Mainos

NFL offseason 2013

  • 49 954
  • 342

Mont-Blanc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mets
Jetsin ja Buccaneersin tuijotuskilpailu tuntuu vain jatkuvan. Toisaalta kumpainenkin osapuoli tiedostaa, ettei vaihtokaupalla ole mitään kiirettä. Ja jos trade nähdään, niin nähdään se suurella todennäköisyydellä juuri ennen draftia. Revis olisi kyllä kieltämättä suuri apu Buccaneersin takakentälle, mutta hinta on kallis. Pelkästään Revisin haluama palkka on melko hurja ja siihen päälle vielä kauppaan tarvittavat varausvuorot.

Vielä muutama viikko sitten pidettiin lähes varmana, että pummi Wright potkitaan joukkueesta pois heti kun varmistuu, että näin voidaan ilman salary cap sanktiota tehdä. Nopeasti se mieli kuitenkin muuttuu, kun suurin osa faneista on jo valmis unohtamaan miehen hölmöilyt, kun ketään corneria ei Mark Dominik ole saanut joukkueeseen houkuteltua. Miestä taidetaan kuitenkin olla kauppaamassa, vaikka joukkueella todella huono tilanne CB:n kohdalla jo muutenkin on.

Grimes taitaa olla vielä vapaa agentti. Vaikka ikää miehellä on niin mikäs sen mukavampaa kun varastaa Falconseilta CB, joka kunnossa ollessaan on todellinen playmaker. Taisi mies kuitenkin hinnoitella itsensä sen verran arvokkaaksi, että ainakin TB:n suunnalla kiinnostus lopahti. Tai näin muistan jostain lukeneeni, mutta mistä näitä kirjoitusten todenperäisyyttä tietää.

No draft lähenee ja sen jälkeen jokainen joukkue uskoo että tämä vuosi on meidän vuosi. Mutta jos tuo Revisin trade saadaan aikaiseksi ja mies palaa siinä kunnossa missä hänet on liigan parhaana CB:nä opittu tuntemaan ja siihen lisäksi onnistutaan draftin kautta tuota syvyyttä joukkuueeseen tuomaan, niin en näe miksi eivät playoffit olisivat mahdollisuus. Toisaalta jos Freeman näyttää ettei hänestä tämän liigan QB:ksi ole, niin silloin aika sama tämän vuoden osalta ketä sinne hankitaan.

Ps.
Eagles sai melkoisen kasan potentiaalia (p*skaa) tuossa Benn tradessä. Mies ei kuulema pelikirjaa tahtonut oppia, ei sitten millään. Tai nämä nyt ovat taas niitä keskustelupalstojen huhuja. Ja hintahan oli kuitenkin lähes olematon, joten tuskin tämä trade Eaglesiä tulee vielä vuosien päästä kaduttamaan. Menestystä miehelle kyllä toivon olkoonkin sitten vihatussa Eaglesissä.
 
Viimeksi muokattu:

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers

delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
Tony Romolle pitkä ja rahakas jatkosopimus Cowboysin kanssa: Tony Romo, Dallas Cowboys strike $108M contract - NFL.com
Show me the money. Mutta joo, on tosiaan aika kova soppari näin Romo faninkin näkökulmasta. En ihan tollaista osannut odottaa ja tuskin kukaan muukaan? Jerry Jones osaa yllättää ja näemmä luotto Romoon on kova. Tosin Romo ei ole koskaan ollut se suurin ongelma Dallasissa miksi ei menestystä tule. JJ tietää miten vaikea on löytäää francise qb ja nyt ilmeisesti halusi varmistaa Romon pysymisen Dallasissa. "Hieman" yliampuva sopimus on, mutta näillä mennään.
Cowboys hankki FA:sta myös pari pelaajaa, vihdoinkin. Ex-Lions LB Justin Durant sekä ex-Steeler safety Will Allen. Jälkimmäinen lähinnä backupiksi ja lisäksi Allenilla on ennestään kokemusta Kiffinin puolustuksesta. Durant tulee kilpailemaan Albrightin ja Wilberin kanssa kolmannesta alottavasta tukimiehen paikasta. Draftin suhteen tällä hetkellä kovin huhu on safety Kenny Vaccaro. Kaveri kävi myös reenailemassa Cowboysin kanssa ja ilmaisi halunsa pelata Dallasissa? Kyllä mulle kelpaisi...
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Draftin suhteen tällä hetkellä kovin huhu on safety Kenny Vaccaro. Kaveri kävi myös reenailemassa Cowboysin kanssa ja ilmaisi halunsa pelata Dallasissa? Kyllä mulle kelpaisi...

Vaccaron saadakseen Cowboys saattaa joutua treidaamaan reilusti ylöspäin. Edellä ovat Saints, Rams ja Steelers joiden kaikkien kohdalla on mainittu safety tarpeena useassa draft-artikkelissa.
Steelersillä tosin tarve ei taida olla niin kipeä, mutta tulevaisuuden startteri voi olla hakusessa ja siihen saattaa tämän vuoden syvä safety-class tarjota mahdollisuuden.
Fawkes tai Troy korjatkoot, jos olen ihan hakoteillä.

Kaikin puolin kyllä helvetin mielenkiintoinen draft tulossa kun nyt ei edes ykkösvaraus ole satavarma ja top10 täysi arvoitus..
 
Viimeksi muokattu:

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Koska muut Ravens-fanit ovat ilmeisesti viettämässä pääsiäistä kirjotetaanpa sitten itse viimeisimmät uutiset Baltimoresta.

Arthur Jones ja Albert McClellan jatkavat vuoden verran joukkueessa. Sen sijaan Dennis Pitta ei ole vielä allekirjoittanut (ellen ole moista uutista missanut) jatkosopimustaan.

Uusina miehinä vahvuuteen liittyvät ex-Bronco OLB Elvis Dumervil, joka päätyi vapaille markkinoille agentin rikkinäisen? faksin myötä. Agentti taisi tämän jälkeen vaihtua... Dumervil tulee näillä näkymin muodostamaan Suggsin kanssa kivikovan passrush duon ja korvannee Paul Krugerin jättämän aukon puolustuksessa.

Ed Reedin etelään suuntaamisen myötä Ravens hankki Oakland Raiderssista potkut saaneen Michael Huffin safetyn virkaan. Lienee myös persoonana helpompi tapaus kuin Pollard.

Tämän jälkeen lieneekin turha odottaa vahvistuksia ennen draftia...
 
Mont-Blanc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mets
Vaccaron saadakseen Cowboys saattaa joutua treidaamaan reilusti ylöspäin. Edellä ovat Saints, Rams ja Steelers joiden kaikkien kohdalla on mainittu safety tarpeena useassa draft-artikkelissa.

Vaccaro on ollut kyllä viime viikkojen aikana melkoisessa nousussa. Näin Buccaneers fanina en pahastuisi, jos Dallas ensimmäisen kierroksen varausvuorot Tampan kanssa vaihtaisi ja siihen kylkeen vaikka vielä Tampaan päin Dallasin 4.kierroksen varaus.

Kaikin puolin kyllä helvetin mielenkiintoinen draft tulossa kun nyt ei edes ykkösvaraus ole satavarma ja top10 täysi arvoitus..

Tuo ennalta arvaamattomuus kyllä tuo oman mielenkiintoisen mausteensa tämän vuoden draftiin. Tuo top-10:n järjestys ja ketä sinne ylipäätänsä pääsee on kyllä suuri kysymysmerkki. Sitä voidaan varmaankin selittää sillä, ettei tämä draft tarjoa niitä supertähtiä. Ainakaan näin ennakkoon ei tämä draft ole kärjen osalta yhtä tasokas kuin esimerkiksi viime vuonna.

Samalla tämän vuoden draftia pidetään talentin puolesta kyllä erityisen laajana. Ensimmäisen kierroksen lopun ja kolmannen kierroksen alun väliltä ei hirveästi taida talentilla eroa olla, ainakaan tietyillä pelipaikoilla. Esimerkiksi Johnthan Banksin huono 40-yard aika on tiputtamassa miestä ensimmäiseltä kierrokselta pois vaikka, ennen Indianapolista miestä pidettiin melkein yhtä hyvänä pelaajana kuin Millineriä. Toiseen suuntaa homma on toiminut Truefantin kohdalla. Hyvät tulokset Indianapoliksessa ja mies on noussut mock drafteissa alkuvuoden 2/3 kierroksen varauksesta jopa top-15 varaukseksi. Siis joka vuosihan nämä hyvät testitulokset nostavat ja laskevat pelaajien arvoa, mutta en muista pitkään aikaan, että näin kovia heilahduksia oltaisiin nähty ja vielä usean pelaajan kohdalla.

Ja mielenkiintoiseksi homman tekee myös tuo heikohko QB-luokka. Ja se kuinka pitkään QB-nälkäiset joukkueet uskaltavat odottaa ennen kuin sen oman suosikkinsa sieltä pois valitsevat.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Ainakaan näin ennakkoon ei tämä draft ole kärjen osalta yhtä tasokas kuin esimerkiksi viime vuonna.

Mulle herää tästä tämmönen ajatelma, nyt kun ykkösvaraus ei tule olemaan suurella todennäköisyydellä QB, WR-osastolla ei välttämättä ole top10-varausta (Austin?) ja korkein RB saattaa valahtaa jopa toiselle kierrokselle, tarkoittaako se sitä että draft on välittömästi heikkotasoisempi?

Jos Joeckel, Fisher, Floyd tai ketä nyt top3:sessa meneekin osoittautuvat todella koviksi omilla pelipaikoillaan niinkuin Luck, RGIII ja Richardson olivat viime kaudella, niin miten sillo määritellään onko draft heikkotasoisempi kun vuosi takaperin?
 
Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
Vaccaro on ollut kyllä viime viikkojen aikana melkoisessa nousussa. Näin Buccaneers fanina en pahastuisi, jos Dallas ensimmäisen kierroksen varausvuorot Tampan kanssa vaihtaisi ja siihen kylkeen vaikka vielä Tampaan päin Dallasin 4.kierroksen varaus.

Muuten voisi olla ihan hyvä treidi, mutta Bucsien kannalta olisi todella tärkeää varata yksi hyvä CB mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, enkä siksi välttämättä lähtisi treidaamaan kauheasti alaspäin. Tietenkin jos Revis saadaan hommattua, niin tuota voidaan jo harkita, mutta näkisin silti, että Bucs tarvitsee kaksi CB:tä vielä tämän kesän aikana.

Onko muuten Barberista mitään tarkempaa tietoa? Sopimusta ei ole vielä tehty, mutta toisaalta en ole myöskään kuullut Barberilta vielä virallista lopettamispäätöstäkään. Olisi kyllä aikamoinen unelma, jos Barber jatkaisi, Bucs treidaisi Revisin ensi vuoden varausvuoroista ja tämän vuoden draftista napattaisiin Dee Milliner tai Xavier Rhodes. Alkaisi heittopuolustus parantua huomattavasti (tosin ei se viime kautta huonommaksi enää voi tullakaan).
 
Mont-Blanc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mets
Mulle herää tästä tämmönen ajatelma, nyt kun ykkösvaraus ei tule olemaan suurella todennäköisyydellä QB, WR-osastolla ei välttämättä ole top10-varausta (Austin?) ja korkein RB saattaa valahtaa jopa toiselle kierrokselle, tarkoittaako se sitä että draft on välittömästi heikkotasoisempi?

Jos Joeckel, Fisher, Floyd tai ketä nyt top3:sessa meneekin osoittautuvat todella koviksi omilla pelipaikoillaan niinkuin Luck, RGIII ja Richardson olivat viime kaudella, niin miten sillo määritellään onko draft heikkotasoisempi kun vuosi takaperin?

Tämä kaikki on vain siis spekulaatiota omalta osaltani ja kukaan ei varmuudella voi sanoa miten tänä vuonna varattu pelaajaluokka tulee NFL:ssä pärjäämään. Uskallan näin ennakkoon kuitenkin väittää, että tämän vuoden draft ei tule tarjoamaan mm. Luckin tai RGIII:n kaltaisia supertähtiä, jotka omilla yksilösuorituksillaan voivat kääntää koko seuraorganisaation suunnan. Okei kaverit pelaavat pelinrakentajan paikalla, joka on kuitenkin nykypäivänä se tärkein paikka NFL kentillä, joten RGIII:n vertaaminen vaikka Luke Joeckelin joukkueen pelastajana ja johtajana on epäreilua. Mutta olkoonkin vertailu epäreilua niin ilman hyvää QB:ta on nykypäivän NFL joukkueen todella vaikea menestyä. Eli jo pelkästään tuon QB:n, joka taitojen puolesta voitaisiin varata ensimmäisellä kierroksella, puuttuminen antaa viittaa siihen että tämän vuoden draft tulee kärjen osalta olemaan heikkolaatuisempi kuin esim. viime vuonna.

Siinä olet kyllä oikeassa, että jos Fisher ja Joeckel osoittautuvat paremmaksi kuin Joe Thomas, Floyd tekee kentällä yhtä pahaa jälkeä kuin Warren Sapp parhaina vuosinaan niin totta kai tätä draftia pidetään silloin laadukkaana. Olkoonkin QB-luokka silloin kuinka huono tahansa. Mutta todennäköisyys tämän tapahtumiselle on melko pieni.

Tämä siis oma mielipiteeni asiasta. Toivottavasti sait kiinni mitä yritin sanoa.

Muuten voisi olla ihan hyvä treidi, mutta Bucsien kannalta olisi todella tärkeää varata yksi hyvä CB mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, enkä siksi välttämättä lähtisi treidaamaan kauheasti alaspäin. Tietenkin jos Revis saadaan hommattua, niin tuota voidaan jo harkita, mutta näkisin silti, että Bucs tarvitsee kaksi CB:tä vielä tämän kesän aikana.

Onko muuten Barberista mitään tarkempaa tietoa? Sopimusta ei ole vielä tehty, mutta toisaalta en ole myöskään kuullut Barberilta vielä virallista lopettamispäätöstäkään. Olisi kyllä aikamoinen unelma, jos Barber jatkaisi, Bucs treidaisi Revisin ensi vuoden varausvuoroista ja tämän vuoden draftista napattaisiin Dee Milliner tai Xavier Rhodes. Alkaisi heittopuolustus parantua huomattavasti (tosin ei se viime kautta huonommaksi enää voi tullakaan).

Toivottavasti Revis kauppa toteutuu. Revis Island Tampassa olisi kyllä huikea juttu. Jos kauppa toteutuu niin itse haluaisin Dominikin käyttävän kaupassa tämän vuoden varausvuoroja. Ensi vuoden draft tulee olemaan huikean kova, joten ensimmäisen kierroksen varauksen menettäminen vuonna 2014 ei kuulosta houkuttelevalta (ensi vuonna varattavissa ovat mm. Terry Bridgewater, Johnny Manziel ja Jadeveon Clowney). Mutta jos kaupanteko on 2014-varausvuoroista kiinni, niin itse olisin valmis ne New Yorkiin Revisiä vastaan antamaan. Sen verran kovasti miehen Tampaan haluan.

Jos Jets saa Revis kaupassa ensi vuoden varauksia tai kauppa ei onnistu, niin näkisin että Tampa haluaa varata Millinerin. Mies ei kuitenkaan todennäköisesti ohita Clevelandia. Jos ja kun Milliner ei ole saatavissa, niin en näkisi että varausvuorolla 13 kannattaa varata ketään jäljellä olevista cornereista. Star Lotulelei saattaa olla silloin vielä varattavissa ja itse ehkä varaisinkin hänet. Myös Björn Werner ja Ezekiel Ansah saattavat valua top 10 ulkopuolelle ja hekin ovat mielenkiintoisia lupauksia. Tampasta uutiset ovat olleet kyllä sitä luokkaa, että luotto Bowersiin ja Clayborneen on kova, joten DE varaaminen korkealla ei taida kuulua Buccaneersin tämän vuoden suunnitelmiin.

Joten täten toivonkin että jos Buccaneers CB:n ensimmäisellä kierroksella varaa, niin tapahtukoon sen sijoilla 20-25. Silloin joku kolmikosta Rhodes, Truefant ja Banks pitäisi vielä olla jäljellä. Esim. Rhodes ja ylimääräinen 3- tai 4-kierroksen varaus olisi paketti joka minua kiinnostaisi. Ja vielä kun muistelee kuinka Dominik viime vuonna draftissa liikkui, niin toivon että samanlaista liikkumista nähtäisiin myös tänä vuonna. Tampa nousisi vielä toistamiseen ensimmäiselle kierrokselle varamaan toisen CB:n tai TE:n tai vaikka DT:n.

Barberista ei mitään virallista ole vielä kuulunut. Tampa haluaa hänet takaisin, mutta rooli taitaa olla safety/corner hybridi ja aloituskokoonpanossa häntä tuskin ilman loukkaantumisia nähtäisiin. Eli tuo Goldsonin tuominen joukkueeseen saattaa ajaa Barberin lopettamisen kannalle. Toivottavasti mies kuitenkin jatkaa.
 
Viimeksi muokattu:

Rocco

Jäsen
Vaikka tuleva drafti on "köyhä" taitopelipaikkojen suhteen, ei sen taso ole kokonaisuutena heikko. Joukkueet, ketkä tarvitsevat linjamiehiä, ovat onnessaan. Tänä vuonna on etenkin hyökkäyksen linjaan saatavilla todella laadukkaita pelaajia pitkin varaustilaisuutta. Eikä olisi ihme, jos jopa Top-5 varaukset menisivät kaikki linjamiehiin, puolustukseen ja hyökkäykseen. Top-10 sakkiin ei ehkä mahdu kuin 1-3 linjapelaajien ulkopuolelta. Toki NFL:ssä varataan paljon NHL:ää enemmän pelaaja oikeaan tarpeeseen, kuin "paras saatavilla oleva pelaaja" -tyylisesti, eli joku voi varata aivan hyvin RB:n tai WR:n vaikka ihan kärkivarauksella.
 
anticatabolic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Eagles/-Flyers, Real Madrid
Nnamndi Asomugha matkasi 49ersiin 1 vuoden sopparilla, johon kuuluu base salarya 1.35 miljoonaa ja omaan ja joukkueen pelaamiseen kytkettyjä bonuksia 1.65 miljoonaa. Asomugha floppasi phillyssä pahasti pari kautta, mutta tämä ei välttämättä ole hänen itsensä syy. Kaveri joutui pelaamaan aluetta syväcornerina ja puhdasta pressiä ja miespuolustusta kutsuttiin miehelle vähemmän, johon Asomugha käsittämättömän pitkäraajaisena pelaajana sopii.

Eaglesin puolustus ja pass rush oli tuona aikana liigan huonoimpia ja pelaajilla peluutettiin systeemiä, johon pelaajat eivät fyysisesti saati henkisesti sopineet. Joukkuetta murhattiin screeneillä ja juoksupelillä. Tämä johtui siitä. että linjan ei tarvinnut puolustaa juoksua ollenkaan vaan keskittyä pelinrakentajan jahtaamiseen. Kun vastustaja juoksee 130 jaardia peli, on selvää, että play actionilla poltetaan takakenttä jossain vaiheessa pystyyn. Odotan Asomughalta ja DRC:ltä huomattavan paljon parempia otteita uusissa tiimeissä, kuin mitä phillyssä nähtiin. Chris Culliver oli SB:ssä sen verran kusessa, että Asomugha voi omilla vahvuuksilla ja 49ersin pass rushilla tehdä jopa tyylikkään comebackin. Tietysti tämäkin vain turhaa spekulaatiota.
 
Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Vaikka tuleva drafti on "köyhä" taitopelipaikkojen suhteen, ei sen taso ole kokonaisuutena heikko. Joukkueet, ketkä tarvitsevat linjamiehiä, ovat onnessaan. Tänä vuonna on etenkin hyökkäyksen linjaan saatavilla todella laadukkaita pelaajia pitkin varaustilaisuutta.

Vaikka monella taitopelipaikalla ei ole selkeää tähtiainesta niin syvyyttähän draftissa pitäisi riittää. Toisin sanoen kärkivaraajilla riittää miettimistä, mutta myöhemmillä kierroksilla ei tarvitse olla kovin huolissaan siitä riittääkö laatupelaajia itselle asti puhuttiinpa tietystä pelipaikasta tai kokonaisuudesta.

Steelers signasi ILB Stevenson Sylvesterin takaisin joukkueeseen ja nyt ILB osasto alkaa olla viime kauden kuosissa kun myös Foote tuotiin jo aiemmin takaisin.
 
Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United

Mielenkiintoista nähdä miten tämä "tähtiaineksen" puute vaikuttaa draft päivän treidien määrään. Looginen ajatusketju olisi, että tänä vuonna nähdään vähemmän treidejä kuin ehkä joskus muulloin, koska can't miss prospecteja ei liiemmin ole. Harvemmin linjamiesten takia treidaillaan ylöspäin ekalla kierroksella. Pelinrakentajien takia tehdään yleensä eniten treidejä. Ehkä tänä vuonnakin jokunen tämäntyylinen hyppäys nähdään jos Smith tai Barkley on vapaana ykköskierroksen lopulla ja joku joukkue alkaa panikoimaan.

Syltty tosiaan takaisin Steelersiin. Ihan hyvä signaus, tuo syvyyttä ohuelle LB-osastolle. Pikkaisen ihmeissäni olin alunperinkin miksei hänelle annettu contract tenderiä ollenkaan. Vielä jos draftista tarttuisi matkaan OLB-paikan pass rusher niin voisi olla tyytyväinen.

Asomughasta sen verran, että ei hän mitenkään ole parissa vuodessa voinut menettää kaikkia taitojaan joita Raiders-vuosina nähtiin. Eikä hän ole vielä mitenkään turhan vanhakaan. Pari hyvää vuotta ainakin on vielä jäljellä, joten tosi hyvä hankinta tuolla sopparilla mielestäni 49ersilta. Todella hyvin hoidettu organisaatio tällä hetkellä. Bisnesmiehet hoitavat talouspuolen ja kovan luokan jefu-ukot vastaavat urheilupuolesta. Pakko tykätä.
 
Rocco

Jäsen
Vaikka monella taitopelipaikalla ei ole selkeää tähtiainesta niin syvyyttähän draftissa pitäisi riittää. Toisin sanoen kärkivaraajilla riittää miettimistä, mutta myöhemmillä kierroksilla ei tarvitse olla kovin huolissaan siitä riittääkö laatupelaajia itselle asti puhuttiinpa tietystä pelipaikasta tai kokonaisuudesta.
Näin se menee. Jos verrataan 1. kierroksen WR:ää, ja 1. kierroksen OL:ää, niin lähes poikkeuksetta sillä linjamiehellä on parempi ura. Mutta kun vertaa vaikka 5. kierroksen WR:ää ja 5. kierroksen OL:ää, niin taasen se WR on usein parempi. Massaa kun on valittavaksi vielä alemmilla kierroksilla johonkin pallolliseen rooliin, mutta noita huipputason linjamiehiä ei kovin usein löydä alemmilta kierroksilta. Tietyillä pelipaikoilla se taso vaan putoaa nopeasti, kun taas joillakin paikoilla sitä väkeä riittää tolkuttomasti.
 
Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Nostellaanpa ketjua vaihteeksi ylös. Patriots teki WR Sandersista 2,5 miljoonan ja yhden vuoden tarjouksen. Steelersillä on sunnuntaihin aikaa vastata tuohon ja jos päättävät olla ylittämättä tarjousta saavat Patriotsilta 3. kierroksen varauksen draftiin. Steelersin kannalta molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa.

Sanders jää:
+ WR depth paremmalla tasolla eikä niin pakottavaa tarvetta draftissa.
- Olettaen, että kilpailevakin tarjous on 1 v niin onnistuessaan Sanders lähtee kuitenkin vuoden päästä.

Sanders lähtee:
+ Joukkue saa erittäin käyttökelpoisen 3. kierroksen varauksen.
- Draftista on pakko varata korkeilla kierroksilla ainakin yksi WR.

Koska joukkue kaipaa jokatapauksessa vahvistusta WR osastolle draftista niin melkein ottaisin pickin. Tai sitten Sandersille pitäisi saada sorvattua pidempi diili kerralla.

Ahmad Bradshaw oli tulossa uudestaan näytille Pittsburghiin. Kertoneeko jotain tuosta Sandersinkin tilanteesta.
 
Cube

Jäsen
Mitään kilpailevaa tarjousta ei tällaisessa tilanteessa kai periaatteessa voi olla? Steelers joko matchaa tuon Patriotsin väsäämän ja Sandersin jo allekirjoittaman sopimuksen tai sitten päästää tämän menemään. Mitään modifioitua omaa sopimusta se ei käsittääkseni voi Sandersille tässä vaiheessa tarjota.

Rolando McClain Ravensiin kaudeksi 700k palkalla. Matala riski, potentiaalisesti osaava pelaaja. Toivottavasti Ozzie on Alabama-kytkösten perusteella saanut hyvää sisäpiirin tietoa sällistä ja luottaa siihen, että hölmöilyt ovat historiaa. Myös Oaklandin ajoista on tietokanavia ollut onneksi tarjolla (Hue Jackson, Michael Huff). McClain on edelleen tosi nuori ja saattaa aikuistua ymmärrettyään, että tämä on ehkä hänen viimeinen mahdollisuutensa lyödä läpi. Pätevä juoksupuolustaja.
 
Tanger

Jäsen
Tässä vuoden aktiivisesti seuranneena on tullut pienimuotoinen himo tutustua tarkemmin erityisesti strategiseen puoleen. Ns. peruskuviot hyökkäyksestä ja puolustuksetsa kyllä selvillä, mutta nuo tarkemmat yksityiskohdat ja kuvionvalintaa tilanteen mukaan koskevat asiat etenkin ovat aika lailla hukassa. Olisiko jollain suositella jotain hyvää "koutsin opasta" tai muuta vastaavaa, josta saisi laajennettua omaa strategista osaamista ja pelinlukutaitoa? Tietenkin pelejä seuraamalla parhaiten oppii, mutta näin off-seasonilla voisi teoriaankin perehtyä =)
 
Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Nostellaanpa ketjua vaihteeksi ylös. Patriots teki WR Sandersista 2,5 miljoonan ja yhden vuoden tarjouksen. Steelersillä on sunnuntaihin aikaa vastata tuohon ja jos päättävät olla ylittämättä tarjousta saavat Patriotsilta 3. kierroksen varauksen draftiin. Steelersin kannalta molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa.
Mielestäni tilanne on Steelersin kannalta suht hyvä. Jos Sanders pidetään, on rosterissa yksi NFL:ssä tasonsa vakiinnuttanut receiver enemmän. Jos Patriotsin sopimustarjousta ei matchata, saa Steelers hyvän varausvuoron, jolla voidaan potentiaalisesti löytää Sandersia parempi pelaaja. Steelers muistaakseni tarjosi Sandersille alunperin 1,3 miljoonan vuosipalkkaa, joten mistään älyttömästä palkankorotuksesta ei ole kyse (okei, palkka tuplaantuu, mutta edelleen aika pieni cap hit). Jos Sanders halutaan joukkueessa pitää, on se taloudellisesti mahdollista. Itse kuitenkin ehkä kallistuisin sen kannalle, että annetaan miehen mennä ja varataan uusi, toivottavasti parempi, pelaaja tilalle.

Cube kirjoitti:
Rolando McClain Ravensiin kaudeksi 700k palkalla. Matala riski, potentiaalisesti osaava pelaaja. Toivottavasti Ozzie on Alabama-kytkösten perusteella saanut hyvää sisäpiirin tietoa sällistä ja luottaa siihen, että hölmöilyt ovat historiaa. Myös Oaklandin ajoista on tietokanavia ollut onneksi tarjolla (Hue Jackson, Michael Huff). McClain on edelleen tosi nuori ja saattaa aikuistua ymmärrettyään, että tämä on ehkä hänen viimeinen mahdollisuutensa lyödä läpi. Pätevä juoksupuolustaja.Rolando McClain Ravensiin kaudeksi 700k palkalla. Matala riski, potentiaalisesti osaava pelaaja. Toivottavasti Ozzie on Alabama-kytkösten perusteella saanut hyvää sisäpiirin tietoa sällistä ja luottaa siihen, että hölmöilyt ovat historiaa. Myös Oaklandin ajoista on tietokanavia ollut onneksi tarjolla (Hue Jackson, Michael Huff). McClain on edelleen tosi nuori ja saattaa aikuistua ymmärrettyään, että tämä on ehkä hänen viimeinen mahdollisuutensa lyödä läpi. Pätevä juoksupuolustaja.
Ravensilta hyvä low risk, high reward -tyylinen hankinta. Oaklandin mediassa oli paljon juttua siitä miten McClainia peluutettiin "out of position". Itse en näe 3-4 ILB:n ja 4-3 MLB:n roolia niin erilaisina, että tuota pitäisi uskottavana syynä McClainin floppaamiselle Raidersissa, mutta voi sillä joku painoarvo olla. Ravensissa kaveri pääsee ainakin itselle sopivampaan pelisysteemiin. McClainia kritisoitiin Oaklandissa myös siitä, ettei hän ole tarpeeksi puhelias pelikavereiden keskuudessa eikä myöskään median suuntaan. Puolustuksen kapteenille ja ykköskierroksen varaukselle nuo ovat jonkinlaisia puutteita, mutta Ravensissa eivät muodostune ongelmiksi. Toki McClainin kentän ulkopuoliset ongelmat ovat ihan oma lukunsa, niistä hänen täytyy päästä eroon pelasi sitten missä joukkueessa hyvänsä. Mielestäni kuitenkin hyvä hankinta ja uskonkin, että jossain vaiheessa Rolando voi ottaa starterin paikan sukunimikaima Jameelin rinnalta.

Tanger kirjoitti:
Olisiko jollain suositella jotain hyvää "koutsin opasta" tai muuta vastaavaa, josta saisi laajennettua omaa strategista osaamista ja pelinlukutaitoa? Tietenkin pelejä seuraamalla parhaiten oppii, mutta näin off-seasonilla voisi teoriaankin perehtyä =)
Chris Brownin ylläpitämä Smart Football lienee tällä hetkellä yksi tunnetuimmista taktiikkapainotteisista jefusaiteista. Linkki: http://smartfootball.com/.
 
Mont-Blanc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mets
Uutena jäsenenä kyselen, että onko täällä foorumilla porukka hereillä draftin aikoihin? Pohdin vain onko täällä sitten minun lisäkseni muita pohtimassa ja analysoimassa joukkueiden valintoja vai onko ne sitten analysoitu vasta aamulla. Entä onko kiinnostusta veikata miten draftissa tulee käymään? Voitaisiin täällä Jatkoajassa joku veikkaus järjestää. Tai jos ei mitään kisaa järjestetä niin olisi silti kiva kuulla/lukea teidän tekemiä ennakko arvailuja miten draftissa tulee käymään.

Ja sitten vähän kuulumisia Buccaneers leiristä.

Eric Wright suostui lopulta palkanalennukseen ja täten mies ei ainakaan vapaille markkinoille pääse. Voi olla että kauppatavaraa mies Dominikille vielä on, mutta liian korkeaa palkkaa mies ei enää kuitenkaan nosta. Sopimus on nyt yhden vuoden ja max. 3 milj. dollarin arvoinen. Melkoinen tiputus siitä 7.5 miljoonan dollarin palkasta jota miehen piti alunperin tänä vuonna nostaa.

Da'Quan Bowers on selvinnyt vakavista ase syytöksistä säikähdyksellä, kun New Yorkin oikeus laski miehen rangaistuksen mahdollisesta vankilatuomiosta sakkoihin. Joten paniikkia Buccaneers leirissä ei DE-paikan suhteen pitäisi siis draftissa olla.

Myös Revis kauppa odottaa vielä toteutumistaan, mutta merkkejä sille että kauppa kuivuu kasaan alkaa pikku hiljaa ilmaantua. Jets:in uskotaan haluavan kaupassa paljon enemmän kuin Tampan tämän vuoden ykköskierroksen varauksen. Ja Tampa ei taida olla oikein halukas maksamaan Revisitä edes sitä ykköskierroksen varausta.
 
Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
Myös Revis kauppa odottaa vielä toteutumistaan, mutta merkkejä sille että kauppa kuivuu kasaan alkaa pikku hiljaa ilmaantua. Jets:in uskotaan haluavan kaupassa paljon enemmän kuin Tampan tämän vuoden ykköskierroksen varauksen. Ja Tampa ei taida olla oikein halukas maksamaan Revisitä edes sitä ykköskierroksen varausta.

Luin jostain, että Bucs olisi valmis antamaan Revisistä tämän kauden 1.kierroksen, 3.kierroksen ja 5.-6.kierroksen varauksen. Jos tämä huhu pitää paikkansa, niin en sitten tiedä mitä Jets vielä haluaa kaupanpäälle. Melkoisen kova hinta Revisistä tällöin maksettaisiin, ja Bucsin mahdollisuudet hankkia toinen tarvittava CB vaikeutuisi entisestään. Revis kai itse haluaisi lähteä Jetseistä, mutta luonnollisesti Jets ei kiirehdi tämän kaupan kanssa.

NFL:n sivuilla muuten luki, että Bucs olisi asettanut oman deadlinen tälle kaupalle, joka olisi viikkoa ennen draftia. Kohta tässä pitäisi siis alkaa tulemaan jonkinlaista ratkaisua suuntaan tai toiseen.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Darrelle Revis to meet with NY Jets team doctors as Buccaneers trade talk persisits  - NY Daily News

Revis-casesta aikalailla uunituoretta infoa.

Alunperinhän Bucs olisi halunnut antaa Reviksestä ykköspickin vuodelle 2014, mutta nyt ovat sitten taipumassa jo tämän vuoden ykköspickiin. Todennäköisesti tässä leikitään kissaa ja hiirtä, ymmärtääkseni Jetsillä on suhteellisen tiukka salarycap-tilanne ja Bucs ei halua maksaa ihan järjettömiä Reviksesta, jolla on vaan vuosi jäljellä diiliään.

Mun olisi ainakin tarkoitus itse valvoa draftin eka rundi parin viikon päästä. Kuten myös mahdollisesti schedulen julkistus ensi viikolla(?).
 
Mont-Blanc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mets
Luin jostain, että Bucs olisi valmis antamaan Revisistä tämän kauden 1.kierroksen, 3.kierroksen ja 5.-6.kierroksen varauksen. Jos tämä huhu pitää paikkansa, niin en sitten tiedä mitä Jets vielä haluaa kaupanpäälle. Melkoisen kova hinta Revisistä tällöin maksettaisiin, ja Bucsin mahdollisuudet hankkia toinen tarvittava CB vaikeutuisi entisestään. Revis kai itse haluaisi lähteä Jetseistä, mutta luonnollisesti Jets ei kiirehdi tämän kaupan kanssa.

NFL:n sivuilla muuten luki, että Bucs olisi asettanut oman deadlinen tälle kaupalle, joka olisi viikkoa ennen draftia. Kohta tässä pitäisi siis alkaa tulemaan jonkinlaista ratkaisua suuntaan tai toiseen.

Pewter Report kirjoitti tuosta Tampan epäröinnistä tuon ykköskierroksen varauksen suhteen. Itse pidän kyseistä sivustoa melko luotettavana ja tyypeillä on ihan tunnetusti hyvät kontaktit joukkueeseen. Mutta tiedä häntä miten tässä tulee käymään. Tässä kuitenkin linkki tuohon artikkeliin. Artikkelissa muutenkin hyvää pohdintaa juuri tuosta kaupan aikataulusta ja Revisin tilanteessa New Yorkissa.

Pewter Report | Bucs Unsure They Want To Give Up Any First-Rounder For Revis

Näin Tampa fanina tässä on se hieno puoli, että Tampan ei ole pakko hankkia Revisiä. Jetsin on taas pakko kaupata Revis nyt keväällä, koska riski ettei pelaajasta saada mitään ylimääräistä korvausta kasvaa koko ajan. Uskon että Jetsin puolella odotetaan jonkun ylimääräisen joukkueen ilmaantumista kaupantekoon juuri ennen draftia, mutta jos näin ei käy saa Tampa määrätä Revisin kauppahinnan. Uskon että lopulta Revis tulee Tampaan ja Jets saa tuon 1.kierroksen varauksen ja Legarrette Blountin ja tämä kauppa tapahtuu kun draftin alkamiseen on alle vuorokausi.
 
Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Mitään kilpailevaa tarjousta ei tällaisessa tilanteessa kai periaatteessa voi olla? Steelers joko matchaa tuon Patriotsin väsäämän ja Sandersin jo allekirjoittaman sopimuksen tai sitten päästää tämän menemään. Mitään modifioitua omaa sopimusta se ei käsittääkseni voi Sandersille tässä vaiheessa tarjota.

Pääasiahan on se, että mahdollinen uusi soppari on tuon yhden vuoden osalta vähintään Patsin tarjouksen mittainen. Se, että sisältääkö se matching offer sen jatkon vai sovitaanko se myöhemmin erikseen on pelkkää sopimuskikkailua. Siitä en ole varma voiko sitä pidempää sopparia tarjota suoraan kunhan eka vuosi matchaa kilpailevan tarjouksen.

Mielestäni tilanne on Steelersin kannalta suht hyvä. Jos Sanders pidetään, on rosterissa yksi NFL:ssä tasonsa vakiinnuttanut receiver enemmän. Jos Patriotsin sopimustarjousta ei matchata, saa Steelers hyvän varausvuoron, jolla voidaan potentiaalisesti löytää Sandersia parempi pelaaja. Steelers muistaakseni tarjosi Sandersille alunperin 1,3 miljoonan vuosipalkkaa, joten mistään älyttömästä palkankorotuksesta ei ole kyse (okei, palkka tuplaantuu, mutta edelleen aika pieni cap hit). Jos Sanders halutaan joukkueessa pitää, on se taloudellisesti mahdollista. Itse kuitenkin ehkä kallistuisin sen kannalle, että annetaan miehen mennä ja varataan uusi, toivottavasti parempi, pelaaja tilalle.

Toki pitää muistaa, että jos Sanders lähtee niin vaihtoehdon onnistuminen mitataan vuoden parin sisällä kun nähdään millainen mies tilalle saatiin. Mutta samoilla linjoilla olen edelleen eli jos on pakko valita niin draftiin lisää pickejä.

Uutena jäsenenä kyselen, että onko täällä foorumilla porukka hereillä draftin aikoihin? Pohdin vain onko täällä sitten minun lisäkseni muita pohtimassa ja analysoimassa joukkueiden valintoja vai onko ne sitten analysoitu vasta aamulla. Entä onko kiinnostusta veikata miten draftissa tulee käymään? Voitaisiin täällä Jatkoajassa joku veikkaus järjestää. Tai jos ei mitään kisaa järjestetä niin olisi silti kiva kuulla/lukea teidän tekemiä ennakko arvailuja miten draftissa tulee käymään.

Draftia on tullut kyllä seurattua joka vuosi livenä enemmän tai vähemmän tiiviisti. Siitä en tiedä olenko välttämättä foorumilla päivystämässä, sen näkee sitten. Kyllä kai täällä on edellisinäkin vuosina mock drafteja väsäilty. Ei kun vaan tehtävänantoa kehiin niin aletaan rakentelemaan.
 
Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Uutena jäsenenä kyselen, että onko täällä foorumilla porukka hereillä draftin aikoihin? Pohdin vain onko täällä sitten minun lisäkseni muita pohtimassa ja analysoimassa joukkueiden valintoja vai onko ne sitten analysoitu vasta aamulla. Entä onko kiinnostusta veikata miten draftissa tulee käymään? Voitaisiin täällä Jatkoajassa joku veikkaus järjestää. Tai jos ei mitään kisaa järjestetä niin olisi silti kiva kuulla/lukea teidän tekemiä ennakko arvailuja miten draftissa tulee käymään.
Kolme viimeisintä draftia on tullut valvottua ainakin 1.kierroksen osalta. Muistaakseni ainakaan viime vuonna täällä ei ollut mitään live-seurantaa pystyssä, enemmän kommentteja taisi tulla sitten aamulla. Nähtäväksi jää miten tänä vuonna sitten porukka on hereillä ja kiinnostunut.

Mock drafteja on joka vuosi Jatkoajassakin nähty. Ihan mielenkiintoista olisi muiden kirjoittajien mockeja lukea, mieluiten tietenkin pienten perustelujen kera. Pelkkä listaus, jossa on joukkueen nimi ja pelaajan nimi, ei ainakaan itselleni hirveästi mitään uutta anna. Tarkoitus olisi itsekin mock draft täällä julkaista, olkoonkin että tänä vuonna tuo mockin tekeminen on vielä normaaliakin enemmän puhdasta arvailua.
 
Tanger

Jäsen
Chris Brownin ylläpitämä Smart Football lienee tällä hetkellä yksi tunnetuimmista taktiikkapainotteisista jefusaiteista. Linkki: http://smartfootball.com/.

Kiitoksia! Juuri tuollaisen sivuston perään kyselinkin!

En tiedä onko muita Chiefs-faneja palstalla, mutta voinen yrittää jotain katsausta jossain vaiheessa vääntää. Erikoista kyllä, että tuli rakastuttua NFL:n huonoimmalla recordilla olevaan joukkueeseen. Ensi kaudella kun voittavat Super Bowlissa niin ei sitten voi syyttää glory hunteriksi ainakaan :D Toki potentiaaliahan joukkueessa oli, siitä kertoo 5 pro-bowleriakin viime kaudella. Hyökkäyspeli nyt vain mureni aivan täysin. Oikeastaan ainoa, joka jotain sai aikaan oli Jamaal Charles.

Vaikka record olikin 2-14 niin molemmat voitot ainakin olivat aivan käsittämättömän hienoja. Nousu Saintsia vastaan 18 pisteen takaa ja lopulta jatkoajalla ohi sekä tunteellinen taisteluvoitto Panthersista Belcherin tekojen jälkeen, huh huh! Nuo hetket saivat vähäksi aikaa unohtamaan käsittämättömän surkean pelaamisen muuten.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös