Ilmoitukset

  • Nimimerkki Knap huilaa viikon sääntöjen 10§:n perusteella.
  • Nimimerkki Lico huilaa viikon sääntöjen 6 ja 18§:n perusteella. Viesti löytyy Patrik Laine-ketjusta.
  • Nimimerkki LikainenLegenda huilaa viikon sääntöjen 4§:n perusteella.
  • Nimimerkki Ysipakki huilaa viikon sääntöjen 7§:n perusteella. 
  • Nimimerkki muaddib huilaa kuukauden MM-kisojen otteluseurannassa olevasta viestistä, joka rikkoo sääntöpykäliä 4 ja 6§.

Sulje ilmoitus

New York Islanders 2017–2018

Viestiketju osiossa 'NHL' , aloittajana passenger, 23.06.2017 klo 09.53.

  1. passenger Jäsen

    No niin, avataanpas Islandersillekin ketju tulevalle kaudelle, kun laajennusdrafti on ohi ja ensimmäinen isompi kauppakin on nähty Stromen vaihtuessa Eberleen. Laajennusdraftin toimiin olen Snown osalta tyytyväinen, vaikkakin melko hyvistä varausvuoroista Islanders joutui luopumaan.

    Eberlen vaihto päittäin Stromeen on varmasti win-win -tilanne sekä molemmille pelaajille, että joukkueille. Stromen kehitys on jäänyt jotenkin junnaamaan paikalleen ja jonkun verran on Stromesta kuulunut pientä panettelua laiskahkosta harjoittelusta. Heti alkuun Eberlen hankinta ei aiheuttanut riemunkiljahduksia, mutta kun asiaa nyt hetken on miettinyt, niin sitä paremmat fiilikset asiasta tulee. Toivottavasti Eberlen hankinta vauhdittaa myös Tavaresin jatkosopimusneuvotteluita. Vielä Eberlen hankinnan jälkeenkin on ollut joitain huhuja, että Islanders saattaisi olla yhä myös Duchesnen perässä, mutta pidän sitä kyllä melko epätodennäköisenä.

    Travis Hamonicin kauppaamista on puitu nyt jo pitkään, mutta tilanne on monimutkainen. Hamonic on todella arvostettu pelaaja niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Toisaalta on kyllä pakko nostaa esiin että, niin hieno mies kuin onkin kyseessä, niin Hamonicin viime kausi oli valtava pettymys. Loukkaantumisten takia vain 49 ottelua, mutta niissä ehti kertyä ruma -21 lukema tehotilastoon. Hamonicilta toki jäi joukkueen loppukauden kiri väliin, ja tilastot olisivat siinä varmasti vähän kaunistuneet. Hamonicin otteet olivat kuitenkin alkukaudesta aivan kauheat. En tiedä onko noista treidipyynnöistä, loukkaantumisista, yksityiselämästä yms. asioista ollut jotain isompaa haittaa keskittymiselle vai mistä otteet johtuivat, mutta viime kausi oli Hamonicin uran huonoin.

    Laajennusdraftissa Vegas valitsi siis J-F Beruben, jonka hankinta Islandersiin osoittautui täydelliseksi katastrofiksi kaikkine sivujuonteineen. Islandersin onnistui suojata useita tärkeitä nimiä, kuten de Haan, Cizikas, Clutterbuck, Bailey ja Nelson, mutta vastineeksi lähti myös ykkös- (2017) ja kakkoskierroksen (2019) vuorot sekä kesällä 2012 vasta seiskakierroksella varattu Jake Bischoff. Mukaan saatiin dumpattua myös Mikhail Grabovski, joka ei ole pelannut puoleentoista vuoteen peliäkään ja koko uran jatkuminen on vaakalaudalla.

    Tavaresin jatkosopimus onkin sitten seuraava tärkeä etappi kesän aikana. Tavaresille ollaan ilmeisesti Staplen mukaan valmiita tarjoamaan jopa 80 miljoonaan ja 8 vuoden sopparia. Tällä hetkellä cäpissä on tilaa se rapiat 5,5 miljoonaa, mutta kauden jälkeen mm. Kuleminin ylihintainen 4,1 miljoonan sopimus päättyy. Laddin pitkä ja Clutterbuckin pitkä ja kallis sopimus tuolla toki tulevat vielä aiheuttamaan ongelmia.

    Pidän todennäköisenä, että jotain liikkeitä vielä tänä kesänä nähdään. Sekä Mayfield että Pelech näyttivät viime kaudella olevansa ihan kelpo NHL-tason pelaajia ja lisäksi Pulock ja Toews molemmat pelasivat todella vahvan kauden Bridgeportissa, joten pakistossa on leveyttä ja sen puolesta "varaa" luopua esim. Hamonicista. Hieman myös jännittää pystyykö joukkue vielä pitämään kiinni lupaavasta Eric Boultonista. Hieno mies.

    Tällä hetkellä tuo rosteri näyttää siis tältä:

    Lee - Tavares - Eberle
    Ho-Sang - Nelson - Bailey
    Ladd - Beauvillier - Chimera
    Kulemin - Cizikas - Clutterbuck
    Dal Colle - Quine - Prince
    Bernier - Barzal

    Leddy - Hamonic
    Boychuk - de Haan
    Hickey - Pulock
    Mayfield - Seidenberg
    Pelech -Toews

    Halak
    Greiss



    Jos vielä viime kautta vetään yhteen niin mennyt kausi oli Islandersilta kokonaisuudessaan melko sekava. Alkukausi oli katastrofi ja parinkymmenen pelin jälkeen joukkue käväisi jopa koko liigan sarjataulukon viimeisenä. Mainittu kolmen maalivahdin pyörittäminen, surkea ylivoima ja Capuanon keinottomuus pilasivat kautta niin paljon, että loppukauden rutistus ei aivan riittänyt pudotuspeleihin. Pelaajista erityisesti Andrew Laddin alkukausi oli kyllä täysin kelvoton, loppukauden hyvä vire pelastaa hieman, mutta eipä tuo kyllä kokonaisuudessa kovin positiivista mieltä jättänyt pitkästä sopimuksesta.

    Doug Weight teki sen mitä kesken kauden tuleva valmentaja yleensä tekee, eli yksinkertaisti peliä aika paljon vanhan liiton kiekon suuntaan. Se toimi ainakin hetken, mutta minulla on kyllä vahvat epäilykset tavan toimivuudesta jatkossa. Toki voi olla, että Weight ajaa jotain vähän modernimpaa pelitapaa ensi syksystä. Toivottavasti.

    Sitten posit: Anders Lee pelasi aivan huikean kauden. Otti viime kesänä tunteja luisteluvalmentajan kanssa ja parantunut liike näkyi selvästi. Huikeat 34 häkkiä ja todella positiivinen ilme illasta toiseen. Yksi liigan parhaita pelaajia maalin edessä. Sopii erinomaisesti tekemään tilaa Tavaresin rinnalle ja uskon, että Eberle tulee tekemään kovat tehot tuossa toisessa laidassa.

    Calvin de Haan. Aikasempi epätasaisuus vaihtui todella tasaiseen pelaamiseen. De Haan oli harvoja pelaajia, jotka pelasivat koko kauden jo syksystä saakka hyvin. Oli paikoin syksyllä jopa porukan paras puolustaja. Myös paljon parina pelannut Dennis Seidenberg oli positiivinen yllätys, vaikka kaveri on ehkä liigan hitain pelaaja, niin rutiini on todella kovalla tasolla. Kuitenki hieman yllättäen sai jatkosopimuksen.

    Josh Baileystä voi sanoa samaa mitä de Haanista. Entinen ailahtelevaisuus vaihtui tasaiseen suorittamiseen. Ei pitäisi olla ykkösketjun pelaaja, mutta joka tapauksessa selvästi Baileyn paras kausi. Anthony Beauvillierin kautta voidaan myös pitää positiivisena yllätyksenä. Pienikokoinen junnu esitti todella kypsää peliä ja taso pysyi yllättävän hyvin. Joshua Ho-Sang toi todella piristystä Islandersin hyökkäykseen loppukaudesta. Kesällä voimaa kaksinkamppailuhin, niin siinä on kova laituri kakkosketjuun, keskelle pelikypsyys ei taida riittää.
     
  2. Jack Daniel's Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NY Islanders
    Erinomainen avaus. Hienoa, että Isles sai viimeinkin oman kausiketjunsa ja noin laadukkaalla avauksella on hyvä lähteä liikenteeseen.

    Hammer sitten lähti Calgaryyn. Alkuhämmennyksen jälkeen olen taipuvainen suhtautumaan siirtoon myönteisesti. Capissa on nyt 9 miljoonaa tilaa, joten eiköhän Snow havittele sitä Duchenea. Ainakin nyt Snow:lla on siirroissaan selkeä logiikka: Vahvistetaan hyökkäystä puolustuksen kustannuksella. Kuten passenger yllä mainitsikin, niin pakistossa on useampi lupaava prospecti kasvamassa, joten sikälikin Hamonicin treidaaminen muualle oli looginen siirto.

    Toistaiseksi olen tyytyväinen Snow:n liikkeisiin tänä kesänä. Nyt vielä se Duchene tai Galchenyuk rinkiin niin alkaa olla iskukykyinen nippu kasassa.

    Itsellä viime kausi meni pitkälti nhl.comin koosteiden kautta seuraamiseen, mutta kiinnitin kyllä huomiota Ho-Sangin esityksiin. Todella näppärä poika on kyseessä ja kuten passenger yllä hyvin toteaa niin toi yksilätaidollaan mukavasti vaarallisuutta hyökkyspeliin. Odotan häneltä ja Beauvillieriltä paljon ensi kaudella. Toivottavasti molemmat onnistuvat raivaamaan pysyvästi pelipaikan ylhäältä.
     
  3. Śmierć Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NY Islanders & Frans Nielsen + Karhu HT
    Heitetääs tähän tuo sopimustilanne, niin ei tarvitse niitä kurkkia aina muualta:

    Hyökkääjät:

    Jordan Eberle $6,000,000 / 2019
    John Tavares $5,500,000 / 2018
    Andrew Ladd $5,500,000 / 2023
    Nikolai Kulemin $4,187,500 / 2018
    Anders Lee $3,750,000 / 2019
    Cal Clutterbuck $3,500,000 / 2022
    Casey Cizikas $3,350,000 / 2021
    Josh Bailey $3,300,000 / 2018
    Brock Nelson $2,500,000 / 2018 (RFA)
    Jason Chimera $2,250,000 / 2018
    Anthony Beauvillier $894,167 / 2019 (RFA)
    Josh Ho-Sang $863,333 / 2019 (RFA)
    Shane Prince $850,000 / 2018 (RFA)
    Alan Quine $612,500 / 2018 (RFA)

    Puolustajat:

    Johnny Boychuk $6,000,000 / 2022
    Nick Leddy $5,500,000 / 2022
    Thomas Hickey $2,200,000 / 2018
    Dennis Seidenberg $1,250,000 / 2018
    Ryan Pulock $863,333 / 2018 (RFA)
    Scott Mayfield $625,000 / 2018 (RFA)

    Calvin de Haan RFA
    Adam Pelech RFA

    Maalivahdit:

    Jaroslav Halak $4,500,000 / 2018
    Thomas Greiss $3,333,333 / 2020

    Kristers Gudlevskis RFA
     
  4. FutureHockey Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS, NYI, Junnut ja Tilastot
    De Haanin sopimus antaa odotuttaa itseään, mutta meikäläisellä katseet ja mietteet ovat kiinnityneet jo tuohon (toivottavasti tulevaan) kärkihyökkääjään. Vapailta markkinoilta sellaista on enää turha koluta, ei löydy sieltä. Siispä olisi käännyttä treidien puoleen ja koitin tuossa tutkailla joitain mahdollisia (ja paikoin mahdottomiakin toki joltain osin) vaihtoehtoja...

    (RW) Corey Perry, Anaheim Ducks, 1985-05-16 (32), 190cm / 95kg, Right (20/21, $8,625M)
    2016/17 Anaheim Ducks - 82. 19+34=53, +2, 76 PIM | 17. 4+7=11, +4, 34 PIM
    NMC

    - Kuulostaa hyvin, hyvin, hyvin epätodennäköiseltä ja ensinnäkin Perryn pitäisi luopua No Move Clausestaan, että treidi olisi mahdollinen ylipäänsä. On kuitenkin ajautunut Anaheimissa pois ykkösketjusta ja kulunut kausi oli herran heikoin vuosiin. Anaheimin osiosta on saanut lukea toiveita, että Perry treidattaisiin, joten GM Snow voisi ottaa puhelimeen kauniiseen käteensä ja rimpauttaa Kalifornian suuntaan. Okei miehen Caphit olisi turhan kova Islandersille, jossei sitten samassa kaupassa saataisi dumpattua esim. Kuleminia pois tai Anaheim pidättäisi osan palkasta. Näin tuskin kuitenkaan tulee käymään. Täyttä fantasia osastoa, mutta olisihan Perry ainakin meikäläisen mielestä tervetullut kokeilu tuonne. Jaksan uskoa, että tulee nousemaan vielä sinne +30 maalia iskeväksi laituriksi jota on vuosikausia ollutkin.

    (LW/RW) Anthony Duclair, 1995-08-26 (21), 180cm / 84kg, Left (RFA)
    2016/17 Arizona Coyotes - 58. 5+10=15, -7, 14 PIM
    2016/17 Tucson Roadrunners - 16. 1+7=8, -11, 4 PIM

    - Nuoriherra-Duclair sai kokea karulla tavalla sen kuuluisan "toisen kauden kirouksen" eikä oikein koko kaudella tuntunut mikään menevän nappiin. Kaudella 2015/16 kuitenkin Arizonassa 81 ottelussa varsin kelvolliset tehot 20+24=44 kuvaavat herran potentiaalia, jota on vielä kosolti jäljelläkin. Arizonassa riitää laadukasta tarjontaa kärkiketjuihin (Domi, Perlini, Rieder, Keller?, Dvorak?), joten Duclair voisi oikealla hinnalla olla liikuteltavissakin. Hinnasta riippuen voisi olla erinomainen low risk - high reward hankinta. Tosin Chayka tuskin kovin halvalla hänestä luopuu.

    (C/W) Matt Duchene, 1991-01-16 (26), 180cm / 88kg, Left (18/19, $6M)
    2016/17 Colorado Avalanche - 77. 18+23=41, -34, 12 PIM
    - En varmaan ole ainoa, jolle tämä olisi se mieluisin hankinta, mutta taitaapi jäädä lopulta vain haaveeksi. Hintapyynti on selkeä ja Colorado haluaa Top-4 puolustajan + muuta sälää ja tällä hetkellä Islandersilla ei tuollaista vastinetta ole antaa kun esimerkiksi Leddystä tai sen paremmin RFA:na hiihtelevästä De Haanista ei ole varaa luopua. Toki jos De Haan hinnoittelee itsensä ulos, niin silloin asia on toinen ja voisi kyselläkkin Avsin kiinnostusta De Haania kohtaan. Paljon saa kuitenkin tapahtua, että Duchene Long Islandille liikahtaisi.. Avs kun ei ole pakotettu millään mittarilla treidaamaan Duchenea, sillä heillä ei ole esimerkiksi palkkakaton kanssa minkäänlaista ongelmaa. Lisäksi markkinoilla on huhujen mukaan muutama muukin, jotka ovat kiivaasti Duchenen perässä - Mukaanlukien finaaleissa pelannut Nashville.

    (LW) Gabriel Landeskog, 1992-11-23 (24), 184cm / 94kg, Left (20/21, $5,571,429)
    2016/17 Colorado Avalanche - 72. 18+15=33, -25, 62 PIM
    - JOS Duchene liikahtaisi muualle ja JOS näyttäisi siltä, että Landeskog olisi saatavilla niin miksei sitten hän? Nuori, mutta silti noussut jo Coloradon kapteeniksi ja tasaisen varmaksi +20 maalin mieheksi NHL:ssä. Tuo kapteenius ja ikä kuitenkin nostavat herran hintaa ihan tuntuvasti, joten voi hyvinkin olla, että Islandersilla ei ole hauista millä machata Coloradon vaatimuksiin. Olisi kuitenkin ainakin meikäläisen mielestä erinomainen hankinta tuonne ja sopisi melkolailla täydellisesti ykkösketjuun Eberlen ja Tavaresin rinnalle. Fantasiaosastoa, kuten Duchene ja Perrykin, ennen kuin toisin todistetaan.

    (LW) James Van Riemsdyk, 1989-05-04 (28), 191cm / 95kg, Left (17/18, $4,25M)
    2016/17 Toronto Maple Leafs - 82. 29+33=62, -2, 37 PIM | 6. 2+1=3, +3, 0 PIM
    M-NTC

    - Sanotaanko, että tästä ryhmästä se todennäköisin vaihtoehto, muttei todellakaan mikään huonoin. Juu ei ole ylittänyt ehkä kaikkia odotuksia, joita sai osakseen oltuaan 2nd overall varaus 2007, mutta viime vuodet ollut tasainen ~60 tehopisteen ja +25 maalin mies. Torontossa. Missä ei ollut ennen kulunutta kautta about ketään osaavaa. Paitsi Kessel. Kelpaisi ihan hemmetin kernaasti Islandersiin kokeilemaan Tavaresin ja Eberlen kanssa, isona miehenä ja ominaisuuksiltaan Landeskogin tapaan erittäinkin sopivan tuntuinen palanen tuohon ykkösketjuun. Lisäksi hänen treidaamistaan puoltaa Toronton ongelmat palkkakaton kanssa.
    Sopimuksessa muokattu NTC ja voi antaa 10 joukkueen listan, johon ei halua tulla treidatuksi. New Jerseyssä syntynyt, joten voisiko olla pienen pieni mahdollisuus, että Isles ei olisi tuolla listalla? Luuria käteen ja kyselemään hintaa!

    (LW) Evander Kane, 1991-08-02 (25), 188cm / 93kg, Left (17/18, $5,25M)
    2016/17 Buffalo Sabres - 70. 28+15=43, -17, 113 PIM
    - Viimeisimpänä yllätyskortti. Juu on todellinen ongelmapelaaja, johon ei pitäisi koskea edes pitkällä tikulla. Juu on pukukopin syöpä mikäli Internetiä on uskominen. Juu on ollut useita kertoja otsikoissa kaukalon ulkopuolisten ongelmien vuoksi. SILTI! Takuuvarma 20 maalin mies, potentiaalia jopa +30 maaliin. Ominaisuuksiltaan olisi sopiva palanen ykkösketjuun ja toisi samalla sitä rymymeininkiäkin Islandersiin - Sitä, jolla pärjätään playoffseissa. Riskit olisivat suuret Kanen kohdalla, enkä todellakaan ensimmäisenä häntä haluaisi Islandersissa nähdä, mutta toisaalta myös palkinto voi olla hänen kohdallaan suuri mikäli saataisiin nuori monimiljonääri ruotuun ja keskittymään vaikka lätkään enemmän. Lisäksi sopimus loppuu ensi kesänä ja herrasta tulee UFA, joten jos ei onnistu - Pihalle. Jos onnistuu - Jatkosopimusta vaan nenän eteen.

    Mitä vastineeksi muille?

    - Se onkin hyvä kysymys sitten. Islandersilla ei ihan liian laaja prospect-pool ole ja rosteristakaan ei oikein liiemmäksi voi juuri pelaajista luopua. Yksi vaihtoehto on jo mainitsemani De Haan , mikäli siis hinnoittelee itsensä ulos Islandersin kuvioista eli mikäli jatkosopimusta ei ole mitään järkeä tehdä. Puolustajat, varsinkin osaavat sellaiset, ovat nyt kuuminta hottia, joten De Haan voisi olla kova kortti tuossa kohtaa pelattavaksi. Jostain vain sitten pitäisi sen jälkeen löytää myös hänen korvaajansa.
    Jo mainitsemani Kulemin voisi myös jollekkin palkkalattiajengille kelvata, mutta toisaalta em. ainoastaan Colorado ja Buffalo voisivat lukeutua näihin, näistäkin Buffalo yrittää kuitenkin kokoajan nousta suosta. Coloradolla olisi varaa, varsinkin mikäli em. kaksikko treidattaisiin, ottaa Kulemin kylkiäisinä in any day. Ei kuitenkaan toisi mitään lisäarvoa treidiin.

    Lupauksista jos mietitään niin kovaa valuuttaa voisivat olla Michael Dal Colle, Mitchell Vande Sompel sekä Parker Wotherspoon. Siinä kohtaa jos vaihtokohde olisi mieluisa (JVR, Duchene, Landeskog) voisin olla valmis luopumaan pitkin hampain joko Linus Söderströmistä tai Ilya Sorokinista, niin saatanan pahalta kuin se tuntuisikin. Ehdottomalla no trade -listillä ovat ainakin meikäläisellä Ho-Sang, Barzal, Beauvillier, Toews, Pulock sekä Golyshev.

    Lisäksi Islandersilla on varsin vahva valttikortti käytössään: Varausvuorot. Flamesista saatiin 1st rounder sekä pari 2nd rounderia jotka luovat varsin hyvää pohjaa treidille. Palkkakatossa on vielä tilaa, joten hankinta voidaan myös tehdä puhtaasti prospect-osastolla ja varausvuoroilla mikäli niikseen tulee.

    * * * * *

    Siinäpä pientä pohdintaa. Sanomista voi tulla, mutta parhaani mukaan yritin pitää kaikenmaailman värilasit poissa silmiltä ja jalat maassa.
     
  5. Tiiviste Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Coyotes, Isles, Cats, Flyers, Ässät
    FutureHockeylta kieltämättä oikein kiinnostavaa pohdintaa treidien suhteen ja eipä hirveästi voi kuin nyökkäillä. Corey Perrystä ja Evander Kanesta en itse välttämättä olisi niin innoissani, mutta juurikin Duchene, Landeskog ja JvR olisi pelaajia, jotka mielelläni näkisin Islandersissa. Duclairissa etuna on varmaan halpa hinta, ettei paljosta varmaan joudu luopumaan, ehkä. Parasta nimenomaan on, että mahdollisuudet treidiin on. Palasia kun löytyy niin draft pickeistä aina prospect osastolle asti. Islanders on hyvin panostanut laajaan prospect osastoon ja siirrettäviä löytyy vaikka kuinka.

    Tärkeintä olisi saada Tavares vakuuttumaan siitä, että joukkueella on tulevaisuus, eli valmista ykkösketjun laituria sinne 91:n ja Eberlen kaveriksi tarvitaan välittömästi. Ladd ei sitä ainakaan ole, eikä Anders Lee vaikka hänestä kovin paljon pidänkin. Tästä syystä olisin aivan valmis luopumaan Dal Collesta yhtenä treidin palasena. Siihen päälle pickiä ja toivon mukaan jotenkin saisi laitettua tuon Kuleminin mukaan kauppaan. De Haanista en välttämättä haluaisi vielä tässä vaiheessa luopua, kun muuten näyttäisi pakisto turhankin kokemattomalta. Vaikka Pulock/Mayfield/Pelech-kolmikossa on potentiaalia niin ei ihan vielä viitsi liikaa heidän harteille laittaa onnistumista.
     
  6. FutureHockey Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS, NYI, Junnut ja Tilastot
    MV-uutisia pukkaa. Ensin teki jatkosopimuksen uusi maalivahtihankinta Kristers Gudlevskis (1y, 2-way, 650k / 200k) ja nyt sitten capfriendlyyn oli ilmestynyt Christopher Gibsonin jatkosopimus (1y, 2-way, 650k / 70k).

    Sikäli kyllä vähän ihmettelen vähän tätä pelaajapolitiikkaa, tai Gibsonin intressejä vielä jatkaa Islandersissa. Ylhäällä paikat ovat selkeät: Halak ja Greiss hoitavat, muut eivät. Toki jompikumpi voi hyvin viettää osan kaudesta telakalla, mutta nähdäkseni tässä kohtaa ensimmäinen ylösnostettava ei ole edelleenkään Gibson vaan nimenomaan Gudlevskis.
    AHL:ssäkin on vähän niin-ja-näin. Sieltä kun löytyy Gudlevskis, Gibson sekä McAdam. Gudlevskis ja Gibsonhan voisivat pelata pelit tyylillä 50-50, mutta mites sitten McAdamin kanssa? Eihän Eamon viime kaudella loistanut AHL:ssä, mutta meinattiinko hänet sitten haudata ECHL:ään hakemaan vastuuta vai kuinka?

    Harmittavasti meni viime kausi pilalle Gibsonilla. Potentiaalia on ollut jo vuosien ajan, mutta joku siinä on tökkinyt että sitä ei ole saatu kaivettua esiin ja nämä loukkaantumiset eivät nyt varsinaisesti ainakaan helpota urakkaa.
     
  7. FutureHockey Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS, NYI, Junnut ja Tilastot
    Ei nyt ihan hirveästi vakuuta tai herätä luottamusta tämä Islandersin meno tällä hetkellä. Siellä säädetään toimistossa ihan jotain omaa show'ta ja ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan alkaa tosissaan näyttämään siltä, että viimeistään ensi kesällä saadaan todistaa sitten Tavaresinkin lähtemistä - Ei tuota sirkusta voi hänkään varmasti ymmärtää..

    Noh, Adam Pelech signattiin nelivuotiseen ja yhteensä 6.4 miljoonan dollarin (AAV 1.6M) jatkosopimukseen. Tämä oli sentään ihan mukava ja positiivinen uutinen ja mielestäni aikalailla markkinahintainen sopimus itsessään. Mikäli Pelechin kehitys jatkuu samanlaisena niin parin vuoden päästä voi olla taannoisen MacDonaldin sopimuksen tapaan jopa erittäin alihintainen sopimus. Tosin turha mennä asioiden edelle, sillä Pelechillä ei kuitenkaan ole vielä edes täyttä kautta tilillä Show'sta, joten eipä lähdetä keulimaan. Varmaa on kuitenkin nyt viimeistään se, että Pelech tulee pelaamaan tulevalla kaudella ylhäällä Islandersin puolustuksessa. Saapa nähdä, että kuinka suureen rooliin häntä ollaan ajateltu, siellä kun löytyy kuitenkin yhä vieläkin jokunen muukin seppä pakistosta, joille tarvitsisi antaa sitä peliaikaa.

    Sitten se ensimmäinen WTF-uutinen: Calvin de Haan ja Islanders tosiaan keräsivät tuossa taannoin palstatilaa kun julkisuuteen vuoti tieto siitä, että de Haanin palkkapyynti olisi viitisen miljoonaa dollaria, mutta vastaavasti Islanders olisi halukas tarjoamaan de Haanille vain 1,95 miljoonan dollarin vuosipalkkaa. Siitä huolimatta, että näissä on seuralla aina tapana vetää raakasti alakanttiin, samalla kun pelaaja vetää yläkanttiin ja sitä kautta haetaan kultaista keskitietä, niin onhan tuollaisen arvon antaminen silkka perseennäyttö de Haania kohtaan. Varsinkin kun herralle oikeutettu QO olisi jo pelkästään ollut monia satoja tuhansia suurempi. Kaiken lisäksi yksivuotinen sopimus tarkoittaa sitä, että ensi kesänä de Haanilla on kaikki kortit kädessään: Vahvan kauden pelatessaan hän pystyy helposti lähteä rahastamaan UFA-statuksella pelaajamarkkinoille ja Islandersille jää käteen kasa tyhjää. Erittäin surullinen lähtökohta kun ottaa huomioon, että de Haan tulee olemaan kuitenkin todennäköisesti se toinen kiekollinen liideri tuolla puolustuksessa Leddyn lisäksi. Pulock on huippulupaava tapaus, mutta ei missään nimessä varma kortti.
    Tai sitten Snow on suunnitelut kauppaavansa de Haanin jo alunperinkin viimeistään deadlinella johonkin contenderiin.

    John Tavares puhututtaa vähemmän yllättäen lähes päivittäin Islandersista puhuttaessa. Tavares itse ei paljoakaan suostu kommentoimaan esimerkiksi sopimusneuvotteluita ja näissä kohdin saadaankin vain tyytyä toimittajien omiin spekulaatioihin sekä (joukkue)kavereiden kommentteihin miehestä. Sehän on positiivista, että hänellä on vahva tunneside Islandersia kohtaan, mutta eipä sekään kaikkea kata eikä korvaa. Edelleen pitäisi tuonne hyökkäykseen nyt saada sitä hauiksennäyttöä kärkihankinnan muodossa, mutta eipä ole hirveästi minkäänlaista liikehdintää näkynyt. Se vain vähän huolestuttaa, että jos tällä pelaajistolla lähdetään kauteen ja sieltä ei vaikka Ho-Sang olekkaan valmis suureen rooliin, Beauvillier ei kehitykkään odotusten mukaisesti, Ladd jatkaa epätasaista pelaamistaan, Lee kokee huikean kauden jälkeen heikomman kauden ja maalivahdit eivät saa silmiäänkään kiinni niin sitä ollaan nopeasti PO-junasta ulkona. Paljon muttia, mutta kuitenkin. Ja jos tosta junasta jäätäisiin jo alkukaudesta niin itse olen aikalailla satavarma, että tässä kohtaa Tavares viimeistään ilmoittaa tyytymättömyytensä eikä ole halukas jatkamaan enää tässä paskakynnössä mukana. Ja Tavares kun lähtee niin playoffeista on turha haikailla Long Islandilla enää vuosikausiin...

    Uutta kotihallia, tai mahdollisuutta sen rakentamiseen, haeskellaan ilmeisesti tällä hetkellä Long Islandin Belmont Parkin hevosradan paikalle. Linkissä lyhyt spekulointiuutinen aiheesta: From horses to hockey? Islanders consider Belmont Park as a future home
     
  8. Sledge Hammer! Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Lainaus:
    Huhuissa ollut myös areena Queensiin jonnekin Citi Fieldin tienoille. Itse suhtaudun skeptisesti että rahoitus uudella hallille löytyy, koska alueella on jo MSG, Barclays, Prudential ja remontoitu Coliseum. Vanha Meadowlands laittoi jo lapun luukulle kun muuta, korvaavaa tapahtumaa ei sinne kovan kilpailun takia löytynyt ja pelkällä kiekolla ei uutta mahdollista areenaa saada kannattavaksi.
     
  9. Jack Daniel's Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NY Islanders
    Isles on palannut Nassauhun, tulipa lämmin fiilis katsellessa noita Islandersin facebook-sivun videopätkiä. Rock the barn oli homman nimi ja kapteenihan sen pelin tietenkin jatkoajalla ratkaisi, kukas muukaan?

    Onkos tuo Coliseum jotenkin rempattu vai muistanko ihan väärin? Mikäli mitään remonttia ei ole tehty niin sellainen pitäisi ehdottomasti tehdä ja Islesin pitäisi palata tuonne remontin jälkeen. Kyllähän Islanders nimenomaan Nassauhun kuuluu...
     
  10. Nickelback Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, NHL yleisesti
    Lainaus:
    On rempattu ja valmistui tänä vuonna. Onhan tuo Islandersin koti, mutta lätkää aatellen remppa pienensi hallin 13000 katsojaan ja on auttamattomasti liian pieni NHL joukkueen kotihalliksi.
     
  11. sumuinen suo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa
    Olin olettanut, että ilman muuta Coliseum puretaan, kuten Amerikassa on tapana. Joten tuli yllätyksenä, että se on remontoitu ja harjoituspeli pelattu.
    Yhä kyseenalaisemmaksi vain muuttuu Islandersin tilanne. Olisiko niin, että jos sinne olisi rakennettu nykyaikainen areena vanhan tilalle, niin sitten väkeä kävisi pikkuisen enemmän kuin Coliseumin peleissä. Jotenkin harmillinen tämä tilanne.

    Nythän Coliseumin uusi ulkoasu on suorastaan futuristinen.
    nassau veterans memorial coliseum 2017 - Google-haku

    Tuolta löytyikin juttu, jonka mukaan siis Coliseumia on remontoitu 130 miljoonalla. Ja omistajina Barclays Centerin omistajat. Ei mitään bisnesneroja taida olla ne, kun kuluttivat reilun miljardin Barclays Centeriinkin.
    Ja viimeistään tammikuussa pitää päättää, keskeyttääkö Islanders vuokrasopimuksensa Barclays Centerissä.

    e: Tuon lähteen mukaan remontti maksaa 260 miljoonaa. Kyllä sillä olisi jo saanut uudenkin hallin varmaan vielä 2016. A Tour of Nassau Coliseum's $260 Million Renovation | Billboard


    Jääkiekosta puheen ollen, kyllä noin kalliilla joukkueella pitäisi pärjätä. Onneksi mukana on muutama nuori, halpa ja nopea ja taitava pelaaja Beauvillier, Barzal ja toivottavasti joku muukin.
     
    Viimeksi muokattu: 19.09.2017 klo 19.51
  12. Fishstick Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa, Islanders
    Uusi kausi, vanhat kujeet.

    Hyvin menneen preseasonin jälkeen paluu arkeen, ja turpiin sinitakeilta 5-0. Onneksi tänään on jo uusi mahdollisuus kotona buffaloa vastaan.

    Itselleni tuli yllätyksenä Greissin aloittaminen maalilla, ottaen huomioon Halakin hyvän vireen preseasonilla, mutta varmasti sopimustilanne vaikutti asiaan. Tämän illan jälkeen uskoisin Jaron nappaavan ykkösmoken tittelin itselleen takaisin.

    Ykkösketju Lee-Tavares-Eberle sortui turhaan "pikkunättiin" näpertelyyn, jatkossa tarvittaisiin enemmän suoraviivaisuutta tai ainakin laukauksia.

    Toinen yllätys oli Ho-Sangin katsomo komennus, ja Chimeran nosto kolmosketjuun. Weight perusteli kokemuksella, ja varmaan vaikea sivuuttaakin kun ukko teki viime kaudella 20 maalia pienessä roolissa. Hurjimmat somekirjoitukset epäilivät Weightin tehteen asennetestin Ho-Sangille joka suhtautui kuitenkin todella kypsästi kommentoiden asiaa näin: " Vuosi on pitkä ja nyt puhutaan vain ensimmäisestä pelistä, ja tiedän että kun saan mahdollisuuden, heille ei tule mahdollisuutta sen jälkeen tiputtaa minua pois".

    Ainakin kausi starttaa vauhdikkaasti sillä ensi yön pelin jälkeen seuraava peli on maanantaina suomen primetime aikaan eli ilmeisesti kello 20.00 Bluesia vastaan.

    Tulipahan nyt jotain unenpöpperössä kirjoitettua, että saadaan tätäkin ketjua nostettua ensimmäiselle sivulle.
     
  13. M.Rönkkö-83 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, New York Islanders
    Nostetaan ketjua ansaitusti hyvien pelisuoritusten takia! Tavares-Eberle alkaa toimia ja muutenkin jengi pelaa pirteästi!
     
  14. Tiiviste Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Coyotes, Isles, Cats, Flyers, Ässät
    Lainaus:
    Kieltämättä hyvältä näyttänyt. Osaako joku pelejä katsonut sanoa miten homma on noin yleisesti luistanut jäällä? Voittoja ainakin mukavasti napsittu. Olen itse kerinnyt katsomaan vain Blues-pelin, jossa Islesin tehoton ylivoima turhautti suuresti.
     
  15. Jack Daniel's Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NY Islanders
    Nostetaas ketju ylös pohjamudista. Kummallisen hiljainen ketju ottaen huomioon Islanders suosikikseen ilmoittavien määrän sekä joukkueen kohtalaisen hyvät otteet.

    Islandersin peleissä tuntuu verkot heiluvan, molemmissa päissä. Hyökkäys toimii, mutta maalivahtien keskinkeertaisuus sekä puolustuksen virhealttius ovat mielestäni isompia syitä sille, miksei Isles tänäkään vuonna taistele kuin maksimissaan playoff-paikasta. Tämä analyysi siis useamman pelin kokonaan katsoneena.

    Täytyy antaa "Kari Lumelle" vaihteeksi kiitosta Mathew Barzalin varaamisesta. Huikea rookiekausi menossa pojalla. Tehoilla 4+12 ja muutenkin hyvillä otteilla kundi on vakiinnuttanut kakkossentterin paikan. Kenties Barzal olisi tulevaisuudessa valmis kantamaan ykkössentterinkin taakkaa, mikäli Tavares vaihtaa maisemaa?
    Onneksi Weight ei arastele peluuttaa Barzalia, Ho-Sangia tai Beauvillieriä. Kaksi ensinmainittua ovat muistikuvani mukaan pelanneet jopa loppuhetkillä Islesin hakiessa ilman maalivahtia tasoitusta. Ryan Pulockin kausi on valitettavasti mennyt toistaiseksi ihan vihkoon. Vähäisellä vastuulla hän on jäänyt Scott Mayfieldin varjoon. Sääli, sillä kaavailin lupaavaa Pulockia Hamonicin saappaiden täyttäjäksi.

    Tavaresin jatkodiiliä odotellessa...
     
  16. Jack Daniel's Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NY Islanders
    Nostellaas taas ylös...

    Loistava esitys Tampaa vastaan ja ansaittu 3-5 voitto saarelaisille. Harmillisesti ja toisaalta käsittämättömästi sama pakkipari unohti kahdesti saman ukon aivan vapaaksi Greissin nenän alle. Siihen päälle Tampa iski 2-4 kavennuksen heti ensimmäisen osumansa perään, mutta onneksi Weight oli hereillä eikä aikalisän jälkeen ollut isompaa hätää. Tampa on laatujengi, joten eipä nuo kolmannen erän 3 kavennusmaalia ihan tyhjästä tulleet. Islandersin esitys oli muuten erittäin solidi, viisikkopeli toimi paljon paremmin kuin vastustajalla ja hyökkäykset käynnistyivät vaivattoman näköisesti.

    Islesin asema sarjataulukossa on varsin hyvä tällä hetkellä: Metropolitanin piikkipaikkaa edelleen pitävä, mutta hiljalleen hiipuva Devils on pinnan päässä. Samaisen pinnan päässä ovat yhden ottelun enemmän pelannut Columbus sekä kolme ottelua enemmän pelannut Pittsburgh. Voittamalla ensi yönä Carolinan Islanders voi hetkellisesti nousta Metropolitanin kärkitilalle. Tuntuu siltä, että Wieghtin alaisuudessa Isles voittaa suhteessa enemmän kuin häviää, joten hyvältä näyttää!
     
  17. Stromenator Jäsen

    Lainaus:
    Allekirjoittanut on pystynyt katsomaan tällä kaudella enemmän Islandersin pelejä kuin moneen vuoteen mutta jostain syystä sen syvemmät analyysit ovat jääneet tänne kirjoittamatta. Yritetääs hieman parantaa tapoja..

    Mutta kuten Jack Daniel's ansiokkaasti totesikin on Weightin alaisuudessa peli todella hyvin uomissaan ja voittoja pystytään kairaamaan ihan kärkiseuroiltakin kuten viime yön voitto Tampasta osoitti. Oli myös ilo huomata, että Tampan kahden pikamaalin jälkeen ei tullut sitä tuttua Islandersin loppuhetkien paniikkia mitä esim. edellisen viiden kauden aikana on nähty enemmän tai vähemmän. Peli pysyi hyvin omissa käsissä ja koko joukkue pelasi uhrautuvasti.

    Oli tarkoitus jossain kohtaa kirjoitella jotain tarkempaa analyysiä pelaajistosta mutta pakko nostaa esiin ykköskentän nykyinen vire. Ensimmäistä kertaa sitten Vanekin lyhyen stintin jälkeen Islesillä on kasassa laadukas ja tuloksentekoon pystyvä ykköskenttä. Erityisesti ikuisen sylkykupin Baileyn rooli on nostettava esiin, hän on hieman varttuneemmalla iällä noussut siksi pelaajaksi, miksi häntä on toivottu jo draftaamisesta saakka. Eilenkin 0+3 ja sisäisessä pistepörssissä jopa Tavaresin edellä.

    Kakkoskentässä kaikki hurmannut Barzal ja Eberle muodostavat hyvän tutkaparin. Eberle on ollut selkeä vahvistus ja enkä usko, että kellään on enää ikävä Stromen aivopieruja ja surffailua hyökkäyspäässä. Laddin sopimus on ollut järjetön jo ensimmäisestä päivästä alkaen mutta mielestäni pelaa roolissaan hyvin ja on ollut tärkeässä roolissa, jotta esim. Barzal on päässyt hyödyntämään vahvuuksiaan. Bottom-6:sta on nostettava esiin Cizikas, jonka näkisin mielellään nostettavan selkeämmin kolmossentteriksi vaikka nytkin pelaa jo isoja minuutteja nimellisestä neloskentästä käsin.

    Pettymyksiin on luettava Nelson sekä Chimera. Nelson jatkaa tuttua linjaa eli välillä kaukalon paras pelaaja ja välillä monta ottelua putkeen kentän huonoin. Chimeran jalat ovat jääneet johonkin kesän aikana eikä pääse enää hyödyntämään parasta asettaan eli nopeutta. Jostain käsittämättömästä syystä saa kuitenkin jatkaa ottelusta toiseen, muutaman pelin huili voisi tehdä hyvää. Lisäksi mainittava myös Kuleminin ikävä loukkaantuminen, loppukausi todennäköisesti sivussa ja Islanders-ura myös samalla ohi.

    Puolustuksessa on mielestäni pelkkiä onnistujia, vaikka Pulock ehkä kehittynyt hieman hitaammin NHL-tasolle mitä odotettiin. Rotaatiossa 8 pakkia, joiden peluutus on ollut onnistunutta. Selkeäksi onnistujaksi on nostettava Adam Pelech, joka on noussut jo top-4 puolustajaksi ja pelaa todella fiksua peliä ottelusta toiseen.
     
  18. Jack Daniel's Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NY Islanders
    Lainaus:
    Muuten hyvää analyysiä yllä, mutta tästä eri mieltä. Tampa-peli meni noin 56 minuuttia erittäin mukavasti, mutta muuten puolustuspää on juuri Islesin akilleen kantapää. Hickey Mouse, Seidenberg, De Haan ja kumppanit ovat hyvin virhealttiita eikä ailahtelevat maalivahdit kykene toimimaan viimeisenä lukkona. Tästä kertoo liian runsas päästettyjen maalien määrä. Onneksi hyökkäys on ehkä parasta moneen, moneen vuoteen, joten moni peli on voitettu puolustuspään koomailusta huolimatta. Pelechistä toki samaa mieltä!
     
  19. Harppuuna Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NHL, Islanders ja Tavares
    Nostetaas ketju ylös !
    Loistavassa lennossa on joukkue ollut, taitaa olla 7 voittoa viimeiseen 8 peliin. Maestro Tavares johtaa joukkoja ja vaivihkaa on noustu ihan kärkikahinoihin. Kovin kattavaa analyysiä en pysty antaa, mut varmaan joku on pelejä nähnyt pystyy.
    Aatonaattona näkee kaikki, kun Islanders vapailla kanavilla Jetsiä vaataan.
     
  20. Jack Daniel's Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NY Islanders
    Hogattuani Viaplayn jälkilähetykset olen katsonut enemmän Islesin pelejä kuin ehkä koskaan aikaisemmin, joten jonkinnäköinen kokonaiskuva on päässyt muodostumaan. Kokonaisuutena tämän kauden Islanders taitaa olla Tavaresin ajan laadukkain. En ainakaan itse muista, milloin Islesillä olisi Tavaresin ketjun lisäksi toinenkin tehonyrkki. No nyt on, kiitos huippujannu Barzalin ja Eberlen tutkaparin sekä kaksikkoa hyvin peesaavaan Laddin. Onhan "Antero Lädin" sopimus edelleen järkyttävä, mutta hyvää kautta mies vetää. Toivottavasti nykyinen meno jatkuu!
    Bottom 6-ketjut hoitavat hommansa pääosin hyvin pl. Ho-Sangin ajoittaiset junnumaiset kikkailut alimpana ym. Lisäksi Chimeralla taitaa ikä jo painaa, sillä niin huonoa kautta aiemmin kelpo alempien ketjujen luuta tällä hetkellä pelaa.

    Puolustuspäähän ja maalivahtipeliin liittyy ainoa kritiikin aihe Islandersiin liittyen. Epätasaisesti pelaavien maalivahtien lisäksi puolustus on virhealtis ja aavistuksen hidasliikkeinen, jonka myötä omissa kolisee liikaa, jopa ylivoimalla pelattessa. Puolustuspään onnistujia selkeästi huikeaa kautta pelaava Nick Leddy sekä nuoret Adam Pelech sekä Scott Mayfield.

    Hyvä kausi menossa yhtä kaikki! Tuossa divisioonassa pudotuspelipaikka on edelleen Islesin mestaruus, joten toivotaan lennon kestävän. Tuo Jets-peli kuulostaa muuten taas tälle kaudelle tyypilliseltä maalirikkaalta Islesin kotipeliltä.
     
  21. Lico Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Chicago Blackhawks
    Varsinkin HFBoardseilla keskustellaan älyttömästi Barzalista ja muistellaan kuinka aikanaan reilusti ennen vuoden 2015 draftia olivat McDavid sekä Barzal vastakkain, jonka jälkeen muut kauempana perässä. Nyt ymmärrän miksi Barzalia pidettiin kovempana talenttina kuin vaikkapa Eichelia. En väitä että järjestys olisi muuttunut, mutta onhan Barzal pelannut uskomatonta syksyä eikä näytä hidastuvan yhtään. Vastustajat tulevat oppimaan pelaamaan häntä vastaan, mutta silti kaveri tulee olemaan jossain vaiheessa tähtiluokan sentteri eikä heitä niin vain oteta pois.

    Mukava nähdä Islanders kärkikahinoissa. Tämän syksyn perusteella näkisin Tavaresin ihan mielellään Brooklynissä jatkossakin. Pelaa poika kanssa aika kovaa kautta ja nostaa arvoaan entisestään. Hart-ehdokas tällä hetkellä.
     
  22. Playmaker98 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    New York Islanders
    Päivitellääs taas tätäkin ketjua vähän.
    Onhan tämä kausi ollut aika onnistunut Islandersilta. Tuo ykkösketju (Lee-Tavares-Bailey) on ollut aivan ilmiömäinen. Minun mielestä tärkeää tässä ketjussa on ollut se että Baileysta on kasvanut vihdoin tähtipelaaja. Tavaresin taidot me ollaan tiedetty jo monta vuotta ja Lee väläytteli jo viime kaudella tehden yli 30 maalia.
    Sitten kakkos ketjuun (Ladd-Barzal-Eberle)
    Tässä ketjussa on loksahdellut kaikki palaset kohdalleen, Barzal on erittäin nuori mutta silti hänestä on kasvamassa vauhdilla yksi nhl:n kärkisenttereistä. Eberle treidattiin viime kesänä Islesiin ja on ollut kyllä jäätävässä vireessä. On löytänyt varsinkin Barzalin kanssa loistavan kemian jo heti molempien avauskaudella islandersissa. Ladd täydentää tämän kolmikon hyvin. On aloittanut kautensa paljon pirteämmin kuin viime kaudella. Nyt Laddilla on kasassa jo tälle kaudelle 15 pistettä. Muut ketjut ovat vaihdelleet niin paljon niin kerron lopuista pelaajista (jotka ovat pelanneet enemmän kuin 10 peliä) lyhyen arvioinnin.

    - Beauvillier = Beau on ollut pienoinen pettymys tälle kaudelle. Olisin odottanut enemmäin pisteitä ja parempaa kokonaisvaltaista pelaamista.

    - Chimera = Chimera on ollut myös pieni pettymys (pisteiden ansiosta). Mutta kyllä ne Chimeran jalat liikkuvat edelleen ja on tärkeä pala islesin "työmies-ketjussa".

    - Cizikas = Cizikas on tehnyt kovaa duunia tällä(kin) kaudella nelosketjun keskellä. Tärkeä pelaaja.

    - Clutterbuck = Cal ei petä koskaan. Taklaa, Repii, Raastaa, Ärsyttää ja Mussuttaa. Hieno mies.

    - Ho-Sang = Ho-Sang on pelannut tällä kaudella 22 ottelua ja tehnyt niissä 12 pistettä. Tämä kuullostaa ihan hyvälle päällepäin, mutta Ho-Sang on edelleen se poika joka pelaa omalla alueella aivan liian rohkeasti ja menettänyt monta kertaa kiekon vaarallisesti omalla alueella.

    - Kulemin = Kulemin pelasi pirteästi kunnes loukkaantui

    - Nelson = Nelson on pelannut ihan OK mutta Brock ei ole löytänyt ketään tutkaparia rinnalle ja jos siinä rinnalla pelaisi joku pistelinko niim Brockin pistesarake näyttäisi paremmalle.
     
  23. passenger Jäsen

    Aika niukalti on tullut kirjoiteltua, vaikka suurin osa peleistä on tullut katsottua. Yllä olikin jo hyvin hyökkääjien edesottamuksia käyty läpi. Tuon joulukuun jälkeen Beauvillier on mukavasti nostanut profiiliaan saatuaan paikan kakkosketjusta Laddin loukkaannuttua. Islandersin maalivahdit ovat olleet kritiikin kohteena koko kauden, mutta tällä hetkellä ongelma on puolustuspeli kokonaisuudessaan. Aivan älytöntä kiekon perässä juoksemista ja sekoilua omalla alueella.

    Boychukin merkitys on valtava ja myös de Haanin poissaolo on ollut paha takaisku. Molemmat em. pakit ovat nimenomaan omissa hyvin vähän virheitä tekeviä puolustajia. Ryan Pulock on ollut itselleni pettymys, vaikka onkin parantanut viime aikoina. Pulock on ollut omassa päässä todella huono ja myös Nick Leddy on ollut aivan kuutamolla ilman varmistavaa Boychukia vierellä. Boychukin loukkaannuttua Nick Leddyn +/- -lukema on pudonnut 15 pykälää! Pelech ja Mayfield ovat loukkaantumisten takia joutuneet hieman liian isoon rooliin, mutta eiköhän tällä ole ainakin kasvattava ja kehittävä vaikutus. Seidenberg pystyy kokemuksella ja sijoittumisella jotenkin vielä pärjämään suht staattisissa tilanteissa, mutta miehen vauhti on kyllä tipahtanut valovuoden päähän nyky-NHL:n tasosta.

    Islanders on tehnyt kolmanneksi eniten maaleja ja vielä suhteellisen tehokkaasti, sillä laukauksissa per ottelu joukkue on vasta sijalla 20. Kuitenkin edellisissä 18 ottelussa vastustaja on laukonut Islandersin maalia kohti keskimäärin 40 kertaa ottelussa, mikä on aivan järkyttävä lukema. Tuolla puolustuspelillä on aivan sama, kuka siellä maalin edessä seisoo. Ilman ryhtiliikettä puolustuspelaamisessa on turha haaveilla pudotuspelipaikasta. Pitää myös toivoa, että Boychuk palaisi mahdollisimman pian rosteriin.
     
  24. Onhan tuo suorastaan törkeätä, miten paljon pisteitä Baileyn tilille on ropissut tällä kaudella. Näin kymmenennellä kaudellaan Islandersissa.
    Kyllä tällä tahdilla irtoaa kuuden miljoonan dollarin kausipalkka seuraavien 6-8 vuoden ajaksi. Vähintään 5,5 miljoonaa. Haiskahtaa vähän Detroitin tai Buffalon tyyliseltä pestaukselta. Ellei sitten Tavares lähde, ja Islanders on se joka tarjoaa jättisopimuksen Baileylle.
     
  25. Jack Daniel's Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NY Islanders
    Synkät ajat menossa taas vaihteeksi. Detroit kaatui lähinnä Bertuzzin aivopierun ansiosta, Calgarylta ja Columbukselta tulikin sitten pataan ihan ansaitusti.
    Flamesia vastaan Isles oli aivan jaloissa kolmannen erän ja CBJ:ta vastaan vastustajan laadukkaampi työskentely lähes jokaisella pelin osa-alueella ratkaisi.

    Syksy oli hyvä, johtuen pitkälti vahvasta hyökkäyspelaamisesta. Isles eteni "voita kaksi kolmesta"-tahdilla, jonka myötä sijoitus säilyi pudotuspeliviivan yläpuolella. Joulukuusta lähtien meno onkin ollut pääpiirteissään hyvin vaivalloista, osittain tärkeiden pelaajien loukkaantumisten vuoksi. Syksyllä jo ongelmaksi muodostuneet keskinkertainen maalivahtipelaaminen ja heikko puolustus ovat korostuneet siinä missä tuottoisa hyökkäyspelaaminen on pelkkä muisto vain. Tämän seurauksena syksyn myönteinen tuloskehitys on kääntynyt muotoon "häviä kaksi kolmesta", jonka myötä Islanders on vajonnut todennäköisesti pysyvästi playoff-viivan alle.

    Pelillisen puolen ohella synkkyyttä lisää spekulaatio John Tavaresin ympärillä. Jatkosopimusta ei edelleenkään ole ja kapteenin pelilliset otteet ovat olleet jo pidempään enemmän tai vähemmän heikkoja. Columbus-pelissä JT oli maalistaan huolimatta jopa surkea. Valmistautuuko hän jo henkisesti poistumaan estradilta kauden päätteeksi vai painaako sopimuksettomuus mieltä, toisin kuin hän on haastatteluissa antanut ymmärtää? Syksyllä Tavares oli paikoitellen jopa huikea, joka vaikutti myönteisesti tuloksiin. Tällä hetkellä Tavaresin vire heijastuu tuloskuntoon päinvastaisella tavalla, Jotain on tapahduttava ja pian, mikäli Islanders haluaa edes haaveilla pudotuspeleistä. Joko Snow:n on saatava se jatkosopimus aikaiseksi tai sitten Tavaresin on otettava itseään niskasta kiinni keskittyen olennaiseen.

    Positiivisia asioita tällä kaudella ovat olleet ilman loukkaantumisia Calderin pokkaava Mathew Barzal sekä viimein kunnolla breikannut Josh Bailey. Nick Leddy oli syksyllä huikea, sittemmin suoritustaso on keskinkertaistunut valitettavan paljon osittain Boychukin loukkaantumisen vuoksi. Miinuspuolela erityismaininnat kammottavaa kautta pelaavalle Thomas Greissille sekä ärsyttävän epätasaisesti pelaavalle Brock Nelsonille. Molemmat olisi hyvä saada kaupaksi siirtorajalla.

    Ehkä synkkyyyteen tulee hetkeksi helpotusta to-pe yönä, jolloin vastassa on pisteautomaatti Rangers? Tasaisen tuloskehityksen mukaan silloin olisi taas voiton vuoro.