Musavisa 16 - osa 10

  • 2 456
  • 25

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vastaukset:

Sitten ei enää odotella, vaan perataan viimeiset saaliit:

1. Mistä maasta Lenny Kravitzin isä on kotoisin: - Venäjältä. Äitinsä oli puolestaan Bahamalta, joten mies itse on mitä tyypillisin jenkki. (8)

2. Kuka merkkimies lähetti terveisiä norsunluutorneihin: "Kriitikoille ei ole koskaan pystytetty patsasta."? (2p.) - Jean Sibelius (4).

3. "Yhtyeen tärkein "soitin" on mekaaninen äänensärkijä, jolla syntyy räkäinen, kätkättävä ääni." Mistä kyseinen pätkä on peräisin? (3p.)
- Raija Forsströmin kauhistelukirjoitus Sex Pistolsista Hesarissa, jonka seurauksena yhtyeen maahan tulo kiellettiin. 5-10 oikeaa vastausta, joista jaettiin pisteitä puolestatoista kolmeen.

4. Kalevala-kitaristi Matti Kurkinen lähti kesken treeneistä ja kuoli: - jäätyään bussipysäkillä peruuttaneen rekan alle (7)

5. Missä rock-kappaleessa mainitaan nikotiini, alkoholi, marihuana, ekstaasi, kokaiini, valium ja Vicodin - eikä biisissä sitten muita sanoja olekaan - ja kuka hevilegenda kyseisellä kappaleella "laulaa"? (8p.)
-Täyteen kahdeksaan pisteeseen vaadittiin siis kolmiosaista vastausta. Yhtye oli QOTSA, kappaleen nimi Feel Good Hit of the Summer ja menossa mukana sattumalta studiokäytäviltä löytynyt Judas Priestistakin tuttu Rob Halford. Kuudelle täydet pinnat. obi-wanille kävi harmillinen ja ratkaisevaksi osoittautunut lipsahdus: olisi varmasti tiennyt kappaleen nimenkin, mutta joutui tyytymään kuuteen pinnaan. Täältä voipi tuon merkkiteoksen kuunnella.

6. Poliisit on mukavii virkaihmisii' on yksi Kohu-63:n tunnetuimmista kappaleista. Ihan noin sen ei kuitenkaan pitänyt mennä, vaan pojat joutuivat sensuurin kouriin. Mitä poliisit oli alkuperäisen tekstin mukaan? (6p.) - Poliisit on verisii persereikii. Käsittämätöntä, että tämänkin tiesi kolme kisaajaa. Lisäksi muutamalla oli pisteiden arvoisia arvauksia.

7. Kuka silloinen rokkari, myöhempi iskelmätähti, mainosti itseään jo 1990 Rumbassa: "Ei mulla olisi minkäänlaista moraalista ongelmaa vastaanottaa sponsorirahaa. Kyllä mä olisin valmis poseeraamaan jonkun helvetin tukankuivaajan kanssa viikkolehden mainoskuvassa."? (3p.)
- Tommi Läntinen, joka tuolloin lauloi Boycottissa. (8)

8. Täydennä sanat: (6p.) - "Seksuaalinen holtittomuus saa otteen MARJATASTA ja katsokaa: kun pari karvaisia jalkoja nahkahousuissa hikoaa, tyttö VIIKSIÄ kasvattaa!" (YUP: Paratiisin sahakielet, san. Jarkko Martikainen). Oikein seitsemällä.

9. Jarkko ja Jeffers, lista-artisteja molemmat. Mutta mikä nimi heitä yhdistää? (8p.) - Eve. Soolonakin jotenkin menestynyt Jarkko Eve (ex-Dingo) ja räppärijätär Eve Jeffers. Hyviä arvauksia monella, mutta oikea vastauskin irtosi kolmelta.

10. Kenen kuva koristi HIMin debyytti-EP:n kantta? (5p.) - Kuvassa on Ville Valon mutsi 19-vuotiaana. Tämä oli lopulta kinkkisen kierroksen helpoin kyssäri, sillä se oli oikein 9:llä.

KUVA JA YHDISTELY (katso liite) Tunnista kuvan artisti tai yhtye ja yhdistä oikeaan väitteeseen: (1+1p./oikea)

A) 50 Cent - Reebok tehnyt nimikkokengät. (18+9)
B) Snoop Dogg - Oma fanikamamallisto myös koirille. (17+6)
C) Billy Idol - Vaati Ruisrockin raiderissaan kylpyammetta takahuoneeseen (ei saanut) sekä yhtä vartijaa koiran kanssa vahtimaan vaatevarastoaan (sai) (vuonna 1991) (19+12)
D) Aerosmith - Kitaristin sukujuuret Madeiralla ja Italiassa. (19+20)
E) Justin Timberlake - Pahisrooli tositapahtumiin perustuvassa Alpha Dog -elokuvassa. (2007) (18+6)
F) Rob Zombie - Ohjasi trailerin fiktiivisestä Werewolf Women of The SS -leffasta Grindhouse-proggikseen. (17+16)
G) Christina Aguilera - Lävärit nenässä, huulessa, nännissä ja tussussa (18+12)
H) Gwen Stefani - Vastasi ensimmäisestä miljoona kappaletta USA:ssa digimuodossa myyneestä kappaleesta. (Hollaback Girl, 2005) (16+5)
I) Pink - Esiintyi kauhuleffassa Catacombs. (2007) (16+10)
J) Metallica - Fanclub Metal Militia. (20+20)

Tunnistelut eivät suurempia vaikeuksia tuottaneet. Yhdeksän kisaajaa sai kaikki kymmenen kuvaa nimettyä oikein - mutta väitteiden asettaminen oikeille paikoilleen olikin jo haastavampaa. Jos en ihan väärin merkintöjäni tulkitse, niin Arnold oli ainoa 10+10+papukaijamerkki-saavutuksen arvoinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös