Mustaschin uusin levykäinen pyörähdellyt soittimessa ja erittäin menevän rosoista rockia ovat länsinaapurin rokkikukot tehneet. Vokalisti Gyllenhammarin maskuliininen viskin polttama ääni on jälleen tutussa elementissään ja muutenkin kitaroiden, basson ja rummun yhteissoundi on karuudessaan toimiva. Levy on sopivan mittainen, koska tämänkaltaiselle jytälle on melko selkeät kattorajat sille milloin kuuntelija alkaa miettimään oikeasti, että nyt soitetaan avausraitaa kuudennen kerran läpi.
Edeltäjä Sounds Like Hell, Looks Like Heaven oli jo erittäin tasapainoinen pläjäys tätä junttaa ja mielestäni tämä on jatkumoa Mustaschin selkeästi valitsemalleen tyylisuunnalle. Bändi on rokkijyräksi edelleen nuori ja varmasti isommat maineteot voivat olla edessäpäin musiikillisesti. Edelleen näen näissä ukoissa miehistönvaihdoista huolimatta potentiaali, Gyllenhammar on pensseleineen bändin sielu, joka on myös soolopuolella innostunut levyttämään. Pitääpä tarinoida lähemmin levystä enemmän kun saa kuunteluita alle. Hienoa, että näillekin alansa osaaville rock`n roll-sarjalaisille on täällä oma ketjunsa, joka tosin on viettänyt tovin hiljaiseloa!