Mainos

New York Islanders 2015–2016 – ”no sleep till Brooklyn”

  • 60 385
  • 247

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
2009 vuoden #18 varaus, Louis Leblanc, siirtyy Islandersin riveihin. 1v, 2-suuntainen ja palkka on luultavasti jotain ~700K luokkaa. Ihan kelvollinen haku farmin 2-3 kenttiin.

Kaverihan oli jokin aikaa sitten try-outilla Davosissa, mutta ei saanut sieltä sopimusta. Bridgeportin tämänhetkinen joukkue on hyvin nuori, joten siinä mielessä tosiaan ihan hyvä hankinta yli 200 AHL-ottelun pelaajana. Tosin Leblanc tuskin tekee erityisen paljon pisteitä myöskään ensi kaudella, kun parhaimmillaan on tehnyt 29 pistettä ja kehitys on ollut aika olematonta viime kausina.
 

passenger

Jäsen
Hiljainen kesä on ollut ja mielestäni hyvä niin. Nyt Staplen mukaan Islanders ja Marek Zidlicky ovat neuvotelleet sopimuksesta. Henkilökohtaisesti ei oikein lämmitä. Ilmeisesti ikään kuin Visnovskyn tilalle mentoroimaan nuoria ja tuomaan apuja ylivoimalle, mikäli nuoriso-osastosta ei kykene vastuuseen. Ehkä Zidlickystä on enemmän hyötyä mitä Straitista, ehkä. Eipä tuolla toki vapaana ole kovin paljon kiinnostavia puolustajia enää; Ehrhoff ja Franson oikeastaan Zidlickyn lisäksi.
 
Mun mielestä Marek Z voisi olla ihan hyväkin lisä joukkueeseen. Olisi kuitenkin salettiin ylivoimalla tekijämies tuossa pakistossa ja näyttämässä nuoremmille vähän mallia. Toivotaan, että jäisi Snow'n katiskaan.
 

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
Jos viime kauden lopusta voi jotain päätellä niin Zidin jalka on jo hidastunut niin pahasti, että mies oli silmätestin perusteella ainakin todella suuri riski jatkuvasti. Hyökkäyspäässäkään ei oikein Wingsin kuvioihin lopulta sopeutunut ja ylivoimankin lähinnä sotki, mutta kyllä se taito siellä vielä löytyi ja laukaukset lähtivät äärimmäisen kovaa. Helppoja minuutteja, paljon ylivoimaa ja satunnaisia huilipelejä olisivat mun evääni Zidistä parhaan irti saamiseen. Missasi myös game sevenin aivotärähdyksen takia, mutta sen vakavuudesta en ainakaan muista kuulleeni mitään. Muuten ei loukkaantumishuolia ollut.

Liikkeen puutteen näkisin suurimpana ongelmana Islandersin kannalta, kun muuten tuossa puolustuksessa taitavat kaikki olla melko hyväjalkaisia kavereita. Ei oikein sovi muottiin.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Aika has been Zid on, mutta ihan kelpo pakki kolmospakkipariin. Jos Visnovsky ei jatka ja Marekki korvaa hänet niin metsään mennään. Has been korvaa toisen.
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Valitettavasti jo hetken ilmoilla ollut pelko toteutui, eli Islandersin legendaarinen valmentaja Al Arbour on kuollut.

Jotenkin symbolista, että tapahtuu juuri Brooklyniin siirtymisen yhteydessä, sillä sellainen Nassaun dynastian legenda on kyseessä, että oksat pois. Surullinen fiilis, enkä nyt suurempaa muistokirjoitusta miehestä tuoreeltaan pysty raapustamaan, mutta jokainen joukkueen/NHL:n historiasta jotain tietävä tuntee legendan ja hänen vaikutuksensa paitsi menestykseen, niin myös valmentamiensa pelaajien elämään.
Vaativa valmentaja, mutta herkkä ihminen kuten tästä vanhasta pätkästä näkyy. (Hockey Night in Canada youtube-klippi)
Uutinen Islandersin kotisivuilla.
NHL.com-pätkä dokkarista
Lepää Rauhassa "Radar".
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Toinen kivikovasta kaksikosta on poissa. Surullinen päivä.

Itse en oikein Al Arbourista tiennyt mitään ennenkuin aikanaan sain käsiini tuon Detroitin entisen GM:n Jimmy Devellanon kirjan. Siinä nivoutui mielenkiintoisesti monta asiaa yhteen Detroitin, NY Islandersin dynastian ja St. Louis Bluesin 60-luvun lopun välillä.

Scotty Bowman'han tuolloin "harjoitteli" valmentamista laajennusjoukkue Bluesin kurarosterilla, vieden sen SC finaaleihin kaikkina kolmena ensimmäisenä vuotena (-68 -69 -70), jolloin läntinen konferenssi ylipäätään oli olemassa. Laajentuneen liigan länsi oli kuitenkin tasoltaan todella surkea verrattuna itään, jossa olisi siis entisen 6 joukkueen NHL:n kaikki huippujoukkueet. Al Arbour, peruspakki, pelasi Bowmanin joukkueen kapteenina tuolloin ja Scottyn siirryttyä neljännen kauden jälkeen takaisin Montrealiin rakentamaan oman dynastiansa, Arbourista tuli Bowmanin seuraaja Bluesin valmentajana kaudelle 1970-71.

Devellano oli tuolloin Bluesin scoutti, jonka sitten Bill Torrey hommasi laajennusjoukkue Islandersin scoutiksi 1972. Kun Islandersille vuoden olemassaolon jälkeen etsittiin valmentajaa, scouting directoriksi ylennyt Devellano suositteli Arbouria Islandersin valmentajaksi. Koko 70-luvun Devellano Torrey draftasivat supertalenttia ja Arbour johdatti joukkuetta kohti liigan kärkeä. Samaan aikaan Bowman jyräsi hurjimmalla dynastialla koskaan Montrealin suunnalla.

Kun sitten kesällä 1979 Montrealin dynastia juhli viidennettä Stanley Cupia Bowmanin alaisuudessa (4 peräkkäistä), 8 kautta Montrealia valmentanut Bowman taisi aavistaa tulevan ja väistyä takavasemalle Buffaloon, Arbourin, entisen kapteeninsa tulevan dynastian edestä. Montreal kyykkäsi ilman Bowmania 1980 pleijareissa jo ekalla kierroksella ja samasta hetkestä eteenpäin Arbourin Islanders ei hävinnyt pudotuspelisarjaa kenellekään seuraavaan viiteen vuoteen. Vasta Oilersin dynastia 1984 päätti tämän lennon.

Devellano siirtyi Islandersin Dynastian huippuhetken 1981-82 kauden jälkeen Detroitiin, kun sieltä tarjottiin GM:n pallia ja omaa jälleenrakennusprojektia. 10 vuoden rakennustyön jäljiltä organisaation tilanne oli siinä pisteessä, että puuttuva tekijä nousussa 90-luvun dynastiaksi on enää reikä valmennuksessa. Tuolloin, kesällä 1993 esille nousi vain kaksi nimeä Devellanon papereissa. Vanhat tutut jo St. Louisin vuosilta, Scotty Bowman tai Al Arbour. Arbour kiitti kiinnostuksesta, mutta ilmoitti kuitenkin Devellanolle, että tämä 1993-94 tulee jäämään uransa viimeisekseen, joten Wings päätti hankkia Bowmanin.

Tuskin olisi Arbourkaan ollut huono vaihtoehto. Mestari ja mestarin oppipoika, historian voittoisin ja toiseksi voittoisin valmentaja.
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Toinen kivikovasta kaksikosta on poissa. Surullinen päivä...

Tuskin olisi Arbourkaan ollut huono vaihtoehto. Mestari ja mestarin oppipoika, historian voittoisin ja toiseksi voittoisin valmentaja.

Legendoja molemmat, eikä syytä peitsiä siitä kalistella, mutta hyvin se "oppipoikakin" pisti jauhot suuhun Bowmanin valmentamalle suurelle ennakkosuosikille vuonna 1993 jämäporukalla ja vieläpä jämämiehellä, joka ilman Arbouria olisi GM:n toimesta pistetty farmiin/lihoiksi jo ajat sitten.

Torrey-Devellano-Arbour on kovin toimihenkilökokoonpano NHL:ssä ikinä, sillä tyhjästä loivat dynastian/identiteetin ilman pohjatonta kassaa tai paikallista lätkäkulttuuria.

Dale Hunter never forgive, Dave Volek never forget, samana keväänä ja tässä tuo jälkimmäinen mukavampi muisto youtubessa.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Legendoja molemmat, eikä syytä peitsiä siitä kalistella, mutta hyvin se "oppipoikakin" pisti jauhot suuhun Bowmanin valmentamalle suurelle ennakosuosikille vuonna 1993 jämäporukalla ja vieläpä jämämiehellä, joka ilman Arbouria olisi GM:n toimesta pistetty farmiin/lihoiksi jo ajat sitten.

Ah niin, perhana, tuo PIT-NYI -kohtaaminen unohtui totaalisesti.

Korjataanpa tarina kohilleen. :)
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
1993 NHL Patrick Division Finals - New York Islanders v Pittsburgh Penguins - YouTube

Perkuleen perkule. Oli tuo vaan niin eeppinen sarja kuin vain voi olla. Minussa jotenkin elää tuolta ajalta niin pieni Pens kuin Islanders -fani, ja hyvät lämmöt tuosta edelleen saa. Bowmanin ja Marion 92/93 Penssi oli ainakin runkkiksen perusteella ehkä se paras penssi heidän lyhyen "dynastiansa" aikana, mutta silti se sitten kykähti "Radarin" keksittyä lääkkeet tämänkin jätin kaatamiseksi.

Olihan siinä vitusti tuuripomppua ja kaikenlaista Paskaraitiksen sikailua, mutta kyllä tässä on tarpeeksi nähnyt jääkiekon historiaa ja todennut (sieltä ennakkosuosikinkin puolelta) nämä lainalaisuudet, että henkisesti horjuttamalla voi heikompi joukkue tehdä ihmeitä. Niinkuin joku 2003 Babcockin paska-Anaheim yhdistettynä Gigueren mega-varusteisiin. Nykyään tuo tason heilahtelu on tosin pienempää kuin tuona aikana, eikä samoja sikailujakaan sallita, mutta niillä säännöillä mennään mitä aikakausi antaa myöden.

Aina voidaan miettiä mikä oli Arbourin suurin voitto, ehkä se oli tämä -93 altavastaaja-ihme, mutta silti kuitenkin ei pidä unohtaa sitä, kun vuosia valmennat samaa porukkaa ja teet siitä nelivuotisen dynastian. Se on juuri sinun oman kätesi jälki, ja se että Islanders hävisi vuoden -81 pleijareissa vain 3 ottelua on edelleenkin pienin tappiomäärä koko NHL:n neljän pudotuspelisarjan historiassa. Niin ylivertaiseen playoff-runiin ei yksikään Scottyn porukka pystynyt.

Siksi, Al Arbourille edelleen kättä lippaan sinne pilven reunalle.
 

Isäntä

Jäsen
Täällä on jäänyt mainitsematta suomalaisittain mielenkiintoinen Islanders-uutinen, eli Veli-Pekka Kautosen nimittäminen Islandersin pelaajatarkkailuosaston johtajaksi.Uutinen aiheesta YLEn sivuilla. Kautonenhan toimi käsittääkseni elokuusta 2006 lähtien Islesin Euroopan pääscouttina (oltuaan scoutin hommissa samassa organisaatiossa jo aikaisemmin) ja sai nyt siis ylennyksen koko amatööriscouttauksen päällikön paikalle. Vastuu drafteissa on siis hyvin paljon Vellun harteilla.

Tämän johdosta innostuinkin tarkastelemaan Islandersin varaushistoriaa tuolta vuodesta 2007 alkaen. Nopealla analyysillä huomion kiinnitti se, että Kautosen johtaessa Euroopan pelaajatarkkailua on Islandersin europelaajien varaaminen ollut varovaisesti arvioiden maltillista. Yhdeksässä viimeisessä draftissa Islanders on varannnut yhteensä 11 varausvuonnaan Euroopassa pelannutta pelaajaa. Jokaisessa draftissa Islanders on käyttänyt ensimmäisen vuoronsa Pohjois-Amerikassa kiekkoilleeseen lupaukseen (Niederreiterkin pelasi Portlandissa, toki pieni varausnumero oli varmasti suurelta osin loistavien junnukisojen ansiota). Myöhemmiltä kierroksiltakaan ei voi varsinaisesti sanoa mitään ryöstöjä löytyneen: KHL:ssä nykyään rouhiva Ullström, pari kaksimetristä samassa draftissa poimittua niinikään KHL:ään lopulta päätynyttä maalivahtia (Koskinen ja Nilsson), uuteen yritykseen tänä syksynä lähtevä Petrov sekä muutama täysin tuntematon ruotsalainen. Oikeastaan voi sanoa, että suurin hyöty noista varauksista on saatu Anders Nilssonista ja Ville Pokasta, koska he olivat osana kauppaa, jossa Nick Leddy saapui New Yorkiin.

Tietystikään varaushistoria ei kerro läheskään kaikkea. Eiköhän Kautonen asiansa osaa kun on noin korkeaan asemaan päässyt. Pelaajatarkkailu on varmasti paljon muutakin kuin katsomossa kököttämistä, jutellaan pelaajien, agenttien, valmentajien ja vanhempien kanssa ja muodostetaan kokonaiskuvaa ym. Ja voihan sen kääntäen ajatella niinkin, ettei ainakaan ole vastuussa mistään ykköskierroksen busteista. Eikä Isles näköjään muutenkaan mitään timantteja ole onnistunut myöhemmiltä kierroksilta löytämään, Cizikas ja Martin nykyjoukkueesta taitavat olla ainoita kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen varattuja "omia kasvatteja".

Mutta kiinnostaisikin tietää, millaisia ajatuksia Kautosen nimitys herättää tarkemmin Islandersia seuraavissa ja millainen on käsitys Kautosen asemasta organisaatiossa? Onko uralla vielä mahdollisuuksia edelleen ylöspäin (assintant-gm tai jopa gm) Kekäläisen tyyliin, jos ei Brooklynissa niin sitten jossain muualla? Vai perustuuko osaaminen pelkästään pelaajatarkkailuun?
 
Islandersin kesällä viidennellä kierroksella varaama puolustaja Ryan Pilon päätti iskeä hokkarit naulaan. Aika yllättävä päätös mutta toki turha jatkaa kun on omien sanojensa mukaan "hukannut intohimon peliä kohtaan". Jossain piireissähän tuota Pilonin tippumista noinkin alas pidettiin yllättävänä mutta olisikohan sitten muiden joukkueiden scouteilla ollut jo jotain hajua mahdollisesta lopettamisesta. Noh, kuka tietää, kaikkea hyvää kuitenkin Pilonille jatkoon.

Tässä vielä linkki tuohon uutiseen: CAMP OPENS WITHOUT PILON
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Aika huonon kuvan antaa skouttauksesta kun jo pari kuukautta varauksesta into lajiin lopahti. Draftin aikaan oli jotain puhetta, että monen skoutin mukaan Pilon ei joka ilta ole pelissä täysin mukana. Samalla ihmettelin kuinka maltillisen ympäripyöreitä lausuntoja ex-isles serkkunsa Rich Pilon antoi, että ei ole jutellut Ryanin kanssa aikoihin eikä muutenkaan juuri hehkuttanut. Oliko sitten perheessä jo aavistus, että pojasta ei ammattikiekkoilijaa tule. Eipä sillä, kypsä päätös ja varmasti oikea, mikäli hommasta tullut pakkopullaa. WHL:stä kun ei "valmistuta" tutkinto taskussa, joten 19-vuotiaana hyvä hetki korjata kurssia tulevaisuuden suhteen varmempaan suuntaan.

+++++++++++++++++++++++++++

@Isäntä Kautosesta vaikea antaa tarkempia arvioita uramahdollisuuksista kun todella vähän ollut esillä juuri koskaan. (Oli jo kesällä mielessä, että Kautosessahan olisi Jatkiksen @Toimitus -poppoolle haastattelun kohde kun tuntuu, että organisaatio ei liiemmin aiheesta tiedota) Tuo nimityskin tapahtui kesän mittaan, siten että nimi vain ilmestyi Trent Klattin tilalle kotisivuille elokuussa. Klatt ilmoitti jo keväällä keskittyvänsä perhe-elämään, johon ei jatkuva reissaaminen sovellu. Entinen neljän Cupin mies ja Jenny&Susanna Kallurin isä, Anders Kallur, oli pitkään se tunnetumpi nimi Euroopan skouteista, mutta 30-vuotisen Islanders-uran jälkeen vaihtoi Rangersien skoutiksi (pthyi).

Syystä tai toisesta eurooppalaisten varausten kanssa ei ole, Nielseniä lukuunottamatta, oikein onnistuttu aikoihin, joten liekö siksi myös Euroopasta varattujen määrä nykyään niin alhainen. Skoutin onnistumista on vaikea arvioida pelkästään organisaation varaamien pelaajien kautta, sillä skoutiltahan vain saadaan infopaketti, jota käytetään osana päätöksentekoa. Voihan olla, että Kautonen on toimittanut ihan osuvia raportteja pelaajista, mutta vuorot eivät lopulta ole osuneet kohdalle tai on sittenkin päädytty pohjois-amerikkalaiseen pelaajaan.

En kyllä muista bonganneeni miestä draft-pöydästäkään, mutta niissä kuvissa nyt ei koko porukka näykään, mutta ainakaan lavalla ei Kautosta ole kai nähty? Johtajana työ sisältää varmasti paljon ihan resurssien organisointia ja muuta hallinnollista touhua, vaikka varmaan paljon myös halleissa ryynäämistä. Jotenkin luulisi, että amatööriskouttauksen pomo majailisi rapakon tuolla puolella, mutta ehkä nykyään riittää vain ajoittainen reissaaminen pääkallonpaikalle.

Ihan hyvässä uraputkessahan Vellu on, mutta mahdoton sanoa mihin eväät riittävät. En olisi Keklustakaan uskonut olevan GM:ksi NHL:ssä, joten mistä näistä tietää, hiustyylihän miehillä on sama...

Myöhemmistä varauksista nykyään Anders Lee vaikuttaa aika löydöltä noilta sijoilta ja varausvuonnahan osa skouteista uskoi pojan valitsevan jenkkifutiksen lätkän edestä. Aikaisemmin Andrew MacDonald ja miksei taas Nielsenkin käy esimerkkeinä myöhemmistä löydöistä. Noita varhaisempia vuoroja kyllä haalittiinkin yhteen väliin ja kilpailu paikoista on tasaisesti koventunut, kun heti Milburyn jälkeen oli pakko jämävarauksistakin yrittää kasvattaa jotain käyttökelpoista maltilla.

+++++++++++++++++++++++++++++

Uskoisin, että halutessaan Mario Saraceno olisi Islandersin itseoikeutettu skouttipomo, mutta ilmeisesti haluaa keskittyä ainoastaan Quebecin seutuun, kuten jo 1979 edesmennyt isänsä Henry teki ja tuo työ poiki seuraan itse Mike Bossyn. Mario on ollut Islandersin skoutti vuodesta 1979 eli jatkoi suoraan 1972 aloittaneen isänsä perintöä ja nykyään Marion poikakin on toiminut samoissa hommissa viisi vuotta, eli kolme sukupolvea ja pian yhteensä 50 vuotta uskollista QMJHL-tetsausta samalta perheeltä samalla organisaatiolle. (linkit eliteprospects-profiileihin) Toivottavasti joskus joku kokoaa tarinat kirjalliseen muotoon.

Nyt kun pääsin vauhtiin, niin pari linkkiä Saracenojen liian vähän esille tuotuun työhön kulisseissa
vanha juttu 2011 netin syövereistä
hfboards käännös ranskankielisestä jutusta 2013
 
Viimeksi muokattu:

Larhii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jäähonka
En kyllä muista bonganneeni miestä draft-pöydästäkään, mutta niissä kuvissa nyt ei koko porukka näykään, mutta ainakaan lavalla ei Kautosta ole kai nähty? Johtajana työ sisältää varmasti paljon ihan resurssien organisointia ja muuta hallinnollista touhua, vaikka varmaan paljon myös halleissa ryynäämistä. Jotenkin luulisi, että amatööriskouttauksen pomo majailisi rapakon tuolla puolella, mutta ehkä nykyään riittää vain ajoittainen reissaaminen pääkallonpaikalle.
Huonostipa olet varaustilaisuuksia historiassa seurannut. Itse olen TSN:n kautta katsellut ja ei tule mieleen vuotta milloin en olisi Kautosta pöydässä bongannut.
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
No joo, onhan se kalju siellä pikatsekkauksella Barzalin pähkäilynkin yhteydessä, mutta ei ole kai osunut silmään eikä lavalle kavunnut edes Ninon varauksen yhteydessä. Pakko myöntää, että eipä häntä ole tullut niin bongailtuakaan saati joka vuosi koko ekaa päivää livenä kyylättyäkään. Koskisen varauksesta sentään pieni haastis olemassa youtubessa eli todistettavasti osaa puhua englantiakin.
 

Isäntä

Jäsen
Kiitokset @Finnish Isles vastauksesta ja mielenkiintoisista jutuista Saracenojen perheestä. Löytyihän sieltä tosiaan vielä Lee tuolta myöhemmiltä kierroksilta. Nielsen varmaankin Kallurin puhki skouttaamana tietysti erinomainen poiminta Euroopasta jo tuolta ajalta ennen kuin Kautonen organisaation palkkalistoille ilmestyi. Mutta jäädään seuraamaan Kautosen urakehitystä, onhan se aina mukavaa kun suomalainen osaaminen arvostetaan noinkin korkealle rapakon takana.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Aika huonon kuvan antaa skouttauksesta kun jo pari kuukautta varauksesta into lajiin lopahti. Draftin aikaan oli jotain puhetta, että monen skoutin mukaan Pilon ei joka ilta ole pelissä täysin mukana. Samalla ihmettelin kuinka maltillisen ympäripyöreitä lausuntoja ex-isles serkkunsa Rich Pilon antoi, että ei ole jutellut Ryanin kanssa aikoihin eikä muutenkaan juuri hehkuttanut.

Pitää toivoa Kautosen ja Islandersin scouttaus-osaston puolesta, että taustat oli tosiaan tarkastettu ja varaus tehtiin high risk - high reward tyylillä. Mikäli motivaatio olisi ollut kohdillaan niin Pilon olisi voinut olla hyväkin varaus tuolla varausvuorolla. Nyt ei tosiaan sitä motivaatiota löytynyt ja kiekko jää ainakin hetkeksi.

Tuo Rich Pilon taitaa olla Ryan Pilonin setä, ei serkku. Ryan Pilonin serkku, Garrett Pilon, on sitten Rich Pilonin poika. Garrett on 1998-syntynyt ja tekikin kovat tehot (44 ottelussa 87 pistettä) SMHL-liigassa. Rich Pilon oli apuvalmentajana samassa tiimissä.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Mathew Barzal solmi entry-level sopimuksen Islesiin. Saas nyt kattoa riittääkö pojan rahkeet jo ensi kaudeksi. Ainakin saanee kokeilla sen muutaman pelin ylhäällä kauden alussa ja loppukausi sitten junnuissa jos peli on vielä ihan tekijöissään.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Brock Nelson solmi sitten Islandersin kanssa kolmivuotisen ja 7,5 miljoonan dollarin sopparin. Ehdottoman mieluisa ja mielestäni Islandersin kaavaa (Grabner, Tavares, MacDonald..) noudattaen jopa hieman alihintainen soppari, mutta mikäs sen parempaa kuin nähdä rosterissa pelaajia, jotka oikeasti haluavat kantaa saarelaisten värejä päällänsä ja ovat valmiita tulemaan esim. sopimuksissa vastaan tämä vuoksi.

Vai olenko ihan hakoteillä sopimuksen halpuuden kanssa?
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Kyllä tuo minustakin on edullinen diili Islandersille ja helpotus kun pitkän vatvomisen johdosta pelotti jo, että mitähän sieltä tulee. Nelson on edelleen RFA sopimuksen loppuessa ja mikäli miehen kehitys jatkuu samaan tahtiin tulee tämä sopimus näyttämään todella halvalta.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Aika halvalla meni joten hyvä soppari. Tosiaan Nelson taisi täräyttää heti kauden alkuun johonkin 20 otteluun 20pts ja lopuissa otteluissa vastaavat pisteet, mutta kuten sanottu ylempänä niin kehityksen jatkuessa todella halpa soppari.
 
Tavaresin kanssa aikanaan solmittu edellinen sopimus poikii nyt paljon hyviä asioita uusissa sopimusneuvotteluissa. Olisin uskonut Nelsonin saavan arvokkaamman diilin, mutta kun Tavaresin lappuun suhteuttaa, niin onhan tuo ihan linjassa. Ja kyllä, edullinen se minustakin on. Islesin toimistaolla tehdään hyvää työtä ja organisaation ympärillä on muutenkin varsin hyvä pöhinä tällä hetkellä. Tai siltä se ainakin ulospäin näyttää.

Mitä jengi on muuten joukkueen uusista kolmospaidoista mieltä? Kyseessä on Brooklyn-teemainen varsin yksinkertainen mustavalkoinen paita. Tyylikäs joskin nuo ohuet raidat eivät sovi kuvaan jos minulta kysytään. Isles unveil new ‘Brooklyn-themed’ third jersey | Islanders Point Blank
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Kyllä tuo minustakin on edullinen diili Islandersille ja helpotus kun pitkän vatvomisen johdosta pelotti jo, että mitähän sieltä tulee. Nelson on edelleen RFA sopimuksen loppuessa ja mikäli miehen kehitys jatkuu samaan tahtiin tulee tämä sopimus näyttämään todella halvalta.

Mikäli vaan neuvottelut menivät hyvässä hengessä eikä niistä jäänyt mitään hampaankoloon niin soppari on loistava. Caphit siinä on todella halpa verrattuna näihin muihin ns huippuihin, jotka ovat ELC:n jälkeen solmineet jo kovan sopparin.
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Mikäli vaan neuvottelut menivät hyvässä hengessä eikä niistä jäänyt mitään hampaankoloon niin soppari on loistava.

Veikkaisin, että Nelsonin leiri ei täysin tyytyväinen voi olla kun venyi näin pitkään ja lopulta kuitenkin noin maltillinen lopputulos. Agentin ulostulo alkuviikosta, että Snowsta ei ole kuulunut kuuteen viikkoon mitään, alkuperäisen (poskettoman halvan) tarjouksen jälkeen, oli osin neuvottelutaktiikkaa, mutta osin varmasti turhautumistakin. Islanders tietääkseni edelleenkin pitää training campin alkua takarajana sopimusten suhteen, joten aika kuumottava taktiikka Snowlla käytössä. Bailey aikoinaan taisi allekirjoittaa ihan pikkutunneilla ennen leiriä ja Bergenheim, agenttinsa (jonka myöhemmin erotti) johdolla, pullautti itsensä koko kaudeksi ulos.

Onneksi kesto on sentään kolme vuotta, joten siinä ajassa varmasti leppyy, mutta silloin arsenaalista löytyy jo välimieskäsittelykin ja neuvotteluvara suuremmasta kotialennuksesta on varmasti pieni. Kuten aiemmin todettiin, niin Nelsonin kaksijakoinen kausi ei nyt ihan antanut paukkuja tulla turhan uhmakkaasti neuvottelupöytään.

Kolmospaidoista en hirveästi ole innostunut; yksinkertainen on kaunista ja tuota New Yorkia/Brooklyniä nyt halutaan markkinoida Long Islandin sijasta, mutta jotenkin vaisulta näyttää omaan silmään nykyinen malli. Kingseillä värimaailma toimii, sillä korostaa komeaa logoa, mutta pelkkä NY jää vähän orvoksi vaikka oranssit viivat hieman kokonaisuutta piristävätkin. Räppäreille ja hipstereille varmasti helpompi kaupata vanhaan verrattuna ja kai tuohon itsekin tottuu.
 

Juzbe#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders, HPK
Tuskinpa tuollaisesta voi mitään suurempia riitoja jäädä. Nelson sai aikalailla sen mitä ansaitsi, omasta mielestä jopa hiukan enemmänkin. Nelsonin kohdalla hyvä alkukausi viime vuonna lupasi paljon, mutta hän ei oikein vakiinnuttanut rooliansa ja kiersi ketjusta toiseen kauden edetessä. Grabovski, Strome ja Nelson ovat edelleen kaikki senttereinä ehdolla johtamaan kakkosketjua ja puutetta on enemmänkin laitahyökkääjistä.Tämän myötä Snow:lla oli jonkin varaa katsoa tilannetta ja miksei vaikka kuunnella muiden seurojen treiditarjouksia Nelsonista. Hyvä kuitenkin että Nelson jatkaa. Potentiaalia on paljon ja isoa rooliakin on tarjolla mikäli peli kulkee.

Täytyy myöntää että nyt on jotenkin aika omituinen tilanne lähteä Isles-kannattajana ensi kauteen. Itse en ainakaan löydä yhtään pelipaikkaa tai osa-aluetta, joka kaipaisi erityistä parantamista tai muutoksia. Oikeastaan joukkueen menestys riippuu todella paljon siitä miten nuoret pelaajat pystyvät nostamaan tasoaan. Itse odotan todella paljon Stromelta, joka pelasi jo viime kaudella todella miehekkäällä tasolla. Periaatteessa jopa toivoisin että Strome saisi näyttää kyntensä kakkosketjun keskellä, sillä hänellä on todellakin kaikki eväät olla aivan liigan parhaiden kahden suunnan senttereiden joukossa. Tähän kun lisätään Ryanin kiekollinen taito ja peliäly, on hänen peliään välillä todella hienoa katsoa.

Puolustuksessa Pulock saattaa olla hyvin lähellä joukkueeseen nousua. Työkalupakki hänellä on loistava ja jotenkin näen hänet tietynlaisena modernin NHL-pakin prototyyppinä. Ison rungon lisäksi miehellä on myös kiekollista taitoa ja onhan 100 mailin lämäri aika huikea suoritus nuorelle pelaajalle. Paikka kokoonpanosta täytyy ansaita, mutta erityisesti Reinhartin treidaamisen jälkeen ovet ovat avoinna isoon liigaan.

Mitä tulee kolmospaitoihin ovat ne aikalailla odotetun kaltaiset. Ihan suhteellisen tyylikkäät ja pidän näistä kyllä enemmän kuin aiemmista kolmospaidoista. Toivottavasti kaiken tämän myötä Brooklynissa saataisiin hyvää pöhinää aikaiseksi. Varmasti helpottaisi muuttoa jos Brooklynissa joukkue otettaisiin heti omaksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös