NBA

  • 626 855
  • 4 345
J

Just-Ice-Hockey

@Gostisbehere kiitos linkeistä. Ne eivät kuitenkaan suoraan vastanneet kysymykseen. Ajatukseni oli siis se, että onko viiden vuoden supermaxia mahdollista rakentaa esimerkiksi niin, että vaikka joka vuoden jälkeen pelaajalla on opt out. Nythän tuo opt out on vasta ennen viimeistä sopimusvuotta.

Toki sopimukset ovat aina kahden osapuolen neuvottelujen tulos, mutta tässä tapauksessa väittäisin Antetokounmpon pitäneen hallussaan kaikkia ässiä ja vähän päälle. Siksi ajatus johtaa siihen, että viiden vuoden supermaxia ei voi muuten rakentaa.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Ajatukseni oli siis se, että onko viiden vuoden supermaxia mahdollista rakentaa esimerkiksi niin, että vaikka joka vuoden jälkeen pelaajalla on opt out. Nythän tuo opt out on vasta ennen viimeistä sopimusvuotta.

Valitettavastihan nykyajan NBA:ssa pelaajalla on opt out joka kauden jälkeen ja kesken kaudenkin. Sen verta on tavaksi tullut superpelaajien oikkuilu ja treidin pakottaminen nykypäivän NBA:ssa. Siinä on tosissaan joukkueilla kortit vähissä kun pelaaja ilmoittaa ettei kiinnosta pellailla. Tähän olisi kyllä hyvä saada jonkilainen muutos, tilanne on ihan kestämättömällä pohjalla tällä hetkellä.
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love

No onhan pelaajilla nykyisin aivan mielettömästi valtaa. Mutta kyllä noilla joukkueilla on myös itsellään valtaa. Joku pelaaja tekee juuri sopimuksen joukkueen A kanssa. Sitten hänet päätetään myydä äkkiä joukkueeseen B kun vastine on kohdillaan. Tämä on bisnestä nykyisin. Tarvittaisiin tarpeeksi kylmä GM joka uskaltaisi laittaa tämän oikuttelevan tähden sitten vaikka katsomoon. Mutta onko siinä sitten mitään järkeä että katsomossa istuu kaveri joka tienaa 40milliä ja nyt se syö vain poppareita. Siinä kohtaa homma menee vituilleen niin silloin kokeillaan pelastaa minkä voi pelastaa. Itse lähtisin siitä että tekisivät vähän lyhyempiä sopimuksia. Tietysti pelaajat eivät siihen suostu. NFL:ssä on helppo tehdä sopimuksia erilaisilla pykälillä. Heti kun pelaaja ei suorita sillä tasolla millä hänen on odotettu suorittavan niin tulee heti kenkää. En muista kuka sanoi jotenkin näin: Ei ole olemassa huonoa sopimusta. Sillä sopimukseen tarvitaan aina vähintään kaksi henkilöä. Nämä ovat päässeet sopimukseen jostain asiasta ja sen tuomasta korvauksesta. Joten kaikkien pitäisi olla tyytyväisiä.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Tarvittaisiin tarpeeksi kylmä GM joka uskaltaisi laittaa tämän oikuttelevan tähden sitten vaikka katsomoon.

Eikös Davisin tapauksessa juuri näin toimittu. Ilmoitti sitten myös ettei signaa jatkoja kenenkään muun kuin LAn kanssa joten ei ollut mitään vaihtoehtoja edes seuralla lopulta kun treidata mies sinne. Kyllähän se on naurettavuuden huippu että 40m kaudessa tienaavat kaverit pystyvät sanomaan etteivät suostu enää pelaamaan ja treidikin kelpaa vain tiettyyn seuraan. Pitäisi liigan kylmästi pystyä tämmöinen estämään jonkulaisella karenssilla tai muuta mutta eipä tule tapahtumaan pelaajien vallan ja markkina-arvon takia.
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
En ihan pilkulleen muista tuota AD hommaa. Davis oli ehtinyt pelata muistaakseni 5-6vuotta NOLA:ssa. Silloista sopimusta taisi olla jäljellä kesken ollut vuosi + 1vuosi jos muistan oikein. Sitten AD ilmotti että ei ole tekemässä jatkoja enään. Kaikki tiesivät että AD olisi halunnut suoraan siirron Lakers paitaan. Mutta missään kohtaa hän ei tuonut sitä julki. Pelicans antoi sitten miehen istua rauhassa penkillä/katsomossa. Pelicans sai ihan hyvän vastineen sitten kesällä kun pääsivät lopulta sopimukseen Lakerssin kanssa. Tässä kaupassa kaikki kolme voittivat. Pelicans sai hyviä rakennuspalikoita Zionin ympärille. Lakers ja AD saivat heti sormuksen. Ehkä omaan makuun huonoin maku jäi Paul Georgen OKC hommasta. Mies teki 4vuoden sopimuksen sitten 2kauden jälkeen kun Clippers ilmoitti että sut pitää saada tänne muuten Kahwi ei ole tulossa tänne. Sitten piti ilmoittaa OKC toimistolle että siirto Los Angelesiin kiitos. Tässäkin tapauksessa sanoisin että kyllä myyjä sai vähintään rahansa takaisin korkojen kera.
 
J

Just-Ice-Hockey

Valitettavastihan nykyajan NBA:ssa pelaajalla on opt out joka kauden jälkeen ja kesken kaudenkin. Sen verta on tavaksi tullut superpelaajien oikkuilu ja treidin pakottaminen nykypäivän NBA:ssa. Siinä on tosissaan joukkueilla kortit vähissä kun pelaaja ilmoittaa ettei kiinnosta pellailla. Tähän olisi kyllä hyvä saada jonkilainen muutos, tilanne on ihan kestämättömällä pohjalla tällä hetkellä.

No nimenomaan tuosta vallastaan Giannis luopui sopimuksen allekirjoittamalla. Toki voi kiukutella itsensä ulos Milwaukeesta (mikä toki lienee erittäin epätodennäköistä), mutta eipä miehellä ole kyllä mitään sanavaltaa sen suhteen minne päätyy. Treidaava seura saa kuitenkin miehen useammaksi kaudeksi. Tästähän on hyvä esimerkki toisessa viestissäsi mainitseman AD:n ja James Hardenin tilanteiden ero. AD käytännössä päätti minne hänet kaupataan ilmoittamalla, että seuraavan sopimuksensa allekirjoittaa Lakersin kanssa. Harden puolestaan ilmoitti haluavansa Brooklyniin, mutta sopimuksen kesto on niin vain pakottanut laajentamaan toivottavien joukkueiden piirin jo ainakin neljään. Käytännössä Harden lähtee sinne mistä saadaan paras vastine, AD lähti sinne mistä saatiin ainoa vastine.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Olen toki siitä samaa mieltä että Giannis ei sentapainen ihminen ole joka tuolle linjalle lähtisi. Gianniskin on kyllä sen tyylinen ja tasoinen pelaaja että käytännössä pystyisi sanelemaan mihin haluaa niin halutessaan. Eiköhän joukkue kuin joukkue raivaisi tilaa miehelle jos hän ilmottaisi että sinne haluaisi (ehkei LAL). Hardenin kohdalla luulen että miehen pelityylin epäillään istuvan erilaisiin systeemeihin jonka vuoksi treidiarvo ei yhtä korkea.

Kuitenkin viime kausina näitä on ollut koko ajan enemivissä määrin (luultavasti syystä että asiaan ei pystytä puuttumaan ja seuraksia ei ole). Pointtina siis lähinnä itsellä että toivoisin että tästä kulttuurista päästäisiin eroon. Mielestäni olisi koko NBAlle voitto että talentti ja superpelaajat jakautuisivat mahdollisimman paljon ympäri liigaa. En täysin varma ole miten sopimukset menevät mutta käsittääkseni nämä supermax yms. sopimukset ovat nimenomaan sitä varten tehty että saat enemmän rahaa mikäli jatkat samassa seurassa pitkään ja nyt pelaajat ovat keksineet keinon saada rahat, mutta silti ketkuilevat irti seurasta vieden pohjan koko touhusta.
 
Juuri näin menee noi supermax-sopparit. Joukkueilla pitäisi olla enemmän munaa. Siinä kohtaa kun Kawhi alkoi olemaan siinä kohtaa että jatko Spurs paidassa oli mahdoton. Mitä teki Spurs lähetti californiassa syntyneen pojan niin kauas kuin pystyi. Kahwi kyllä hoito hommansa paremmin kuin kukaan edes kuvitteli. Siinä olisi mun temppu kun Harden pyytää siirtoa niin ilmoitetaan että Utah taikka Toronto. Vieläkö löytyisi kiinnostusta? Pakko nostaa Giannikselle hattua että sitoutui nyt. Jos olisi pelannut sopimuksen loppuun niin sitten olisi voinut aivan itse valita kaupungin mihin mennä.
 
J

Just-Ice-Hockey

Olen toki siitä samaa mieltä että Giannis ei sentapainen ihminen ole joka tuolle linjalle lähtisi. Gianniskin on kyllä sen tyylinen ja tasoinen pelaaja että käytännössä pystyisi sanelemaan mihin haluaa niin halutessaan. Eiköhän joukkue kuin joukkue raivaisi tilaa miehelle jos hän ilmottaisi että sinne haluaisi (ehkei LAL). Hardenin kohdalla luulen että miehen pelityylin epäillään istuvan erilaisiin systeemeihin jonka vuoksi treidiarvo ei yhtä korkea.

Giannis ei enää pysty sanelemaan minne haluaisi mennä. Mies on käytettävissä nykyisellä siökmuksellaan seuraavat 4 kautta. Aikaisin mahdollinen treidiajankohta on tämän kauden jälkeen, jolloin treidaava seura saisi pelaajan joka tapauksessa vähintään kolmeksi vuodeksi niin halutessaan. Tämä on juuri se asia mitä toisaalta arvostan ja toisaalta ihmettelen tuossa Gianniksen sopimuksessa. Miksi mies suostui sitoutumaan noin pitkäksi aikaa, koska nyt seuraavat 2-3 vuotta on miehen valta melko vähäinen. Neljännen sopimusvuoden alkaessa Giannis voi toki sitten tehdä AD:t. Ja kun kyse on noin poikkeuksellisesta pelaajasta kuin Giannis Antetokoumpo, on ottajia varmasti jonoksi asti, jos mies jossain kohtaa treidimarkkinoille päätyisi.

Uskoisin itseasiassa Kawhin esimerkin olevan tältä osin myös erittäin rohkaiseva seuroille treidata itselleen pelaajia, jotka eivät välttämättä seuraan ensi vaiheessa olisikaan halukkaita tulemaan. Tällä viittaan lähinnä ison veden takaa kuuluneisiin raportteihin, joiden mukaan Kawhi olisi ollut valmis jatkamaan Torontossa, mikäli seura olisi hankkinut itselleen PG13:sta. Hinta vaan olisi ollut Siakam, mitä hintaa Masai Ujiri piti liian kovana.

Kuitenkin viime kausina näitä on ollut koko ajan enemivissä määrin (luultavasti syystä että asiaan ei pystytä puuttumaan ja seuraksia ei ole). Pointtina siis lähinnä itsellä että toivoisin että tästä kulttuurista päästäisiin eroon. Mielestäni olisi koko NBAlle voitto että talentti ja superpelaajat jakautuisivat mahdollisimman paljon ympäri liigaa. En täysin varma ole miten sopimukset menevät mutta käsittääkseni nämä supermax yms. sopimukset ovat nimenomaan sitä varten tehty että saat enemmän rahaa mikäli jatkat samassa seurassa pitkään ja nyt pelaajat ovat keksineet keinon saada rahat, mutta silti ketkuilevat irti seurasta vieden pohjan koko touhusta.

Sinänsä olen kanssasi samaa mieltä siitä, että puheena olevasta kulttuurista pitäisi päästä eroon. Olisi hienoa, jos sopimuksia kunnioitettaisiin loppuun asti. Toisaalta ilmoittamalla seuralle, että tulen lähtemään muualle sopimuksen päätyttyä, tarjoaa pelaaja seuralle mahdollisuuden saada vastineen itsestään. Ongelmalliseksi nämä tilanteet itseasiassa muuttuvat siinä kohtaa, kun pelaajan halu ja aiottu päämäärä tulee julkiseen tietoon. Vaikka AD ei kunnioittanut sopimustaan Pelicansin kanssa, olisi seura mahdollisesti voinut saada paremman vastineen olemalla heti alusta alkaen yhteistyöhaluinen pelaajan kanssa. Täytyy kuitenkin muistaa, että työehtosopimusneuvotteluissa NBA vie ja NBAPA vikisee, omistajat siis käytännössä määrittävät säännöt, joiden sisällä pelaajat pyrkivät valtaansa käyttämään.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Nyt on saatu jo Chicagon kausikin käyntiin.

Tämä eka Bullsin matsi on ollut Coby Whitelta niin surkea, että hän ei taitaisi mahtua noilla näytöillä edes Kaarinan Uraan.

Toivottavasti Markkanen pääsee muualle Chicagosta mahdollisimman pian. White on aivan kaamea pelintekijä ja tainnut tauolla tehdä jotain ihan muuta kuin harjoitella.

Milloin viimeksi on tullut kaksi tai jopa kolme keksinnöstä täysin ohiheittoa yhdeltä pelaajalta pelin aikana pl. viimeisen sekuntien heitot?

Erittäin mielenkiintoinen huomio on, että Ruudun uutena korisselostajana on Tapio Suominen. Aivan Suomen huippuluokan selostaja on toki kyseessä ja ymmärtää koriksesta ja tietää tämäkin lajin faktoista, pelaajista ja joukkueista todella paljon. Suominen ei ole vielä tottunut selostamaan ns. keskellä yötä etenkään jouluna ja odotan vielä tätä parempia selostuksia jatkossa.
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Oliko Markkasen peli muuten millainen? Tilastot oli kumminkin ihan kelvollista luettavaa.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Oliko Markkasen peli muuten millainen? Tilastot oli kumminkin ihan kelvollista luettavaa.

Hyökkäyspäässä ihan ok tekemistä, heitot upposivat hyvällä prosentilla ja löysi myös harvemmin Laurilta nähdyillä koriin johtaneilla syötöillä joukkuekavereita. Vielä kun saisi palloa enemmän ja toki pitäisi olla vielä itsekkäämpi ja aggressiivisempi, mutta vaikeahan se on eurooppalaisena pelityyliä ja luonnetta muuttaa.

Puolustuspäässä sen sijaan aika karmeaa tekemistä, niin Laurilta kuin koko joukkueeltakin. Korin alla häviää koossa ja fysiikassa, kauempana korista häviää jaloilla.

Coby Whitella ei ole mitään tekemistä koripalloilun kanssa.
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Kyllä tulee Warriors on tällä hetkellä vain hyvin haalea muisto siitä joukkueesta joka voitti kolme pyttyä. Viime kausi meni täysin vihkoon kun Durant pakkasi laukkunsa ja lähti Netsiin. Tähän päälle että Klay missasi koko kauden loukkaantumisen takia. Tämä kausi näyttää taas hyvin samalle. Klay jälleen koko kauden sivussa. Kausi alkanut sillä että joukkue on kohdannut idän kaksi suurinta suosikkia Nets ja Bucks.
Joukkueella ei ole ollut kummassakaan ottelussa mitään palaa. Pudotuspelit voi tämä joukkue kyllä unohtaa jo suosiolla. Lännessä on sen verran kova taso että Warriors menee ehkä sijoille 10-12. Curry on ollut omalla tasollaan ja heittää kolmosia sieltä täältä pussiin. Mutta ei se auta kun moottorissa käy vain yksi pytty.
 
SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Joulupäivän peleistä ei jäänyt paljoa kerrottavaa. Suoraansanoen harvinaisen löysää paskaa ainakin kolme viimeistä peliä.
NBA runkosarjapelit on aika helkkarin huonoa mainosta koripallolle.
 
torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Joulupäivän peleistä ei jäänyt paljoa kerrottavaa. Suoraansanoen harvinaisen löysää paskaa ainakin kolme viimeistä peliä.
NBA runkosarjapelit on aika helkkarin huonoa mainosta koripallolle.
Vaikuttaa vitusti tuo, kun ei ole yleisöäkään. Suuri osa pelaajista on ihan horroksessa. Pistemäärät matseissa on kyllä korkeita, ja itse olen tässä muutaman päivän aikana tehnyt jo ihan hyvin rahaa näillä. Kiva pelata cashout-vetoja, kun ekasta minsasta näkee, että nyt rallatellaan kunnolla.

Edit. Toivottavasti tuo Netsin jengi pysyy kasassa ja kunnossa koko kauden. Lakers vs Nets-finaalit tiedossa? No, idässä on kyllä pari muutakin halukasta finaaleihin.
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Aikamoista pommitusta on ollut peleissä. Nyt on kiva nähdä että liikkuuko James Harden mihinkään? Kovasti oli puhetta että Nets olisi osoite minne herra itse haluaisi. Nets aloittanut todella vakuuttavasti. Varsinkin yön esitys Bostonissa oli todella vakuuttava. Jos oli jotain pelkoa missä kunnossa KD palaa 18kk jälkeen niin ne puheet voi heittää suoraan roskiin. Heitto uppoaa jälleen murhaavasti. Viikko taikka kaksi lisää niin lähtee viimeiset ruosteet pois.
 
En kyllä itse toisi tuohon Hardenia sekoittamaan pakkaa. Tärkein homma Netsillä on, että tämä ryhmä pysyy suhteellisen terveenä. Siirtorajalla voi sitten yrittää jotain kalastella, jos siltä tuntuu, mutta järkevästi heikkoja kohtia parantaen. Kaikki kyllä tajuaa, että tämä ryhmä tappelee mestaruudesta terveenä pysyessään.
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
En kyllä itse toisi tuohon Hardenia sekoittamaan pakkaa. Tärkein homma Netsillä on, että tämä ryhmä pysyy suhteellisen terveenä. Siirtorajalla voi sitten yrittää jotain kalastella, jos siltä tuntuu, mutta järkevästi heikkoja kohtia parantaen. Kaikki kyllä tajuaa, että tämä ryhmä tappelee mestaruudesta terveenä pysyessään.
Ehdottomasti samaa mieltä. Varsinkin kun vastine Hardenista tulee olemaan varsin suuri. Siinä kun maksat sen mitä Houston pyytää niin eipä tuonne enään jäisi KD ja Kyrien lisäksi muita. Nyt homma pyörii hyvin näiden kahden kautta niin miksi lähteä sekoittaa hyvää soppaa uudella mausteella.? Tämä joukkue vaikuttaa sille että sillä on kaikki mahdollisuudet mennä ainakin idän finaaliin.
 
torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Ehdottomasti samaa mieltä. Varsinkin kun vastine Hardenista tulee olemaan varsin suuri. Siinä kun maksat sen mitä Houston pyytää niin eipä tuonne enään jäisi KD ja Kyrien lisäksi muita. Nyt homma pyörii hyvin näiden kahden kautta niin miksi lähteä sekoittaa hyvää soppaa uudella mausteella.? Tämä joukkue vaikuttaa sille että sillä on kaikki mahdollisuudet mennä ainakin idän finaaliin.
Idän selkeästi todennäköisin finaaliehdokas tällä hetkellä. Miami, Boston ja Toronto on ehkä kaikki napsun heikentyneet täksi kaudeksi. Toki on hyvin mahdollista, että Harden päätyy siirtorajalla juuri Miamiin, ja sitä ei sitten osaa sanoa, miten se pakkaa sekoittaa.

Edit. Ehkä väärin arvioitu, että muut olisivat heikentyneet, kun totuus on, että Nets on vaan hirvittävästi vahvempi tällä hetkellä. Miami menetti kyllä Crowderin, mikä on iso miinus. Sixersia ja Pacersiakaan ei ihan unohtaa voi. Kovin itäinen vuosikausiin kyllä.
 
Viimeksi muokattu:

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Kaksi pelaajaa, joiden toivoisin vaihtavan maisemaa: Harden ja Markkanen. Tykkään molemmista ja kumpikin pelaavat mestaruusmahdollisuutensa hukkaan. Harden toki paljon pidempään jo. 44p taas tappiopelissä. Toki ratkaiseva menetys vielä jatkoajan lopussa
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Ilman Kawhia pelannut Clippers otti sitten yli 50 pisteellä pataan Mavericksilta, sellaista sitten.

Itse löin heti ottelun alussa Dallas -9,5.. sitten kun ottelu rullasi niin -26,5
En muista mikä oli tilanne kun Dallasilta oli 10 eri miestä iskenyt pisteitä tauluun. Clipperssilä siinä vaiheessa 3pelaajaa ja kaikki 18pistettä
 
torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Netsiltä näköjään Durant ja Irving huilasivat viime yön matsin, varmaan ihan järkevää, kun huomioi kavereiden loukkaantumishistorian.

Sen verran muuta huomiota, että Nuggetsin huippusentteri Jokic on ollut kovassa iskussa. Kolme matsia, joihin kaksi triplatuplaa, ja siinä yhdessäkin matsissa jäi yhden levarin päähän. Viime yönä Rocketsia vastaan mm. 18 syöttöä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös