Tältäkö se todellinen euforia sitten tuntuu? Tämä voitto tuntuu kyllä niin uskomattoman hyvältä kaikkien niiden vuosien jälkeen, joina hävittiin milloin mitenkin playoffseissa. Tässä on kirottu häviäminen Ravensille Super Bowlissa, se surullisenkuuluisa playoffsmatsi San Franciscossa, Panthersin täydellinen tyrmäys ja Akersin viimeisen sekunnin potkumaali Phillyssa jne. Ennen kaikkea tämä ei olisi voinut tapahtua paremmalle kaverille kuin Strahan, joka on pelannut läpi nämä kaikki pettymykset.
Ei tässä nyt oikein mitään kokonaisvaltaista analyysia pysty tekemään, koska tunteet ovat pinnassa, juhliminen ohi, kello kohta 6 aamulla ja töihinkin pitäisi mennä...kuka ylipäänsä nukkuu yöllä tällaisen voiton jälkeen?
Olen vuosia ihaillut ja hehkuttanut monesti tälläkin palstalla sitä Ravensin kaikkien aikojen puolustusta ja kuinka se eliminoi Giantsin täysin Super Bowlissa. Nyt voi hyvällä omallatunnolla sanoa, että Giants teki saman Patriotsille. Tämä oli kunnon "Old school" Giantsia ja ilo katsoa kuinka puolustus pelasi Elille avaimet voittoon. Vanhat Giants-legendat kuten Lawrence Taylor & co. varmasti katsoivat ylpeinä kuinka Giants otti oppia 20 vuoden takaa ja pelasi niillä vahvuuksilla, joista Giants on läpi historiansa tunnettu. Lisäksi ensimmäinen drive oli niin legendaarinen Giants-tyyppinen peli vuosien takaa kun palloa pidettiin se 10 minuuttia.
Tuo oli niin uskomaton puolustussysteemi, että tuollaista en ole hetkeen nähnyt. Ei ole mikään ihme, että se muistutti ajoittain todella paljon Eaglesin puolustusta cornereiden ja safetyjen tullessa sisään boxiin tai monilla blitzeilla. Onhan puolustuksen coordinaattorina entinen Eaglesin mies Steve Spagnuolo.
Sitten Eli Manning. Vuosia ollaan puhuttu kuinka kumpikaan Manning ei tule koskaan voittamaan mitään ja itsekin olen sortunut mm. Elin kritisoimiseen, vaikka on siihen aihettakin ollut. Voidaan ehkä Cuben kanssa kaivaa ne Manning vs. Rivers vertailut taas jostain esiin, heh :) No vittuilut sikseen, nyt kuitenkin Super Bowlin voittaneiden pelinrakentajien listassa lukee kahtena vuotena peräkkäin Manning. Ensi vuonna sitten Manning Bowl? ;)
On ollut todella hienoa nähdä kuinka Eli on kypsynyt silmissä tällä kaudella. Periaatteessa voi sanoa, että tuo runkosarjan viimeinen ottelu Patsia vastaan oli se, joka toi Elin itseluottamuksen jälleen takaisin. Silloin Giantsille ja etenkin Elille tuli selväksi, että Giants pystyy pysymään Patriotsin mukana. Vieläkään en tosin ole oikein tyytyväinen siihen kuinka konservatiivisesti Coughlin peluuttaa hyökkäystä, mutta kaiken sen saa tällä hetkellä anteeksi. Viimeinen drive olikin sitten jo aivan käsittämätön ala John Elway & Joe Montana.
Olin erittäin tyytyväinen kun Tom Coughlin nimettiin muutama vuosi sitten Giantsin päävalmentajaksi. Giants tarvitsi selvästi miestä, joka ei yritä selittää asioita liian vaikeasti ja tekee selväksi sen miten hän haluaa joukkueen pelaavan. Ensimmäinen asia, jota Coughlin painotti silloin lehdistötilaisuudessa oli se, että Giantsin täytyy pystyä pysäyttämään juoksu. Ja sen joukkue todellakin näissä peleissä teki yhtä poikkeusta lukuunottamatta: Patriots 43 yardia, Green Bay 28, Tampa Bay 69. Dallas sitten tosin juoksi 154 yardia, mutta siinä pelissä Giantsilla olikin mielestäni eniten vaikeuksia.
Lisäksi Giants pelasi kovaa, mutta kurinalaisesti. Aiempina vuosina puolustus olisi yrittänyt pelata kovaa, mutta ottanut sitten tyhmiä penaltyja. Nyt Coughlin & Spagnuolo olivat saaneet kokoon niin täydellisen systeemin, että tuollaisia ylilyöntejä ei tullut. Tosin se yksi turhmista penaltyista koskaan oli kostautua. Ei voi olla mahdollista, että kaverit eivät tässä vaiheessa osaa mennä kentältä ajoissa ulos.
Joka tapauksessa, tätä päivää on odotettu monta pitkää vuotta ja kaikkien niiden pettymysten jälkeen en voisi olla nyt yhtään tyytyväisempi.
What do you call a team that beats the Greatest Team Ever?