Mainos

Musavisa 21 - osa 1

  • 2 164
  • 23

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nyt olisi taas pitkästä aikaa uuden Musavisan aika.

Säännöt on samat kuin aina ennenkin. Kisa kattaa kymmenen osaa, joiden pisteet ynnätään yhteen. Vastaukset spoiler-tageilla tahi ilman tähän ketjuun ennen määräaikaa. Lunttaus, googlailu ja kaikenlainen muu vilunkipeli on kiellettyä ja havaittaessa rangaistavaa. Kysykää, jos epäselvää.

Tämänkertaisen kisan teemana on koulupäivä. Monet ovat harmitelleet, kun kyselen aina jotain iisakin ajan muinaishistoriaa, joten startataan kisa tällä kertaa aamunavauksella, eli ajankohtaisilla aiheilla.


Tässä ensimmäiset kysymykset:


1. Eagles-jäsenenä parhaiten tunnettu Glenn Frey siirtyi ajasta ikuisuuteen tammikuussa. Minkä ikäinen hän oli kuollessaan: 63, 67, 71 vai 74 vuotta? (1p.)

2. Kuka oli Hannah Montana? (1p.)

3. Elämä on erään tuoreen levyn avauskappaleen mukaan katiska. Minkä artistin tai yhtyeen levystä on kyse? (2p.)

4. KUVATEHTÄVÄ: mikä yhdistää kaikkia (liitteessä olevan kuvan 1) yhtyeitä/artisteja? (2p.)

5. Kenen uusimmalla levyllä vierailevat mm. Sanni, Kasmir, Vesa-Matti Loiri ja Tommy Lindgren? (2p.)

6. Mikä oli äskettäin kuolleen Zarkus Poussan oikea nimi? (2p.)

7. Kuka poptähti esitti vastaanottovirkailijaa suositussa komediasarjassa How I Met Your Mother? (3p.)

8. Hän on myynyt maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa albumia lähes 30-vuotisen uransa aikana. Levynsä on myynyt kultaa myös Suomessa, mutta tekee ekan keikkansa maassamme vasta tänä keväänä. Kenestä on kyse? (3p.)

9. KUVATEHTÄVÄ: kuka todellinen henkilö on Pirkka-Pekka Petelius roolihahmo (liitteen kuva 2)? (4p.)

10. Missä maassa suomalaisräppäri Noah Kin on syntynyt? (4p.)

11. Julkaisi syksyllä triplalevyn. Sen jälkeen viranomaiset ovat estäneet keikat niin Puolassa kuin Dubaissakin. Mikä suomalaisyhtye? (5p.)

12. KUVATEHTÄVÄ: mitä kuvassa (liitteen kuva 3) on? (5p.)

13. Yhdistelytehtävä. Yhdistä parhaillaan listoilla oleva yhtye/artisti oikeaan (ajankohtaiseen) väitteeseen: (0,5p. / oikea)

Alan Walker
Antti Tuisku
Dream Theater
Johanna Kurkela
JVG
Megadeth
Paula Vesala
Rihanna
Sanni
Tippa-T
Zayn

- Aiheutti kohua, kun kappaleen nimessä on ruma sana
- Biisin nimi on sama kuin suosittu elokuvatrilogia
- Debyyttisinkku on alkoholijuoma
- Entinen One Directionin jäsen
- Julkaisi 15. studiolevynsä
- Kierrättää Irwiniä
- Levyn nimi olisi miehen nimi, jos siinä olisi yksi T-kirjain enemmän
- Meni naimisiin loppuvuodesta
- Nikke Ankara biisillä mukana
- Norjasta
- Yli kaksituntinen tupla-albumi


Vastausaika umpeutuu tiistaina 23.2. klo 21.00 (tai viimeistään, kun postaan oikeat vastaukset tähän ketjuun)
 

Liitteet

  • kuvatehtava1.jpg
    kuvatehtava1.jpg
    131 KB · kertaa luettu: 471

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Kiitos Everton!

1. Eagles-jäsenenä parhaiten tunnettu Glenn Frey siirtyi ajasta ikuisuuteen tammikuussa. Minkä ikäinen hän oli kuollessaan:
>67 vuotta?

2. Kuka oli Hannah Montana? (1p.)
>Miley Cyruksen tv-sarjahahmo (joku high school-sarja)

3. Elämä on erään tuoreen levyn avauskappaleen mukaan katiska. Minkä artistin tai yhtyeen levystä on kyse? (2p.)
>Miljoonasade

4. KUVATEHTÄVÄ: mikä yhdistää kaikkia (liitteessä olevan kuvan 1) yhtyeitä/artisteja? (2p.)
>Kotikaupunki (Liverpool)

5. Kenen uusimmalla levyllä vierailevat mm. Sanni, Kasmir, Vesa-Matti Loiri ja Tommy Lindgren? (2p.)
>Elastinen

6. Mikä oli äskettäin kuolleen Zarkus Poussan oikea nimi? (2p.)
>Markus Poussa

7. Kuka poptähti esitti vastaanottovirkailijaa suositussa komediasarjassa How I Met Your Mother? (3p.)
>Brittney Spears

8. Hän on myynyt maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa albumia lähes 30-vuotisen uransa aikana. Levynsä on myynyt kultaa myös Suomessa, mutta tekee ekan keikkansa maassamme vasta tänä keväänä. Kenestä on kyse? (3p.)
>Queen

9. KUVATEHTÄVÄ: kuka todellinen henkilö on Pirkka-Pekka Petelius roolihahmo (liitteen kuva 2)? (4p.)
>Toivo "Topi" Kärki

10. Missä maassa suomalaisräppäri Noah Kin on syntynyt? (4p.)
>Nigeriassa

11. Julkaisi syksyllä triplalevyn. Sen jälkeen viranomaiset ovat estäneet keikat niin Puolassa kuin Dubaissakin. Mikä suomalaisyhtye? (5p.)
>HIM

12. KUVATEHTÄVÄ: mitä kuvassa (liitteen kuva 3) on? (5p.)
>Miehen nänni

13. Yhdistelytehtävä. Yhdistä parhaillaan listoilla oleva yhtye/artisti oikeaan (ajankohtaiseen) väitteeseen: (0,5p. / oikea)

Alan Walker - Entinen One Directionin jäsen
Antti Tuisku - Nikke Ankara biisillä mukana
Dream Theater - Norjasta
Johanna Kurkela - Levyn nimi olisi miehen nimi, jos siinä olisi yksi T-kirjain enemmän
JVG - Meni naimisiin loppuvuodesta
Megadeth - Julkaisi 15. studiolevynsä
Paula Vesala - Kierrättää Irwiniä
Rihanna - Yli kaksituntinen tupla-albumi
Sanni - Aiheutti kohua, kun kappaleen nimessä on ruma sana
Tippa-T - Debyyttisinkku on alkoholijuoma
Zayn - Biisin nimi on sama kuin suosittu elokuvatrilogia
 

CuChulainn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, FC Honka, Flyers, DFB-Elf
Viikon virallinen rivi
1. 74
2. Miley Cyrus
3. …Kuulostaa tutulta
4. Provinssi, sekoitin between the buried and me:in kerran bmth:n, hävetti. Buriedin keikkaa odotellessa.
5. JVG
6. Markus Poussa
7. Katy Perry, Jennifer Lopez tai Brittney Spears, Spears taisi olla
8. Öh
9. Ei voi tietää
10. Kamerunissa
11. Swallow the Sun
12. Man nipple
13.

Zayn - Entinen One Directionin jäsen

Dream Theater- Yli kaksituntinen tupla-albumi

Megadeth- Julkaisi 15. studiolevynsä

Antti Tuisku- Nikke Ankara biisillä mukana

Alan Walker- Norjasta

Sanni- Aiheutti kohua, kun kappaleen nimessä on ruma sana

Johanna Kurkela- Meni naimisiin loppuvuodesta

Tippa-T- Debyyttisinkku on alkoholijuoma

Rihanna- Biisin nimi on sama kuin suosittu elokuvatrilogia

Paula Vesala- Levyn nimi olisi miehen nimi, jos siinä olisi yksi T-kirjain enemmän

JVG- Kierrättää Irwiniä
 

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
1. Eagles-jäsenenä parhaiten tunnettu Glenn Frey siirtyi ajasta ikuisuuteen tammikuussa. Minkä ikäinen hän oli kuollessaan: 63, 67, 71 vai 74 vuotta? (1p.)
Heitetään hatusta että 71.

2. Kuka oli Hannah Montana? (1p.)
Miley Cyruksen esittämä hahmo samannimisessä(?) varhaisteineille suunnatussa sarjassa.

3. Elämä on erään tuoreen levyn avauskappaleen mukaan katiska. Minkä artistin tai yhtyeen levystä on kyse? (2p.)
-
4. KUVATEHTÄVÄ: mikä yhdistää kaikkia (liitteessä olevan kuvan 1) yhtyeitä/artisteja? (2p.)
Levy-yhtiö.

5. Kenen uusimmalla levyllä vierailevat mm. Sanni, Kasmir, Vesa-Matti Loiri ja Tommy Lindgren? (2p.)
Robinin levyllä on vissiin ainakin Sanni joten sanotaan se.

6. Mikä oli äskettäin kuolleen Zarkus Poussan oikea nimi? (2p.)
-

7. Kuka poptähti esitti vastaanottovirkailijaa suositussa komediasarjassa How I Met Your Mother? (3p.)
Enrique Iglesias.

8. Hän on myynyt maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa albumia lähes 30-vuotisen uransa aikana. Levynsä on myynyt kultaa myös Suomessa, mutta tekee ekan keikkansa maassamme vasta tänä keväänä. Kenestä on kyse? (3p.)
-

9. KUVATEHTÄVÄ: kuka todellinen henkilö on Pirkka-Pekka Petelius roolihahmo (liitteen kuva 2)? (4p.)
-

10. Missä maassa suomalaisräppäri Noah Kin on syntynyt? (4p.)
Nigeriassa

11. Julkaisi syksyllä triplalevyn. Sen jälkeen viranomaiset ovat estäneet keikat niin Puolassa kuin Dubaissakin. Mikä suomalaisyhtye? (5p.)
-

12. KUVATEHTÄVÄ: mitä kuvassa (liitteen kuva 3) on? (5p.)
Joku kyhmy siinä näyttäisi olevan.

13. Yhdistelytehtävä. Yhdistä parhaillaan listoilla oleva yhtye/artisti oikeaan (ajankohtaiseen) väitteeseen: (0,5p. / oikea)

Alan Walker - Entinen One Directionin jäsen
Antti Tuisku - Nikke Ankara biisillä mukana
Dream Theater - Yli kaksituntinen tupla-albumi
Johanna Kurkela - Meni naimisiin loppuvuodesta
JVG - Biisin nimi on sama kuin suosittu elokuvatrilogia
Megadeth - Julkaisi 15. studiolevynsä
Paula Vesala - Debyyttisinkku on alkoholijuoma
Rihanna - Levyn nimi olisi miehen nimi, jos siinä olisi yksi T-kirjain enemmän
Sanni - Aiheutti kohua, kun kappaleen nimessä on ruma sana
Tippa-T - Kierrättää Irwiniä
Zayn - Norjasta
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
1. Eagles-jäsenenä parhaiten tunnettu Glenn Frey siirtyi ajasta ikuisuuteen tammikuussa. Mi67nkä ikäinen hän oli kuollessaan: 63, 67, 71 vai 74 vuotta? (1p.)

67


2. Kuka oli Hannah Montana? (1p.)

Miley Cyrus

3. Elämä on erään tuoreen levyn avauskappaleen mukaan katiska. Minkä artistin tai yhtyeen levystä on kyse? (2p.)

Viikate

4. KUVATEHTÄVÄ: mikä yhdistää kaikkia (liitteessä olevan kuvan 1) yhtyeitä/artisteja? (2p.)

-

5. Kenen uusimmalla levyllä vierailevat mm. Sanni, Kasmir, Vesa-Matti Loiri ja Tommy Lindgren? (2p.)

Robin

6. Mikä oli äskettäin kuolleen Zarkus Poussan oikea nimi? (2p.)

Markus Poussa

7. Kuka poptähti esitti vastaanottovirkailijaa suositussa komediasarjassa How I Met Your Mother? (3p.)

Britney Spears

8. Hän on myynyt maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa albumia lähes 30-vuotisen uransa aikana. Levynsä on myynyt kultaa myös Suomessa, mutta tekee ekan keikkansa maassamme vasta tänä keväänä. Kenestä on kyse? (3p.)

-

9. KUVATEHTÄVÄ: kuka todellinen henkilö on Pirkka-Pekka Petelius roolihahmo (liitteen kuva 2)? (4p.)

Risto Dufva?

10. Missä maassa suomalaisräppäri Noah Kin on syntynyt? (4p.)

Kenia?

11. Julkaisi syksyllä triplalevyn. Sen jälkeen viranomaiset ovat estäneet keikat niin Puolassa kuin Dubaissakin. Mikä suomalaisyhtye? (5p.)

Sunrise Avenue?

12. KUVATEHTÄVÄ: mitä kuvassa (liitteen kuva 3) on? (5p.)

Lemmyn luomi?

13. Yhdistelytehtävä. Yhdistä parhaillaan listoilla oleva yhtye/artisti oikeaan (ajankohtaiseen) väitteeseen: (0,5p. / oikea)

Alan Walker - Norjasta
Antti Tuisku - Nikke Ankara biisillä mukana
Dream Theater - Julkaisi 15. studiolevynsä
Johanna Kurkela - Meni naimisiin loppuvuodesta
JVG - Biisin nimi on sama kuin suosittu elokuvatrilogia
Megadeth - Yli kaksituntinen tupla-albumi
Paula Vesala - Debyyttisinkku on alkoholijuoma
Rihanna - Levyn nimi olisi miehen nimi, jos siinä olisi yksi T-kirjain enemmän
Sanni - Aiheutti kohua, kun kappaleen nimessä on ruma sana
Tippa-T - Kierrättää Irwiniä
Zayn - Entinen One Directionin jäsen
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1. Eagles-jäsenenä parhaiten tunnettu Glenn Frey siirtyi ajasta ikuisuuteen tammikuussa. Minkä ikäinen hän oli kuollessaan: 63, 67, 71 vai 74 vuotta? (1p.) - 67
2. Kuka oli Hannah Montana? (1p.) - Miley Cyrus

3. Elämä on erään tuoreen levyn avauskappaleen mukaan katiska. Minkä artistin tai yhtyeen levystä on kyse? (2p.) - Eilen en olisi vielä tiennyt, mutta kävin tänään ostamassa ko. lätyn. Viikate.

4. KUVATEHTÄVÄ: mikä yhdistää kaikkia (liitteessä olevan kuvan 1) yhtyeitä/artisteja? (2p.) - Ensi kesän Provinssi

5. Kenen uusimmalla levyllä vierailevat mm. Sanni, Kasmir, Vesa-Matti Loiri ja Tommy Lindgren? (2p.) - Cheek

6. Mikä oli äskettäin kuolleen Zarkus Poussan oikea nimi? (2p.) - Markus Poussa

7. Kuka poptähti esitti vastaanottovirkailijaa suositussa komediasarjassa How I Met Your Mother? (3p.) - Britney Spears

8. Hän on myynyt maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa albumia lähes 30-vuotisen uransa aikana. Levynsä on myynyt kultaa myös Suomessa, mutta tekee ekan keikkansa maassamme vasta tänä keväänä. Kenestä on kyse? (3p.) - PJ Harvey (ennemmin kesällä, eikä ole kai noin kauaa vielä esiintynyt, mutten keksi muuta ensikertalaista tähän hätään.)

9. KUVATEHTÄVÄ: kuka todellinen henkilö on Pirkka-Pekka Petelius roolihahmo (liitteen kuva 2)? (4p.) - Andy Warhol

10. Missä maassa suomalaisräppäri Noah Kin on syntynyt? (4p.) - Suomessa

11. Julkaisi syksyllä triplalevyn. Sen jälkeen viranomaiset ovat estäneet keikat niin Puolassa kuin Dubaissakin. Mikä suomalaisyhtye? (5p.) - Impaled Nazarene

12. KUVATEHTÄVÄ: mitä kuvassa (liitteen kuva 3) on? (5p.) - Nänniltä se kovasti näyttää, mutta jos musiikkiin liittyy. Sanotaan Olavi Uusivirran nänni, kun se on ainakin nakuillut uuden levynsä kannessa.

13. Yhdistelytehtävä. Yhdistä parhaillaan listoilla oleva yhtye/artisti oikeaan (ajankohtaiseen) väitteeseen: (0,5p. / oikea)

Alan Walker- Entinen One Directionin jäsen
Antti Tuisku- Kierrättää Irwiniä
Dream Theater- Yli kaksituntinen tupla-albumi
Johanna Kurkela- Meni naimisiin loppuvuodesta
JVG- Biisin nimi on sama kuin suosittu elokuvatrilogia
Megadeth- Julkaisi 15. studiolevynsä
Paula Vesala- Debyyttisinkku on alkoholijuoma
Rihanna- Levyn nimi olisi miehen nimi, jos siinä olisi yksi T-kirjain enemmän
Sanni- Aiheutti kohua, kun kappaleen nimessä on ruma sana
Tippa-T- Nikke Ankara biisillä mukana
Zayn- Norjasta
 

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
1. 67
2. Miley Cyrus
3. -
4. -
5. -
6. Markus Poussa
7. Britney Spears
8. Mariah Carey
9.Toivo Kärki
10. -
11. -
12. -
13.
Alan Walker- Norjasta
Antti Tuisku- Nikke Ankara biisillä mukana [jäi viimeiseksi yhdessä Dream Theaterin kanssa, joten tämä vaikuttaa todennäköisemmältä...]
Dream Theater- Yli kaksituntinen tupla-albumi
Johanna Kurkela- Meni naimisiin loppuvuodesta
JVG- Biisin nimi on sama kuin suosittu elokuvatrilogia
Megadeth- Julkaisi 15. studiolevynsä
Paula Vesala- Debyyttisinkku on alkoholijuoma
Rihanna- Levyn nimi olisi miehen nimi, jos siinä olisi yksi T-kirjain enemmän
Sanni- Aiheutti kohua, kun kappaleen nimessä on ruma sana
Tippa-T- Kierrättää Irwiniä
Zayn- Entinen One Directionin jäsen
 

Bronco

Jäsen
1. Eagles-jäsenenä parhaiten tunnettu Glenn Frey siirtyi ajasta ikuisuuteen tammikuussa. Minkä ikäinen hän oli kuollessaan: 63, 67, 71 vai 74 vuotta? (1p.)
63

2. Kuka oli Hannah Montana? (1p.)

Miley Cyruksen esittämä hahmo, josta on sittemmin tehty mm. rap-biisejä (esittäjänä esimerkiksi Migos).

3. Elämä on erään tuoreen levyn avauskappaleen mukaan katiska. Minkä artistin tai yhtyeen levystä on kyse? (2p.)
Kotiteollisuus

4. KUVATEHTÄVÄ: mikä yhdistää kaikkia (liitteessä olevan kuvan 1) yhtyeitä/artisteja? (2p.)
Pohjantähti

5. Kenen uusimmalla levyllä vierailevat mm. Sanni, Kasmir, Vesa-Matti Loiri ja Tommy Lindgren? (2p.)
Robinin

6. Mikä oli äskettäin kuolleen Zarkus Poussan oikea nimi? (2p.)
Markus Poussa

7. Kuka poptähti esitti vastaanottovirkailijaa suositussa komediasarjassa How I Met Your Mother? (3p.)
Taylor Swift

8. Hän on myynyt maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa albumia lähes 30-vuotisen uransa aikana. Levynsä on myynyt kultaa myös Suomessa, mutta tekee ekan keikkansa maassamme vasta tänä keväänä. Kenestä on kyse? (3p.)
Janet Jackson

9. KUVATEHTÄVÄ: kuka todellinen henkilö on Pirkka-Pekka Petelius roolihahmo (liitteen kuva 2)? (4p.)
Atte Blom

10. Missä maassa suomalaisräppäri Noah Kin on syntynyt? (4p.)
Norjassa, vanhemmilla nigerialaistausta

11. Julkaisi syksyllä triplalevyn. Sen jälkeen viranomaiset ovat estäneet keikat niin Puolassa kuin Dubaissakin. Mikä suomalaisyhtye? (5p.)
Children of Bodom

12. KUVATEHTÄVÄ: mitä kuvassa (liitteen kuva 3) on? (5p.)

Nänni

13. Yhdistelytehtävä. Yhdistä parhaillaan listoilla oleva yhtye/artisti oikeaan (ajankohtaiseen) väitteeseen: (0,5p. / oikea)

Alan Walker - Norjasta
Antti Tuisku - Nikke Ankara biisillä mukana
Dream Theater - Yli kaksituntinen tupla-albumi
Johanna Kurkela - Meni naimisiin loppuvuodesta
JVG - Biisin nimi on sama kuin suosittu elokuvatrilogia
Megadeth - Julkaisi 15. studiolevynsä
Paula Vesala - Debyyttisinkku on alkoholijuoma
Rihanna - Levyn nimi olisi miehen nimi, jos siinä olisi yksi T-kirjain enemmän
Sanni - Aiheutti kohua, kun kappaleen nimessä on ruma sana
Tippa-T - Kierrättää Irwiniä
Zayn - Entinen One Directionin jäsen
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1. Eagles-jäsenenä parhaiten tunnettu Glenn Frey siirtyi ajasta ikuisuuteen tammikuussa. Minkä ikäinen hän oli kuollessaan: 63, 67, 71 vai 74 vuotta? (1p.) 71

2. Kuka oli Hannah Montana? (1p.) Miley Cyruksen roolihahmo televisiossa/elokuvissa

3. Elämä on erään tuoreen levyn avauskappaleen mukaan katiska. Minkä artistin tai yhtyeen levystä on kyse? (2p.) Viikate

4. KUVATEHTÄVÄ: mikä yhdistää kaikkia (liitteessä olevan kuvan 1) yhtyeitä/artisteja? (2p.) esiintyvät Provinssirockissa 2016

5. Kenen uusimmalla levyllä vierailevat mm. Sanni, Kasmir, Vesa-Matti Loiri ja Tommy Lindgren? (2p.) Robinin

6. Mikä oli äskettäin kuolleen Zarkus Poussan oikea nimi? (2p.) Markus Poussa

7. Kuka poptähti esitti vastaanottovirkailijaa suositussa komediasarjassa How I Met Your Mother? (3p.) Britney Spears

8. Hän on myynyt maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa albumia lähes 30-vuotisen uransa aikana. Levynsä on myynyt kultaa myös Suomessa, mutta tekee ekan keikkansa maassamme vasta tänä keväänä. Kenestä on kyse? (3p.) Janet Jackson

9. KUVATEHTÄVÄ: kuka todellinen henkilö on Pirkka-Pekka Petelius roolihahmo (liitteen kuva 2)? (4p.) Otto Donner

10. Missä maassa suomalaisräppäri Noah Kin on syntynyt? (4p.) Filippineillä

11. Julkaisi syksyllä triplalevyn. Sen jälkeen viranomaiset ovat estäneet keikat niin Puolassa kuin Dubaissakin. Mikä suomalaisyhtye? (5p.) Swallow the Sun

12. KUVATEHTÄVÄ: mitä kuvassa (liitteen kuva 3) on? (5p.) -

13. Yhdistelytehtävä. Yhdistä parhaillaan listoilla oleva yhtye/artisti oikeaan (ajankohtaiseen) väitteeseen: (0,5p. / oikea)

Alan Walker - Entinen One Directionin jäsen
Antti Tuisku - Biisin nimi on sama kuin suosittu elokuvatrilogia
Dream Theater - Yli kaksituntinen tupla-albumi
Johanna Kurkela - Meni naimisiin loppuvuodesta
JVG - Nikke Ankara biisillä mukana
Megadeth - Julkaisi 15. studiolevynsä
Paula Vesala - Debyyttisinkku on alkoholijuoma
Rihanna - Levyn nimi olisi miehen nimi, jos siinä olisi yksi T-kirjain enemmän
Sanni - Aiheutti kohua, kun kappaleen nimessä on ruma sana
Tippa-T - Kierrättää Irwiniä
Zayn - Norjasta
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Vaikken taas juuri mitään tiedäkään, niin arvailen ne, mitä tiedä en.

1. 74

2. Miley Cyrusin (vai miten se nimi kirjoitetaan) esittämä fiktiivinen teinitähti-laulaja.

3. Hector

4. Ei hajuakaan.

5. En tiedä.

6. Markus Poussa.

7. Arvaan Kylie Minogue.

8. Mariah Carey.

9. Jean Sibelius.

10. Tunisia.

11. Sunrise Avenue.

12. Nänni. Nipple.

13. Alan Walker - Julkaisi 15. studiolevynsä
Antti Tuisku - Levyn nimi olisi miehen nimi, jos siinä olisi yksi T-kirjain enemmän
Dream Theater - Norjasta
Johanna Kurkela - Meni naimisiin loppuvuodesta
JVG - Nikke Ankara biisillä mukana
Megadeth - Yli kaksituntinen tupla-albumi
Paula Vesala - Debyyttisinkku on alkoholijuoma (Tequila)
Rihanna - Biisin nimi on sama kuin suosittu elokuvatrilogia
Sanni - Aiheutti kohua, kun kappaleen nimessä on ruma sana (vittu)
Tippa-T - Kierrättää Irwiniä
Zayn - Entinen One Directionin jäsen
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Pelkkää arvaamista

1. Eagles-jäsenenä parhaiten tunnettu Glenn Frey siirtyi ajasta ikuisuuteen tammikuussa. Minkä ikäinen hän oli kuollessaan: 63, 67, 71 vai 74 vuotta? (1p.)

71

2. Kuka oli Hannah Montana? (1p.)

-

3. Elämä on erään tuoreen levyn avauskappaleen mukaan katiska. Minkä artistin tai yhtyeen levystä on kyse? (2p.)

Zen Cafe

4. KUVATEHTÄVÄ: mikä yhdistää kaikkia (liitteessä olevan kuvan 1) yhtyeitä/artisteja? (2p.)

Saksalaisuus

5. Kenen uusimmalla levyllä vierailevat mm. Sanni, Kasmir, Vesa-Matti Loiri ja Tommy Lindgren? (2p.)

Elastinen

6. Mikä oli äskettäin kuolleen Zarkus Poussan oikea nimi? (2p.)

-

7. Kuka poptähti esitti vastaanottovirkailijaa suositussa komediasarjassa How I Met Your Mother? (3p.)

Madonna

8. Hän on myynyt maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa albumia lähes 30-vuotisen uransa aikana. Levynsä on myynyt kultaa myös Suomessa, mutta tekee ekan keikkansa maassamme vasta tänä keväänä. Kenestä on kyse? (3p.)

Robbie Williams

9. KUVATEHTÄVÄ: kuka todellinen henkilö on Pirkka-Pekka Petelius roolihahmo (liitteen kuva 2)? (4p.)

Chopin

10. Missä maassa suomalaisräppäri Noah Kin on syntynyt? (4p.)

Senegal

11. Julkaisi syksyllä triplalevyn. Sen jälkeen viranomaiset ovat estäneet keikat niin Puolassa kuin Dubaissakin. Mikä suomalaisyhtye? (5p.)

HIM

12. KUVATEHTÄVÄ: mitä kuvassa (liitteen kuva 3) on? (5p.)

Lemmy Kilmisterin naamasta löytyvä syylä/patti

13. Yhdistelytehtävä. Yhdistä parhaillaan listoilla oleva yhtye/artisti oikeaan (ajankohtaiseen) väitteeseen: (0,5p. / oikea)

Alan Walker - Biisin nimi on sama kuin suosittu elokuvatrilogia
Antti Tuisku - Levyn nimi olisi miehen nimi, jos siinä olisi yksi T-kirjain enemmän
Dream Theater - Yli kaksituntinen tupla-albumi
Johanna Kurkela - Meni naimisiin loppuvuodesta
JVG - Debyyttisinkku on alkoholijuoma
Megadeth - Julkaisi 15. studiolevynsä
Paula Vesala - Aiheutti kohua, kun kappaleen nimessä on ruma sana
Rihanna - Entinen One Directionin jäsen
Sanni - Nikke Ankara biisillä mukana
Tippa-T - Kierrättää Irwiniä
Zayn - Norjasta
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kokeillaanpas siipiä pitkästä aikaa tämän musavisan parissa:

1. Eagles-jäsenenä parhaiten tunnettu Glenn Frey siirtyi ajasta ikuisuuteen tammikuussa. Minkä ikäinen hän oli kuollessaan: 63, 67, 71 vai 74 vuotta? (1p.) 71

2. Kuka oli Hannah Montana? (1p.) Miley Cyrus

3. Elämä on erään tuoreen levyn avauskappaleen mukaan katiska. Minkä artistin tai yhtyeen levystä on kyse? (2p.) Ismo Alanko

4. KUVATEHTÄVÄ: mikä yhdistää kaikkia (liitteessä olevan kuvan 1) yhtyeitä/artisteja? (2p.) Tulevan kesän esiintyjiä Provinssirockissa?

5. Kenen uusimmalla levyllä vierailevat mm. Sanni, Kasmir, Vesa-Matti Loiri ja Tommy Lindgren? (2p.) Elastinen?

6. Mikä oli äskettäin kuolleen Zarkus Poussan oikea nimi? (2p.) Markus Poussa

7. Kuka poptähti esitti vastaanottovirkailijaa suositussa komediasarjassa How I Met Your Mother? (3p.) Britney Spears

8. Hän on myynyt maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa albumia lähes 30-vuotisen uransa aikana. Levynsä on myynyt kultaa myös Suomessa, mutta tekee ekan keikkansa maassamme vasta tänä keväänä. Kenestä on kyse? (3p.) Beyoncé?

9. KUVATEHTÄVÄ: kuka todellinen henkilö on Pirkka-Pekka Petelius roolihahmo (liitteen kuva 2)? (4p.) Toivo Kärki

10. Missä maassa suomalaisräppäri Noah Kin on syntynyt? (4p.) Kenia?

11. Julkaisi syksyllä triplalevyn. Sen jälkeen viranomaiset ovat estäneet keikat niin Puolassa kuin Dubaissakin. Mikä suomalaisyhtye? (5p.) Swallow the Sun

12. KUVATEHTÄVÄ: mitä kuvassa (liitteen kuva 3) on? (5p.) Herra Ylpön kalju

13. Yhdistelytehtävä. Yhdistä parhaillaan listoilla oleva yhtye/artisti oikeaan (ajankohtaiseen) väitteeseen: (0,5p. / oikea)

Alan Walker - Entinen One Directionin jäsen
Antti Tuisku - Levyn nimi olisi miehen nimi, jos siinä olisi yksi T-kirjain enemmän
Dream Theater - Yli kaksituntinen tupla-albumi
Johanna Kurkela - Meni naimisiin loppuvuodesta
JVG - Nikke Ankara biisillä mukana
Megadeth - Julkaisi 15. studiolevynsä
Paula Vesala - Debyyttisinkku on alkoholijuoma
Rihanna - Biisin nimi on sama kuin suosittu elokuvatrilogia
Sanni - Aiheutti kohua, kun kappaleen nimessä on ruma sana
Tippa-T - Kierrättää Irwiniä
Zayn - Norjasta
 

Molkke

Jäsen
1. Eagles-jäsenenä parhaiten tunnettu Glenn Frey siirtyi ajasta ikuisuuteen tammikuussa. Minkä ikäinen hän oli kuollessaan: 63, 67, 71 vai 74 vuotta? (1p.)
Arvailuksi menee, sanotaan 71-vuotias
2. Kuka oli Hannah Montana? (1p.)
Miley Cyrus, sukunimi sinnepäin, esitti häntä suositussa lapsille ja nuorille suunnatussa tv-ohjelmassa. Eli hahmo televisiosarjasta.
3. Elämä on erään tuoreen levyn avauskappaleen mukaan katiska. Minkä artistin tai yhtyeen levystä on kyse? (2p.)
Keneltäköhän olisi levy tullut, varmaan joku räppäri. Sanotaan vaikka Antti Tuisku. En usko tähän itsekään :D
4. KUVATEHTÄVÄ: mikä yhdistää kaikkia (liitteessä olevan kuvan 1) yhtyeitä/artisteja? (2p.)
Sosiaalista mediaa voisin veikata juuri tulleen abiuutisen vuoksi. Heitetään että ovat todella suosittuja somessa, jos pitää tarkentaa niin sanotaan vaikka Snapchatissa.
5. Kenen uusimmalla levyllä vierailevat mm. Sanni, Kasmir, Vesa-Matti Loiri ja Tommy Lindgren? (2p.)
Luulisi, että tämmöisenkin tietäisi. Varmaan joku räppäri tämäkin, kun niillä näitä vierailijoita on. Cheek tietysti olisi hyvä arvaus aina, mutta heitetään vaikka JVG.
6. Mikä oli äskettäin kuolleen Zarkus Poussan oikea nimi? (2p.)
Markus Poussa? En tiedä
7. Kuka poptähti esitti vastaanottovirkailijaa suositussa komediasarjassa How I Met Your Mother? (3p.)
Yksi suosikkisarjoistani. Ensin mietin Kapteenin aulaa, mutta muistin sitten tämän henkilön. Kyseessä siis Britney Spears!
8. Hän on myynyt maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa albumia lähes 30-vuotisen uransa aikana. Levynsä on myynyt kultaa myös Suomessa, mutta tekee ekan keikkansa maassamme vasta tänä keväänä. Kenestä on kyse? (3p.)
Justin Timberlake tulee mieleen. Heitetään hänet.
9. KUVATEHTÄVÄ: kuka todellinen henkilö on Pirkka-Pekka Petelius roolihahmo (liitteen kuva 2)? (4p.)
Björn Wahlroos :D En tiedä
10. Missä maassa suomalaisräppäri Noah Kin on syntynyt? (4p.)
Etelä-Koreassa?
11. Julkaisi syksyllä triplalevyn. Sen jälkeen viranomaiset ovat estäneet keikat niin Puolassa kuin Dubaissakin. Mikä suomalaisyhtye? (5p.)
Miltähän kiellettäisiin... Sanotaan Children of bodom
12. KUVATEHTÄVÄ: mitä kuvassa (liitteen kuva 3) on? (5p.)
Finni tai nänni :D Varmaan jostakin musavideosta kuva jossa tullut jonkinmoinen isku.
13. Yhdistelytehtävä. Yhdistä parhaillaan listoilla oleva yhtye/artisti oikeaan (ajankohtaiseen) väitteeseen: (0,5p. / oikea)

Alan Walker - Norjasta
Antti Tuisku - Nikke Ankara biisillä mukana
Dream Theater - Yli kaksituntinen tupla-albumi
Johanna Kurkela - Meni naimisiin loppuvuodesta
JVG - Biisin nimi on sama kuin suosittu elokuvatrilogia
Megadet- Julkaisi 15. studiolevynsä
Paula Vesala - Debyyttisinkku on alkoholijuoma
Rihanna - Levyn nimi olisi miehen nimi, jos siinä olisi yksi T-kirjain enemmän
Sanni - Aiheutti kohua, kun kappaleen nimessä on ruma sana
Tippa-T - Kierrättää Irwiniä
Zayn - Entinen One Directionin jäsen

Aika hyviä. Ensin löin varmat jonka perään päättelemällä tai poissulkemalla. Veikkaan että ihan hyvin meni yhdistely.
 

motamoro

Jäsen
Tässä ensimmäiset kysymykset:


1. Eagles-jäsenenä parhaiten tunnettu Glenn Frey siirtyi ajasta ikuisuuteen tammikuussa. Minkä ikäinen hän oli kuollessaan: 63, 67, 71 vai 74 vuotta? (1p.)
- 67

2. Kuka oli Hannah Montana? (1p.)
- Miley Cyrus

3. Elämä on erään tuoreen levyn avauskappaleen mukaan katiska. Minkä artistin tai yhtyeen levystä on kyse? (2p.)
- Apulanta

4. KUVATEHTÄVÄ: mikä yhdistää kaikkia (liitteessä olevan kuvan 1) yhtyeitä/artisteja? (2p.)
- Saksalaisuus

5. Kenen uusimmalla levyllä vierailevat mm. Sanni, Kasmir, Vesa-Matti Loiri ja Tommy Lindgren? (2p.)
- Elastinen

6. Mikä oli äskettäin kuolleen Zarkus Poussan oikea nimi? (2p.)
- Markus Poussa

7. Kuka poptähti esitti vastaanottovirkailijaa suositussa komediasarjassa How I Met Your Mother? (3p.)
- Britney Spears

8. Hän on myynyt maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa albumia lähes 30-vuotisen uransa aikana. Levynsä on myynyt kultaa myös Suomessa, mutta tekee ekan keikkansa maassamme vasta tänä keväänä. Kenestä on kyse? (3p.)
- Queen

9. KUVATEHTÄVÄ: kuka todellinen henkilö on Pirkka-Pekka Petelius roolihahmo (liitteen kuva 2)? (4p.)
- Sibelius

10. Missä maassa suomalaisräppäri Noah Kin on syntynyt? (4p.)
- Vietnam

11. Julkaisi syksyllä triplalevyn. Sen jälkeen viranomaiset ovat estäneet keikat niin Puolassa kuin Dubaissakin. Mikä suomalaisyhtye? (5p.)
- HIM

12. KUVATEHTÄVÄ: mitä kuvassa (liitteen kuva 3) on? (5p.)
- Paise

13. Yhdistelytehtävä. Yhdistä parhaillaan listoilla oleva yhtye/artisti oikeaan (ajankohtaiseen) väitteeseen: (0,5p. / oikea)

Alan Walker - Norjasta
Antti Tuisku - Nikke Ankara biisillä mukana
Dream Theater - Yli kaksituntinen tupla-albumi
Johanna Kurkela - Meni naimisiin loppuvuodesta
JVG - Biisin nimi on sama kuin suosittu elokuvatrilogia
Megadeth - Julkaisi 15. studiolevynsä
Paula Vesala - Debyyttisinkku on alkoholijuoma
Rihanna - Levyn nimi olisi miehen nimi, jos siinä olisi yksi T-kirjain enemmän
Sanni - Aiheutti kohua, kun kappaleen nimessä on ruma sana
Tippa-T - Kierrättää Irwiniä
Zayn - Entinen One Directionin jäsen






Vastausaika umpeutuu tiistaina 23.2. klo 21.00 (tai viimeistään, kun postaan oikeat vastaukset tähän ketjuun)
 

Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
1. Eagles-jäsenenä parhaiten tunnettu Glenn Frey siirtyi ajasta ikuisuuteen tammikuussa. Minkä ikäinen hän oli kuollessaan: 63, 67, 71 vai 74 vuotta? (1p.) -67

2. Kuka oli Hannah Montana? (1p.) -Se lastensarjahahmo "maili saurus" Miley Cyrus.

3. Elämä on erään tuoreen levyn avauskappaleen mukaan katiska. Minkä artistin tai yhtyeen levystä on kyse? (2p.) -Viikate

4. KUVATEHTÄVÄ: mikä yhdistää kaikkia (liitteessä olevan kuvan 1) yhtyeitä/artisteja? (2p.) -No Provinssissa tänä kesänä jokainen. Muuten jokainen yhtye/artisti noista taitaa laulaa enkelistä? No ainakin Chisulla "Enkelit kieroja kuin rinkelit", Rammsteinillä Engel, Biffyllä Hope for an angel...)

5. Kenen uusimmalla levyllä vierailevat mm. Sanni, Kasmir, Vesa-Matti Loiri ja Tommy Lindgren? (2p.) -No tää on tää joka laulo "parasta just nyt". Mikä perse se nappula on nimeltään. ARGH! HAA! Robin!

6. Mikä oli äskettäin kuolleen Zarkus Poussan oikea nimi? (2p.) -Markus Poussa

7. Kuka poptähti esitti vastaanottovirkailijaa suositussa komediasarjassa How I Met Your Mother? (3p.) -Birtney Spears

8. Hän on myynyt maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa albumia lähes 30-vuotisen uransa aikana. Levynsä on myynyt kultaa myös Suomessa, mutta tekee ekan keikkansa maassamme vasta tänä keväänä. Kenestä on kyse? (3p.) -Eihän tätä voi tietää... Joku naislaulajadiiva.?

9. KUVATEHTÄVÄ: kuka todellinen henkilö on Pirkka-Pekka Petelius roolihahmo (liitteen kuva 2)? (4p.) -Topi Kärkeä ainakin esitti Anna mulle Loveessa... Sanon sen.

10. Missä maassa suomalaisräppäri Noah Kin on syntynyt? (4p.) -Namibia?

11. Julkaisi syksyllä triplalevyn. Sen jälkeen viranomaiset ovat estäneet keikat niin Puolassa kuin Dubaissakin. Mikä suomalaisyhtye? (5p.) -Swallow the sun

12. KUVATEHTÄVÄ: mitä kuvassa (liitteen kuva 3) on? (5p.) -Lemmyn Luomi

13. Yhdistelytehtävä. Yhdistä parhaillaan listoilla oleva yhtye/artisti oikeaan (ajankohtaiseen) väitteeseen: (0,5p. / oikea)

Alan Walker- Norjasta
Antti Tuisku- Nikke Ankara biisillä mukana
Dream Theater- Yli kaksituntinen tupla-albumi
Johanna Kurkela- Meni naimisiin loppuvuodesta
JVG- Biisin nimi on sama kuin suosittu elokuvatrilogia
Megadeth- Julkaisi 15. studiolevynsä
Paula Vesala- Debyyttisinkku on alkoholijuoma
Rihanna- Levyn nimi olisi miehen nimi, jos siinä olisi yksi T-kirjain enemmän
Sanni- Aiheutti kohua, kun kappaleen nimessä on ruma sana
Tippa-T- Kierrättää Irwiniä
Zayn- Entinen One Directionin jäsen


Osa lonkalta, aika hyvin tietoakin...

Kiitos Everton että taas mennään. Nämä on kivoja!
Vastausaika umpeutuu tiistaina 23.2. klo 21.00 (tai viimeistään, kun postaan oikeat vastaukset tähän ketjuun)
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
1. 67
2. Jonkun tv-sarjan tähti ja teini-idoli
3. Viikate
4. Julkaisivat albumin viime syksynä
5. JVG
6. Sakari Poukkula
7. Rihanna
8. -
9. -
10. Kiinassa
11. Swallow the Sun
12. Nänni
13.
Alan Walker - Entinen One Directionin jäsen
Antti Tuisku - Biisin nimi on sama kuin suosittu elokuvatrilogia
Dream Theater - Yli kaksituntinen tupla-albumi
Johanna Kurkela - Meni naimisiin loppuvuodesta
JVG - Nikke Ankara biisillä mukana
Megadeth - Julkaisi 15. studiolevynsä
Paula Vesala - Debyyttisinkku on alkoholijuoma
Rihanna - Levyn nimi olisi miehen nimi, jos siinä olisi yksi T-kirjain enemmän
Sanni - Aiheutti kohua, kun kappaleen nimessä on ruma sana
Tippa-T - Kierrättää Irwiniä
Zayn - Norjasta
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
1. 67

2. Miley Cyrus

3. ---

4. ---

5. ---

6. varmaankin Markus

7. ---

8. ---

9. Toivo Kärki (eikä ole yhtään näköinen)

10. Vietnamissa

11. ---

12. näyttää miehen nänniltä

13. Alan Walker - Norjasta
Antti Tuisku - Nikke Ankara biisillä mukana
Dream Theater - Levyn nimi olisi miehen nimi, jos siinä olisi yksi T-kirjain enemmän
Johanna Kurkela - Meni naimisiin loppuvuodesta
JVG - Biisin nimi on sama kuin suosittu elokuvatrilogia
Megadeth - Julkaisi 15. studiolevynsä
Paula Vesala - Debyyttisinkku on alkoholijuoma
Rihanna - Yli kaksituntinen tupla-albumi
Sanni - Aiheutti kohua, kun kappaleen nimessä on ruma sana
Tippa-T - Kierrättää Irwiniä
Zayn - Entinen One Directionin jäsen
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
1. 67 vuotta
2. Kuvitteellinen poptähtönen, jota esitti sittemmin mediahuorana kunnostautunut Miley Cyrus.
3. J. Karjalainen
4. Ovat aivan helvetin rumia, luultavasti myös ns. poser-artisteja.
5. Katri-Helena
6. Jukka Markus Poussa (näin Hesarista kuolinilmoituksen)
7. Mariah Carey
8. Frank Sinatra
9. Mosambikissa
10. Swallow The Sun
12. Miehen nänni
13.
Alan Walker- Entinen One Directionin jäsen
Antti Tuisku- Levyn nimi olisi miehen nimi, jos siinä olisi yksi T-kirjain enemmän
Dream Theater- Yli kaksituntinen tupla-albumi
Johanna Kurkela- Meni naimisiin loppuvuodesta
JVG- Kierrättää Irwiniä
Megadeth - Julkaisi 15. studiolevynsä
Paula Vesala- Debyyttisinkku on alkoholijuoma
Rihanna- Biisin nimi on sama kuin suosittu elokuvatrilogia
Sanni- Aiheutti kohua, kun kappaleen nimessä on ruma sana
Tippa-T - Nikke Ankara biisillä mukana
Zayn- Norjasta

Eikun reippaasti visaan mukaan, vaikka mitään en tiedä näistä poppareista ja hitti-ihmeistä.
 

Fernando

Jäsen
Suosikkijoukkue
los serranos
1. Eagles-jäsenenä parhaiten tunnettu Glenn Frey siirtyi ajasta ikuisuuteen tammikuussa. Minkä ikäinen hän oli kuollessaan: 63, 67, 71 vai 74 vuotta? (1p.)
71
2. Kuka oli Hannah Montana? (1p.)
Miley Cyruksen disney roolihahmo

3. Elämä on erään tuoreen levyn avauskappaleen mukaan katiska. Minkä artistin tai yhtyeen levystä on kyse? (2p.)
Maj Karma?

4. KUVATEHTÄVÄ: mikä yhdistää kaikkia (liitteessä olevan kuvan 1) yhtyeitä/artisteja? (2p.)
Saksalaisia


5. Kenen uusimmalla levyllä vierailevat mm. Sanni, Kasmir, Vesa-Matti Loiri ja Tommy Lindgren? (2p.)
Robin

6. Mikä oli äskettäin kuolleen Zarkus Poussan oikea nimi? (2p.)
Zarakas Poussakas

7. Kuka poptähti esitti vastaanottovirkailijaa suositussa komediasarjassa How I Met Your Mother? (3p.)
Katy Perry

8. Hän on myynyt maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa albumia lähes 30-vuotisen uransa aikana. Levynsä on myynyt kultaa myös Suomessa, mutta tekee ekan keikkansa maassamme vasta tänä keväänä. Kenestä on kyse? (3p.)
Puff Daddy

9. KUVATEHTÄVÄ: kuka todellinen henkilö on Pirkka-Pekka Petelius roolihahmo (liitteen kuva 2)? (4p.)
Risto Räppääjän isukki

10. Missä maassa suomalaisräppäri Noah Kin on syntynyt? (4p.)
Iso-Britannia

11. Julkaisi syksyllä triplalevyn. Sen jälkeen viranomaiset ovat estäneet keikat niin Puolassa kuin Dubaissakin. Mikä suomalaisyhtye? (5p.)
Insomnium

12. KUVATEHTÄVÄ: mitä kuvassa (liitteen kuva 3) on? (5p.)
luomi

13. Yhdistelytehtävä. Yhdistä parhaillaan listoilla oleva yhtye/artisti oikeaan (ajankohtaiseen) väitteeseen: (0,5p. / oikea)

Alan Walker- Norjasta
Antti Tuisku- Nikke Ankara biisillä mukana
Dream Theater- Yli kaksituntinen tupla-albumi
Johanna Kurkela- Levyn nimi olisi miehen nimi, jos siinä olisi yksi T-kirjain enemmän
JVG- Biisin nimi on sama kuin suosittu elokuvatrilogia
Megadeth- Julkaisi 15. studiolevynsä
Paula Vesala- Debyyttisinkku on alkoholijuoma
Rihanna- Meni naimisiin loppuvuodesta
Sanni- Aiheutti kohua, kun kappaleen nimessä on ruma sana
Tippa-T- Kierrättää Irwiniä
Zayn- Entinen One Directionin jäsen


Vastausaika umpeutuu tiistaina 23.2. klo 21.00 (tai viimeistään, kun postaan oikeat vastaukset tähän ketjuun)[/QUOTE]
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
1. 74
2. Miley Cyruksen esittämä fiktiivinen pop-tähti.
3. Tyhjä
4. Kaikki ovat olleet Saksassa listaykkösiä?
5. Cheek?
6. Tyhjä
7. Britney Spears
8. Tyhjä
9. Tyhjä
10. Gambia
11. Swallow the Sun
12. Peter Steelen perseessä oleva näppylä.
13.
Alan Walker - Norjasta
Antti Tuisku - Levyn nimi olisi miehen nimi, jos siinä olisi yksi T-kirjain enemmän
Dream Theater - Yli kaksituntinen tupla-albumi
Johanna Kurkela - Meni naimisiin loppuvuodesta
JVG - Biisin nimi on sama kuin suosittu elokuvatrilogia
Megadeth - Julkaisi 15. studiolevynsä
Paula Vesala - Debyyttisinkku on alkoholijuoma
Rihanna - Nikke Ankara biisillä mukana
Sanni - Aiheutti kohua, kun kappaleen nimessä on ruma sana
Tippa-T - Kierrättää Irwiniä
Zayn - Entinen One Directionin jäsen
 

Miguel

Jäsen
Huh, hyvin ehdin.

1. Eagles-jäsenenä parhaiten tunnettu Glenn Frey siirtyi ajasta ikuisuuteen tammikuussa. Minkä ikäinen hän oli kuollessaan: 71 (1p.)

2. Kuka oli Hannah Montana? (1p.)
- Disney-rainojen laulaja

3. Elämä on erään tuoreen levyn avauskappaleen mukaan katiska. Minkä artistin tai yhtyeen levystä on kyse? (2p.)

4. KUVATEHTÄVÄ: mikä yhdistää kaikkia (liitteessä olevan kuvan 1) yhtyeitä/artisteja? (2p.)

5. Kenen uusimmalla levyllä vierailevat mm. Sanni, Kasmir, Vesa-Matti Loiri ja Tommy Lindgren? (2p.)

6. Mikä oli äskettäin kuolleen Zarkus Poussan oikea nimi? (2p.) - Markus

7. Kuka poptähti esitti vastaanottovirkailijaa suositussa komediasarjassa How I Met Your Mother? (3p.)

8. Hän on myynyt maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa albumia lähes 30-vuotisen uransa aikana. Levynsä on myynyt kultaa myös Suomessa, mutta tekee ekan keikkansa maassamme vasta tänä keväänä. Kenestä on kyse? (3p.) - Ajan kulun ymmärtää kun oivaltaa, että lähes 30-vuotinen ura kuulostaa pitkältä, mutta tarkoittaa aloittamista 80-luvun lopulla. Sehän on ihan nuori artisti siis. En keksi.

9. KUVATEHTÄVÄ: kuka todellinen henkilö on Pirkka-Pekka Petelius roolihahmo (liitteen kuva 2)? (4p.) - Otto Donner

10. Missä maassa suomalaisräppäri Noah Kin on syntynyt? (4p.) - Vietnamissa

11. Julkaisi syksyllä triplalevyn. Sen jälkeen viranomaiset ovat estäneet keikat niin Puolassa kuin Dubaissakin. Mikä suomalaisyhtye? (5p.) - Joku metallibändi leipaisi syksyllä triplan, mutta mikähän se oli. Swallow the Sun?

12. KUVATEHTÄVÄ: mitä kuvassa (liitteen kuva 3) on? (5p.) - Syylä. Haa, Lemmyn syylä!

13. Yhdistelytehtävä. Yhdistä parhaillaan listoilla oleva yhtye/artisti oikeaan (ajankohtaiseen) väitteeseen: (0,5p. / oikea)

Alan Walker- Entinen One Directionin jäsen
Antti Tuisku- Biisin nimi on sama kuin suosittu elokuvatrilogia
Dream Theater- Yli kaksituntinen tupla-albumi
Johanna Kurkela- Meni naimisiin loppuvuodesta
JVG- Kierrättää Irwiniä
Megadeth- Julkaisi 15. studiolevynsä
Paula Vesala- Debyyttisinkku on alkoholijuoma
Rihanna- Levyn nimi olisi miehen nimi, jos siinä olisi yksi T-kirjain enemmän
Sanni- Aiheutti kohua, kun kappaleen nimessä on ruma sana
Tippa-T- Nikke Ankara biisillä mukana
Zayn- Norjasta
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oikeat vastaukset:

1. Eaglesin jäsenenä parhaiten tunnettu Glenn Frey siirtyi ajasta ikuisuuteen tammikuussa. Minkä ikäinen hän oli kuollessaan: 63, 67, 71 vai 74 vuotta? (1p.) - 67-vuotias. Noin puolet arvasi tai päätteli oikein.

2. Kuka oli Hannah Montana? (1p.) - Miley Cyrusin roolihahmo Disney tv-sarjassa ja elokuvissa. Tämä oli koko kierroksen helpoin, eli melkein kaikilla oikein.

3. Elämä on erään tuoreen levyn avauskappaleen mukaan katiska. Minkä artistin tai yhtyeen levystä on kyse? (2p.) - Viikatteen viimeisimmästä Kouvostomolli-albumista onpi kyse. Näemmä muutkin kuin meikäläinen on jo kyllästynyt tähän sinällään hienoon, mutta pahasti itseään toistavaan yhtyeeseen. Oikein vain viidellä.

4. KUVATEHTÄVÄ: mikä yhdistää kaikkia (kuvan 1) yhtyeitä/artisteja? (2p.) - Rammstein, Biffy Clyro, Bring Me The Horizon, Action Bronson ja Chisu esiintyvät Provinssirockissa 2016. Vain viidelle pisteet tästäkin.

5. Kenen uusimmalla levyllä vierailevat mm. Sanni, Kasmir, Vesa-Matti Loiri ja Tommy Lindgren? (2p.) - Robinin levyllä Yhdessä, joka on teemaltaan duettolevy, eli vieraita sillä on vielä enempikin. Kuusi palstan Robin-fania tuli kaapista ulos.

6. Mikä oli äskettäin kuolleen Zarkus Poussan oikea nimi? (2p.) - Markus Poussa oli hakusessa, enpäs tiennyt että Jukka oli oikea ensimmäinen etunimensä.

7. Kuka poptähti esitti vastaanottovirkailijaa suositussa komediasarjassa How I Met Your Mother? (3p.) - Britney Spears

8. Hän on myynyt maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa albumia lähes 30-vuotisen uransa aikana. Levynsä on myynyt kultaa myös Suomessa, mutta tekee ekan keikkansa maassamme vasta tänä keväänä. Kenestä on kyse? (3p.) - Mariah Careysta. Esiintyy huhtikuussa Hartwall Areenalla. Janet Jackson oli hyvä veikkaus sekin, mutta Janet on esiintynyt kerran aiemmin Suomessa. Tosin muistaakseni Turussa...

9. KUVATEHTÄVÄ: kuka todellinen henkilö on Pirkka-Pekka Petelius roolihahmo (kuva 2)? (4p.) - PPP esittää Toivo Kärkeä tuoreessa Love Records -elokuvassa.

10. Missä maassa suomalaisräppäri Noah Kin on syntynyt? (4p.) - Norjassa. Hänellä on suomalainen äiti ja nigerialainen isä. Kierroksen vaikein kysymys, oli oikein vain yhdellä.

11. Julkaisi syksyllä triplalevyn. Sen jälkeen viranomaiset ovat estäneet keikat niin Puolassa kuin Dubaissakin. Mikä suomalaisyhtye? (5p.) - Swallow The Sun. Puolan keikan peruminen ei johtunut bändistä itsestään, vaan keikkajärkkäri joutui johonkin ongelmiin verottajan kanssa. Dubaissa sen sijaan ei oltu valmiita suomalaisten saatanalliselle menolle... Luulin, että tämä olisi paljon vaikeampi, mutta sainkin jakaa pisteitä kahdeksalle kisaajalle.

12. KUVATEHTÄVÄ: mitä kuvassa on? (5p.) - Lemmyn syylä, tai mikä luomi tai patti se siinä poskessa nyt olikaan. Avainsana oli kuitenkin Lemmy ja sillä irtosi pinnat neljälle.

13. Yhdistelytehtävä. Yhdistä parhaillaan listoilla oleva yhtye/artisti oikeaan (ajankohtaiseen) väitteeseen: (0,5p. / oikea)

Alan Walker - Norjasta (listoja kun selasin, niin nimi ei sanonut yhtään mitään. Tämän ainoan(?) biisinsä kuulemiselta ei kuitenkaan ole voinut välttyä)
Antti Tuisku - Nikke Ankara biisillä mukana (Party (Papiidipaadi))
Dream Theater - Yli kaksituntinen tupla-albumi (The Astonishing on konseptialbumi dystooppisesta USA:sta)
Johanna Kurkela - Meni naimisiin loppuvuodesta (Tuomas Holopaisen kanssa)
JVG - Biisin nimi on sama kuin suosittu elokuvatrilogia (Paluu tulevaisuuteen -biisi)
Megadeth - Julkaisi 15. studiolevynsä (Dystopia on puolestaan sitten tämän levyn nimi)
Paula Vesala - Debyyttisinkku on alkoholijuoma (Tequila)
Rihanna - Levyn nimi olisi miehen nimi, jos siinä olisi yksi T-kirjain enemmän (Anti)
Sanni - Aiheutti kohua, kun kappaleen nimessä on ruma sana (Että mitähän vittua)
Tippa-T - Kierrättää Irwiniä (Ei Tippa tapa)
Zayn - Entinen One Directionin jäsen (Zayn Malik)

Tästä irtosi aika kivasti pinnoja kaikille, mutta ei ollut kuitenkaan ihan liian helppo. Kaikki oli oikein viidellä.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hän on myynyt maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa albumia lähes 30-vuotisen uransa aikana.
Wikipedia sanoo Mariahin myyneen yli 200 miljoonaa, toki onhan sekin yli 50 :-)
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Wikipedia sanoo Mariahin myyneen yli 200 miljoonaa, toki onhan sekin yli 50 :-)

Ihan aiheellinen huomautus, ei ollut tarkoituksellinen hämäys. Onpa vissiin tuo yli 50 miljoonaa pelkkä ameriikan myynti, eli maailmanlaajuisesti sitten tosiaankin vielä moninkertaisesti enemmän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös