Mainos

Murreketju

  • 5 870
  • 40

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Joskus olen muistaakseni kuullut peräti Tampereella sanottavan jalis, mikä olisi outoa siinä mielessä, että olen kotoisin kohtuullisen läheiseltä murrealueelta eli Hämeenlinnasta eikä siellä koskaan käytetä kyseistä sanaa. Saatan olla tässä väärässä tai ainakin niin, ettei sana ole Tampereellakaan tavallinen.

"Jäkis" sanasta minulla on mielikuva, että olisin kuullut Turussa käytettävän, mutta tästäkään en ole mitenkään varma.

Käytetäänköhän jossakin molempia mainituista sanoista vai ovatko tosiaan täysin eri murrealueilta?
Oon minä Pohjanmaalla kuullut ainakin ennen vanhaan käytettävän molempia sanoja.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Tästä tuli mieleeni kysymys, että millä Suomen alueilla kutsutaan lätkää termillä "jäkis" ja futista termillä "jalis"?
Joskus muinoin intissä ollessani pari raumalaista puhuivat keskenään jaliksesta. Eipä niiden puheissa tosin muutenkaan mitään järkeä ollut.

Pahin oli kuitenkin eräs tamperelainen yllä mainitun firman palveluksessa, joka sanoessaan esim. puoli viisi tai puoli kuusi, ei sitä saa tähän kirjoitettuna, mutta painotti todella oudosti puoli-sanaa. Kuulen sen vieläkin korvissani yli 30 vuoden jälkeen.
 
Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Tästä tuli mieleeni kysymys, että millä Suomen alueilla kutsutaan lätkää termillä "jäkis" ja futista termillä "jalis"?
Savossa ainakin muinoin kasarilla/ysärillä molemmat termit käytössä.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Kimmo Porttila käyttää sanaa kurva kun puhutaan kurvista. Kuinkahan yleistä kurvan käyttö eri puolilla Suomea on? Itse en muista oikeastaan koskaan kuulleeni Porttilan käyttämää muotoa.
 
Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Vi talar ju svensk o i hitt lande, så måst ju lägg liiti ov deher eiji dialekt o. He er ju int direkt kanstzi naa så ni föstaar, men he er ju liiti som to man lyyss på naan från savo, he lömnar ansvare på han som lyyss. I hitt falle et he fatar va ja skrivar.

Hoppas ni har en bra an da allihoop. Farintin o sima om ni er piirum elder har ruku hjärta to vattne er kalld.

Siitä vähän murretta toisella kotimaisella.
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Tämähän näyttää ihan omalta ylioppilaskirjoituksen aineelta. Ilmeisesti kuitenkaan murrenerokkuuttani ei huomattu ja etenkin sen epämääräisyyksiä koska arvostus oli varsin laimeaa. Itse en tosin ymmärrä puoliakaan, mutta sehän lienee tarkoituskin.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Joskus olen muistaakseni kuullut peräti Tampereella sanottavan jalis, mikä olisi outoa siinä mielessä, että olen kotoisin kohtuullisen läheiseltä murrealueelta eli Hämeenlinnasta eikä siellä koskaan käytetä kyseistä sanaa. Saatan olla tässä väärässä tai ainakin niin, ettei sana ole Tampereellakaan tavallinen.

Jaliksesta en ole Tampereella tainnut kuulla mutta jalkkis on ainakin joskus ollut hyvinkin yleinen.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Vi talar ju svensk o i hitt lande, så måst ju lägg liiti ov deher eiji dialekt o. He er ju int direkt kanstzi naa så ni föstaar, men he er ju liiti som to man lyyss på naan från savo, he lömnar ansvare på han som lyyss. I hitt falle et he fatar va ja skrivar.

Hoppas ni har en bra an da allihoop. Farintin o sima om ni er piirum elder har ruku hjärta to vattne er kalld.

Siitä vähän murretta toisella kotimaisella.
Pohjanmaaltako tuo on? Ei juurikaan ihminen hahmota...

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Meilläpäin pelattiin jalakkista ja jäkistä
Kukahan oulu(nsalo?)lainen kertoi n. vuoden sisään videolla Jukureihin tulostaan ja että vapaa-ajalla "pellaillut jalakapallua". Tykkään tuosta sikäläisestä tavasta pelata pallua, tulee ainakin oolulaismurteisten kaverien kanssa käytettyä (toki kuvittelevat että teen kielestään pilkkaa).

Jalista olen itse pelannut paljon useammin kuin futista, saati fudista. Joskus vittuillakseen käynyt pelaamassa jopa potkista, jos oikein halunnut alleviivata tasoa. Tuolloin toki tietoinen valinta ja pilkkatermi. Jäkis on tuttua, mutta kyllä reilusti useammin käy pelaamassa lätkää.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Jäkis on oli vähän väkinäinen suuhuni, mutta jalista pelattiin paljonkin muksuna.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Vahvaa murretta puhuvan ihmisen tunnistaa siitä, että murre näkyy myös kirjoitetussa kielessä.

Satakuntalaisen tunnistaa siitä, että se ei noudata ktp-astevaihtelun, vaan Jukka taipuu Jukkan, Teppo Teppon ja Atte Atten.

Lounaissuomalaiset käyttävät verbeissä konditionaalia ja hämäläiset ovat jatkuvasti menossa kattoon ja pelaan.

Etenkin Pirkanmaalla tuttu vanhahtava omistusliite on selvästi tarttumassa puhekieleen muuallakin. Autollaan on yhä useammin autollansa ja taloaan taloansa.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Vahvaa murretta puhuvan ihmisen tunnistaa siitä, että murre näkyy myös kirjoitetussa kielessä.

Satakuntalaisen tunnistaa siitä, että se ei noudata ktp-astevaihtelun, vaan Jukka taipuu Jukkan, Teppo Teppon ja Atte Atten.

Lounaissuomalaiset käyttävät verbeissä konditionaalia ja hämäläiset ovat jatkuvasti menossa kattoon ja pelaan.

Etenkin Pirkanmaalla tuttu vanhahtava omistusliite on selvästi tarttumassa puhekieleen muuallakin. Autollaan on yhä useammin autollansa ja taloaan taloansa.

Hämeessä myös on hyvin tavallista, että "täällä" kirjoitetaan "täälä" ja siellä "sielä" tai jopa "siälä".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös