Sainpa minäkin, saamaton paska, viimein vuokrattua Mulholland Driven flunssaa taltuttamaan.
En ole Lynch-friikki, mutta miehen tuotokset kera Badalamentin tunnelmahuminan saavat kyllä poikkeuksetta kiehtovan kiiman aikaan.
Niin, leffaan. Myönnän etten tajunnut maailmasta mitään lopputekstien alkaessa soljua alaspäin. Yön pimeinä tunteina alkoi kuitenkin muodostua jonkinlainen kuva kokonaisuudesta, mutta tyydyin silti lukemaan Flegun esittelemän analyysin. Samansuuntaisia ajatuksia omassakin päässä pyöri, ei yhtä kattavasti tosin.
Nyt toisen näkökannan luettuani, on leffa pakko katsoa tänään uudestaan. Ja tulevaisuudessa vielä uudestaan. Olisin kyllä katsonut joka tapauksessa.
Mulholland Drivessa oli juuri niitä elementtejä, jotka tekevät elokuvasta loistavan. Kun huomaa tuijottavansa leffaa täysin lumoutuneena, vaikkei ruudulla ole välttämättä edes tapahdunut mitään erikoista aikoihin, on sen oltava hyvä. Loppuratkaisusta, tai paremminkin sen avonaisuudesta puhumattakaan. Elokuvat, jotka täyttävät tajunnan ja sotkevat yöunet, ovat valitettavan harvassa.
Loistelias elokuva! Työpäivä tulee olemaan tuskaista odotusta jälleennäkemisen toivossa.