinkaan korkealla olleet. Ja kyllähän tuo että Gutekunst kauppasi Douglasin Billsiin kertoo siitä että kauden suhteen on hanskat pitkälti lyöty tiskiin.

Se on sitten taas ihan toinen kysymys, miten Packers aikoo reivata kurssiaan tästä eteenpäin. Ihan selvänä pitäisin sitä että LaFleur (mikäli saa päävalkkuna jatkaa) on ihan oikeasti heitettävä Barry yli laidan. Vieläkin sylettää kun tietää että toinen vaihtoehto DC:ksi oli Ejiro Evero, mutta oli kuulemma liian kokematon...
Eikä suoraan sanottuna tuon Stenavichin rekordi OC:näkaan nyt ihan kovin paljon vakuuta, kun hyökkäys tökki jo viime vuonna ARodin kanssa.
 
Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Mikäli Wenz taikka Ryan olisi ollut saatavilla eläkepäiviltä, niin olisin mielummin itse ottanut.
Tämä olisi tarkoittanut käytännössä sitoutumista rookie Halliin. Nyt Vikings saa QB:n, joka on tällä kaudella pelannut ihan hyvällä tatsilla koko alkukauden. Wentz tai Ryan olisivat molemmat vaatineet useamman viikon pelikuntoon pääsemiseen. Lisäksi molempien noiden urat ovat/olivat aikamoisessa syöksykierteessä kun viimeksi ovat pelanneet.

Monta voittoa Gregoryn hankinnan jälkeen on tullut?

Miehellä taitaa olla sellainen antimidaksen kosketus, kun Denverissä puolustus parantanut treidin jälkeen huomattavasti.

Vaikea kyllä laittaa rotaatiossa olleen Gregoryn piikkiin noita tappioita on laittaa, kyllä syyt on jossain ihan muualla. Pointtina oli että harvalla jengillä on laittaa ”kakkosketjusta” Gregoryn tasoista kaveria kentälle kun Bosa/Young on ottamassa tarvittaessa happea.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Vaikea kyllä laittaa rotaatiossa olleen Gregoryn piikkiin noita tappioita on laittaa, kyllä syyt on jossain ihan muualla. Pointtina oli että harvalla jengillä on laittaa ”kakkosketjusta” Gregoryn tasoista kaveria kentälle kun Bosa/Young on ottamassa tarvittaessa happea.

Joo rotaatiossa olevat kaverit ovat todella tärkeässä asemassa. Antavat huilia ykkösille ja antavat todella tärkeää tukea heille.

Joo, Young ja Sweat ovat kumpikin keväällä tällä tietoa vapaita agentteja. Aika pitkälti siinä varmaan syy miksi Commanders hajoitti tuon mainion puolustuksen linjansa. Keskellehän siihen jäivät Allen ja Payne, mutta nyt edge-osasto on aika ohuenpuoleinen. Mutta noinkohan lienee Washingtonissa alkaa iso muutos kauden päätyttyä uuden omistajan myötä. Ei yllättäisi yhtään, jos Rivera on yksi viimeistään kauden jälkeen kengittävistä koutseista.

Rivera on varmasti lähellä lähtöä tai ainakin näin voisi luulla. Commanders on siinä tilanteessa, että tulevaisuus näyttää miten heille käy, koska iso murros on heillä käynnissä. Varmaan se suurin helpotus oli jo ihan koko liigalle, että saivat Snyderin ulos Commareiden omistuksesta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tpip
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös