Mainos

New York Islanders 2022–2023

  • 4 087
  • 11

Aivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihmetellyt että miksei yhtään ole keskustelua Islanderssin otteista. Eipä näytä olevan edes kausiketjua, niin se varmaan haittaa. Tässä sitten sellainen.

Islanders on mukana pleijarikisassa melko laadukkaassa divisioonassaan. Siinä ja siinä pääsevätkö kevään peleihin vai eivät. Jos veikata pitäisi, niin eiköhän pelit jatku keväällä.

Suomalaisväriä joukkueessa edustaa debyyttikauttaa pelaava Aatu Räty. Räty tekaisikin viime yönä uransa toisen maalin Canucksia vastaan nätin vastahyökkäyksen päätteeksi. Pelejä on kertynyt neloskentän minuuteilla viisi tähän mennessä. Ilmeisesti ihan hyvää näyttöä antanut.
 

Fishstick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Islanders
Islanders on nyt pelannut useamman pelin ilman tärkeintä puolustajaansa Adam Pelechiä jota Robin Salo pääsi tuuraamaan parin pelin ajaksi. Lambertilla ei luotto riittänyt Saloon jonka korvasi kokoonpanossa AHL:ssä marinoidulla Wotherspoonilla.
Tuntuu että Salo on vähän silmätikkuna vaikka aloittikin kauden kuutospakkina ja esiintyi melko hyvinkin, sitten tuli joukkueella heikompi jakso ja Salo korvattiin Sebastian Aholla jolla tulikin hyökkyspäähän onnistumisia ja vakiinnutti pelipaikan top6:ssa.

Viimeaikaiset otteet on ollut joukkueella ihan Ok, vaikka ylivoima on todella luokatonta ja aiheuttaa omaan päätyyn pahemmat paikat, myös loukkaantumisia ryöpsähti useampi samaan ikkunaan, joten Aatu Rätyllekin aukesi paikka kokeilla ylhäällä turvallisesti Matt Martinin ja Ross Johnstonin välissä, jotka aika nätisti tekivät maalin edellisessä pelissä Canuckseja vastaan joka lähti hyvästä Martinin keskialueen riistosta.
 

ipaz

Jäsen
Islanders ilmoittautui mukaan kevään ralliin hankkimalla Bo Horvatin Canucksista. Rosterista lähti toiseen suuntaan taitava, mutta paikalleen jämähtänyt Anthony Beauvillier. Nyt Islandersin keskikaista näyttää tältä:

Horvat
Nelson
Pageau
Cizikas

Erittäin vahva. Pakistossa Dobson on vielä saikulla ja saa nähdä paraneeko pelikuntoon All Star-tauon / Bye weekin aikana. Tauko tulee joukkueelle kuitenkin hyvään saumaan ja seuraava peli on vasta viikon päästä maanantaina Phillya vastaan.

Iso ja tärkeä kysymys: millä numerolla Horvat tulee pelaamaan? Hän on pelannut junnuista asti numerolla 53, mutta Islandersissa se on ollut jo yli 10 vuotta Cizikaksen oma. Don Lou luonnollisesti haluaa että valitsee jonkun pienen numeron. LaFontainen, Palffyn, Laddin ja Rädyn 16 olisi nyt vapaana.
 

Aivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Islanders ilmoittautui mukaan kevään ralliin hankkimalla Bo Horvatin Canucksista. Rosterista lähti toiseen suuntaan taitava, mutta paikalleen jämähtänyt Anthony Beauvillier. Nyt Islandersin keskikaista näyttää tältä:

Horvat
Nelson
Pageau
Cizikas

Erittäin vahva. Pakistossa Dobson on vielä saikulla ja saa nähdä paraneeko pelikuntoon All Star-tauon / Bye weekin aikana. Tauko tulee joukkueelle kuitenkin hyvään saumaan ja seuraava peli on vasta viikon päästä maanantaina Phillya vastaan.

Iso ja tärkeä kysymys: millä numerolla Horvat tulee pelaamaan? Hän on pelannut junnuista asti numerolla 53, mutta Islandersissa se on ollut jo yli 10 vuotta Cizikaksen oma. Don Lou luonnollisesti haluaa että valitsee jonkun pienen numeron. LaFontainen, Palffyn, Laddin ja Rädyn 16 olisi nyt vapaana.

Aina tulee arvostaa, kun joukkue panostaa. Ikävä kyllä Aatu Rädyn otteita olisi voinut seurata jatkossakin Islanderssin riveissä, mutta jotain tulee uhrata. Hyöty saattoi olla molemminpuolinen myös. Toivottavasti Islesin kevät menee mallikkaasti ja saavat Horvatin kiinnitettyä vielä tuleviksi vuosiksi.

Mielenkiintoista nähdä tuleeko vielä lisähankintoja. Taistelu pudotuspelipaikasta tulee olemaan kova. Ikävä kyllä se voi olla jopa liian kova. Kuitenkin jos joukkue kampeaa kevään peleihin, niin siellä alkaa sitten uudet pelit, joissa Isles voi olla paha vastus kelle vain.
 

Fishstick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Islanders
Tässä lyhyesti:

-Barry Trotz sai kyllä tylsytettyä -lupaavasta Beauvillieristä perus kolmosketjun duunarin, joka silloin tällöin saattaa maalin tehdä, joten todella hyvä laittaa kiertoon.

-Räty ei päässyt esille kunnolla kun opetteli nelosen rymistelijöiden kanssa ajolinjoja kaukalossa kerran pari pääsi käymään kokeilemassa islandersin 6%:ssa ylivoimassa.

- Barzal tulee varmaan pelaamaan Horvatin laiturina, tämän tutkaparin otteita odotan mielenkiinnolla, sillä Horvat osaa ilmeisesti (toivottavasti) käyttää maalipaikat vähän paremmalla prosentilla kuin aiemmat yrittäjät.

Tähän hankinta päätökseen varmasti vaikutti kun ennen allstar-taukoa joukkue voitti kaksi viimeisintä ottelua ja peli muutenkin näytti paremmalta, turhan iso lovi oli puolustukseen kun Adam Pelech oli sivussa 21 ottelua ilmeisesti aivotärähdyksen takia.

Ja niin kuin joku kirjoittikin siirtoketjussa, että vielä Lamourillo ehtii deadlinella painaa paniikkinappia mikäli poffi paikka karannut tai Horvat ei haluaisi tehdä jatkoa saarelle.
 

Fishstick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Islanders
Iso ja tärkeä kysymys: millä numerolla Horvat tulee pelaamaan? Hän on pelannut junnuista asti numerolla 53, mutta Islandersissa se on ollut jo yli 10 vuotta Cizikaksen oma. Don Lou luonnollisesti haluaa että valitsee jonkun pienen numeron. LaFontainen, Palffyn, Laddin ja Rädyn 16 olisi nyt vapaana.
Tähän saatiin vastaus minuutti sitten, kun islanders julkaisi twitterissä; #14



 
(1)
  • Tykkää
Reactions: ipaz

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Hienostihan se nytkähti treidin jälkeen liikkeelle. Täysin ylivoimainen voitto suhteellisen kovasta Seattlesta.

Näin ne vanhat pierut kuten Lou Lamoriello ei ymmärrä jääkiekosta yhtään mitään. Taaskaan ei tyhmä ymmärtänyt.

Bailey - Horvat - Barzal
Lee - Nelson - Palmieri
Parise - Pageau - Holmström
Martin - Cizikas - Fasching

Näin se vaan hyökkäys keikahti kerrasta järkeväksi. Ostohousut jalkaan ja se on siinä. Barzal helvettiin keskeltä, kun oli aivan totaalinen turhuus aloituksissa ja puolustuspäähän. Cizikas kävi poimimassa aloituksia ykkösessä, sotkien sitten koko kentän offensiivisen pelin.

Eli mikä muuttui? Keskeltä paremmaksi. Hyvä joukkue on keskeltä vahva, kuten kaikki Lou Lamoriellon tai jonkun Scotty Bowmanin joukkueet.

Horvat > Barzal, tietyillä osa-alueilla, joita sentteriltä vaaditaan.
Barzal > Beauvillier, laituriosasto vahvistui eniten, kun heikko lenkki lähti pois ja vahvin lenkki siirtyi pois väärältä pelipaikaltaan.
Ja kun se Cizikas pääsi pois tuosta kieroutuneesta ykkösestä, on neloskenttäkin taas sielläpäin mitä se kuuluu olla (etenkin kun Clutterfuck tervehtyy).

Ja kun puhutaan tästä miten NY Islanders on ikäloppu/liian vanha, niin ei se ole sillä tavalla, miten tuo kuuluu analysoida. Kärkipelaajat ovat primessään. Puolustuksen koko Top4 ja Barzal+Horvat, joidenka päälle tämä nyt rakentuu. Kun kärkipelaajat ovat primessään, ei ole oikeastaan mitään väliä, onko ne tukipelaajat vähän vanhuksia, kohta primensä ulkopuolella, tai nuorempia, jostain puutteellisia virheitä tekeviä märkäkorvia. Noissa secondary-rooleissa kelpaa kumpi vain, ja itse luottaisin siinä kohtaan veteraaniin.

Ne on sitten eri keskusteluja, kun joukkueen johtavat pelaajat alkavat olla vanhoja, primensä ulkopuolella. Siinä kohtaa voi nostaa esiin tämän "ikäloppu" ja "papat ei enää pärjää" homman. Islandersilla on aika selvä suunnitelma tuossa, kuinka heidän rosterin evoluutio tulee menemään. Pakisto on jo nähnyt nuorennusleikkauksen jota sokeat eivät näe (Chara ja Greene ulos) ja kohta sen näkee hyökkäys 1 ukko kerrallaan. Parise pois ja Wahlstrom vakirooliin on oikeastaan ens kesän liike.
 

Fishstick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Islanders
Nostetaanpa Islandersin osiotakin ylemmäs, kun kerran lopulta kiitospäivän taulukon mukaisesti playoffeihin pääsivät.
Islandersin runkosarja oli todella ailahteleva ja ikinä ei tiennyt minkälainen peli tulee vastaan, käytännössä koko kevät Barzalin loukkaantumisesta asti ylivoimapeli ollut luokattoman surkeaa ja päästetyiltä alivoimamaaleiltakaan ei vältytty. Kiekon alueelle vienti oli suuri ongelma etenkin kun ollut aina Barzal siihen rooliin käytettävissä, onneksi taiteilija palaa kokoonpanoon ensimmäiseen otteluun Carolinaa vastaan.

Haalari osastolla itselle nousi kaksi yllätystä tälle kaudelle, Parise ja Fashing nämä kaksi varmaan saavat ensikaudellekin jatkoa ellei joku muu joukkue tarjoa Faschingille jotain mottipäistä.

Lambertin päävalmentaja aikakaudella siirryttiin vihdoin selkeästi peluuttamaan Sorokinia ykkösmaalivahtina, jolle pelejä kertyikin 62. Varlamov ihan hyvä kakkosmoke ja pelaa varmaan vain pakon edessä pudotuspeleissä.
Romanovin loukkaantuminen pitää miehen sivussa ensimmäisestä pelistä ainakin.


Tässä todennäköinen aloituskokoonpano:

Barzal-Horvat-Lee
Engvall-Nelson-Palmieri
Parise-Pageau-Fasching
Martin-Cizikas-Clutterbuck

Pelech-Pulock
Aho-Mayfield
Bolduc-Dobson

Sorokin
Varlamov
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Saataisiinko se Barzal parsittua kasaan playoffeihin? Olisi kullanarvoista, sillä niin paljon yksilötaitoa mies tuohon nippuun tuo.

Nappionnistumista tarvitaan, jotta Canes saadaan raivattua pois tieltä. Sorokinin onnistuminen avainasemassa. Samoin erikoistilannepelaamisen tulee olla huomattavasti parempaa kuin runkosarjassa, kuten yllä todettiinkin.

Se on ainakin varmaa, että Belmont Park tulee kiehumaan playoffeissa lähes samaan malliin kuin Nassau Coliseum aikoinaan. Ei tule olemaan Canesilla helppoa Long Islandin peleissä, mutta vähintään yksi ryöstö tarvitaan Raleighistakin ja se on helpommin sanottu kuin tehty.
 

M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Seuraavassa pelissä toiseen otteeseen selkä seinää vasten. En ole kerennyt katsomaan kuin koosteita - onko palstaveljillä huomioita voimasuhteista? Mitä jenkkiläisten fanien postauksia lukenut, niin Sorokinin mukana joko voitetaan tai kaadutaan. Ei ilmeisesti ole kaikissa peleissä ollut ihan parhaimmillaan?
Seuraavan matsin aion katsoa livenä!
 

Harppuuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders/Kraken ja Doro Wierer
Seuraavassa pelissä toiseen otteeseen selkä seinää vasten. En ole kerennyt katsomaan kuin koosteita - onko palstaveljillä huomioita voimasuhteista? Mitä jenkkiläisten fanien postauksia lukenut, niin Sorokinin mukana joko voitetaan tai kaadutaan. Ei ilmeisesti ole kaikissa peleissä ollut ihan parhaimmillaan?
Seuraavan matsin aion katsoa livenä!
En oo myöskään katsonut kuin koosteet, kun toi Viaplay töräytti tuon hinnankorotuksen ja muun paskan.
Yv ihan täyttä kuraa ja samoin typerät jäähyt. Sorokinin mukana tosiaan joko kausi jatkuu tai lähtö lomille.
Kyllä noitten kärkiheppojen pitää herätä ja jäähyltä pitää pysyä pois.
Vielä uskotaan round 2:seen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös