Äkkiä tulee mieleen viime syksyn Edmonton, kun voittivat 2 peliä ensimmäisestä 12 pelistä. Sen jälkeen 33 pelistä 6 tappiota ja koko tammikuu meni ilman tappioita.Täytyy sanoa, että en ihan hetkeen muista, mikä joukkue olisi näin pahoin alisuorittanut odotuksiin nähden. Pelejä en ole nähnyt, katsonut vain tulokset.
Tuohan oli sivu Rangersin pelikirjasta ajalta ennen palkkakattoa (ja ehkä vähän aikaa sen jälkeen?), että hankitaan UFA-markkinoilta isoimmat kalat, ja sitten homma ei kuitenkaan pelittänyt kunnolla kauden alkaessa.En halua mennä asioiden edelle, koska toivon Predatorsille menestystä. Joka tapauksessa, kesän UFA-signausten ja tämmöisen kauden aloituksen myötä alkavat vahvistua muistikuvat Columbus Blue Jacketsin kaudesta 2011-12.
Kesällä hankkivat treidillä prime Jeff Carterin sekä UFA-signauksin James Wisniewskin, Radek Martinekin ja Vaclav Prospalin. No, ei noista hankinnoista oikein muut kuin Carter vastaa tasoltaan Predatorsin männäkesän signauksia mutta ihan ok nimiä kuitenkin ja nippu oli valmiiksi potentiaalinen, odotukset olivat heidän mittapuullaan korkealla. Ensimmäinen voitto tuli runkosarjan yhdeksännessä pelissä ja ensimmäiseen 15 peliinkin voittoja kertyi vain kaksi, mikä olikin tuolloin huonoin startti liigan historiassa noin kahteen vuosikymmeneen. Voitte vain arvata, saiko päävalmentaja Scott Arniel pitää työpaikkansa koko kautta ja Jeff Carterinkin aikakausi jäi Sinitakeissa varsin lyhyeksi, kun hänet kaupattiin Losiin kannujahtiin, mikä päättyikin menestyksekkäästi.
Toivon totisesti, että Smashvillessä ei vastaavaa tapahtuisi.
No varmasti vastaavia esimerkkejä löytyisi useampikin, kun tarpeeksi kaukaa hakee. Tuo mainitsemani Sinitakkien kausi on vain samaistuttavampi, koska on lähemmäs saman aikakauden joukkue ja erityisesti palkkakattoaikakauden joukkue. Rangersin taustoilla ei myöskään ole niin haitannut, jos menee mönkään, se on vain menetettyä rahaa, jota heillä tulee myös sisään päin kiitettävästi. Jackets ja Preds ovat pienemmän markkinan joukkueita ja fyrkkaa on ehkä rajatummin käytössä kuin Manhanttanilla, joten tämmöinen hukkaan heitetty mahdollisuus saattaa kirpaista siten enemmän.Tuohan oli sivu Rangersin pelikirjasta ajalta ennen palkkakattoa (ja ehkä vähän aikaa sen jälkeen?), että hankitaan UFA-markkinoilta isoimmat kalat, ja sitten homma ei kuitenkaan pelittänyt kunnolla kauden alkaessa.
Ei Predatorsille välttämättä käy samalla tavalla, mutta onhan sekin yksi vaihtoehto. Mutta voihan se olla, että alkuun joukkueen pitää hitsautua yhteen, minkä jälkeen homma lähtee rokkaamaan. Tai jotain siltä väliltä.
Detroit toi viime kaudeksi sisään Alex DeBrincatin, JT Compherin, Shayne Gostisbeheren, James Reimerin, Alex Lyonin, Justin Hollin, Jeff Petryn, Daniel Sprongin, Klim Kostinin ja Christian Fischerin. Siinä on kaksi top-6 hyökkääjää, kaksi maalivahtia, puolet pakistosta kauden alussa ja syvyyshyökkääjiä. Kausi alkoi silti ihan hyvin, niin ellei tuolla Nashvillessa Stamkos ja Marchessault ole pistäneet koko mestaa sekaisin egoillaan niin vähän nihkeä selitys mielestäni nuo isot muutokset.Nashville toi kesällä sisään neljä uutta pelaajaa eli tuo kolmikko Stamkos, Marchessault ja Skjei. Lisäksi kakkosmaalivahdiksi Wedgewood. Tuo kuulostaa minun korvaan kuitenkin pieneltä muokkaukselta vaikkakin sisään tulevat kolme ovatkin ison profiilin nimiä.
Kaipa tuon voi vielä laittaa uuden kauden käynnistymisvaikeuksien piikkiin, mutta jos 10-15 pelin jälkeen tappioita on edelleen selvästi voittoja enemmän, niin pitää alkaa huolestua.
Ensiksi ylireagoitiin vahvistuksien nostavan Nashvillen mestarisuosiksi ja nyt sitten ylireagoidaan huonoa tuuria.
En ole aessi, mutta Nashvillen alkukauden maaliodottama on +0.63. Vastustajien viisi maalia tyhjiin vielä heikentää tuota odottamaa. Samaan aikaan maaliero on 13 pakkasella. Fenwick- ja Corsi-lukemissa joukkue on koko sarjan kolmantena.Mutta, mistä huonosta tuurista puhut?
Näiden molempien soppareista löytyy NMC:tä joten myyminen kesken kauden kyllä liki mahdotonta, ellei siltoja pistetään palamaan kunnolla.Vaikka minulta ei kysytä, niin Nashvillen managerina laittaisin joukkueen vanhan rungon myyntiin. Käytännössä siis Forsbergin ja Josin.
Joukkue kyntää tällä hetkellä sen verran syvällä ja oikeastaan ei ole enää sen edellisen rungon hyytymisen jälkeen ollut mikään contender. Jos ja kun suunta halutaan muuttaa niin pitäisi tehdä selkeä muutos. Josi on eliittipelaaja ja Forsbergkin laadukas, mutta kumpikaan ei ole mikään sateentekijä. Ja toisaalta molempien ympärille on yritetty jo monta kertaa kasata kilpailukykyistä ryhmää, mutta ei se vaan lähde.
Myisin nimenomaan nuo ukot. Kesän hankinnat ja O'Reilly saisivat jäädä opastamaan nuoria. Pari vastuupaikkaa, kun vapauttaisi kokoonpanosta, niin nuoret saisivat näyttää. Samalla saisivat sisään lupauksia. Oikeastaan Fabbron ja Tomasinon siirrot tapahtuivat juuri väärään aikaan.
Näiden molempien soppareista löytyy NMC:tä joten myyminen kesken kauden kyllä liki mahdotonta, ellei siltoja pistetään palamaan kunnolla.
Niin, en epäile itsekään etteikö miehet olisi valmiita siirtymään jos pomo (Trotz) tulisi asiasta kysymään. Mutta ne jengit joiden kanssa olisi helppoa treidi rakentaa (heitetään nyt vaikka San Jose, Anaheim tai Columbus), joilta tilaa löytyy tuskin olisi niitä jengejä jotka Josi tai Forsberg ilmoittaisi joukkueiksi johon he suostuisivat siirtymään.Kyllä hyville pelaajille on aina markkinaa. Ja kyllä ne hyvät pelaajat ovat valmiita keskustelemaan siirrosta muualle pykälistään huolimatta. Ajatus pitää tietysti osata myydä pelaajille.
Ymmärrän, että isolla sopimuksella pelaavien riippakivien kauppaaminen on vaikeaa (ja niin pitääkin), mutta esimerkiksi mainittujen Josin ja Forsbergin kohdalla ei tätä ongelmaa ole. Pelillisesti molemmat mahtuisivat varmasti sarjan jokaiseen joukkueeseen.
Varmaan molemmat olisi valmiita siirtymään vaikka Floridaan, Tampaan tai Vegasin (kevyen verotuksen "lämpösiä" alueita) mutta eipä noilla olisi yhdelläkään tilaa treidille ilman että laitetaan omat palikat uusiksi ensin.
Aika lähellä alkaa jo olemaan, että Nashvillen kausi voidaan julistaa menetetyksi. Aivan jäätävä voittoputki pitää tulla ASAP tai muuten juna karkaa jo tavoittamattomiin.
Sattuu pahasti ja varmaan pahemmin sattuu sitten kun Nashville tulee Tampaan vierasreissulle.
Mielenkiinnolla odotan miten Stammer pelaa ens kaudella, vois odottaa ettei pisteet edes hirveästi tuosta laske ja ylivoima Predsillä tulee olemaan ens kaudella hyvä.
Stamkosista ennustin että tehot ei tulisi tippumaan mutta nyt on aika selkeä pudotus tullut, ylivoimalla tehoja on vielä jotenkin tullut mutta 5vs5 on tullut vaivaiset 3 pistettä. Ylivoima Predsillä on 20 paras tällä hetkellä. Kun katsoo viime vuosien tehoja 5vs5, 2021-2022 teki vielä 70 pistettä, 2022-2023 49 pistettä ja 2023-2024 42 pistettä. Yleisesti koko uraa katsoen noin puolet hänen tehopisteistä on tullut ylivoimalla.