Young Love
Noh, tämä lienee oikea topicci ensirakkaudesta kertomiseen.
Olin kansakoulun kolmannella luokalla (nykyiselle pullamössösukupolvelle tiedoksi, että se tarkoittaa samaa kuin peruskoulun ala-asteen vempulalataamon kolmas luokka).
Samaisella luokalla oli muuan minun ikäiseni tyttö nimeltä Roosa (nimi muutettu), jumalaisen kaunis vaaleahiuksinen amatsoonin alku. Siinä mielessä amatsooni, että Roosa oli minua öbaut puoli metriä pitempi ja n. 20 kiloa painavampikin - joskus nuo samanikäisten lasten kokoerot tuossa ikävaiheessa saattavat olla hyvinkin huomattavia. Minä olin hyvin heiveröinen ruipelo ja kun jouduin joka aamu taivaltamaan kävellen (talvella hiihtäen) viidentoista kilometrin matkan kotoa kouluun eväinä ainaostaan kolme kuivattua sillinpäätä, puoli litraa härskiä maitoa (talvella jäätynyttä maitoa) ja joskus satunnaisesti makupalana ketunleipiä, niin olin melko kypsää poikaa aina kouluun saapuessani. Tämä Roosa sen sijaan oli koulun talkkarin tytär, joten hänen koulumatkansa ei rasittavuudessaan ihan vetänyt vertoja meikäläisen vastaavalle reissulle - Roosa kun astui kotiovestaan kynnyksen yli, niin hän oli koulun käytävällä.
Sattui sitten eräänä talvisena pakkasaamuna, että tulin taas kouluun hiihtäen turpa huurteessa ja myöhästyin ekalta tunnilta, koska en siinä koulun pihalla malttanut olla lipaisematta kielelläni tuulikaappiin johtavan oven teräksistä vetokahvaa. Jäin siihen jäätyneeseen hantaakiin kielestäni kiinni ja siinä kärvistelin, kunnes Roosan talkkari-isä tuli valuttelemaan kielelleni lämmintä vettä. Tämä talkkari oli sen verran höveli mies, että kun näki meikäläisen surkean naaman tuon kielenvapautusopereissönin jälkeen, niin hänpä antoi minulle taskustaan pienen purukumityynyn pureskeltavaksi - kai hän ajatteli että se lohduttaisi minua.
Tungin purkan suuhuni ja menin luokkaan sisälle.
Tämä Roosa istui pulpetissa siinä ihan minun edessäni ja ihailin hänen pitkiä vaaleita, selkää myöten laineilevia lettejään. Kummassakin letissä oli söpö punainen rusetti.
Aikani purkkaa jauhettuani siitä kumimössöstä meni maku. Niinpä fiksuna kaverina otin sen suustani, enkä keksinyt sille muuta uudelleensijoituspaikkaa, kuin Roosan letti.
Tämä toimenpide ei välittömästi aiheuttanut mitään vastakaikua Roosan puolelta, mutta sitten välitunnilla tämä iso amatsooni heitteli minua pitkin koulun pihaa kuin märkää rättiä - tarttui nenänsieraimista ja viskaisi minut mahaliukuun jäisellä pihalla kuin curlingkiven, kunnes sorapinta pysäytti liikkeen - se tuntui varsin ikävältä leuassa. Samantein Roosa oli isosta koostaan huolimatta kärppänä vierelläni, nosti minut oikealla kädellään takkini kauluksesta pidellen pystyyn ja vetäisi vasemmalla kamalan koukun suoraan leukaperiini. Sissus saakeli että sillä oli piukea vasen koukku! Se oli rakkautta ensi silmäyksellä.
Tosin tuo suhteemme ei kovin pitkälle kevääseen kestänyt - naamatauluni iho kärsi kovasti aina meidän lempiväisten kohdatessa välitunnilla - muutaman kerran meinasin jopa tukehtua lumeen Roosan istuessa selkäni päällä.
Myöhemmin olen näitä naiseniskemistapoja hieman hionut. Vaihtelevalla menestyksellä. Roosa ei kuitenkaan unohdu koskaan. Vieläkin on arpi leuassa.