Muun urheilun varjo-MM ja jalkapallon MM-kisat 1994 – vaihtoehto Qatarille

  • 8 914
  • 100

Buster

Jäsen
Kyllä tässä on vielä vähän haikeat tunnelmat Ayrton Sennan jäljiltä, vähän vaikea tavoittaa kisafiilistä. Vielä kun pelataan Ameriikassa, jossa jalkapallo tarkoittaa ihan toisenlaista lajia. Näinköhän paikalliset löytävät stadioneille ja välittävät edes pitää ääntä. Melkoiset muovikisat, joiden varjolla pakotettiin jenkkeihin ammattilaissarja joka ei kiinnosta ketään, ja millä tuskin on mitään tulevaisuutta. No saa nyt nähdä. Vähän pliisut ennakkofiilikset vielä senkin puolesta, kun Englanti ja Ranska pupelsivat itsensä ulos kisoista ja hallitseva Euroopan mestarikaan ei yltänyt mukaan. No koitetaan nyt nauttia vielä, kun Ranskaan '98 tullaan laajentamaan osanottajamaita 24 -> 32, mikä tulee laskemaan niiden kisojen urheilullista tasoa ja karsintojen mielenkiintoa sekä panosta. Fifalla ei ole kuin rahat mielessä. Kyllä ennen oli paremmin.

MM-voittajan osalta on sellainen tunne, että Diego Maradona johdattaa Argentiinan vielä kerran mestaruuteen. Selkeästi miehen nälästä kertoo kuinka hän on tiputtanut painoaankin roppakaupalla tässä kisojen alla. Voisin vaikka melkein muutamasta Finlandia Goldista lyödä vetoa argojen puolesta.

Kannattaa pitää silmällä nuorta seitsemäntoistavuotiasta hyökkääjälupaus Ronaldoa (lempinimi Ronaldinho = Pikku-Ronaldo) Brasilialta. Siinä on vikkelä ja vakaapolvinen maaliahne hyökkääjä hyvällä tukkamuotimaulla. Saattaa tosin jäädä kisat vielä puhtaaksi kokemusmatkaksi, kun edellä on Romariot ja Bebetot, mutta kyllä tuo poika vielä MM-tasolla maalitilinsä tulee avaamaan.

Kuitenkin kisojen nuorista pelaajista ennustan valoisinta tulevaisuutta Argentiinan parikymppiselle Ariel Ortegalle. Hän tulee pelaamaan Ronaldoakin kovemman kansainvälisen uran ja dominoimaan Euroopan kärkijoukkuessa vähintäänkin vuosikymmenen verran. Siinä on se seuraava Maradona Argentiinalle. Ei kahta sanaa ja saa ottaa talteen.

Kisaeväiksi suunnittelin hakevani ainakin ensialkuun noita uusia Hot Rodeja ja Spider-Man limukkaa. Pitää vaan muistaa sitten lauantaina hakea jo sunnuntainkin eväät, kun kaupat eivät ole silloin tietenkään auki. Saa liikkua autollakin nyt hyvällä omalla tunnolla kun on uusi ajoneuvoveron tarra tuulilasiin liimattuna, varmasti lähtee vanha irti sitten vuoden päästä hyvin ja ei jätä mitään liimajälkiä siihen lasiin. On tämä vaan modernia aikaa.

Tänä viikonloppuna tuli muuten ensi-iltaan Mies ja alaston ase 33 1/3. Edelleen loistavaa dekkarien parodiointia ja on oikein erikseen sanottava, että kyllä se O.J. Simpsonkin vaan on hauska mies. Mitähän se mahtaa tehdä seuraavaksi.
 

KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä tässä on vielä vähän haikeat tunnelmat Ayrton Sennan jäljiltä, vähän vaikea tavoittaa kisafiilistä. Vielä kun pelataan Ameriikassa, jossa jalkapallo tarkoittaa ihan toisenlaista lajia. Näinköhän paikalliset löytävät stadioneille ja välittävät edes pitää ääntä. Melkoiset muovikisat, joiden varjolla pakotettiin jenkkeihin ammattilaissarja joka ei kiinnosta ketään, ja millä tuskin on mitään tulevaisuutta. No saa nyt nähdä. Vähän pliisut ennakkofiilikset vielä senkin puolesta, kun Englanti ja Ranska pupelsivat itsensä ulos kisoista ja hallitseva Euroopan mestarikaan ei yltänyt mukaan. No koitetaan nyt nauttia vielä, kun Ranskaan '98 tullaan laajentamaan osanottajamaita 24 -> 32, mikä tulee laskemaan niiden kisojen urheilullista tasoa ja karsintojen mielenkiintoa sekä panosta. Fifalla ei ole kuin rahat mielessä. Kyllä ennen oli paremmin.
Sen lisäksi, että osallistujamaita kasvatetaan, iso ongelma on, että kisoja myönnetään näille tusinamaille. Ranska ei ole selviytynyt omin avuin MM-kisoihin sitten vuoden 1986, ja tuskin tulee ihmeitä esittämään kotikisoissaankaan. Uskon kuitenkin, että FIFA ottaa opikseen. 2002 kisailtaneen Meksikossa, Etelä-Korea tai Japani olisi naurettava isäntä. Enkä usko, että jatkossa enää valitaan isäntämaita, joilta puuttuu vahvat jalkapalloperinteet.
 
Kyllähän tässä kisoja odotellessa sellainen tietty haikeus nousee. Kunpa edes kerran minun elinaikana meidän maajoukkue pääsisi arvokisoihin. Edes EM-kisoihin. Hitto sentään, Tanska teki kaksi vuotta sitten ihmeen, miksei mekin voitaisi? Okei eihän meillä ollut karsinnoissa mitään palaa taaskaan, mutta kunhan saataisiin nuorimmista ikäluokista Litmasen ja Paatelaisen tueksi kv-tason pelaajia, niin kai meillä jotain mahiksia olisi? Ja Lindholmin tilalle joku parempi koutsi. Edes joskus tulevina vuosikymmeninä. Vaikkapa….öö…2020-luvulla?
 

Jeffrey

Jäsen
On tämä vaan modernia aikaa.

Tämä modernismi tuo kyllä näihin kisoihin ihan uuden vivahteen. Hetken jo ehdin olla huolissani kisoista kun nämä osuvat kesälomien päälle ja silloin ollaan yleensä mökillä. Faijan kanssa roudattiin sellaiset ihme levyt katolle ja perkeleen painavia akkuja joilla saadaan auringonvalosta muutettua sähköä meidän sähköverkosta irti olevalle mökille. Faija löysi vielä jostain ihme kaupasta sellaisen matkatelkkarin, joka kulkee todella kätevästi muiden mökkitarpeiden mukana mökille. Eihän tuolla matkatelkkarilla niin iso ruutu ole kun kotoisalla kuvaputkella, mutta on tuo antenniteknologia vaan kehittynyt kun tuolla korvessakin melkein koko ottelu näkyy ruudulta vähän antenneja uudelleen osoittamalla.

Toivotaan nyt, että aurinko paistaa ja akuissa riittää virta. Ymmärtääkseni tuon matkatelkkarin saa kuitenkin tarvittaessa yhdistettyä jopa auton akkuun ja sitä taas ladattua kauppareissun yhteydessä.

Ei kyllä olisi vielä Italian kisoissa käynyt mielessäkään, että korpimökillä voisi telkkaria katsella.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Kyllähän tämä vuosi on ollut tähänkin asti aika hieno itselleni fanina ja urheilun seuraajana. Ensimmäisenä täytyy tietysti nostaa esiin Jokerien mestaruus keväällä todella vaihtelevan kauden jälkeen. Syksyllä ei Suhosen kanssa tullut mitään, Aravirta valmentajaksi joulukuun alussa ja lopulta mestaruus kovien finaalien jälkeen Tepsiä vastaan, vaikka Tepsillä oli lähes kaikkien aikojen joukkue ja oli ylivoimainen ennakkosuosikki. Ei todellakaan helppo, mutta lopulta hieno kausi Jokereilla.

Leijonilla oli suorastaan helppoa ja hienoja peliesitykset sekä olympialaisissa että MM-kisoissa - molemmista olisi voitu ansaita mestaruus, muttei kummastakaan. Mitalit kuitenkin, vaikka tuntuihan MM-finaalin häviö rankkareilla tosi kovalta. Toivottavasti kesän MM-futiksessa ei mestaruutta ratkota pilkuilta, vaikka sitä tiettyä dramatiikkaa onkin.

Toisessa suosikkilajissani pesäpallossa on siirrytty tänä vuonna uuteen jaksosysteemiin. Ainakin itselleni vaikuttaa hyvältä, mutta vanhat jäärät jaksaa kyllä varmaan koko loppuelämänsä vanhaa yhdeksän vuoroparin peliä. Mutta koska tämä on futisketju, en yhtään enempää kyllästytä pesäpallo jutuilla.

Ketäs muuten USA:n MM-futiksessa on Ylen selostajina? Se Nastolan mies Mertaranta taitaa olla yksi? En oikein tiedä mitä tästä miehestä, en usko että kovin montaa vuotta selostaa, kun taitaa varsinaiselta koulutukseltaan olla luokanopettaja. Uskaltaisin melkein lyödä vetoa 500 markasta, ettei kukaan vaikkapa 2020-luvulla muista koko Mertarantaa...emmekä saa lukea sanomalehtien mielipidesivuilla kiukkuisten lukijoiden lähettämiä kirjeitä tai jos joku oikein edistyksellinen on, faxeja, joissa kyseenalaistetaan Mertarannan ammattitaito.

MM-kisojen aikana jos joku ei selostaja miellytä täytynee soittaa Ylen ohjelmapäivystykseen. Numero on 90 jotakin, no täytyy katsoa Helsingin puhelinluettelosta...
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Ollut kohtuullisen synkkä vuosi, kun Ruotsi voitti Lillehammerin jääkiekon kultaa ja Ace of Base soi saakeli Radiomafian Härdellissä koko ajan. Onneksi sentään MM-kisoissa tuli historiallinen hopea, vaikkakin jonkun ruotsalaisen valmentamana.
No tuskin silti Ruotsi pääsee alkulohkosta jatkoon, ei hyökkäyksen Kennet Andersson, Tomas Brolin tai Martin Dahlin riitä sitten millään. Turnauksen kultaisen kengän voittaa luultavasti Maradona, epäilisin kahdeksaa maalia kokonaisuudessaan.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker

Jeffrey

Jäsen
Torille!


Mahtavaa! Selasin uutisen läpi ja ihmettelin mikä nyt on homman pointti, mutta sitten tajusin ihan Indiana Jonesina koodirivin ctrl+f+jat.

Kisakuume nousee! Kohta mennään!
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Säästetään muilta vaiva eli suora lainaus tuosta hs.fi uutisesta:

"MONI penkkiurheilija jättää MM-jalkapallon seuraamisen tänä vuonna väliin. Jääkiekkosivusto Jatkoaika.comin keskustelupalstalla lääkitään kisakuumetta seuraamalla vuoden 1994 MM-kisoja Qatarin kisojen aikatauluun sovitettuna."
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Löytyykö otteluiden kokoonpanoja jostain ilman, että spoilaantuu tuloksista?
Hyvä pointti hei. Mä vähän veikkaan että en pidä taukoa palstalta kisojen ajan vaikka näin sanoin, vaan pyöritän tätä. Eli yritän muistaa pistää kokoonpanot päivittäin ja matsit ”oikeaan” aikaan sijoitella.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Hyvä pointti hei. Mä vähän veikkaan että en pidä taukoa palstalta kisojen ajan vaikka näin sanoin, vaan pyöritän tätä. Eli yritän muistaa pistää kokoonpanot päivittäin ja matsit ”oikeaan” aikaan sijoitella.
Hesarin päätoimittajahan muuten erosi heti kun tämä homma tuli julki.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Torille!


Jos M15 Torinossa pisti terveiset foorumille (muistaakseni) niin nyt otettiin takaisin korkojen kera.

Monijakoinen urheilu/kiekkovuosi. Ässien hieno runkosarjan 2. sija räsähti siruina ilmaan kun ratkaiseva 5. puolivälieräottelu Tapparaa vastaan päättyi pullosateeseen. Mm-kisoista komea finaalipaikka, mutta kitkerä maku finaalista (vitun Robitaille).

Helmikuussa Leijonat murjoi ensimmäisiä olympialaisia Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjän lipun alla pelannutta joukkuetta historiallisella tavalla, pelasi kenties turnauksen parasta kiekkoa mutta joutui tyytymään pronssimitaliin. En jotenkin usko, että tän Curren johdolla voitetaan ikinä mitään. Pelaajista uskon tyylikkään puolustajan Marko Kiprusoffin lyövän läpi NHL:ssä, Saku Koivu taasen on niihin peleihin liian pieni ja löysä paska. Parempi vaan jäädä surffailemaan näihin isoihin kaukaloihin.

Olympiafinaali oli pelillisesti laadukas, mutta synkän varjon heitti ottelun ratkaissut rangaistuslaukauskilpailu, jossa Ruotsin Pelle Forsberg halveerasi peliä, turnausta, koko lajia epäkunnioittavalla toiminnalla harhautuksessaan. En usko, että tuollaista toimintaa katsotaan hyvällä Pohjois-Amerikan päässä, siellä on kuitenkin selkeät arvot ja Koodi. Parempi vaan tuonkin mammanpojkkarna-nössön jäädä sveamamman huomaan lipittämään lämmintä kaakaota ja mussuttamaan pullaa, siellä ison veden takana tulee äkkiä nekku kipeäks.

Kukkumiseksi on mennyt tämä kesäloman alku muutenkin, Stanley Cup-finaaleja valvottu kesäaamun kirkastuessa (Let's go Rangers!), josko sitä sitten jatketaan samaan malliin seuraava kuukausikin. Englannin poissaollessa täytyy kannattaa Hollantia. Vahva luotto Ajaxin runkoon, Koemaniin ja Bergkampiin. Ruotsi nyt ei toivottavasti pärjää vittujakaan.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Huikeat kisat alkamassa. Voisi sanoa jopa historialliset. Nämä kisat nostavat jalkapallon vihdoin suosituimmaksi lajiksi myös Pohjois-Amerikassa!

Itsehän luonnollisesti uskon ja toivon upeaa jalkapalloa pelaavan taitavan Saksan joukkueen uusivan mestaruutensa. Sehän olisi eka kerta sitten Brasilian mestaruuksien 1958 ja 1962.

Lisäksi toivon Diego Maradonan uralle mahdollisimman noloa loppua.
 

KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Henkilökohtaisesti odotan innolla uuden tulokkaan Saudi-Arabian näkemistä. Näissä Lähi-idän maissa on kovaa jalkapalloinnostusta, ja jos vain rupeat panostamaan vähän lajiin, voivat olla muut pian ihmeissään. Näkisin suotavana, jos vaikka öljymiljonäärit rupeaisivat sijoittamaan rahojaan eurooppalaiseen seurajalkapalloiluun.

Jotkut valittavat ihmisoikeuksista yms., mutta kyllä rautaesiripun romahduksen jälkeen on selvästi huomattavissa länsimaisen liberaalidemokratian voitto. On vain ajan kysymys, että nämäkin maat vapautuvat vanhoillisuuden kahleista. Saudit ovat kuitenkin Yhdysvaltain tärkeä liittolainen, ja monet lähtivätkin sieltä mm. Afganistaniin taistelemaan kommunismia vastaan. Nämä varmasti palatessaan tuovat amerikkalaiset opit kotimaahansa. Kohta juodaan olutta persianlahden rannoillakin. Ja miksipä ei? Olisi aika hienoa nähdä jonkun öljyvaltion järjestämät MM-kisat. Olisi varmaan aika upeaa menoa ilmastoiduilla stadioneilla.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Keräsikö porukka miten paljon niitä futispelikortteja edellisissä kisoissa? Itsellä täysi pakka, sai siinä purkkaa jauhaakkin.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Brasilialla on kuulemma joku nuori pelaaja mukana. Ronaldinho tai semmonen. Kuulemma 17-vuotias ja hyvin lupaava. En nyt tahtoisi olla negatiivinen, mutta tuskin Zicon ja kumppanien saavutuksiin yltää. Brasseillahan näitä "lupauksia" on vaikka millä mitalla mutta ei ole Carecan voittanut maalintekijää.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Mikä voisi olla kisojen yllättäjä? Kolumbiasta on puhuttu paljon. Menivät isäntien kanssa samaan alkulohkoon, ja ykkössija voi olla realismia.

Suomi-näkökulmasta on toki kiva nähdä, miten karsintalohkosta kisoihin menneet Ruotsi ja Bulgaria pärjäävät. Ei sovi aliarvioida sitä, että Ranska jäi siinä lohkossa kisojen ulkopuolelle.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Brasilian numero 10 Rai on muuten Sokrateen veli. Hänestä veikkaan kisojen parasta pelaajaa. Italiaan en usko.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Italiasta on paljon puhuttu tietysti Roberto Baggion kautta mutta kyllä mä nostaisin esiin Serie An maalikuninkaan Giuseppe Signorin. Kaksi kautta Laziossa paras maalintekijä ja omasta mielestä Baggiota parempi. Tietty Geppe on ollut Sacchin hampaissa ja peluutettu maajoukkueessa jopa keskikentän laidalla, mutta uskoisin näissä kisoissa jättävän diiva-Baggion varjoonsa ja lyövän lopullisesti läpi isosti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös