Mainos

Nathan Schnarr – kauan kaivattu ykkössentteri

  • 53 752
  • 356

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Tosin eikös Schnarr sanonut myös jossain sivulauseessa Pennen tulevan koppiin pelien jälkeen? Kuuntelin puntilla tuon, niin saattoi käydä joku väärinymmärryskin.
Joo sanoi tulevan, etenkin jos oli hävitty rumasti. Ei tule joka pelissä, mutta ilmeisesti jonkin verran kumminkin.
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Schnarrista tulee tällä hetkellä mieleen Jaroslav Bednar, sen jälkeen kun Bednar oli joulutauolla tehnyt sopparin HIFKiin seuraavaksi kaudeksi. Erona tietty se, että Bednar tykitti syyskaudella ensin sen 30 kaappia ja lopetti pelaamisen vasta sitten. Schnarrilla taisi täysillä vedettävä kausi jäädä aika paljon lyhyemmäksi. Sille loukkaantumiselle ei varmaan mitään voi, mutta onhan tää parin viime pelin esitykset nyt vaatimattomia tän tason kaverille.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897 & Pimeä Aitio
Kyllä minäkin mietin tänään, että tässäkö tämä meidän huippusentteri nyt on. Aika vaisua menoa kyllä oli tänään.
Ei ole minusta ollut, kuin ihan yksittäisissä peleissä sillä tasolla mitä häneltä ja ykkössentteriltä odotetaan. Poissaolo toki hänellekin voi vaikuttaa tuntumaan, mutta ei ole ollut sillä tasolla mitä minusta johtavan sentteri pitäisi.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Lahdessa meni kovaa tilanteisiin ja ahtaisiin väleihin.Voi olla,että loukku tehnyt varovaisesti.

Kyllä mää luulen että se on vaan tuo JYPin yleinen munattomuus joka on saanut Schnarrin taantumaan. Lassila, Eronen ja Vidgren tällä hetkellä ainoat joilla on riittävä tilannekovuus.
 
koutsikaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä mää luulen että se on vaan tuo JYPin yleinen munattomuus joka on saanut Schnarrin taantumaan. Lassila, Eronen ja Vidgren tällä hetkellä ainoat joilla on riittävä tilannekovuus.
Seura tekee kaltaisekseen, se näköjään tarttuu!
Pelais perkele, sentään (ainakin pitäis olla) ykkössentteri!
 
Jágrmeister

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Omaan silmään tuon nykyisen ykkösen voisi jo rikkoa. Ojantakainen ja Huovila on varmasti ihan hyvä kaksikko, kun toisella on vetonappi ja toisella syöttönappi pohjassa kokoajan.
Joku Dostie- Schnarr- Puustinen voisi olla kokeilemisen arvoinen. Toki parasta olisi jos viereen löytyisi joku aito vahvistus. Mutta tuskinpa Penne uskaltaa isompia muutoksia tehdä tuohon, kauniit muistot harjoitusotteluista painaa varmasti vaakakupissa.

Ylempiin viesteihin on pakko kuitenkin yhtyä, kyllä jypissä taantuu parempikin pelimies.
 
müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voi myös olla, että Schnarr ottaa tällä hetkellä vähän liian varovasti sen takia, ettei halua sen saman huimausjutun toistuvan, vai mikä se nyt olikaan. HP-podissa sanoi, ettei kukaan oikein tiennyt mistä se tulee, niin voi olla, että nyt pelkää sen tulevan mistä vain, ja sillä pelaa arastellen.
 
jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Kyllä mää luulen että se on vaan tuo JYPin yleinen munattomuus joka on saanut Schnarrin taantumaan. Lassila, Eronen ja Vidgren tällä hetkellä ainoat joilla on riittävä tilannekovuus.

Tässä on muuten hyvin kiteytetty, mikä joukkueessa on ehkä pelitavan puuteen lisäksi eniten vikana.

Nämä kaverit laittavat sen 110% likoon, joka pelissa. Tosin Eronen pelaa, niin älyttömästi tällä hetkellä, että tuntuu puhti välillä loppuvan. Ja voihan tähän lisätä myös Hutun, Tohilan ja Alirannan. Laittavat myös itseänsä hyvin likoon. Tosin välillä vähän liikaa ja väärässä paikassa. Muut vetää sitten jollain 90%, joka näkyy.

Schnarr pelaa kyllä aika varovaisesti ja välillä jopa tuntuu vain liukuvan selkä suorana kentällä. Tiedä sitten onk syy loukkaantumisessa vai korvien välissä. Kuitenkin ykkössentteriltä odotetaan paljon enemmän. Tosin ei ne ketjukaveritkaan 5v5-pelissä tuota juuri mitään. Sinällään, kun miettiin ketjua Huovila - Schnarr - Ojantakanen, niin tuohan pitäisi olla ihan täydellinen ketju. Huovila heittelee syöttöjä Ojiksen lapaan, ja siitä sitten maalliin. Onko Schnarr tuon ketjun heikoin lenkki?
 
Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lahdessa meni kovaa tilanteisiin ja ahtaisiin väleihin.Voi olla,että loukku tehnyt varovaisesti.
Kysyin aikoinaan Tuppuraiselta jossain some-Q&A:ssa ajatteleeko sitä, että jossain tilanteessa voi tulla esim. aivotärähdys (asia oli silloinkin ajankohtainen), mihin vastasi ettei kaukalossa sellaisia voi alkaa miettimään.

Tottahan se on, että vaikka vähänkin jää jotain miettimään tai varomaan, niin se syö äkkiä pelistä aika paljon pois. Pitäisi pystyä pelaamaan joko se 90-100% tai ei lainkaan. Schnarrillakin joku 75% effortti syö jo ykkössentterin roolissa käytännössä parhaan terän pois.
 
jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Tottahan se on, että vaikka vähänkin jää jotain miettimään tai varomaan, niin se syö äkkiä pelistä aika paljon pois. Pitäisi pystyä pelaamaan joko se 90-100% tai ei lainkaan. Schnarrillakin joku 75% effortti syö jo ykkössentterin roolissa käytännössä parhaan terän pois.

Boldaus oma.

Joskus olen kuullut, että kun antaa 90% niin se vastaa 50% suoritusta. Väittäisin, että tämä pätee meidän ykkössentteriin.
 
Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän Nate varmasti vähän varoo vielä ja toki rakentaa itseään parempaan kuntoon, kun alkukausi ollut niin vaikea ja sivussa paljon, eikä täysipainoisesti ole voinut reenata. Eiköhän odotella taas hetki rauhassa, kyllä se sieltä itsensä löytää, mutta ei voi olla näkymättä se pitkä poissaolo ja kun et voi täysiä reenata. Pitää ymmärtää.

Lisätään tähän vielä, että tämähän voi olla hyväkin asia, ettei vielä loista ja saataisiin jatkoa sorvattua. Tykkää olla Jyväskylässä ja jospa Vadu ym saisi myös jatkoista kiinnostumaan vielä enemmän.
 
Viimeksi muokattu:

Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Boldaus oma.

Joskus olen kuullut, että kun antaa 90% niin se vastaa 50% suoritusta. Väittäisin, että tämä pätee meidän ykkössentteriin.
Tätä mietin itsekin, mutta ollaan sen verran realistisia, ettei se 100% ihan aina välttämättä irtoa vaikka kuinka yrittäisi. :D

Joku loskaisen pimeän arki-illan peli jotain keskikastin joukkuetta vastaan, pientä flunssaakin pukkaa ja vaimon kanssa riitaa, niin harva saa pumpattua sen 100 prossaa ulos.

Väitän kyllä samalla, että tuo vajaus näkyy eri pelaajilla eri tavoin - toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Jotkut osaavat ehkä kompensoida sitä esim. keskittymällä pitämään oman pelin simppelinä. Schnarrilla sitten näkyy ehkä enemmän, kun arvo tulee nimenomaan siitä kokonaisvaltaisesta pelaamisesta, minkä lisäksi ykkössentterin pitäisi tietysti kannatella joukkuetta eri tavalla kuin neloskentän laiturin.
 
Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän Nate varmasti vähän varoo vielä ja toki rakentaa itseään parempaan kuntoon, kun alkukausi ollut niin vaikea ja sivussa paljon, eikä täysipainoisesti ole voinut reenata. Eiköhän odotella taas hetki rauhassa, kyllä se sieltä itsensä löytää, mutta ei voi olla näkymättä se pitkä poissaolo ja kun et voi täysiä reenata. Pitää ymmärtää.

Lisätään tähän vielä, että tämähän voi olla hyväkin asia, ettei vielä loista ja saataisiin jatkoa sorvattua. Tykkää olla Jyväskylässä ja jospa Vadu ym saisi myös jatkoista kiinnostumaan vielä enemmän.
Nousujohteinen kausi ja jatkosoppari olisi kyllä hyvä tähän kohtaan.

Ilves-matsissa oli etenkin ekassa erässä näkyvä, mutta sitten katosi kuvasta. En tiedä tuliko pieni turhautuminen kun ei saanut maalia tuhannen taalan paikasta? (Málek torjui muutenkin hyvin, mm. Ojantakasen kudin siitä B-pisteen vakiopaikalta). Omiin silmiin osui monta vartaloharhautusta, oikeaan paikkaan hakeutumista, vastustajan hyökkäyksen katkaisemista ym. pientä mutta tärkeää juttua pelin sisällä.
 
Naska Paapuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPes, Dallas Stars
On kyllä Nate kuin varjo entisestään verrattuna kauden avaukseen ja niihin kahteen (?) peliin. Varsinkin kauden avauksessa oli todella elementissä ja vihdoin näytti siltä että meillä on ihan oikea ykkössentteri. Valitettavasti loukkaantuminen ja jälkioireet näkyy nyt miehen otteissa todella pahasti.
 
Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Noniin, myyttistä ykkössentteriä odotettu Jyväskylään se melkein vuosikymmen. Sitten kun sellainen lopulta saapuu, iskee mieheen joku erikoinen huimaus(?) ja ihmetellään pääseekö tämä vielä täyteen pelikuntoon JYP-nutussa. Olikohan maikkarin haastattelu, jossa Schnarr sanoi ettei saanut edes mitään virallista diagnoosia jotta mikähän oli homman nimi.

Muutoinkin taitaa joukkueessa olla ketjullinen ukkoja, joilla vammaa taustalla ja tämä "pitää antaa aikaa, hyvä siitä vielä tulee kun pääsee täyteen kuntoon" -mantra alkaa olla aika tuskaista etenkin kun joukkue suorittaa heikosti. Uff.

Surullista mutta jotenkin tämä huono tuurikaan ei yllätä, koska JYP.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voi myös olla, että Schnarr ottaa tällä hetkellä vähän liian varovasti sen takia, ettei halua sen saman huimausjutun toistuvan, vai mikä se nyt olikaan. HP-podissa sanoi, ettei kukaan oikein tiennyt mistä se tulee, niin voi olla, että nyt pelkää sen tulevan mistä vain, ja sillä pelaa arastellen.
Juu, selvästi ottaa varovaisesti ja sen takia JYP myös peluuttaa Natea kohtuullisesti, että pääsee rauhassa peliin sisään, niin kuin loukilta palanneiden pelaajien kanssa aika usein tehdään. Paluun jälkeen Naten peliajat ovat olleet 21.40, 18.30, 21.17, 21.53, 20.35 ja eilen 25.08 min. Sitten kun pääsee sisään peliin ja huimausta ei enää tarvitse jännittää, niin sitten annetaan peliaikaakin enemmän.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897 & Pimeä Aitio
Paluun jälkeen Naten peliajat ovat olleet 21.40, 18.30, 21.17, 21.53, 20.35 ja eilen 25.08 min. Sitten kun pääsee sisään peliin ja huimausta ei enää tarvitse jännittää, niin sitten annetaan peliaikaakin enemmän.
En kyllä lähtökohtaisesti haluaisi, että edes saa paljoa enemmän kuin 20min peliaikaa jo se on hyökkääjälle hyvä määrä ja jos mennään lähemmäs 25min tai peräti 30min se vaikuttaa myös muihin pelaajiin heidän pelin sisäänpääsemiseen sen lisäksi, että itse kohteella kuormitus on sen verran suurta että voi pidemmällä välillä näkyä tasonputoamisena.

Mielestäni paluun jälkeen on ollut lähtökohtaisesti varsin hyvät minuuttimäärät.
 
Timeout

Taisi olla hieman sarkastinen viesti.
 
Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei ole muuten tämä myyttinen ykkössentterikään tuonut tänään(kään) peliin oikein mitään. No en tiedä voiko ekan 30min perusteella posin puolelle nostaa yhtäkään pelaajaa, ei sillä. Parhaiten tossa joukkueessa suorittanee huoltajat. Kai tuossa seurassa on vaan jotain mätää niin syvällä, että ihan sama ketä siellä kentällä viipottaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös