New Jersey Devils 2024–2025

  • 25 554
  • 150

FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Joo kyllä itselin lähtökohtaisesti Dillonia pidän sementoituna top kutoseen. Tuollaisia pelaajia tarvitaan menestyvissä joukkueissa ja tuo vähän erilaista osaamista tuohon nippuun. Mutta Kovacevic pelasi pirun hyvin nuo kaksi peliä ja sai reilusti peliaikaa, perjantaina 20:29 ja eilen peräti 23:43. Dillonin minuutit jäivät eilen alle 15, toki oli sen 5 minuuttia myös boksissa.

Sitten pitää miettiä pelaajan kehittymistä ja toisaalta myös waiver-vapautta jne. Siksi ajattelin, että turvallisinta olisi laittaa Casey ja mahdollisesti myös Nemec AHL:n puolelle. Kovacevic ei välttämättä tuosta enää kehity, vaikka toisaalta NHL-ura on vielä melko nuori ja viikonlopun pelit ainakin tosi vakuuttavat.

Yhtä kaikki, positiivinen ongelma tämä kuitenkin on ja kuten todettua ei niitä hetkiä kauden aikana välttämättä montaa ole kuin nämä kaikki kahdeksan nyt mainittua puolustajaa ovat samaan aikaan terveinä.

Dillon on varmasti pelaavassa kokoonpanossa jo pelkästään sen takia, että teki juuri sen 3 vuoden sopimuksen ja tuon hintaista pelaajaa ei vain istuteta katsomossa. Sama tilanne on Hamiltonilla, Siegenthalerilla ja Pescella, että sopimukset luovat jo sen "statuksen" ettei pelkoa penkityksestä lähtökohtaisesti ole, toki jos pelaa surkeasti niin sitten voi löytää itsensä katsomosta. Kätisyiden puolesta Devilsilla on nyt kolme leftin pakkia ja 5 rightia. Tämä antaa jo ison edun Siegenthalerille, Dillonille ja nuorimmalle Hughesille terveenä ollessaan.

Kuten täällä jo sanottiinkin niin Casey löytää varmaankin ekana itsensä AHL:n puolelta, sitten kun sairastuvalta tulee ukkoja ja tilaa ei ole. Positiivinen ongelma tämäkin, että on ton tason prospecti tulossa kokoonpanoon. Voi olla kehityksen kannalta myös ihan hyvä että pääsee farmiin vetämään isoilla minuuteilla. Toivottavasti tuo mahdollisesti tuleva AHL komennus sitten vain motivoi, kasvattaa nälkää ja koventaa luonnetta kun AHL komennuksen taustalla ei olisi sitten pelilliset otteet (olettaen että pitää saman tason mitä nyt on nähty).

Kovasevic oli kyllä loistava kahdessa ekassa pelissä ja hänet on vaikea laittaa penkille, jos taso pysyy samana. Kovasevic tulee varmasti olemaan koko kauden ylhäällä ja kaikkien terveenä ollessa saattaa löytää itsensä katsomosta mikä on omalla tavallaan sääli, mutta ihan kiva, jos on tuon tason 7. pakki eikä mitään Brendan Smithia. Kovasevicilta luonnistuu hankojen pudottaminen myös tarvittaessa ja löyty youtubesta pätkä missä antaa komean taklauksen Cotterille viimekaudella Vegasin ja Montrealin välisessä ottelussa. Villi veikkaus vielä, että Kovasevic pelaa jossain toisessa organisaatiossa ensi kaudella.

Nemec tulee luultavimmin taistelemaan Koveckinin kanssa tuosta vikasta rightin pakin paikasta kokoonpanossa. Samoilla linjoilla kun @Stonemaki , että Nemec ehkä lähtökohtaisesti Kovasevicin edelle, koska Nemec on tulevaisuuden tärkeitä pilareita tässä joukkueessa. Nemec oli myös viime kaudella ehkä joukkueen paras puolustaja niin olisi jotenkin erikosita, jos ei mahtuisi nyt kokoonpanoon. Nemecia ei ole järkeä roikottaa seiskapakkina, joten hänenkin paikka on Caseyn tavoin kokoonpanossa tai farmissa.

Luke saa onneksi parannella ihan rauhassa olkapäätään ja kunnossa ollesaan voi hetken aikaa treenailla joukkueen mukana. Jos Lukelle sattuu paljon samanlaisia helppoja virheitä kun viime kaudella niin en näkisi että hänenkään paikka pelaavassa kokoonpanossa olisi kiveen hakattu tällä hetkellä.

Viime kauden jälkeen mietin, että Hatakka menisi seiskapakkina hyvin kun esiintyi edukseen ylhäällä ja varmasti menisi vieläkin, mutta nyt on kyllä sen verran monta kaveria nokkimisjärjestyksessä edellä, että pelaavaan kokoonpanoon on Suomalaisella todella pitkä matka.

Alkaa tuntua Dougie vähän "turhalta". Harmi kun ei pysty treidaan tuosta vaan ;). Varsinkin siinä kohtaa kun pitää sorvata Lukella ja muille jatkosoppareita.

Ehkä enemmän taas kauden jälkeistä spekulointia, mutta Dougien pystyy heinäkuun 1. päivästä eteenpäin treidaamaan 10 joukkueeseen niin luulen, että Fitz tulee tätä yrittämään, mikäli pakki tilanne näyttää näin hyvältä. Ylivoima vastuun pystyy sen jälkeen kantamaan Hughes, Nemec ja Casey riittävän hyvin ja hintalaatu suhde paranee kummasti. Siitä 9 miljoonaa sitten Luken ja Nemecin pitkiin jatkosopimuksiin. Hamilton pystyy toki tuon 10 joukkueen listan tekemään halutessaan niin, että treidaus olisi lähes mahdotonta, mutta sitten olisi riskinä joutua organisaatioon johon ei oikeasti haluaisi.

Loistava tilanne on puolustuksessa kaiken kaikkiaan ja lähinnä vain mukava spekuloida, että miten kokoonpano sitten elää, jos kaikki on terveinä. Eiköhän pidemmällä otannalla sitten nähdä, että ketkä ansaitsevat sen paikan sieltä koonpanosta pelillisin meriitein ja kuka ei. Maalivahtiosasto näyttää myös mukavan varmalta ja ihan hyvin se Alleninkin koppi tarttui. Markström on jo vanha kaveri niin hyvä, jos Allen pystyy pelaamaan myös runkosarjassa paljon niin Markström jaksaa sitten vielä pitkän playoffkevään ;) Kovasti tässä odottelee jo sitä kotiavausta.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs Ässät
  • 1.69
  • 4.80
  • 4.55
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös