NFL offseason 2009

  • 45 545
  • 430

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Uskon ja toivon, että Leftwich saa aloittajan paikan jostain. Minut yllätti ainakin täysin hyvillä otteillaan. Sai yleensä aina hyvin aikaan kun kentälle pääsi ja jotenkin jäi muutenkin sellainen kuva, että kaveri on jotenkin herännyt uudelleen. En häntä niin kauheasti Jaxin aikaan seurannut, mutta vähän laiska kuva silloin tyypistä jäi.

Jets antoi kenkää myös aloittavalle guardille Brandon Moorelle. Siis TE Bakerin lisäksi. Schefter veikkailee, että Jets tekee tilaa cappiin joko pelinrakentajalle tai jollekin Baltimoren jätkistä. Moore ei sano mulle juuri mitään, mutta olisikohan siinä Steelersille yksi mahdollisuus jos Kemo ei jatka. Jossain kehuttiin Jetsin parhaaksi juoksublokkaajaksi ja kun muistetaan, että samassa joukkueessa on Faneca niin ei huonolta kuulosta.

Crabtree on ulkona seuraavat 10 viikkoa rasitusmurtuman vuoksi. Vaikuttaa varmasti jotenkin draft-arvoon, saa nähdä miten. Heyward-Bey on kuulemma kellottanut alustavissa testijuoksuissa 4,2 aikoja neljälläkympillä. Tosin Maclinilla ja Harvinilla olisi kuulemma myös mahdollisuudet vetäistä tuollaisia aikoja tai ainakin lähelle. Saattaa näiden rissujen draft-arvo nousta kummasti.

Pats ja Bills ovat huhujen mukaan kiinnostuneet Fred Taylorista. Jossain vaiheessa Steelerskin oli mukana spekulaatioissa, mutta en kyllä itse usko siihen vaihtoehtoon hetkeäkään.
 
st.lemiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
NFL, Ravens, #52, #20, BSHU
Raiders teki hieman tilaa, mitä ilmeisemmin Asomughan signaamisen takia:

02/20/2009 SS Gibril Wilson Released
02/20/2009 DE Kalimba Edwards Released
02/20/2009 WR Ronald Curry Released

Wilson oli viime vuonna FA:ssa Eaglesin tähtäimessä, mutta Raiderssin jättitaalojen jälkeen ja Eaglesin keskityttyä Samueliin päätyi Raiderssiin. Ei kuitenkaan huono pelaaja ole ja vähän oikeastaan jään odottamaan tekeekö Eagles mitään liikkeitä tuonne suuntaan. Dawkins on kuitenkin jo melko vanha mies ja Wilsonista voisi tulla hyvä pari Mikelille kun Dawkinsista niin sanotusti aika jättää. Tosin Reid on ilmeisesti puhunut että Dawk jatkaa Eaglesseissa vielä kauden ja ilmeisesti T Thomasille ollaan myös tekemässä sopparia. Sen sijaan Runyan on suurempi kysymysmerkki, sillä kaveri jo iän puolesta on ehtoo puolella ja nyt perus polven tähystyksessä ja siistimisessä oli havaittu jonkin asteinen murtuma (?) ja mies on sivussa neljästä kuuteen kuukauteen. Mutta kuka sitten LT:ksi?

Curry on keskiverto rissu, perusvarma ja halpa, joka kärsi tällä kaudella melkoisesti siitä että Oakland ei heittänyt juuri yhtään peleissä. Motivaatio taisi olla melko huono myös. Ennen JaMarcuksen starttia Curryllä oli kuitenkin kaksi 700-800 yardin kautta, 55+ catch ja tuolloinkin Oaklandin QB:t oli mitä oli. Bearsseihin? Edwards pelasi melko kohtalaisesti, pääasiassa taisi olla Burgessin paikkaajana oikealla.

Muita huhuja ym.:
- Browns on ilmeisesti kaupittelemassa Kellen Winslowta, 2. ja 3. kierroksen varausvuorot ovat miehen hintana tai vaihtoehtoisesti 2. varaus ja pelaaja.

- Jetsien palstoilta olen lukenut, ja kuten Troykin sanoi, että tilaa oltaisiin cappiin tekemässä. Tosin viimeisimmät spekulaatiot ovat olleet että Ryan haluaisi signata sekä Leonhardin ja Scottin.

- Boldin haluaa diilin Cardseilta 24.2. mennessä tai treidin muualle. Faktahan on että Boldinilla on 2 vuotta sopimusta jäljellä, joten helpolla mies ei treidiään tule saamaan, mutta katsellaan miten käy.
 
saster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Nyt tulee asiaa vähän topicin ulkopuolelta, mutta samassa lajissa ja sarjassa pysytään niin eiköhän tämä ihan sallittua ole. Elikkäs onko joku palstalaisista vieraillut Jetsin tai Giantsin kotiotteluissa? Jos joku on niin paljonkohan lippu maksoi ja mistä paikka sitten löytyi? Mikäköhän olisi halvin lippu noihin otteluihin?
Kyllähän noi tiedot varmasti netistä löytyisi, mutta, jos täällä on joku joka tuollaisen kokemuksen omaa niin olisi kiva kuulla siitä. Itellä suunnitelmissa matkustaa New Yorkiin ens talvena ja siinä samalla käydä katsomassa ehkäpä Knicksin, Rangersin ja sitten Jetsin tai Giantsin kotiottelut.
 
Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Raiders teki hieman tilaa, mitä ilmeisemmin Asomughan signaamisen takia:

02/20/2009 SS Gibril Wilson Released
02/20/2009 DE Kalimba Edwards Released
02/20/2009 WR Ronald Curry Released

Muita huhuja ym.:
- Jetsien palstoilta olen lukenut, ja kuten Troykin sanoi, että tilaa oltaisiin cappiin tekemässä. Tosin viimeisimmät spekulaatiot ovat olleet että Ryan haluaisi signata sekä Leonhardin ja Scottin.
Suht kovia nimiä cuttasivat. Wilson varsinkin oli tosiaan vuosi sitten vielä kovakin nimi FA:na. Vuodessa hype hänen ympärillään on laskenut, mutta varmasti vieläkin ottajia riittää. Curry tulee myös löytämään itselleen nopeasti uuden seuran.

Mitä tulee noihin Ravensin vapaisiin jätkiin, niin kaikkihan heidät on yhdistetty huhuissa Jetseihin, ja varmaankin Ryan haluaisi heidät kaikki mukaan uuteen joukkueeseensa. Mutta GM Tannenbaum ymmärrettävästi tekee lopulliset päätökset ja max. yksi ex-Raven Jetseihin siirtyy, jos sitäkään. Lewis olisi kovin nimi, mutta hinta voi nousta niin kovaksi, ettei Jets ole optio. Leonhard varmaan jatkaa Baltimoressa (mutu) joten olisiko Scott sitten se, joka siirtyisi New Yorkiin. Kaikki kolme (Ray, Scott, Leonhard) eivät varmaankaan Baltimoressa jatka, mutta kaksi voi ihan hyvin jatkaa. Leonhardin kuvittelisin näistä varmimmaksi ja jotenkin olen siinä uskossa, että Lewis vaihtaisi maisemaa. Joten silloin Scottille varmaan kyllä tarjottaisiin jatkoa. Se on sitten ihan siitä kiinni haluaako ukko itse jäädä Baltimoreen vai ei. Elämme siis mielenkiintoisia aikoja, monella saralla.

EDIT. Heyward-Bey juoksi näköjään sitten 40 jaardia aikaan 4.30. Nopein WR:n aika 10 vuoteen. Harvin sen sijaan juoksi "vain" 4.41. Varmaankin scouteille tuo on pettymys, itse ainakin olisin kuvitellut Harvinin vetävän jotain 4.35 luokkaa.
EDIT. Haha, NFL.comissa hyviä videoita combinesta. Yhdessä Mariucci, Gruden ja Billick leikkivät pikkupoikia kentällä ja heittelevät palloa toisilleen. Hyvää kuittiakin lentää.
 
Viimeksi muokattu:

maki8511

Jäsen
Suosikkijoukkue
kaikkiruokainen, ja potkupallossa MANU
Eka viesti tänä offseasonina tähän ketjuun. On tullu päivittäin käytyä kahtomassa seurojen cuttaus talkoita, ja onhan siellä hyviäkin miehiä saanu kenkää joukkueista. Nämä oaklandin miehet jotka lähti viimeisteli niitten viime kesän katastrofi hankinnat. Kaikki 2008 offseasonin miehet on saanu jo kenkää joukkueista. Pari yllättävää Tagia tuli, kun Peppers ja Bryant sai tagit, joita eivät kummatkaan halunnu. Valmentajapaikat on nyt täytetty ja viimesiä assistentteja palkkaillaan. Katseet alkavat tässäkin lajissa kääntyä ensi vloppuun, kun free-agent markkinat pärähtävät kunnolla käyntiin. Ja siitä seuraavalla viikolla onkin änärin trade-deadline. Että tietääpä ainakin ettei hiihtolomalla opiskelemaan pysty.

Combine on mun mielestä aivan mahtava tapahtuma. Kun en ite katso ollenkaan College futista, niin ei ole yleensä mitään tietoa draftin tähdistä. Super Bowlin jälkeen alkaa mock drafteja ilmestymään, joitten avulla on hauska combinessa ruveta katsomaan miten porukka pärjää. Tämän vuoden combinessa on jo kaksi aika isoa tarinaa noussut esille. Ensiksi Michael Crabtreen jalasta löytyi rasitusmurtuma, joka vaatii leikkauksen. Mies aikoo kuitenkin omana pro-dayna tehdä kaikki testit. Mutta ainakin networkin asiantuntijat veikkas, että vaikka ei testejä tekis, tulisi olemaan kärki WR koko draftissa. Ei mikä tahansa mies tee 41TD kahdessa vuodessa. Toinen iso uutinen on ollut parhaan o-linjamiehen paikasta taistelevan Andre Smithin sekoilut. Mies tuli ankarasti ylipainoisena combineen, ja sanoi heti, että ei ollut reenannut yhtään combinea varten. Ainoastaan pudottanut painoaan (joka on kuulemman mukaan hänen suuri ongelma). Sitten mies katosi kokonaan lauantaiaamuna lentäen Atlantaan. Ja huhujen mukaan mies on ollut aivan surkea joukkueiden haastatteluissa. Tässä katsotaan joukkueelta munaa ottaa mies. Lahjat on varmasti draftin parhaimmistoa, mutta pää ei tunnu olevan mukana. Tässä on ainekset kunnon bustille.

Combinen tuloksia ei ole tarkemmin tullut katsottua, mitä nyt otti silmiin Jared Cookin TE:lle juoksema 4,42 aika. Ja se joku potkasija, joka nosti 25 kertaa penkistä 100kg. Lisäksi monet saattavat hämääntyä Oherin ja Monroen huonoista penkkituloksista, mutta tässä selityksenä on miesten pitkät kädet, jotka hankaloittavat suoritusta. Tämä drafti tulee olemaan erittäin tärkeä, sillä 2010 kausi tullaan pelaamaan ilman salarycappia ja sen kauden jälkeen CBA loppuu myös.
 
Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Leonhard varmaan jatkaa Baltimoressa (mutu)

Newsome sanoi, jossain Leonhardin olevan aika todennäköinen lähtijä. Varmaankin siksi, että Landry palaa ensi kauden alkuun ruotuun.

Noista lipuista niin ei ole oikeastaan käsitystä onko Giantsin/Jetsin matseihin saatavilla yleensä miten lippuja ns. normaalihintaan eikä välitettynä. Tällöin liput kai lähtevät n. 75 dollarista ylöspäin ja alatasojen huonommille paikoille alkaa varmaan pääsemään about 150 dollarilla. Tuo viimeinen siis pelkkä arvio.

Ticketmaster ja muutama muu palvelu myös välittää jo myytyjä lippuja eli yleensä kausikorttipaikkoja eteenpäin. Silloin hinta voi olla melkein mitä vain, mutta kyllä sielläkin halvimmillaan alle satasen liput saa ja edelleen sinne ylälehtereille. Todella hyvät paikat ovat varmaan kolmatta sataa dollaria, mutta ticketmasterilla voi aina käydä munkki ja varsinkin jos jaksaa tarkkailla tilannetta aktiivisesti.

Nykin systeemeistä en kauheasti tosiaan tiedä, mutta tuota luokkaa ne kai ovat. Nykissä käsittääkseni lipuilla menekkiä riittää ja hinnatkin siitä syystä ovat ihan hyvin kohdallaan. Kannattaa varmaan jenkkikeskustelupalstoja käydä tsekkailemassa.
 
Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Newsome sanoi, jossain Leonhardin olevan aika todennäköinen lähtijä. Varmaankin siksi, että Landry palaa ensi kauden alkuun ruotuun.
Ok, on mennyt multa ohi. En ole muutenkaan paljoa lueskellut mitään oikeita haastatteluita, vaan mielipiteeni ja käsitykseni näistä pelaajasiirroista, ja tulevasta FA:sta ovat pitkälti omaa mutuani. Tietty jotain toimittajien juttuja olen lukenut, mutta nekin ovat aina pitkälti kyseisen toimittajan omia mielipiteitä. Olisin jotenkin ajatellut, että Leonhard olisi ollut kaikkein varmin jatkaja, mutta jos hänelle ei sitten pelipaikkaa ole (outoa kyllä sekin), niin ehkä hän sitten lähtee.

Combine meni omalta osaltani aika ohi, vähän ehti jotain juttuja NFL.comista lukea. Mutta paljon vähemmän tuli seurattua kun parina aikaisempana kautena. Aika pihalla olen myös näistä tulevista varatuista pelaajista. Stafford, Sanchez, Wells, Moreno, Crabtree, Harvin, Maualuga, Laurinaitis ovat tutuimmat kaverit. Heistä voin sanoa, että tiedän ketä ovat ja millä tyylillä pelaavat. Mutta muuten ei ole oikein kunnon käsitystä että ketkä siellä ovat ihan niitä kurkoja. Onneksi tässä on vielä aikaa ennen draftia, ja varmaan ihan tarpeeksi ehtii noita ennakoita lukea, jotta saa jonkinlaisen käsityksen mitä odottaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, NFL, Roosters
Combine meni omalta osaltani aika ohi...

Nyt kun hyökkäyksen kaverit ovat vetäneet kaikki tärkeimmät drillit heidän kannalta niin arvioidaanpa hieman Combinea.

TOPIT:

1. Receiverit kauttaaltaan - Tänä vuonna on harvinaisen kova tasoinen laitahyökkääjäarsenaali draftissa. Kirkkaimpina tähtinä Crabtree ja Maclin, joista Crab ei juossut 40-jaardia jalan rasitusmurtuman takia. Mies sanoi menevänsä leikkaukseen heti Pro Dayn jälkeen. Todella monta rissua paineli alle 4.5 sekunnin tänä vuonna ja muutenkin ovat esittäneet vakuuttavia otteita.

2. Tight Endit - Vaikkei Brandon Pettigrewn tulokset olleet aivan niin kovia kuin itse odotin, tullaan hänet draftaamaan ekana sisemmistä laitahyökkääjistä. Tod. näk. ekan kierroksen viimeisillä vuoroilla. Esim. Eagles kaipaisi kovasti miestä.

3. Tacklet - Myös erittäin laadukas ryhmä tänä vuonna, punttitulokset tosin lievä pettymys. Jos TE:t, rissut ja jopa yksi potkaisija nostelee samoja tuloksia niin eihän se ihan putkeen ole mennyt. Tiedän tosin ettei 40+ toistoa takaa mitään laadusta, mutta silti pieni pettymys. Eugene Monroe ollut vakuuttavin omasta mielestä. Tänä vuona tacklet olleet erittäin atleettisia ja liikkuvia.

4. Mark Sanchez - USC:n ex-QB haastaa Matt Staffordin tosissaan parhaan pelinrakentajan tittelistä. Voisin jopa väittää että nousi monien scouttien papereissa jaetulle 1. sijalle.
Vaikka alla ainoastaan yksi kausi aloittavana pelinrakentajana, pitäisin miestä varmempana pickinä kuin Staffordia.

5. Pat White - WVU:n pelinrakentaja osallistui Combineen omalla pelipaikallaan mutta Pro Dayssa sanoi vetävänsä myös receiver drillejä. Oli todella kova luu juoksuissa ja heittäminen oli mennyt myös vahvasti. Tulee olemaan 2-3. kierroksen pickki ja ensisijaisesti Wildcat joukkueisiin tai johonkin tiimiin mikä tykkää screeneista ja reverse-peleistä.

FLOPIT:

Andre Smith - Alabaman mies tuli, näki ja pakkasi laukkunsa =)
Teki pahimmillaan virheen joka maksaa miehelle noin 10-15 miljoonaa sopimusta neuvoteltaessa. Pro Day tulee olemaan todellinen vedenjakaja, lahjoiltaan parhaita ellei jopa paras LT,
mutta saa olla todella vakuuttava tullakseen valituksi ensimmäisellä kierroksella.

Matt Stafford - Teki kaiken muun paitsi olennaisen Combinessa. Juoksi, muttei heittänyt. Aivan liian raakile mielestäni tullakseen valituksi ensimmäisenä, kaiken lisäksi isoimmissa college peleissään kokenut ns. "meltdownin" liian monta kertaa. Tekee myös aivan liikaa kardinaalivirheitä. Teki hallaa itselleen osallistumalla, koska ei ole mitään syytä olla heittämättä jos olet QB. Nyt lähinnä patsasteli sivurajalla kuin olisi ilmiselvä valinta top 5:na, mutta voi pahimmillaan pudota aina 10-20 pickiksi.

Running Backit - Chris Wells ja Knowshon Moreno tulevat olemaan 1. kierroksen valintoja mutta tämän jälkeen voi olla hieman hiljaista. 2-3 kiekalle muutamia kavereita, jonka jälkeen taas hiljaista. Wells tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen kaveri liigassa, toivottavasti pääsee johonkin vahvaan juoksujoukkueeseen.

Guardit - Tästä porukasta ei ketään noussut esille, syynä voi olla enemmänkin tackle classin laadukkuus ja medianäkyvyys verrattuna guardeihin. Odotin kuitenkin vahvempia esityksiä.

Center - Melkein sama homma kuin guardeilla. Pari timanttia joukossa, mutta eivät tehneet mitään "maagista". Alex Mack voi olla yksi draftin "sleeper" pelaajista.
Minnesota tehnee jonkinlaisen peliliikkeen Matt Birkin suhteen riippuen draftista.

Draftin lähestyessä voitais ottaa skaba, että kuka vetää top10 ja top20 pickit parhaiten oikein.
 
Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Matt Stafford - Teki kaiken muun paitsi olennaisen Combinessa. Juoksi, muttei heittänyt. Aivan liian raakile mielestäni tullakseen valituksi ensimmäisenä, kaiken lisäksi isoimmissa college peleissään kokenut ns. "meltdownin" liian monta kertaa. Tekee myös aivan liikaa kardinaalivirheitä. Teki hallaa itselleen osallistumalla, koska ei ole mitään syytä olla heittämättä jos olet QB. Nyt lähinnä patsasteli sivurajalla kuin olisi ilmiselvä valinta top 5:na, mutta voi pahimmillaan pudota aina 10-20 pickiksi.

Draftin lähestyessä voitais ottaa skaba, että kuka vetää top10 ja top20 pickit parhaiten oikein.
Ei Stafford kuitenkaan muistaakseni ole ihan ainoa kärki-QB, joka on jättänyt vuosien saatossa heittämättä combinessa. En kyllä ihan varma tästä ole. Mutta olisiko ollut niin, että esim. JaMarcus Russell ei olisi heittänyt? En kyllä ole yhtään varma. Onhan tuo perustelukin miksei heitetä kaikilla tiedossa, eli ei tahdota heittää vieraille receivereille. Omasta mielestäni tuo on aika naurettavaa pelleilyä. Jos olet jenkkifutaaja, niin sillon pystyt pelaamaan kenen kanssa tahansa ja voit vetää testit siinä missä muutkin. Mutta onhan tuossa niin hemmetin isot rahat kyseessä, että voisi sitä itsekin tuossa tilanteessa ottaa kaiken varman päälle. Mutta GM:nä kyllä vetäisin aina plussan kaverin nimen viereen, jos hänellä riittää munaa tehdä kaikki testit combinessa.

Noita mockeja ollaan kyllä aikaisempinakin vuosina täällä vedelty ja itselläni ainakin on yleensä mennyt aika vihkoon :).
 
Lapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Maple Leafs, Kärpät NE Patriots, RoPS
Pari yllättävää Tagia tuli, kun Peppers ja Bryant sai tagit, joita eivät kummatkaan halunnu.

Bryantista sen verran että hän olisi ennemmin halunnut monivuotisen sopparin kuin mitä yksivuotisen pahvin. Eli todennäköisesti mies kirjoittaa monivuotisen sopimuksen eikä nimenomaan tätä franchise tag sopparia...
 
Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
4. Mark Sanchez - USC:n ex-QB haastaa Matt Staffordin tosissaan parhaan pelinrakentajan tittelistä. Voisin jopa väittää että nousi monien scouttien papereissa jaetulle 1. sijalle.
Vaikka alla ainoastaan yksi kausi aloittavana pelinrakentajana, pitäisin miestä varmempana pickinä kuin Staffordia.

Mulle tuli sellanen kuva, että Sanchez oli paras siitä porukasta mikä teki kaikki drillit mikä nyt ei ollut mikään yllätys. Keskustelupalstoilla yleinen mielipide oli ainakin nopeasti tsekattuna se, että Sanchez ei kauheasti vakuuttanut. Tai oli siis ok, mutta ei häikäissyt.

Mutta en tosiaan mitään kovin kattavaa katsausta ole ehtinyt tekemään ja pelinrakentajia en tosi toimissa nähnyt itse ollenkaan. Tuo kohta sattui vaan silmääni viestistäsi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, NFL, Roosters
Omasta mielestäni tuo on aika naurettavaa pelleilyä. Jos olet jenkkifutaaja, niin sillon pystyt pelaamaan kenen kanssa tahansa ja voit vetää testit siinä missä muutkin. Mutta onhan tuossa niin hemmetin isot rahat kyseessä, että voisi sitä itsekin tuossa tilanteessa ottaa kaiken varman päälle. Mutta GM:nä kyllä vetäisin aina plussan kaverin nimen viereen, jos hänellä riittää munaa tehdä kaikki testit combinessa.

Nimenomaan näin. Osoittaa suurta henkistä kypsyyttä ja halua työntekoon kun tekee kaikki drillit eikä seisoskele sivurajalla muniin puhaltelemassa.

Troy:lle vastaukseksi Sanchezin arvosta tällä hetkellä on se, että ei Sanchez ollut mikään messias ollut niissä Combinen testeissä. Pointtina onkin se, että hän ei tehnyt mitään väärin ja Stafford taas teki jättämällä heittämättä (ainakin periaatetasolla). Matthew olisi heittämällä (onnistuneesti) voinut repiä lisää eroa Sancheziin ja siirtää siten huomion pois omista heikkouksistaan QB:na.
 
Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Raiders pisti lisää ukkoa pihalle. Nyt lähti OT Kwame Harris ja FB Justin Griffith. Myös Javon Walkeria huhutaan ulostettavaksi lähiaikoina. Siinä on kyllä seura, joka handlaa tuon pelaajapolitiikan.

Texans cuttasi DE Anthony Weaverin, Ahman Greenin ja LB Morlon Greenwoodin.

FB Tony Richardson ei todennäköisesti palaa Jetsiin.

Vikings toivoo saavansa Sage Rosenfelsista Jacksonille kirittäjän.

LB:stä ainakin Curry ja Cushing nostivat osakkeitaan draftissa.
 
Lapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Maple Leafs, Kärpät NE Patriots, RoPS
Mulle tuli sellanen kuva, että Sanchez oli paras siitä porukasta mikä teki kaikki drillit mikä nyt ei ollut mikään yllätys. Keskustelupalstoilla yleinen mielipide oli ainakin nopeasti tsekattuna se, että Sanchez ei kauheasti vakuuttanut. Tai oli siis ok, mutta ei häikäissyt.

Mutta en tosiaan mitään kovin kattavaa katsausta ole ehtinyt tekemään ja pelinrakentajia en tosi toimissa nähnyt itse ollenkaan. Tuo kohta sattui vaan silmääni viestistäsi.

Joo nimenomaan, Sanchez teki drillit kuten pitikin, oli hyvä muttei todellakaan häikäissyt monien asiantuntijoiden mielestä. Staffordin päätös olla heittämättä ei auttanut häntä mutta toisaalta Sanchez ei saanut kirittyä mahdollista etumatkaa osallistumalla heittoihin.

Parhaat heitot ainakin Mayockin mielestä teki Pat White joka oli mm. Senior Bowlin MVP. Mielenkiintoinen juttu Whitesta että hän yrittää sopparia kuuppana mutta on sanonut että hän voi yrittää NFL:ään myös rissuna jos kukaan ei huoli häntä pelinrakentajana.

Raiders tosiaan on erinomainen esimerkki siitä miten EI hoideta NFL-seuraa. Tällä hetkellä on enää yksi pelaaja rosterissa jotka Raiders hankki viime kaudella. Javon Walker. Ja ihan kuten Troy tuossa mainitsi niin hänkin on lähtökuopissa ja todennäköisesti saa kenkää ennenkuin hänen bonukset tulevat voimaan.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
No niin, Philadelphiassa huhumylly pyörii myös vinhaa vauhtia. Tässä vähän spekuloitavaa:

- Marvin Harrison lähti Coltsista ja on Adam Schefterin mukaan mahdollisesti tulossa Eagles-paitaan

- Jeff Saturday on Eaglesin kiikarissa ja Jamal Jacksonista oltaisiin tällöin tekemässä guardia ja edelleen yhdestä guardista tacklea, kyseessä on tällöin ilmeisesti Todd Herremans

- Bo Scaife oli Eaglesin kiinnostuksen kohteena, mutta jäi siis Titansiin

- Ykköskierroksella draftissa otetaan ilmeisesti OT ja WR, ainakin Eben Britton on mainittu nimeltä

- McNabb haluaa taas vaihteeksi parannuksia joukkueeseen

- Kuuleman mukaan 12 joukkuetta olisi kiinnostunut back-up RB Correll Buckhalterista

Lähteenä philadelphiaeagles.com
 
Philly tarvitsisi ehdottomasti TE:n draftista, Pettigrew on todennäköisesti vielä pöydällä kun kotkien vuoro tulee.
Voi kuitenkin olla, että molemmat draftin ykkösbackit Wells ja Moreno ovat myös saatavilla silloin, joten olisi mielenkiintoista nähdä mitä Eagles tällöin tekisi.

McNabb ilmeisesti aikoo katsoa draftin ja free agency aikaansaannokset ennen kuin vetää liipaisimesta Eagles jatkon osalta.
Harrisonin saapuminen ja draftista Pettigrew olisivat tärkeimmät nimenomaan JOS Donovan halutaan pitää.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Philly tarvitsisi ehdottomasti TE:n draftista, Pettigrew on todennäköisesti vielä pöydällä kun kotkien vuoro tulee.
Voi kuitenkin olla, että molemmat draftin ykkösbackit Wells ja Moreno ovat myös saatavilla silloin, joten olisi mielenkiintoista nähdä mitä Eagles tällöin tekisi.

McNabb ilmeisesti aikoo katsoa draftin ja free agency aikaansaannokset ennen kuin vetää liipaisimesta Eagles jatkon osalta.
Harrisonin saapuminen ja draftista Pettigrew olisivat tärkeimmät nimenomaan JOS Donovan halutaan pitää.

Eaglesilla on tänä vuonna ihan loistavat draft-pickit joten välttämättä TE ei ole se paikka jota ekalla kierroksella vahvistetaan. Varsinkaan kun Celek pelasi vahvan loppukauden. Tietysti jos Pettigrew olisi vielä tarjolla niin hän saattaisi olla Eagle siitä lähtien.

Reid kuitenkin tykkää puuhailla noiden linjojen kanssa ja siksi luulen että OT sieltä tulee, ehkä sitten TE ekan kierroksen toisella pickillä. Ja varmaan paljon riippuu mikä tuon Saturday-kuvion ja toisaalta Jon Runyanin kohtalo on.

Viime vuonna (taas kerran) puhuttiin kaiken maailman rissuista ennen draftia ja niin vain sieltä pamahti DT Laws ykkösenä ja DeSean Jackson sitten toisella pickillä. Sen verran on historia osoittanut että Eaglesin käyttäytymistä on mahdoton ennustaa draftissa.

Myös nuo backit ovat mielenkiintoisia ja ihan hyvin voi olla että sieltäkin haetaan, mutta epäilen että Buckhalter on ensisijainen toive siihenkin. Kaikki on kuitenkin mahdollista.

McNabbin poraamista en ihan täysin ymmärrä kun se oli kuitenkin hän itse joka lopulta kämmi Arizonaa vastaan ratkaisuhetkillä, puhumattakaan runkosarjan ailahtelusta. Celek, Avant ja Jackson hoitivat hommansa kyllä kunnialla playoffeissa. Ensin hän syyttää puolustusta joka oli koko Eaglesin selkäranka ja sitten alkaa kiristää jollain parannuksilla. Lähtisi nyt jo helvettiin sitten jos niin paljon sattuu. Fakta on kuitenkin se, ettei McNabbin johdolla ole voitettu kuin yksi divisional match. No joo, onhan sekin tietysti kova saldo päästä sinne niinkin usein, mutta ei hän mikään The Voittaja sillä saldolla ole.

Ja itse asiassa seuraan kyllä mielenkiinnolla onko siellä ketään kuuppaa joka Phillyä voisi kiinnostaa. Kolb ei ole toistaiseksi vakuuttanut yhtään ja Donny-boylla alkavat vuodet käydä vähiin franchise-kuuppana.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, NFL, Roosters
Tänään ovat vuorossa Combinessa viimeisenä puolustuksen takakenttä.

Malcom Jenkinsia lukuunottamatta mitään älyttömiä playmakereita ei ole luvassa draftin kautta varsinkin kun USC:n Taylor Mays päätti pelata vielä senior vuoden.

Linebackerit, DT:t, DE:t ja hybridit (jotain LB:n ja DE:n väliltä, mallia Terrell Suggs) ovat myös loistavasti edustettuina.

Omat suosikkini draftissa ovat Wake Forestin hurja Aaron Curry, Ohio Staten James Laurinaitis sekä USC:n Rey Maualuga ja Brian Cushing.

Curry oli todellinen peto Combinessa. Kaikki testit menivät niin hyvin että on jo spekuloitu Detroitin draftaavan miehen 1. pickillään.
Myös mies oli sen verran dominoiva menneellä kaudella peleissä että uskallan sanoa hänen olevan tämän draftin safest pick.

Laurinaitis olisi ollut viime vuonna top 10 pick aivan satavarmasti. Uskomatonta on se, että miehen senior vuosi meni aivan loistavasti, mutta silti mies saattaa pudota jopa toisen kierroksen varaukseksi. Jamesin isä on muuten entinen WWE-legenda The Animal ja suvusta löytyy myös muita useita WWE-painijoita ja vaikuttajia.

USC:n tandemista Rey Maualuga olisi haaveissani jos aina Chargersille asti tippuisi, valitettavasti Wells ja Moreno ovat silloin vielä tod.näk. pöydällä,
joten Rey saattaa mennä 20-30 vuoron pickiksi.

Brian Cushing tulee menemään top15 pickinä, vaikkei ole yhtä hyvä kuin Rey-Rey. Syynä tähän on se, että Cushing on todella kova sekä ILB:nä että vahvan puolen backerina.

DT:sta huomio kannattaa kiinnittää Boston Collegen B.J Rajiin, joka oli kiistämättä collegen paras sisempi linjamies.

Hybrideista mainittakoon Texasin Orakpo ja Penn Staten Aaron Maybin, molemmat pass-rush kavereita parhaimmillaan, mutta siitä ei ota pirukaan selvää sopiiko miehet paremmin 3-4 vai 4-3 puolustukseen ja pelaavatko "käsi maassa" vai pystystä.

Warren Sapp sanoi kavereista sen verran että molempien pitää pelata OL:n vasenta puolta vastaan, koska miehet eivät ole mitään jääkaappipakastimen kokoisia.

Saattaa muuten tulla äitiä ikävä juoksupeleissä =)
 
Rocco

Jäsen
Laurinaitis olisi ollut viime vuonna top 10 pick aivan satavarmasti. Uskomatonta on se, että miehen senior vuosi meni aivan loistavasti, mutta silti mies saattaa pudota jopa toisen kierroksen varaukseksi. Jamesin isä on muuten entinen WWE-legenda The Animal ja suvusta löytyy myös muita useita WWE-painijoita ja vaikuttajia.
Laurinaitis oli myös erittäin hyvä jääkiekkoilija. Häntä uumoiltiin aikoinaan 2-3 kierroksen varaukseksi NHL:ään, mutta kaveri sitten valitsi jenkkifutiksen.
 
Lapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Maple Leafs, Kärpät NE Patriots, RoPS
NFL Network näytti taas parhaita puoliansa:

http://www.nfl.com/videos?videoId=09000d5d80eea0dc

Rich Eisen juoksee 40 yards dash ja siitä tehdään analyysi. Shadow juoksu niiden nopeimpien kanssa on kyllä ihan loistava. Suosittelen.

Niin ja Chiefs pisti pihalle kolme pelaajaa:
LB Donnie Edwards
QB Damon Huard
CB Patrick Surtain

Noita uutisia kun lukee niin osassa on waives, osassa cuts, osassa releases ja joskus jopa terminates. Mutta mitä tarkemmin sanottuna näillä on eroa. Nopeasti pääteltynä voisi olla caphit juttuja mutta jos joku parilla rivillä kertoisi niin olisin erittäin kiitollinen. :)
 
Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Noita uutisia kun lukee niin osassa on waives, osassa cuts, osassa releases ja joskus jopa terminates. Mutta mitä tarkemmin sanottuna näillä on eroa. Nopeasti pääteltynä voisi olla caphit juttuja mutta jos joku parilla rivillä kertoisi niin olisin erittäin kiitollinen. :)
Tätä mäkin oon monesti miettinyt. NFL:ssäkin kai joku waivers systeemi on, joten tuo waives varmaan sitten liittyy siihen. Tosin en tiedä yhtään tarkemmin miten nuo waiverersit toimivat. Kun NFL.comista lukee tuota transactions-sivua, niin

2/9 Cleveland: Bruce Gradkowski (QB) cut.
2/11 Oakland: Bruce Gradkowski (QB) acquired from waivers.

Eli Browns ei waive Gradkowski vaan cut. Silti Raiders acquired from waivers Gradkowskin eikä vaan yksinkertaisesti signed. Caphittiin ne kai jotenkin liittyy. Jotenkin saa pienemmän caphitin kuin jollain muulla tavalla. Sitä en sitten yhtään tiedä, että mikä se "cap-ystävällisin" tapa on.
 
http://www.nfl.com/news/story?id=09000d5d8085ee3e&template=with-video&confirm=true
 
Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Kiitokset Troylle linkistä. Vaikka edelleen aika vaikea selkoinen juttu on, mutta ainakin se selvisi, että cut on epävirallinen termi. Eipä tuolla sen suurempaa väliä muutenkaan ole.

Marvelous Marvin Harrison ei enää siis ole Coltsin pelaaja. Tämä on virallista. Sen sijaan ei vielä virallista, mutta kuitenkin jo täysin varmaa on, että Buccaneers järjestää melkoisen suursiivouksen joukkueessaan. Garcia lähti jo, ja nyt uutisoidaan, että Galloway, Brooks, June, Dunn ja Hilliard eivät myöskään jatka joukkueessa. Kaikki ovat aika kovan tason jätkiä ainakin nimellisesti, joten melko huomattavista muutoksista on kyse. DC Kiffinhän lähti myös, valmentaja ja GM vaihtuivat. Perkele, siellä on oikeasti lakaissut iso luuta.

Laitetaan tähän nyt nämä muutkin huhut mitä liikeellä on (NFL.com):
- FB Richardson olisi jatkamassa Jetseissä
- Vikings yrittäisi hankkia Sage Rosenfelsin treidin kautta kirittämään Tarvaris Jacksonia
- Titans saattaisi olla kiinnostunut Nate Washingtonista
- Haynesworthia huhuillaan Redskinskeihin, mutta nämä ovat pelkkiä huhuja tässä vaiheessa.
 
Lisätäänpä huhuihin se kiinnostavin. Jeff Saturday on tuumannut agentilleen, että jos tämä järkkää hänet Steelersiin niin ois tosi fantsuu. Lisäksi lauantai olisi valmis pelaamaan myös guardina mikä olisi todella hyvä juttu vallitsevan tilanteen huomioonottaen. Olisi kyllä todella hyvä lisä linjaan vaikka tuota ikää onkin karttunut jonkin verran.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös