Mainos

New York Islanders 2013–2014

  • 118 561
  • 374
Vähän jopa säälin muiden jengien kannattajia kun kaikki on niin tasaista, kunnes ehkä jonain päivänä; PAM! Stanley Cup, ja taas pian kausi lähtee nollilta keskittyen jo seuraavaan voittajaan ja sitä seuraavaan jne. Islandersin kannattajalle herääminen yöllä ja jonkun pelitavan analysointi yksittäisen ottelun osalta ei tunnu missään kun draamaa ja rytinää riittää oli kausi käynnissä tahi ei tai onko kyse menneestä, nykyisyydestä vai tulevasta.

Etuoikeutettujahan tässä ollaan; Let's Go Islanders!

"Draamaa ja rytinää" tosiaan riittää Islandersin ympärillä aina enemmän tai vähemmän, mutta on tässä vähän ryöstetty ja raiskattu olo kun Tavares ei pelaa ja poissa on Niederreiter, Parenteau, Streit, Moulson, Vanek, MacDonald, sijoitus sarjan hännillä ja maalivahtitilanne sama kuin aina ennenkin.

Eipä taas kovin lupaavalta näytä ensi kautta ajatellen.
 

Juzbe#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders, HPK
Muiden seurojen fanien jälkiviisastelun määrä tässä ketjussa on aivan käsittämätöntä. ”Ei olisi pitänyt tehdä sitä, olisi pitänyt hankkia tätä”. Kyllähän Vanek-saaga meni näin jälkeenpäin katsottuna munille mutta minkäs teet. Islesilla oli vihdoin mahdollisuus saada Tavaresin laidalle kovan luokan laituri ja siihen tartuttiin. Meillä oli hetken aikaa yksi NHL:n kovimmista ketjuista kasassa. Kaikki muu toki meni päin helvettiä mutta sellaista se elämä joskus on.

On totta että Vanekista saatu korvaus oli selkeästi pienempi kuin odotettiin. Täytyy kuitenkin muistaa että kuten kaikessa kaupankäynnissä, pätee myös pelaajakaupoissa kysynnän ja tarjonnan laki. Tällä kertaa kysyntä ja tarjonta eivät kohdanneet kuten Snow olisi varmasti toivonut. Se että nyt huudellaan Snow:lle potkuja on minusta liioiteltua, jopa Ken Holland maksoi Legwandista Eavesin, Järnkrokin ja varausvuoron. Kyllähän minullekin kelpaisi osaavampi GM mutta ei tämä treidi ole vaikuttanut siihen.

Se mitä Buffalolle menetetyn ykköskierroksen varausvuoron kanssa tehdään on mielenkiintoinen kysymys. Varataanko tänä vuonna ja luotetaan että ensi kaudella peli kulkee paremmin, eikä missata seuraavaa ”messiasta” Connor McDavidia. Ideaalitilanne olisi varmasti pelata hyvä loppukausi, nousta pari sijaa ja antaa Buffalon varata tänä kesänä. Koskahan on Snow:n takaraja tälle päätökselle?

Koska kausi meni pipariksi, on loppukauden juoni antaa junnuille mahdollisuuksia, ja ainakin minä odotan viimeistenkin pelien seuraamista. Nelson, Strome, Lee ja DeHaan ovat tulevaisuuden nimiä ja ensi kauden joukkueen rakennuspaloja. Stanley Cup-projekti siirtyi tämän kauden jälkeen ehkä taas pidemmälle tulevaisuuteen mutta onhan meillä aikaa, tänäkin vuonna 29 joukkuetta jää ilman tätä jääkiekkomaailman arvostetuinta palkintoa.

Voisin yrittää palailla asiaan tässä jonkin ajan päästä ensi kauden asioilla. Paljon olisi taas visioita ja ajatuksia millä joukkuetta parannettaisiin. Kuten pieni lapsi uskoo joulupukin toivelistaan, aion minäkin uskoa omaani.
 

Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Se mitä Buffalolle menetetyn ykköskierroksen varausvuoron kanssa tehdään on mielenkiintoinen kysymys. Varataanko tänä vuonna ja luotetaan että ensi kaudella peli kulkee paremmin, eikä missata seuraavaa ”messiasta” Connor McDavidia. Ideaalitilanne olisi varmasti pelata hyvä loppukausi, nousta pari sijaa ja antaa Buffalon varata tänä kesänä. Koskahan on Snow:n takaraja tälle päätökselle?

Käsittääkseni sen saa päättää draftissa varaako nyt vai vasta ensi kesänä. Tosin tuossa oli se rajoitus että jos tämän kesän varaus on Top 10 ulkopolella niin silloin varaus siirtyy automaattisesti Buffalolle, jos taas Top 10 niin Isles saa päättää varaako vai siirtääkö varauksen Buffaloon.
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Sehän omanakin pointtina kai karrikoidusti oli, että monen ulkopuolisen mielestä nyt on tapahtunut jotain aivan peruuttamattoman katastrofaalista NHL:n historiassa kun Vanek ei jäänyt eikä Snow taikonut franchise-maalivahtia eikä kovaa pakkia takalinjoille samassa rytäkässä. Eivät varmaan olleet paikalla kun Smyth hommattiin tai Luongo kaupattiin yms.

Halli on ollut kelvoton jo 30 vuotta, parikin omistajaa on tuomittu vankeuteen sillä aikaa ja koko prospect-osasto tyhjennettiin myös. Ei ole kauan kun toivo paremmasta oli lähes yksinomaan Okposon harteilla ja ohessa piti luottaa, että Campoli sekä Bergenheim kasvavat vastuunkantajiksi, Guerinin, Weightin tai Wittin pysyessä ikinuorina ja DiPietron edes yhden kauden terveenä.

Nyt sentään vanha halli on vaihtumassa parempaan, DP, Milbury, Jashin yms. ovat poissa, omia varauksia on ainakin runkopelaajiksi asti tuloillaan varsin hyvin ja Tavaresin ympärille on mahdollista (jo hetkellisesti onnistuttukin) rakentamaan vahva tehonyrkki melko helposti. Okposon jatkaessa nykyiseen malliin eivät mahdollisuudet ainakaan huonone.

Seuraava kausi tuskin tulee olemaan menestyksekäs, mutta kolmen kauden sisään odottaisi parempaa olevan luvassa ja ainakin tekosyiden loppuneen Brooklyn-muuton sekä omien kärkivarausten kypsymisen myötä. Varausvuoro nyt tai vuoden päästä ei ole kovinkaan oleellinen tällä hetkellä, ellei sillä saa valmista pelaajaa nykyrunkoa vahvistamaan tänä tai ensi vuonna.

Pakistossa: Pokka, Pulock, Reinhart, Mayfield, ja toivottavasti uudella höyryllä, taas Donovankin, tuovat kyllä lisäkilpailua ja laatuakin parissa kaudessa yllin kyllin sekä toimivat osin kauppatavaranakin valmiimpien pelaajien perässä.

Nyt on sentään pelimerkkejä tehdä muutoksia tässä ja nyt, eivätkä Vanek tai Nino venettä kaataneet, mutta edelleen melkonen takamatka on kurottavana monessakin mielessä, oli GM kuka tahansa. Siitä huolimatta ei tällä kaudella mitään korvaamatonta menetetty kun kerran Tavareskin toipuu vammastaan ensi kaudeksi.
 
Tekisikin mieli syyttää sen sijaan Vanekia, kun ei kelvannut Islandersin tarjoamat 50 miljoonaa. Mutta kuka ties onkin parempi niin. Pisteitä kuitenkin tuli, että siinä mielessä olisi ollut hänellekin hyvä paikka jäädä Tavareksen laidalle.

Ja onhan tosiaan positiivista kun saa muutamille nuorille pelejä alle, vaikka ei niin hyvin menisikään.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tekisikin mieli syyttää sen sijaan Vanekia, kun ei kelvannut Islandersin tarjoamat 50 miljoonaa. Mutta kuka ties onkin parempi niin. Pisteitä kuitenkin tuli, että siinä mielessä olisi ollut hänellekin hyvä paikka jäädä Tavareksen laidalle.

Ja onhan tosiaan positiivista kun saa muutamille nuorille pelejä alle, vaikka ei niin hyvin menisikään.

Miksi jäisi sen takia, että saisi enemmän pisteitä? Vanek haluaa voittaa jotakin. Ja se ei ole Islesissä niin todennäköistä.
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Miksi jäisi sen takia, että saisi enemmän pisteitä? Vanek haluaa voittaa jotakin. Ja se ei ole Islesissä niin todennäköistä.

"It's just me being a little selfish, I guess, and wanting to get to July 1 and seeing what's out there," Vanek told Newsday. "It has nothing to do with the team and where we are in the standings. I think this team has tremendous upside."

In fact, Vanek hasn't even ruled out re-signing with the Islanders in free agency, depending on what the market holds.

Kesähän sen kertoo ottaako jonkun 6 milliä Floridasta tai 3 milliä Pittsburghista vai onko kaipuu Minnesotaan se huhuttu motivaatio kaiken takana.

Ymmärrän, että ei Islanders hänenkään toiveissa ykköskohde ole koskaan ollut, mutta ei Vanek tämän tuttavuuden perusteella miltään Stanley Cup>$ -tyypiltä vaikuttanut. Voittoahan se tulovirtakin on toki.
 

Juzbe#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders, HPK
Käsittääkseni sen saa päättää draftissa varaako nyt vai vasta ensi kesänä. Tosin tuossa oli se rajoitus että jos tämän kesän varaus on Top 10 ulkopolella niin silloin varaus siirtyy automaattisesti Buffalolle, jos taas Top 10 niin Isles saa päättää varaako vai siirtääkö varauksen Buffaloon.
Tämä toki on meillä tiedossa. Pohdin nyt lähinnä että mikähän mahtaa olla se ajallinen takaraja jolloin Snow:n täytyy päätös tehdä? Toivottavasti päätöksen voi tehdä vasta varauspäivänä tai mahdollisimman lähellä sitä, jolloin on melko helppo ennustaa mitä mahdollisesti olisi varattavissa.

Vanekin jatkosopparikeskustelussa ja mahdollisessa menestyksen jahdissa kannattaa muistaa sekin, että moni ei varmaan olisi viime playoffien jälkeen uskonut Islesin kyntävän tällä kaudella näin syvällä. Tilanteet muuttuvat ja Islandersilla on kuitenkin tulevaisuuden kannalta ihan hyvän tuntuinen runko muodostumassa. Jos/kun muutamat palaset alkavat osua kohdalleen on menestystäkin odotettavissa.
 

passenger

Jäsen
Tällä kaudella kolmannet erät häviämään tottunut Islanders laittoi oikein kunnolla haisemaan kolmannessa erässä Canucksia vastaan voittaen erän 7-1. Kokonaisuudessaan nähtiin melko heikkotasoinen jääkiekko-ottelu. Voisi myös kauniisti sanoa, että kummallakaan maalivahdilla ei todellakaan ollut ihan paras päivänsä.

Anders Lee. Nyt yhdeksän ottelua pelattuna Islandersissa ja saldona 6+3, ei huonosti ole alkanut kaverin ura. Todella vahva härkämäinen pelaaja, ajaa rohkeasti maalille, suojaa kiekkoa hyvin ja pelisilmääkin löytyy.

Nabokovilla ei tosiaan ihan paras ilta, mutta onneksi Eddie Läck veti vielä huonommin. Jännä nähdä ketä ensi kaudella maalilla seisoo. Kaikennäköisiä potentiaalisia kavereita olisi saatavilla, mutta todennäköisesti Nabokov jatkaa tai sitten sinne raahataan joku Brodeur tai vastaava. Itse lähtisin hoitamaan asiaa kuntoon hankkimalla jonkun osaamisensa näyttäneen maalivahtivalmentajan organisaatioon.

Grabner jätti ottelun kesken ylävartalovamman vuoksi, tilannetta arvioidaan tarkemmin vieraskiertueen jälkeen. Grabner näytti saavan Canucks-pelaajan kyynärpään päähänsä mennessään itse riistämään kiekkoa, täysi vahinko siis kyseessä.

Kolmosketju Lee-Strome-McDonald on ollut erittäin vahva viime otteluissa ja tämä lupaa hyvää ensi kauttakin ajatellen. Lee on täysin valmis isoonkin rooliin, Stromella on enemmän tekemistä kokonaisvaltaisen pelaamisen kanssa, mutta lupaavalta näyttää ja Strome tulee pelaamaan kakkos/kolmoketjussa ensi kaudella koko kauden.

Vapailta markkinoilta todennäköisesti haetaan jälleen uutta miestä ykkösketjuun Tavaresin viereen. Nimekkäimmät vasemmat laidat ovat Vanek, Cammalleri, Moulson, Heatley ja Michalek. Heatley on noista varmaan se todennäköisin kaveri, sillä hän joutuu todennäköisesti tyytymään reippaaseen palkanalennuksen ja uskoisin, ettei Heatleyllä ole niin valtavasti kysyntääkään markkinoilla. Myös paikka Tavaresin laidalla voi houkuttaa antamaan uralle uutta nostetta. Mikään oma suosikki Heatley ei pelaajatyyppinä ole, mutta näkisin hänet realistisimpana vaihtoehtona tällä hetkellä. Toki voi olla, että haetaan taas lottona joku matalamman profiilin kaveri, kuten Boyes tai Bouchard kokeilemaan.

Ai niin, Josh Bailey teki maalin!
 

ipaz

Jäsen
Toki voi olla, että haetaan taas lottona joku matalamman profiilin kaveri, kuten Boyes tai Bouchard kokeilemaan.

Brad Boyes on poissa laskuista kun teki kahden vuoden jatkon Floridaan. Vanek, Moulson ja Bouchard ovat heivattu syystä tai toisesta ulos Islesista muutaman viime kuukauden sisällä, joten on vaikea uskoa että heistä kukaan takaisin tulisi, eli siis noista mainitsemistasi pelaajista Cammalleri, Michalek ja Heatley olisivat ne joiden perässä Snow'n luulisi olevan.
 

Stark

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Minnesota Wild
Nabokovilla ei tosiaan ihan paras ilta, mutta onneksi Eddie Läck veti vielä huonommin. Jännä nähdä ketä ensi kaudella maalilla seisoo. Kaikennäköisiä potentiaalisia kavereita olisi saatavilla, mutta todennäköisesti Nabokov jatkaa tai sitten sinne raahataan joku Brodeur tai vastaava. Itse lähtisin hoitamaan asiaa kuntoon hankkimalla jonkun osaamisensa näyttäneen maalivahtivalmentajan organisaatioon.

Mikäs on Kevin Poulinin tilanne? Siinä käsityksessä olen, että kaveri on tai ainakin jossain vaiheessa oli potentiaalinen ykkösmaalivahti NHL-tasolla. Saanut näköjään ihan hyvin vastuutakin Islandersin maalilla. Ikää vasta 23 vuotta. Miten te Islesia tarkemmin seuranneet näette kaverin tulevaisuuden? Onko vielä joukkueen suunnitelmissa vai voisiko olla liikuteltavissa?
 
Brad Boyes on poissa laskuista kun teki kahden vuoden jatkon Floridaan. Vanek, Moulson ja Bouchard ovat heivattu syystä tai toisesta ulos Islesista muutaman viime kuukauden sisällä, joten on vaikea uskoa että heistä kukaan takaisin tulisi, eli siis noista mainitsemistasi pelaajista Cammalleri, Michalek ja Heatley olisivat ne joiden perässä Snow'n luulisi olevan.

Miksi et tyrmännyt Heatleyn pestaamista heti tuoreeltaan?
Tuskinpa Islanders sortuisi häntä hankkimaan, vaikka ovatkin tottuneita jämäpaloihin ja jälkiliukkaisiin pelaajamarkkinoilla.
Maalivahdin ja pari puolustajaa voisi kyllä hankkia kesällä, vaikka joku hyvä hyökkääjä tietysti olisi mukava saada. Mutta varmaan sieltä tulee Brian Gionta.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Kerrassaan mahtavaa seurata Okposon peliä tällä kaudella. Varmaankin tässä ketjussa lukuisia kertoja mainittu, mutta onhan se hienoa, kun tuollainen aliarvostettu pelaaja (siis liigan mittakaavassa) alkaa näyttää pelimiehen elkeitä. Saas nähdä, meneekö 80 pistettä rikki.
 

ipaz

Jäsen
Miksi et tyrmännyt Heatleyn pestaamista heti tuoreeltaan?

Miksi olisin tyrmännyt? Jos nyt verrataan vaikka Michalekia ja Heatleyta, niin eipä noiden kahden tehokkuudessa juurikaan eroa ole. Heatley on kolme vuotta vanhempi, joka tietysti tulee vaikuttamaan paljon, sekä myös hänen vanhat "meriittinsä" kieltäytyä pelaamasta vähän siellä sun täällä. Heatleyn nyt päättyvä sopimus oli loppuaikana järkyttävän huono, mutta on hyvä muistaa että sen tehdessään hän oli tehnyt neljä kertaa peräkkäin 39+ maalia. Michalek on tehnyt kerran urallaan 35 maalia. Tällä kaudella molemmat jäänevät noin 15 maaliin.

Heatley tulee aivan varmasti saamaan sopimuksen jonnekin, mutta palkanalennus on raju. Vaikka jalat ovat hidastuneet, niin veto on silti kova ja tarkka. En näe Heatleyta niin paskana pelaajana mitä kaikki täällä huutavat, mutta vedenjakajalla hän on. Vaihtoehtoina on joko treenata aivan höpönä ensi kesä, eli tehdä bertuzzit tai sitten vaan luovuttaa ja lähteä KHL:ään/Eurooppaan.

Ja onhan tuolla UFA:na muitakin hyviä kolmekymppisiä hyökkääjiä: Jussi Jokinen, Mason Raymond, Radim Vrabata, Ryan Callahan...
 

Juzbe#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders, HPK
Täytyy itsekin tulla kehumaan Anders Leen pelaamista. Viime kauden parissa matsissa oli vielä melko hukassa mutta AHL:stä tarttuneella kokemuksella pelaa todella hienosti tällä hetkellä. Kokoahan Leellä on kunnioitettavat 191 cm/103kg joten potentiaalia olisi kärkiketjujen voimahyökkääjäksi. Toivottavasti kesä menee harjoittelun puolesta hyvin jolloin miestä voitaisiin sovitella kokoonpanoon ensi vuodeksi.

Minä olen sitä mieltä että Islandersin ei ole mitään järkeä alkaa hankkia hyökkäykseen jämäpelaajia ensi kaudeksi kokeilemaan. Varsinkin Bouchardin kanssa mentiin aika pahasti metsään. Strome, Nelson ja Lee ovat osoittaneet jo tällä kaudella kykenevänsä pelaamaan NHL-tasolla ja uskoisin heidän löytyvän ensi kauden kokoonpanosta. Puolustus kaipaisi kyllä vahvistusta mutta se onko Islandersilla mitään mahdollisuuksia houkutella edes siedettävän tason pakkeja, on iso kysymys. Ainakin yhtä hiukan raamikkaampaa puolustussuunnan pakkia toivoisin kokoonpanoon. Voi toki olla että tähän rooliin nousee Reinhart.

Maalivahtiosasto on varmaankin isoin kysymys kesällä. Onnistuisiko Snow hankkimaan kunnollisen veskarin? En vaan jaksa millään uskoa että kukaan kovista nimistä haluaa Islandersiin, ellei sitten makseta aivan järkyttävää ylihintaa. Jostain omituisesta syystä uskon edelleen että Nilssonilla olisi potentiaalia nousta ykkösmaalivahdiksi lähivuosina. Ilmeisesti en ole tämän mielipiteeni kanssa yksin, sillä Nilsson on saanut viimeaikoina paljon näyttömahdollisuuksia.
 

passenger

Jäsen
Mikäs on Kevin Poulinin tilanne? Siinä käsityksessä olen, että kaveri on tai ainakin jossain vaiheessa oli potentiaalinen ykkösmaalivahti NHL-tasolla. Saanut näköjään ihan hyvin vastuutakin Islandersin maalilla. Ikää vasta 23 vuotta. Miten te Islesia tarkemmin seuranneet näette kaverin tulevaisuuden? Onko vielä joukkueen suunnitelmissa vai voisiko olla liikuteltavissa?

Laitetaanpas tähän liittyen tuosta maalivahtitilanteesta hieman pohdintaa. Poulinilla on potentiaalia, mutta näkisin, että hänenkin kehittymisen esteenä tällä hetkelllä on puutteellinen valmennus. Poulinin perusasento ei pysy kasassa, vaan hajoaa lähes poikkeuksetta ensimmäisen torjunnan jälkeen, näin sekä rebound-kontrolli, että seuraavan torjunnan/tilanteen seuraaminen vaikeutuu huomattavasti. Sekä Poulin, että Nilsson ovat rajoitettuja vapaita agentteja kauden jälkeen ja koska ainakin Nilsson on vielä waiver-vapaa, niin uskoisin molemmille tehtävän jatkosopimuksen.

Nilssonilla ongelma on se mikä monilla euroopasta tulevilla maalivahdeilla, kun heitä yritetään sovittaa "kanadalaiseen malliin". Eli pelaa kädet todella alhaalla kiinni vartalossa yrittäen ainoastaan peittää. Lisäksi mielestäni Nilssonin perusasento nojaa erittäin paljon eteenpäin. Jotenkin itse näen Poulinissa enemmän potentiaalia, mutta en pidä Nilssoniakaan täysin hukkaan heitettynä, mielestäni ongelma on tällä hetkellä enemmän valmennuksellinen.

Edellä mainitun kaksikon lisäksi 2000-luvulla ollaan nähty maalilla kaksi omaa varausta, Roberto Luongo ja Rick DiPietro. Mikko Koskinen tuhottiin täysin, loisti ennen Islandersia ja taas lähdettyään, kunnon valmennukseen päästyään. Viime kesänä varattiin kaksi maalivahtia. -94 syntynyt Eamon McAdam kolmoskierroksella, on ollut ikäluokkansa top-6 lupauksia, mutta ura yliopistosarjassa Penn Staten joukkueessa ei ole alkanut vahvasti. Vuotta vanhempi, myös NCAA:ssa tällä hetkellä torjuva Stephon Williams varattiin neloskierroksella, Williamsin pelit ovat ainakin tilastojen mukaan sujuneet hieman paremmin. Edellisen kerran Islanders on varannut maalivahdin seiskakierroksella 2010, jolloin varattu Cody Rosen on hautautunut SPHL:ään.

Ensi kesän vapailla markkinoilla on lähinnä erittäin kalliita (Miller, Hiller), ikäloppuja (Brodeur, Thomas, Nabokov, jne.) tai epävarmoja (Gustavsson, Emery, Dubnyk) vaihtoehtoja. En usko Islandersilla olevan kovinkaan paljon mahdollisuuksia vapailta markkinoilta parantaa maalivahtitilannetta. Kauppojen kautta tilanne on eri, mutta en oikein usko, että Snow kykenee sitä kautta tilanetta parantamaan. Kuten jo aiemmin sanoin, näkisin ehdottomasta tärkeimmäksi asiaksi maalivahtivalmennukseen panostamisen ja nuorten maalivahtien kehittämisen. Koskinen on pelannut loistavaa kautta KHL:ssä ja voisi olla myös yksi vaihtoehto, mutta toisaalta sekin tilanne vaatisi kokenutta toista maalivahtia ja melko todennäköisesti luopumista joko Poulinista tai Nilssonista.
 

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Islanders on tehnyt entry-level-sopimuksen Lake Superior Staten puolustaja Kevin Czuczmanin kanssa. SB Nation College Hockey kertoo pelaajasta seuraavaa:

Czuczman is a 6'3" 205 lbs. defenseman that just completed his junior year of eligibility. He scored 10 goals and 11 assists in 36 games this season with the Lakers. Three of his goals and three of his assists came via the man advantage. We recently selected Czuczman as a first team All-WCHA defenseman, and had him ranked 82nd on our list of the top 100 NHL prospects in the NCAA. Czuczman has good skating and decision-making to go along with prototypical NHL size.

Erittäin lupaavaa, että Islanders teki sopimuksen yhden kaikista lupaavimman NCAA:n vapaan agentin kanssa. Mark Seidelin mukaan 16 joukkuetta oli kiinnostunut pelaajasta. Kerrankin jotain hyvää tapahtuu Long Islandilla! Käsittääkseni Czuczman voi liittyä Islandersin vahvuuteen jo tämän kauden aikana. Lisää kokoa puolustukseen, se on hyvä asia. AHL on toki mahdollinen myös, mutta itse haluaisin nähdä kaverin Islandersissa jo tällä kaudella.

Islandersin kotisivuilla on lisäksi juttu puolustajasta
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Islanders on tehnyt entry-level-sopimuksen Lake Superior Staten puolustaja Kevin Czuczmanin kanssa...

Ihan hyviä uutisia nämä ovat aina, vaikka samalla juuri puolustajan värvääminen korostaa ennestään tuota epätasapainoa kilpailutilanteen osalta verrattaessa pakisto vs. muut pelipaikat, mutta hyvä että edes jollain paikalla on kilpailua. Parikin voi piakkoin olla hyvää kauppatavaraa ja toivottavasti edes muutama kasvaa luottopakeiksi omiin tarpeisiin nopealla tahdilla.

Hyvää pohdintaa edellä myös mokeista. Poulin nousi aika puskista niinkin lupaavaksi ennen siirtymistään ammattilaiseksi ja maalivahtien kehitystä on nuorina aina kaikkein vaikein ennakoida, vielä kun Nilssonillakin oli vakavia terveysongelmia pitkään. Tietenkin hyvässä ohjauksessa joku kolmikosta; Nilsson, Koskinen tai Poulin, olisi pitänyt saada edes luotettavaksi kakkoseksi luukulle.

Kossun oikeudethan ovat vielä hallussa ja mielestäni yksisuuntaista kannattaa tarjota nyt kun Poulin sekä Nilsson ovat jämähtäneet farmitasolle. Nilsson toki pelannee Euroopassa ensi kaudella. KHL:n torjuntatilastoista en hirveästi vetäisi johtopäätöksiä kun katsoo ketkä muut siellä menestyvät, mutta hyvä tuokin kortti olisi katsoa, kunhan luotettava ykkösmokke jostain kaivetaan.

Anders Leen puhkeaminen kukkaan olisi enemmän kuin sata jänistä, mutta vielä ei uskalla rakennella pilvilinnoja 2. ketjun voimalaiturin roolista ainakaan ensi kaudeksi, joten nautin toistaiseksi vain nykyvireestä.
 
Viimeksi muokattu:

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Ihan tiedustelisin, pitääkö joku Islesin fani-sivu, -blogi tai jopa joku NHL:n virallinen taho tilastoa siitä, kuinka monta läpiajoa Michael Grabnerilla on ollut tällä kaudella? Kaikki tietävät, että itävaltalaiselle niitä siunaantuu niin yli-, alivoimalla kuin tasakentällisinkin, mutta viimeistelyprosentti ei kovin korkeaksi taida nousta.

Välillä sitä miettii, että tässä voisi olla pelaaja, jonka keskiarvo koko kauden aikana saattaisi lähennellä läpiajo/peli-tahtia. Olisi suhteellisen huima saldo, kun läpiajot ovat noin yleisesti vähentyneet pelin muuttuessa entistä kurinalaisemmaksi.
 

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Ihan tiedustelisin, pitääkö joku Islesin fani-sivu, -blogi tai jopa joku NHL:n virallinen taho tilastoa siitä, kuinka monta läpiajoa Michael Grabnerilla on ollut tällä kaudella? Kaikki tietävät, että itävaltalaiselle niitä siunaantuu niin yli-, alivoimalla kuin tasakentällisinkin, mutta viimeistelyprosentti ei kovin korkeaksi taida nousta.

Islanders Point Blankin Kevin Shultz on pitänyt tilastoa: http://islanderspointblank.com/islanders/the-michael-grabner-breakaway-tracker/

Viimeisin päivitys on tosin viime joulukuun lopulta. Periaatteessa voisin yrittää tehdä tilaston tämän kauden osalta, tällaiset tilastot on aina kiinnostavia. :)
 

passenger

Jäsen
Eilen tuli kotona takkiin Sharksia vastaan 5-4 lukemin. Islanders pelasi ihan hyvää peliä ja hallitsikin ottelua paikoin voittaen mm. laukaukset 38-26. Neljä tehtyä maaliakin, mutta omiin perinteisesti hieman halpoja maaleja. Lähinnä oman alueen keskustan puolustamisesta tuli nuo kaikki tilanteet, joista Sharks maalinsa iski

Ketjut olivat seuraavanlaisessa mallissa:

Lee - Nielsen - Okposo
Bailey - Nelson - Clutterbuck
Martin - Strome - McDonald
Halmo - Cizikas - Sundsröm

de Haan - Hamonic
Donovan - Streit
Visnovsky - Hickey

Lee jatkoi käsittämätöntä menoaan tekemällä eilen 1+1 ja nyt uran saldo on 10 ottelua, joissa 7+4. Ykkösketju sai muutenkin tilanteita aikaan ja yhteensä 15 vetoa kohti maalia, Nielsenillä myös siis 1+1 ja Okposolla 0+2.

Myös Strome-McDonald kaksikko jatkoi hyviä otteitaan, Grabnerin loukkaantumisen takia Lee oli saanu siis ylennyksen ykköseen ja Martin tullut tuohon kolmosen vasempaan laitaan. Martin hieman jarrutti tuota kolmosen peliä, mutta ihan kelpo pyöritystä saivat kuitenkin aikaan hyökkäyspäässä. Nuo rymylaiturit kaipaisivat tosin keskelle todella varmistavan sentterin, sillä eilen koko ketjun saldo oli -3.

Puolustuksessa Hickey-Visnovsky kaksikko oli eniten vaikeuksissa, Hickey varsinkin päästiin ohittamaan pari kertaa melko helposti. Uusi yliopistopuolustaja Kevin Czuczman on jo mukana ringissä, ja ilmeisesti peliaikaakin on luvattu mahdollisesti jo tällä viikolla. Toista kauttaan organisaatiossa pelaava kesän 2011 kakkoskierroksen varaus, 21-vuotias ruotsalaishyökkääjä Johan Sundtröm teki nhl-debyyttinsä nelosketjussa eilen. Peliaikaa kertyi hieman yli kymmenen minuuttia, melko näkymättömissä Sundström oli, mutta ihan hyvin pysyi mukana pelissä. Tällä hetkellä koko nhl-rosterissa on muuten yhdeksän tulokasta. Strome, de Haan, Nelson, Donovan, Halmo, Sundström, Lee, Czuczman ja Nilsson.
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Myyntihuhut luovat toivoa ja varsinkin kaupan toteutuminen olisi Stanley Cup-voittoon verrattava odottamattoman positiivinen uutinen tälle kaudelle.

Bob McKenzie huhun ensimmäisenä julkaisi ja Staple on saanut Wangilta itseltään seuraavan lausunnon:
“In recent months, there have been numerous expressions of interest in the purchase of the New York Islanders. As I have consistently stated, I have been and remain willing to listen. However, potential buyers expressions of interest in the team or even my listening to them does not mean that any deal will be reached.”

Wang is reportedly asking for $300 million


Hinta kuulostaa kovalta, mutta toki perustuu tuohon potentiaaliin uudessa hallissa, kaiken järjen mukaan, melko houkuttelevalla markkina-alueella.

Tavallaan kuvio kuulostaa uskottavalta kun muuton myötä tuleva arvonnousu tarjoaa mahdollisuuden saada jotain takaisin ja Vanek-diili saattoi olla se viimeinen todiste, etteivät he Snown kanssa saa isoja kaloja houkuteltua ja tasokasta jengiä kasattua.

Toivoa on, mutta tietenkin tämän jengin kohdalla tämäkin on ihan aiheellinen skenaario:
"With #isles luck, next owner will be either LexCorp, OsCorp, Roxxon Oil, Cobra or SPECTRE.

— Dan Saraceni (@cultureoflosing)
"
 
Viimeksi muokattu:

Juzbe#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders, HPK
Myyntihuhut ovat kyllä positiivinen uutinen. Saataisiko jopa omistaja, joka alkaisi tehdä jotain joukkueen menestymiseksi? Ehkäpä se on toiveajattelua kun kyseessä on Islanders. Usein tuollaiset lausunnot kuitenkin kertovat siitä että yritetään pitää salassa käynnissä olevia neuvotteluja.

Muistaakseni jossain vaiheessa olen lukenut jotain juttuja missä Wang olisi saanut ostotarjouksia mutta hintapyyntö on ollut aivan liian korkea. 300 miljoonaa kuulostaa kyllä melko korkealta, esimerkiksi Forbesin mukaan joukkueen arvo olisi 195 miljoonaa. Urheilujoukkueiden arvoa on kuitenkin melko vaikea määrittää joten uskon että oikea arvo varmaankin löytyy jostain näiden arvojen välistä. Mielenkiinnolla täytyy seurata mitä tapahtuu.

Viimeaikaiset peliesitykset ovat olleet aika kelvollisia. Hirveästi en ole pelejä ehtinyt katsomaan mutta tekeminen on ollut tämän kauden tasoon suhteutettuna jopa hyvää. Varsinkin kun ottaa huomioon millaisella rosterilla Isles on tahkonnut, Tampaa vastaan puolet kokoonpanosta oli tulokaspelaajia! Kaikkien junnujen pelaamista on ollut kiva katsoa ja kyllä tämä osoittaa Islandersin prospect poolin hyvyyden. Uusi hankinta Kevin Czuczman on ollut katsomissani peleissä melko hyvä ja tuonut kokoa ja jämäkkyyttä puolustukseen.

Varmasti osa teistä seuraa Staplen kirjoittelua mutta linkataan nyt silti Staplen artikkeli draftiin liittyen. Eli 1. kierroksen pickin pitämisestä tai luovuttamisesta täytyy päättää 1. kesäkuuta mennessä. Islanders on Staplen mukaan kuitenkin varaamassa 1. keirroksella mikä tietysti on ihan loogista sillä varaus tulee todennäköisesti olemaan sijoilla 3-6.
 

Falcao

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders, Tottenham, Sport
Isles jatkoi hyviä otteita kun New Jersey kaatui kotona rankkujen jälkeen 2-1. Nielsen teki varsinaisella peliajalla Islesin ainoa maalin ja onnistui myös rankuissa Nelsonin ohella. Nilsson oli maalissa ja koosteen perustella torjui ihan mallikkaasti. Hyviä maalipaikkoja ei ottelussa kummallakaan ollut ilmeisesti ihan hirveästi.

Islandersilla sinällään helppo pelata nyt, kun panoksia ei hirveästi ole loppukaudessa. Nuoria voi ajaa sisään ja antaa heille mahdollisuuksia näyttää osaamistaan. Silti kesän UFA-markkinoilta toivoisi tasonsa todistaneen ja hyvällä tasolla vuodesta toiseen pelaavan veteraanin tuloa niin hyökkäykseen kuin varsinkin pakistoon.

Vielä myyntihuhuhin sen verran, uskon että Barclays Center taustalla hääräävien vielä ostavan seuran itsellensä. Mikhail Prokhorovin omaisuus huitelee 10 miljardin pintaan, joten jos miestä kiinnostaa niin voisi hankkia seuran koska vain. Eiköhän seuran osta joku liikemiesryhmä vielä johon hän kuuluu...
 

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Islanders on pelannut hyvin nuorella joukkueella viime aikoina, mutta tulokset ja peliesitykset ovat olleet ihan hyviä. Esimerkiksi Devils-voitossa kokoonpanossa oli 10 tulokasta.
Ajattelinkin kirjoittaa yhdestä rookiesta, Kevin Czuczmanista.

Czuczman on ollut melko hyvä, joskin voi kyllä nähdä että vielä on tottumista NHL:n vauhtiin. Czuczman on hyvin liikkuva isokokoinen puolustaja, joka on pelannut tähän mennessä yksinkertaista peruspeliä. Kuitenkin on osoittanut ajoittain aktiivisuutta osallistua hyökkäyspeliin ja yksi syöttöpiste löytyy. Sijoittumisessa on toisinaan parannettavaa, mutta uskon paljon johtuvan siitä, että hyppy yliopistosarjasta NHL:ään on huomattava. Jäähyminuutteja puolustajalla on 10. Luulen, että pelaaminen AHL:ssä voisi olla hyödyllistä ensi kaudella. Kilpailua on pelipaikoista ensi kaudella, sillä lupaussysteemissä on mm. Griffin Reinhart, Ryan Pulock ja Ville Pokka, joista ainakin kaksi ensiksi mainittua hakevat varmasti paikkaa NHL:ssä.

Czuczmanilla on kaikki ominaisuudet on kehittyä hyväksi kahden suunnan puolustajaksi. Hyvä luistelutaito ja ulottuvuus auttavat puolustamisessa ja hyvän laukauksen ansiosta potentiaalia saattaa olla tehdä maaleja myös NHL:ssä; Lake Superiorin yliopistossa Czuczman teki viimeisellä kaudellaan 10 osumaa. Islandersissa hän on saanut vastuuta erikoistilanteissa lähinnä alivoimalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös