NCAA March Madness 2014

  • 2 324
  • 5
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
NBA-runkosarjaväännöt on välillä sellaista höntsää että meinaa uni tulla silmään, mutta onneksi pian on taas kunnon jenkkikoristakin tarjolla. Vuotuinen yliopistomestaruusturnaus pääsee siis toden teolla vauhtiin tänään torstaina. Jenkkilässä tämä turnaus kerää sellaisen hypen että oikeastaan vain Super Bowl on tähän verrannollinen, joten ehdottomasti tämä ansaitsee Jatkoajassakin oman ketjunsa.

Warren Buffett on luvannut täydellisestä "bracketista" miljardi dollaria, mikä on kiva motivaattori vaikka verot varmaan söisivät tuosta noin 95 % kun kerran Suomessa ollaan. Itse veikkaan Final Fouriin seuraavia joukkueita (Barack Obama veikkaa samoja mutta olin tehnyt veikkaukseni jo ennen kuin kuulin presidentin arvioista).

Florida

Vahvasti on jyrännyt läpi kauden neljän "seniorin" voimin. Kaavio ei näytä miltään erityisen pahalta. Elite Eightissä Kansas on tietysti paha mutta en oikeasti jaksa uskoa siihen että Embiid olisi 100 % missään vaiheessa, sillä selkävaivat ovat todella viheliäisiä.

Michigan State

Tom Izzon jengiä moni veikkaa aina mestariksi asti. Ei se huono veikkaus ole, sillä Sparty voitti jo kovatasoisen Big Tenin. Helpolla MSU ei kuitenkaan tänne asti tule pääsemään, sillä Spartans joutuu kaatamaan ACC-mestaruuden voittaneen, todella kovaa puolustavan Virginian ja joko 'Novan tai Iowa Staten.

Arizona

Arizona on yksi kovimmista, ehkä kovin joukkue koko valtakunnassa. Pääsyä Final Fouriin helpottaa vielä se, että Villikissojen kaavio ei ole siitä pahimmasta päästä. Round of 32:ssa Oklahoma State Marcus Smartin johdolla saattaa tosin olla todella yllätysvalmis.

Louisville

Koko USA symppaa Wichiha Statea mutta omassa bracketissani Shockers kärsii kirvelevän tappion jo tänä viikonloppuna Kentuckylle. Duke on aina Duke ja Coach K:tä vastaan ei saisi lyödä vetoa mutta kyllä Cardinals on se kovin tässä kaavionlohkossa.

Finaaliin Florida vs. Louisville. Pitkään olin tarjoamassa tähän Floridaa mutta kyllä järki vaan sanoo Louisville. Ei mikään jännittävä veikkaus mutta tässä ollaan hei miljardijahdissa.

Tässä TV-aikataulu CBS:n sivuilta. Käsittääkseni mitään täysin laillista keinoa ei ole nähdä otteluita Suomesta käsin mutta onneksi laittomat striimit ovat nykyään ihan ok tasoa. Ja proxy-/VPN-kikkailuistakin voi olla jotain apua niille, jotka sellaista tykkäävät harrastaa.
 

Grand-Pierre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Blackburn Rovers
Tässä TV-aikataulu CBS:n sivuilta. Käsittääkseni mitään täysin laillista keinoa ei ole nähdä otteluita Suomesta käsin mutta onneksi laittomat striimit ovat nykyään ihan ok tasoa. Ja proxy-/VPN-kikkailuistakin voi olla jotain apua niille, jotka sellaista tykkäävät harrastaa.

Harmittavasti ESPN America lopetti toimintansa sillä näitä March Madness pelejä oli todella mielenkiintoista katsoa aikanaan. Tuo kerrasta poikki formaatti on kiehtova ja pääsääntöisesti pelitkin ovat todella vauhdikkaita. Lisäbonuksena sai aina seurata tulevan nba-draftin kärkinimien otteita. Ehkä parhaiten viime vuosilta jäi mieleen Butlerin ja Pittsburghin kohtaaminen vuodelta 2011 ja käsittämättömät loppuratkaisut. Alla oleva linkki vie youtubeen ja koosteeseen näistä hetkistä.

Butler vs. Pittsburgh - NCAA March Madness 2011 - The Incredible Finish to a Great Game - YouTube
 

marse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Käsittääkseni mitään täysin laillista keinoa ei ole nähdä otteluita Suomesta käsin mutta onneksi laittomat striimit ovat nykyään ihan ok tasoa.

ESPN America on kadonnut televisiosta, mutta ESPN Player on toiminnassa kuten aina ennenkin. Hinta on 20 euroa kuussa tai 110 euroa vuodessa, joten vuodeksi kannattaa ottaa. Tournamentin matsit tulevat kaikki, aikaisemmin kauden aikana näkyivät kaikki ne ottelut, jotka Amerikassakin olivat ESPN:n kanavilla. Käytän itse pääasiassa Ipadin appia, jonka airplayaan Apple TV:n kautta televisioon. Myös Linux-tietokone on ollut kauden aikana paljon käytössä, mutta Applen laitteilla kuvanlaatu on parempi. Teknisiä ongelmia on ollut kauden aikana jonkin verran ja oli etenkin jenkkifutiskaudella, mitä ei ole aikaisempin vuosina juuri ollut.

CBS:n matsit näkyivät koko kauden CBS:n kotisivuilta ilmaiseksi, eivät ole geoblokattuja (jenkkifutis on geoblokattu). En ole tarkistanut, näkyvätkö CBS:n matsit myös nyt NCAA Tournamentista vai loppuiko niiden näkyminen viime viikkoon. Myös CBS:llä on Applen vehkeisiin appi myös Suomen app storessa, CBS:n ilmaismatsit näkyivät silläkin.

Viime vuosina NCAA Tournamentin matsit ovat näkyneet Suomessa myös NCAA:n omalla appilla omenalaitteille, mutta tänä vuonna en ole tarkistanut onko sellaista olemassa, koska käytän tosiaan ESPN Playeria.

Edit: Näköjään CBS:n viimeinen ilmaisstreami on ollut viime sunnuntaina ja CBS:n appi ohjaa lataamaan March Madness appin, jota ei ole Suomen storessa. Elikä ESPN Playeria kehiin kaikille.
 
Viimeksi muokattu:

StevieY

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
ESPN Player on toiminnassa kuten aina ennenkin. Hinta on 20 euroa kuussa tai 110 euroa vuodessa, joten vuodeksi kannattaa ottaa.

Pystyykö ESPN playerillä katsomaan otteluita jälkilähetyksinä? Töissäkäyvänä ikämiehenä ei jaksa millään yöllä matseja katsoa, mutta jälkilähetyksinä voisi hyvinkin katsella. Varsinkin kun noita tuloksia ei näe eikä kuule mistään, jos ei itse käy jostain vilkuilemassa tuloksia. 20 egee kuukaudesta ei ole paha hinta MM:n ajalta.

StevieY
 

marse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pystyykö ESPN playerillä katsomaan otteluita jälkilähetyksinä?

StevieY

Joo kyllä, kaikki sisältö on katsottavissa jälkikäteen. Tuo mainitsemani hinta on nimenomaan college passin hinta, joka sisältää erittäin ison määrän yliopistourheilua, esim. viime viikonloppuna painia parhaimmillaan kahdeksalta matolta, kun käynnissä oli NCAA Wrestling Championships. ESPN Playerissahan on erikseen vielä sitten X Gamesit, pokeria ja American Le Mans, mutta itse en ole noita muita paketteja koskaan tilannut.

Esimerkiksi ESPN Playerin Facebook-sivuilta voi käydä väijymässä kiukkuisia kommentteja, kun noita teknisiä ongelmia on ollut. Muutamana viikonloppuna on ollut niin, että matseja ei ole yksinkertaisesti ollutkaan tai linkit eivät ole toimineet. Jenkkifutiskausi alkoi viime syksynä mukavalla yllätyksellä, kun kaikkien isojen koulujen matsit puuttuivat palvelusta ja ainoastaan never heard -koulujen matseihin oli linkit. ESPN sai välillä todella paljonkin paskaa niskaan, kun eivät saaneet tiedotteita aikaan tai korjauksia tehtyä. Tosin täytyy näin suomalaiseen menoon tottuneena todeta, että ulkomaalaiset tuntuvat olevan huomattavasti vaativampia kuin meikäläiset, jotka on tottuneet nöyristelemään.

Itselläni on ollut nyt viime aikoina sellainen ongelma, että Ipadin appi väittää toistuvasti minun olevan loggautunut toiseltakin koneelta ja heittää ulos palvelusta. Meni itse asiassa tilikin lukkoon tuon takia, avasivat n. tunnissa. Tietokoneella ei mitään ongelmia. Mutta ei siis ihan ongelmaton palvelu. Mutta sisältöön nähden 110 vuodessa suorastaan halpa, 20 euroa kuussa on minun mielestäni vähän paljon.
 

StevieY

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
..... ESPN Player .....

Kiitos kattavasta vastauksesta. Itseä ei oikeastaan kiinnosta kuin MM, joten ton 20 egee voi kertaluontoisesti ilomielin maksaa. Itsellä myös laitteina combona tuo iPad + Airplay ja sitten Windows-tietokone. Tälle vuodelle oon kyllä jo myöhässä, tai onhan siellä toistakymmentä peliä jäljellä.

Muutenkin kyllä alkaa nämä paketit itsellä kallistumaan todella vahvasti näihin nettipalveluihin. Ruutu plus pro, eurosport player ja uusimpana dna matkatv (toki vaatii total palvelun) tällä hetkellä käytössä. Kaikissa on sama fiitseri, eli toimivat säännöllisesti paremmin Aplella kuin Windowsilla. Jos loppuviikosta hommaisi vielä ton ESPN:n...

StevieY
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös