Mainos

Muu urheilu - liveseuranta

  • 1 987 519
  • 21 209
Tila
Viestiketju on suljettu.

massimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils, FC United of Manchester
Halsey sai viisi viikkoa olla viheltämättä kun antoi punaisen, jota ei olisi pitänyt tulla. Riley saa samalla logiikalla pitkän tauon viheltämisestä. Gerrard sai keltaisen, mutta kaksi keltaista olisi pitänyt tulla jo ennen sitä.

Lampard on myös ollut yleensä koskematon korttien suhteen, mutta todella yllättävää kun sai punaisen.

No niin Liverpool kiittää kun Riley hoitaa homman.

edit: Ei juma miten noi tuomarit on sokeita!!! Potku selkään... Ei mitään. Kunnon perseilyä Rileyltä...Viisi viikkoa ei taida riittää huilia tuomaroinnista.
 
Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
On tuomarit ollut niin kujalla, kun vain voi olla. Torres 2-0.

Ei voi kyllä kehua. Meni kyllä niin törkeä rike lopussa ohi ettei mitään rajaa. Napit edellä selkään ja aivan tahallaan. Ei voi ihan kaikkea kyllä ymmärtää. Torres teki aika arvokkaat kaapit.
 
TML

Jäsen
Nonniin. Pool vei homma loppuen lopuksi selkeästi 2-0 ja voi sanoa että myös ansaitusti.
Tosin osaksi tuohon "ansaittuun" vaikuttaa se että Lampardin heppoisen ulosajon takia Pool loi noin paljon paikkoja. Oli Pool kuitenkin jo tasamiehisenäkin parempi kuin Chealsea.

Bosingwa näytti sitten osaamistaan lopussa ja tuli aivan Materazzi mieleen tuosta potkusta. Pitkä pelikielto tuosta törkeydestä.

edit. Poolille tervetuloa mestaruus taisteluun, Chealsea tais saada pienehköt pakit tästä taistelusta.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuomareiden apua Pool tulee tarvitsemaan jatkossakin, mikäli mielii ManU:n kannassa pysyä. Tuskin tulee silti pysymään.

Toki Bosingwa olisi ansainnut punaisen, mutta vahinko oli jo tehty aikaisemmin.
 
Mata #13

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, JHT, TW
Nyt nähtiin Cardsin hyökkäyksen vaarallisuus! Heti kun Warnerille annetaan vähänkin liikaa aikaa niin tuloksena on TD. Kyllä tästä vielä hyvä peli saadaan, nyt vaan Cardsin puolustuksen pitäisi alkaa toimimaan.
 
Lazze

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tappara, Warkis, Leijonat & suomalaiset.

Alku näytti pahalta, mutta Arizona saa nyt mahdollisuuden nousta johtoon. Tasaista peliä odoteltiin ja nyt varsinkin kun Breaston sai juostua pallon noinkin syvälle niin johtoasema on lähellä.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Pidetäänkö tuota Fitzgeraldia nyt niin kovin ettei ole mahdollisuuksia syöttää hänelle? Kun edellisessä pelissähän Cardinals pelasi lähes pelkästään hänen kauttaan, menestyksellisesti vieläpä.
 
Lazze

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tappara, Warkis, Leijonat & suomalaiset.
Huikea loppu toiselle neljännekselle! Harrison veti koko kentän läpi 100 jaardia. Loistavaa taustatukea sai juoksulleen kavereilta. Toivottavasti Arizona ei murru tämän takia.
 
Kempula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Liverpool, Leijonat, Team Jatkis
Ymmärsinkö oikein selostuksesta, että kyseessä oli Superbowlin historian pisin "vastahyökkäys", vai mikä se oikea termi nyt onkaan? Joka tapauksessa olihan mahtava jouksu.
 
Fordél

Jäsen
Cardinalseilta melkoinen cardinaalimunaus. Hieno juoksu ja hienosti kaverille tehtiin kuja juosta TD:iin. Viihdyttävä peli vaikkakin oletan, että asiantuntijoiden ja valmentajien mielestä ei kovin "laadukasta"?

Edith Piaf: Kuinka kauan tauko kestää?
 
Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Pidetäänkö tuota Fitzgeraldia nyt niin kovin ettei ole mahdollisuuksia syöttää hänelle? Kun edellisessä pelissähän Cardinals pelasi lähes pelkästään hänen kauttaan, menestyksellisesti vieläpä.
Pidetään, Steelersillä on koko ajan safety siellä puolella missä Fitzgerald pelaa. Eli jos pääsee siitä ekasta miehestä ohi, niin siellä on aina toinen mies vartioimassa.

Harrison, vittu mikä fiilis tosta tuli! C´mon Steelers!
 
Lazze

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tappara, Warkis, Leijonat & suomalaiset.
Ensimmäisellä puoliskolla Steelers oli hieman varmempi ja ansaitsi johtonsa. Harrisonin touchdown oli jo niin mahtava suoritus ja osoitus siitä miksi näitä pelejä kannattaa katsoa. Epäilen vahvasti, että Arizona nousisi tästä vielä voittotaistoon mukaan, mutta sitä toivotaan. Mikä sen hienompaa kuin huikea loppuminuuttien voittotaistelu?
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Voiko tuosta pidempää juoksua käytännössä edes ollakaan millään tavalla, kun ukko lähti omalta "maaliviivalta" ja teki TD:n... Aika suoritus, ja aika suoritus kieltämättä Arizonaltakin kämmiä tollanen nim. Myyrän kuvailema tilanne. Ne hitaat puolustajat olivat aika huvittavia juoksemassa.

Myös se avautui tässä, että lähes kaikkihan on varmaan joskus harjoitellut jenkkifudiksen heittelyä esim. kaverin kanssa, niin sitä taitoahan ei tarvi käytännössä kuin yksi per joukkue.
 
Kyllä tilastoihin voidaan merkitä esim 109 jaardin palautus, jos se palautus lähtee ihan sieltä oman maalialueen takarajalta.

Joo, se on aika outoa, että lajissa on kavereita jotka eivät ikinä koske palloon. Hyökkäyksen linjamiehet eivät sääntöjen mukaan saa edes koskea palloon. Mutta se on vaan lajin idea. Toiset blokkaa, toiset kuljettaa palloa.
 
Hufsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Penguins
Taisi lavalle tulleessaan tyrmätä avustajan kitarallaan jos oikein näin sivusilmällä.

Tarkoitatko nyt siis sitä tilannetta jossa roudari hieman horjahti ottaessaan kitaraa heitosta syliin?
 
Lazze

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tappara, Warkis, Leijonat & suomalaiset.
Kauhean epävarmoja nuo Arizonan yritykset. Heitot saadaan omille, mutta heti on jaloissa puolustus. Vaikuttaa mielikuvituksettomalta kokonaisuudessan tuo Arizonan hyökkäyspeli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös