NBA

  • 641 211
  • 4 429

JWill

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teppo Winnipegs
Allekirjoittaneestakin tuli sitten kertaheitolla Miami Heat fani! Jason Williams siirtyi jättikaupassa Miamiin. Pakko myöntää, että on paljon parempi olla Big Fellan kanssa samalla kuin eri puolella. ;)

Mukana tuli myös Antoine Walker, joka taas on aika epämiellyttävä siirto, mutta kai senkin kanssa elää. Kolmas mukana tullut oli James Posey, jota kehutaan monipuoliseksi pelaajaksi ja ennen kaikkea kovaksi puolustajaksi. Muistini mukaan oli aika kovassa huudossa toissa kaudella, edellinen kausi taas meni loukkaantumisten kanssa tuskaillessa.

Eroon päästiin niin Rasual Butlerista kuin Eddie Jonesistakin. Turhia pelaajia molemmat. Nähtävästi Miami iski aika hyvään saumaan, koska muut diilissä mukana olleista joukkueista olivat liikenteessä palkkoja siivoten. Maininnan arvoisia siirtoja olivat Greg Ostertagin siirtyminen takaisin kotiin Utahiin, ongelmaisen Bonzi Wellsin meno Sactowniin ja Bobby Jacksonin istuttaminen Memphikseen. Sactown vaikuttaa olevan suhteellisen purjeissa, en usko heidän pärjäävän tulevalla kaudella kovin hyvin.

Ainoa asia mikä jää jännitettäväksi on Damon "Basketball" Jonesin tilanne. Jääkö Miamiin vai ei. Jos ei jää, niin JWill ottaa ohjat. Sinänsä jees, mutta kuka heittää kolmosia? Jos jää, niin JWill joutuu rajoitettuun rooliin. Mikä ehkä olisi kuitenkin parasta kokonaisuuden kannalta, vaikka Jasonia aina olenkin fanittanut. Ilon päivä joka tapauksessa, paluu Sactownin aikoihin on edessä! Saa fiilistellä pidemmällekin pleijareissa kuin ensimmäiselle kierrokselle.
 

Sim0n

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Jaahas, siirtomarkkinoilla kuhisee.

Washingtonin Larry Hughes siirtyy Clevelandiin. Shareef Abdur-Rahim siirtyy Sacramento Kingseihin, vissiin paikkaamaan Chris Webberiä. Minnesotan Sam Cassell menee LA Clipperseihin ja Sunsien Joe Johnson Atlantaan. Phoenix sai myös Lakersien Brian Grantin, kun miehestä tehtiin waiwer. Zo Mourning pysyy vielä ainakin hetken Miamissa.

Siinä niitä suurimpia. Ainakin Grantin siirtyminen Phoenixiin on iso juttu, jos mies vaan pysyy terveenä. Amaré ja Grant, Nash siihen syöttelemään. Ei paha. Myös Heatin rosteri kuullostaa aika makealta, Shaq, Antoine Walker, Wade, James Posey, Jason Williams..
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Aika pienet on ollut kyllä siirrot/tradet. Varsinkin kun vertaa hulluihin päiviin NHL'ssä. Ihan ymmärrettävää. Niin ja hyvin on seurallani hoidettu asiat, ensi kausi näyttää todella hyvältä. Kohti mestaruutta.
 

Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, ManU, NYY, NYR, NYG, Houston Rockets,
Heatin roster on kylla aivan uskomaton, viela jos Finleyn saavat sopimuksen alle. Tosin joukkueella oli jo viime vuonna toimiva paketti, joten saa nahda miten kay. Walker ja Williams varmasti vaativat paljon peliaikaa ja talla hetkella Heatilla on selkeasti ylitarjontaa tietyille pelipaikoille. Muun muassa Walkerin tyytyvaisena pitaminen tulee olemaan haastavaa. Kaikesta huolimatta talla hetkella Miami Heat on mielestani selkea ykkosmestarisuosikki ensi kaudelle, Phoenix seuraa tosin heti perassa. Finley olisi loistava vahvistus myos Phoenixille, onhan mies pelannut Phoenixissa ennenkin seka Steve Nashin kanssa Dallasissa.
 

scholl

Jäsen
New Orleans Hornets pelannee kauden muualla, vaikka halli ei ole vaurioita pahemmin kärsinyt. Alue on muuten vaan nyt niin kaatopaikkaa ja asukkaat siirretty evakkoon.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Huomenna saadaan "varaslahto" kauteen, kun Kenny Smith on saanut liikkeelle varsin nimekkaan ryhman pelaamaan show-matsin New Orleansin tuhojen auttamiseksi.

Mukana nailla nakymin tallanen joukko taitureita:

LeBron James, Cleveland Cavaliers
Kobe Bryant, Los Angeles Lakers
Kevin Garnett, Minnesota Timberwolves
Jermaine O’Neal, Indiana Pacers
Stephon Marbury, New York Knicks
Dwyane Wade, Miami Heat
Amare Stoudemire, Phoenix Suns
Paul Pierce, Boston Celtics
Alonzo Mourning, Miami Heat
Antonio McDyess, Detroit Pistons
Steve Francis, Orlando Magic
Sam Cassell, Los Angeles Clippers
Ron Artest, Indiana Pacers
Chauncey Billups, Detroit Pistons
J.R. Smith, New Orleans Hornets
Dahntay Jones, Memphis Grizzlies
Mike James, Houston Rockets
Lindsey Hunter, Detroit Pistons
Derek Anderson, Houston Rockets
Carlos Boozer, Utah Jazz

Ottelu televisioidaan ja vaikka lavalla hyppiikin osin puolikuntoisia staroja, niin luvassa on hienoja hetkia!

Lisaa: nba.com
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
1Timer kirjoitti:
Huomenna saadaan "varaslahto" kauteen, kun Kenny Smith on saanut liikkeelle varsin nimekkaan ryhman pelaamaan show-matsin New Orleansin tuhojen auttamiseksi.

Mukana nailla nakymin tallanen joukko taitureita:

Ottelu televisioidaan ja vaikka lavalla hyppiikin osin puolikuntoisia staroja, niin luvassa on hienoja hetkia!

Lisaa: nba.com

Joten tuntuu, että raudat vääntyvät tuossa matsissa :)

Niin, kohtahan se kausikin taas alkaa.
Heatilla on kova nippu (paperilla) mutta Airball Walker kyllä luultavasti onnistuu sabotoimaan mestaruushaaveet, jotenkin vain on niin kahden vuoden takaisen Lakersin toisinto.

Saa nährä.
 

Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, ManU, NYY, NYR, NYG, Houston Rockets,
Kenny Smith on tosiaankin saanut koottua melkoisen all star-kokoonpanon kyseiseen hyvantekevaisyysmatsiin. Kuten joku jo aiemmin mainitsi, ottelu televisioidaan ja se tulee ainakin tnt-kanavalta jalkilahetyksena alkaen klo 11 illalla Yhdysvaltain itarannikon aikaa.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Kylla. Jos ne oppii puolustamaan. Pelkalla ostamisella kun ei mestaruuksia useastikaan voiteta.

Kautta odotetaan kylla jo innolla taalla. Takataskussa on 2 pre-season ja 10 regular season lippua. Nuoruuden innolla. Nuoruuden innolla ;)
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Onhan Heatilla hyvinkin nimekäs kokoonpano, mutta muutama hieman kyseealainen kaveri. Itse en ainakaan kovin paljon luottaisi Walkeriin ja Jason Williamskin voi olla melko hasardi kaveri, sekin on aika kyseealaista mitä apua Paytonista on. Shaq ja Wade ovat kuitenkin joukkueen kantavat voimat ja muut pelkästään tukevat näitä, uskonkin että Williams ainakin saattaa olla hyvä mutta mitä Walker pitää tälläisestä roolista jää nähtäväksi, Dallasissa ei nyt ainakaan kovin hyvin toiminut. Shaq toisaalta on sen verran vahva persoona että tuskin Wlakerkaan haluaa mihinkään suureen valitusvirteen ryhtyä. James Poseyn näen melko hyvänä vahvistuksena tai ainakin puolustuspäässä pätevänä.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Tanaan se sitten alkaa!!!

Pre-season kausi tassa kaupungissa. Vastassa maukkaasti juuri McMillanin ex-tiimi tosta pohjoisesta... Siella ollaankin heitetty viime aikoina sopivasti paskaa Naten niskaan, joten eikohan tasta illan testi-sessiosta saada sikali ihan antoisa.

Paljon on tapahtunut sitten viime kevaan (kevathan se oli kun taalla pelit loppu ;)) ja uusi kausi alkaa mukavissa odotus-fiiliksissa. Mitaan menestysodotuksia ei kylla ole, mutta tulevaisuutta ajatellen tama kausi on suuntaa nayttava ja sikali mielenkiintoinen. Muutama susi saatiin kaupattua veke ja tilalle ostettiin nuoria ja pelitaitoisia kundeja. Jopa yksi Euroopan paluumuuttaja. Jengi on siis hyvin nuori ja sen johtajana toimii viime kauden rookie. Tehdaanko taalla talla kaudella "Chicagot"?

Suns leirissa ei varmastikaan riemuita talla hetkella. Sen lisaksi, etta Q myytiin veke, niin JJ lahti myos. Ja nyt pamahti pommi: Stouda rikkoi jalkansa niin pahasti, etta positiivisimmat arviot ovat tuomassa hanta takaisin vasta all-star viikolle helmikuussa. Ei tosin all-stars peliin, mutta Sunsien pelaavaan rosteriin. D'Antoni peraankuuluttikin nyt sita, etta muiden (lahinna Nash ja Marion) on nyt otettava lisavastuuta pisteiden teosta... No joo. Yksi asia ei siis ole muuttunut sitten viime kevaan: Phoenixissa ei edelleenkaan uskota puolustukseen. Eika siis myoskaan menestykseen.

Myos LeBron istui eilen Clevelandin kauden toisen pelin. Ensimmaisessa pelissa kipeytynyt kasi ei tykannyt pelaamisesta.

Nyt ei muuta kun lipun ostoon illan pelia varten! Let the show begin!
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
1Timer kirjoitti:
Tanaan se sitten alkaa!!!
Suns leirissa ei varmastikaan riemuita talla hetkella. Sen lisaksi, etta Q myytiin veke, niin JJ lahti myos. Ja nyt pamahti pommi: Stouda rikkoi jalkansa niin pahasti, etta positiivisimmat arviot ovat tuomassa hanta takaisin vasta all-star viikolle helmikuussa. Ei tosin all-stars peliin, mutta Sunsien pelaavaan rosteriin. D'Antoni peraankuuluttikin nyt sita, etta muiden (lahinna Nash ja Marion) on nyt otettava lisavastuuta pisteiden teosta... No joo. Yksi asia ei siis ole muuttunut sitten viime kevaan: Phoenixissa ei edelleenkaan uskota puolustukseen. Eika siis myoskaan menestykseen.

Katselin tuossa vähän alusta muutamaa pre-seasonpeliä ja vähän väsyneeltä vaikutti, mutta ehkäpä fiilis tästä nousee kun kausi pääsee alkamaan.

Ja toki 1Timer voi kertoa miten hyvin mm. Portland on menestynyt verrattuna Sunsiin, jos tulevalle mestarille häviäminen konferenssifinaaleissa ei ole menestystä ;)
Joojoo, mestaruus toki lienee utopiaa, mutta jos viihdyttävällä pelitavalla silti pärjää paremmin kuin 26 muuta joukkuetta niin...

Amaren puutos kyllä on raju isku ja saa nähdä miten Sunsien peli pyörii, kun sentterinä/nelosena ei enää olekaan nopeaa Amarea juoksemassa vaan hidas ja raihnainen Kurt Thomas.
 

Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, ManU, NYY, NYR, NYG, Houston Rockets,
Stoudemire solmi 8 paivaa sitten 5-vuoden ja $73 miljoonan jatkosopimuksen Sunsien kanssa. Lehdistotilaisuudessa Sunsien edustaja sanoi, etta joukkueella ei ollut tuolloin tietoa Stoudemiren polven kunnosta, mutta vaikka tietoa olisi ollutkin, niin he olisivat silti solmineet Amaren kanssa jatkosopimuksen. ESPN:lla joku asiantuntija vertasi Stoudemiren polvivammaa Penny Hardawayn tapaukseen, mika ei missaan tapauksessa ole Suns-faneille hyva uutinen. Penny Hardawayn urahan lahti melko voimakkaaseen laskuun juuri polvivamman takia, eika han enaa koskaan oikeastaan palannut samalla tasolle kuin uransa alussa Orlando Magicin paidassa. Stoudemiren tapauksessa lisahuolta aiheuttaa se, etta han on vasta 22-vuotias ja jo nain varhaisessa vaiheessa miehen polvi nayttaa pettavan. No aika nayttaa, miten Stoudemiren kanssa kay, harmi sinansa kun kyseessa on eras liigan mielenkiintoisimmista pelaajista.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
No niin, saatiinhan me yks voitto talle kaudelle! :-D

Blazers tosiaan kyykytti eilen Seattlen kauden ekassa pre-seasonissa (82-75). Varsin keskeneraista touhua tietysti kummaltakin, mutta paljon hyvaakin oli ilmassa. Blazersien puolutus oli jotain mita en ennen ollut nahnyt. Kovaa ja aktiivista. Puolesta kentasta saatiin pallo viitisen kertaa. Hyokkayspuolella on taas parannettavaa oikein kunnolla: pallonmenetyksia 19 ja kolmoset 4/19. Valopilkkuina kuitenkin Randolphin hyvin toipunut polvi ja Telfairin huomattavasti parempi pelinjohto kuin viime kaudella: 10 syottoa, vaikka huilasi osan aikaa. Kuritontahan se viela vahan on, mutta aikaa on...

Seuraavaksi Denver "vieraissa", jossa nahdaan taas taysin uusi Blazer. Uudet alottajat, eri miehitys, ehka parempaa hyokkaysta. Jotenkin tuntuu, etta Nate ei tule kuitenkaan antamaan venalaisille kovin paljoa vastuuta/peliaikaa tassa Blazersissa...
 

Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, ManU, NYY, NYR, NYG, Houston Rockets,
1Timer kirjoitti:
No niin, saatiinhan me yks voitto talle kaudelle! :-D

Blazers tosiaan kyykytti eilen Seattlen kauden ekassa pre-seasonissa (82-75). Varsin keskeneraista touhua tietysti kummaltakin, mutta paljon hyvaakin oli ilmassa. Blazersien puolutus oli jotain mita en ennen ollut nahnyt. Kovaa ja aktiivista. Puolesta kentasta saatiin pallo viitisen kertaa. Hyokkayspuolella on taas parannettavaa oikein kunnolla: pallonmenetyksia 19 ja kolmoset 4/19. Valopilkkuina kuitenkin Randolphin hyvin toipunut polvi ja Telfairin huomattavasti parempi pelinjohto kuin viime kaudella: 10 syottoa, vaikka huilasi osan aikaa. Kuritontahan se viela vahan on, mutta aikaa on...

Seuraavaksi Denver "vieraissa", jossa nahdaan taas taysin uusi Blazer. Uudet alottajat, eri miehitys, ehka parempaa hyokkaysta. Jotenkin tuntuu, etta Nate ei tule kuitenkaan antamaan venalaisille kovin paljoa vastuuta/peliaikaa tassa Blazersissa...

Miten Blazersin taman kesan ykkosvaraus Martell Webster onnistui preseasonin ekassa pelissa? Blazers yllatti kesalla monet draftaamalla taas kerran yhden high school-pelaajan, mutta ainakin mediassa Blazersin johto on ollut ilmeisen vakuuttunut Websterin taidoista ja asenteesta myos pelikentan ulkopuolella. Ilmeisesti Blazers todella halusi nimenomaan Websterin, koska oli valmis kauppaamaan 3. varausvuoron draftissakin. Mielenkiintoista nahda miten Telfair vastaa huutoon toisena vuotenaan..
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Webster heitti yhden nayttavan donkin Telfairin "sokeasta selan takaa" syotosta. Muuten mies oli hieman hukassa, mika ainakin mulle on ihan ymmarrettavaa. Kylla se siita parantaa viela paljon ennen kun sarja alkaa.

Kylla joo tota kaveria metsastettiin kevaalla ja alkukesasta oikeen olan takaa ja siita oltiin valmiita tekemaan uhrauksia. Yrittivat hamata kaikkia myos silla, etta he ovat myymassa hyvaa ekan kierroksen vuoroa toisille: ei kiinnosta lahjakkuudet.

Blazersissa oltiin viime kevaana tehty paatos, etta nyt alkaa rakentamisen aikakausi. Kaikki horhot vanhemmat aijat sivuun, uusi kouluttava valmentaja perasimeen ja joukkue tayteen nuoria lupauksia. Tahtain on 3-4 vuoden paassa, ei tassa eika ensi kaudessa. Siksi tuolla on nyt liigan toiseksi nuorin rosteri kentalla ja vanhemmatkin Ratcliffia lukuunottamatta aika matalan profiilin kundeja. Kesan suurin saalis ei siis ollutkaan valttamatta Webster, vaan McMillanin roudaus vajaa 200 mailia etelammas.

Telfairin pitaa kuitenkin vakuuttaa monta ihmista (minut mukaanlukien), ennen kun hanesta voidaan rupee puhumaan isoilla kirjaimilla. Lahjojahan miehella on vaikka minkalaiseksi super-staraksi, mutta noyryytta olisi oltava enemman ja kohellusta vastaavasti vahemman. Noh, ika ja kokemus opettaa.

Nyt mennaan siis muutama vuosi varsin matalalla mutta mielenkiintoisella profiililla ja sitten katsotaan tilannetta uudestaan.
 

Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, ManU, NYY, NYR, NYG, Houston Rockets,
Oon ehdottomasti samaa mielta, etta Nate McMillanin saaminen Portlandin perasimeen oli ehdottomasti kova juttu. Telfairin tapauksessa on tosiaan mielenkiintoista nahda minkalainen pelaaja hanesta tulee, New Yorkin media kun kovasti tykkaa hypettaa omia poikiaan, vaikka nayttoja ei viela paljoa olisikaan. Zach Randolphin pysyminen kunnossa ja poissa vaikeuksista kentan ulkopuolella on myos eras avaintekija, mikali Portlandissa halutaan menestysta.

McMillan tuntuu oikealta henkilolta nuoren joukkueen perasimeen ja Portlandilla nuoria lahjakkuuksia tosiaan tuntuu olevan. Randolphin ja Darius Milesin taytyy ottaa vastuu nuorten pelaajien totuttamisesta liigan tavoille McMillanin ohella. Jarrett Jack on myos mielenkiintoinen nimi, jolla takana hyva college-ura Georgia Techissa ja kokemusta aina Final fourista asti.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Noitten uusien nimien lisaksi Pattersonin olisi pystyttava samanlaiseen hulluun mennoon kuin viime vuonna. Lisaksi Outlaw:n pitaisi astua suurempaan rooliin kuin viime vuonna. Han on siihen valmis, mutta antaako Nate siihen siimaa? Toivottavasti.

Miles on luvannut totella McMillania 100%sti ja jos niin tosiaan kay, hanesta Blazers saa hyvan baut 20 pinnan ka.:n miehen. Zach kylla pysyy kaidalla tiella kentan ulkopuolella, mutta kentalla pitaisi tosiaan pystya parempaan. Ja terveena.
 

Nshr

Jäsen
Canalin pelejä

Canal+ näyttää viikottain yhden ottelun (pe-la välinen yö). Tässä neljä ensimmäistä ottelua:

HTML:
lauantain vastainen yö 5/11 03.15  [CANAL+ SPORT]
San Antonio-Cleveland
Suora lähetys. SBC Center.

lauantain vastainen yö 12/11 03.15  [CANAL+ SPORT]
Philadelphia-LA Lakers
Suora lähetys. First Union Center.

lauantain vastainen yö 19/11 04.45  [CANAL+ SPORT]
Houston-Detroit
Suora lähetys. Toyota Center.

lauantain vastainen yö 26/11 03.15  [CANAL+ SPORT]
Miami-Dallas
Suora lähetys. American Airlines Arena.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
SS#31 kirjoitti:
Canal+ näyttää viikottain yhden ottelun (pe-la välinen yö). Tässä neljä ensimmäistä ottelua:

Jipjee, onneksi Canal pitää hallussaan yksinoikeuksia, ettei vain kukaan ala _oikeasti_ näyttämään NBA:ta.

No tämähän ei ole ongelma kenellekään, koska streamtv:stä näyttää tulevan jo nyt joka päivä pre-seasonpelejä, joten luultavasti myös runkosarjasta tulee otteluja _paljon_ kunhan tuosta nyt pesis ensin väistyy kanavia viemästä.
Jokainen voi sitten miettiä onko kannattavaa maksaa 29e kuussa yhdestä matsista viikossa, jos kolmella eurolla saa parhaimmillaan joka päivälle korista ja lätkääkin ainakin pari matsia viikossa (etenkin HNIC:n streamaaminen on kulttuuriteko)...original-selostuksilla tietenkin, ilman Linkkua.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
varjo kirjoitti:
Jipjee, onneksi Canal pitää hallussaan yksinoikeuksia, ettei vain kukaan ala _oikeasti_ näyttämään NBA:ta.
On kyllä aika hällä äliä tyyliä näyttää yksi ottelu viikossa, vaikka omistaa oikeudet... Parammaksi vetää ainoastaan MTV3:n salibandy, kerran kuukaudessa.

varjo kirjoitti:
No tämähän ei ole ongelma kenellekään, koska streamtv:stä näyttää tulevan jo nyt joka päivä pre-seasonpelejä.

...jos kolmella eurolla saa parhaimmillaan joka päivälle korista ja lätkääkin ainakin pari matsia viikossa (etenkin HNIC:n streamaaminen on kulttuuriteko)...original-selostuksilla tietenkin, ilman Linkkua.
Onko kyse vielä tuosta Cool Steamista, vai onko markkinoilla taas uudet tuulet?
Maksaa? Maksaako noi streamit? Onko NHL:ää näkyvissä?
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
stiflat kirjoitti:
Onko kyse vielä tuosta Cool Steamista, vai onko markkinoilla taas uudet tuulet?
Maksaa? Maksaako noi streamit? Onko NHL:ää näkyvissä?

Ei, nyt on eri paikka, eikä tällä kertaa p2p-hässäkkä.

http://www.streamtvnow.com

Mutta jostain kuulin huhun, ettei tuonne enää pystykään rekisteröitymään?
Jos rekkaus toimii niin rekisteröitymällä ja sitten ostamalla PPV-paketin a' 3€/kk voi katsoa tarjolla olevia streameja rajoituksetta.
Tarjonta on tällä hetkellä aika NFL/MLB painotteista, mutta NHL:ää tulee pari-kolme matsia viikossa ja lauantaiset HNIC:t näemmä varmasti (Montreal-Toronto lauantaina!) Ja NBA:n pre-season pelejä tulee joka yö, joten oletettavaa on että NBA-tarjonta pysyy vahvana kauden aikana.
Streamien laadut ovat välillä 250 kbit-500 kbit, missä ainakin 412kbit streami viime lauantaisest toronto-montreal-pelistä on täysin riittävä lätkälle.

Streami katsotaan siis ihan serveriltä ja kanavat ovat P-amerikkalaisia/Eurooppalaisia urheilukanavia ts. selostus on lontoota, eikä mandariinia.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
varjo kirjoitti:
Jipjee, onneksi Canal pitää hallussaan yksinoikeuksia, ettei vain kukaan ala _oikeasti_ näyttämään NBA:ta.

No tämähän ei ole ongelma kenellekään, koska streamtv:stä näyttää tulevan jo nyt joka päivä pre-seasonpelejä, joten luultavasti myös runkosarjasta tulee otteluja _paljon_ kunhan tuosta nyt pesis ensin väistyy kanavia viemästä.
Jokainen voi sitten miettiä onko kannattavaa maksaa 29e kuussa yhdestä matsista viikossa, jos kolmella eurolla saa parhaimmillaan joka päivälle korista ja lätkääkin ainakin pari matsia viikossa (etenkin HNIC:n streamaaminen on kulttuuriteko)...original-selostuksilla tietenkin, ilman Linkkua.

Ei NBA:ta kukaan lähtisi näyttämään sen enempää vaikka Canal+ ei omistaisikaan yksinoikeuksia, tai en ainakaan usko. NBA:ta ei kukaan ole suomessa näyttäny enemmän kuin 1/per viiikko muu kuin Supersport aikoinaan joka näytti 2-3 peliä viikossa kaudella 96-97.

En nyt itsekään oikein ymmärrä miksi Canal haluaa NBA:ta näyttää tällä tahdilla kun kukaan sitä tuskin rupeaa sen takia hankkimaan. Itselle se on lähinnä ihan hyvä lisä kaiken muun tarjonnan lisäksi.
 

Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
steepler kirjoitti:
Ei NBA:ta kukaan lähtisi näyttämään sen enempää vaikka Canal+ ei omistaisikaan yksinoikeuksia, tai en ainakaan usko.
Näinhän se on Suomessa. Asiantuntijat ovat varmaankin tietoisia myös Etelä-Euroopan/entisen Itä-Euroopan maiden televisionneista, joissa NBA on huomattavasti kovempi sana kuin täällä kylmässä pohjolassa. Ajattelin vain, että eikö tässä olisi esim. Eurosportilla mahdollisuus iskeä, mutta tod. näk. etelässä näkyvyys on hyvä ja siten oikeudet Euroopassa nousevat yli kipukynnuksen.

Itse olen oppinut pitämään NBA-koripallosta EA Sportin pelin kautta ja varmaankin katsoisin TV:stä jos esim. Eurosport lähettäisi jälkilähetyksenä pelin heti aamusta viikonloppuisin ja tottakai televisiointeja voisi olla suoranakin.

Niin ja joukkue jolla olen pelannut on tietenkin Sacramento Kings, jolle odotan ensi kaudella parempaa menestystä. Todelliset asiantuntijat voivat tietenkin heittää palstalle omia näkökantojaan Kingsin ensi kauden mahdollisuuksista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös