Movember-pensselit kasvuun

  • 27 145
  • 123

Kyle

Jäsen
Tässä vaiheessa kuukautta huomaa kyllä miehissä viiksien kanssa samoja piirteitä kuin naisissa rintojensa kanssa, ne ovat seksikkäitä/komeita jotka osaavat kantaa viiksiään(naisissa rintojaan). Toki poikkeuksia on, mutta pääsääntöisesti näin. Kyllä sen huomaa koko-olemuksesta miehestä, jos on lähtenyt mukaan väkinäisesti ilman itseironiaa ja joutuu kokoajan vähän häpeilemään koko ajatusta ja sitä kautta itseään.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Joo, kieltämättä oli hetken sellainen vaihe, ettei oikein tiennyt itsekään, kuinka suhtautua näihin puskiin. Lähdin kyllä mukaan hyvillä mielin ja pilke silmäkulmassa, mutta ekan putsauksen jälkeen oli vähän outo fiilis. Nyt kun nuo puikot ovat aika muhkeat jo, ei tässä oikeastaan sen kummemmin enää asiaan kiinnitä huomiota edes, paitsi niistäessä.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Dodii, nyt on viikset kasvatettu ja lopputulema on liitteenä. Parisenttiset haivenet tulivat, enkä niitä siistinyt paria villeintä kiharaa lukuunottamatta. Harmi, kun ei kasva korkeammalle karvat. Olisin vähän muhkumpia toivonut tyyliin Mikko Kuustonen tai Tom Selleck.

Pari kertaa oli vähän nolo syödä työpaikalla, kun viikset halusivat pulahtaa keittolusikkaan, ennen kuin tajusin tekniikan. Hauskimpia olivat päivät, joina leuka tuli putsattua höylällä. Kontrasti oli aikaslailla suuri. Mutta en näistä nyt niin paljon tykkää, että jaksaisin pidempään pitää. Hauskaa oli myös seurailla ihmisten reaktioita. Joskus selkeästi huomasi, että jengi tunnisti kampanjan. Muutamaan movember-veljeenkin törmäsin, tosin en ottanut katsekontaktia.
 

Liitteet

  • Movember.jpg
    Movember.jpg
    22,2 KB · kertaa luettu: 1 134

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Hauskimpia olivat päivät, joina leuka tuli putsattua höylällä. Kontrasti oli aikaslailla suuri. Mutta en näistä nyt niin paljon tykkää, että jaksaisin pidempään pitää. Hauskaa oli myös seurailla ihmisten reaktioita. Joskus selkeästi huomasi, että jengi tunnisti kampanjan. Muutamaan movember-veljeenkin törmäsin, tosin en ottanut katsekontaktia.
Kutakuinkin samanlaiset fiilikset. Rapiat 100 euroa tuli kerättyä hyvään tarkoitukseenkin. Mutta kyllä noi tosiaan vielä tämän illan aikana saunan yhteydessä lähtevät.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Kutakuinkin samanlaiset fiilikset. Rapiat 100 euroa tuli kerättyä hyvään tarkoitukseenkin. Mutta kyllä noi tosiaan vielä tämän illan aikana saunan yhteydessä lähtevät.
Kyllähän näillä on sen verran viihdearvoa, että saattaahan näitä pidellä Itsenäisyyspäiväänkin saakka. Uuden passikuvan ajattelin otattaa piakkoin.
 

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pääsin aloittamaan viiksiprojektin vasta toisella viikolla eli kyllä viikset myös pysyyy vielä viikon. Olosuhteiden pakosta tulee omat ajettua ensi perjantaina pois, vaikken välttämättä haluaisikaan. Onko täällä kellään aikomusta pitää Movemberin tuotokset? Kyllähän viikset joillekin sopivat ja tekevät kantajastaan Miehen.
 

Hanhi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, AS Roma
Onko täällä kellään aikomusta pitää Movemberin tuotokset?

En ole osallistunut Movemberiin, kun nuo viikset tuppaa olemaan ympäri vuoden nenän alla :) Tosiaan, pari vuotta takaperin päätin yksinäni, että antaa kasvaa. Viikon verran olin vapailla ja en siistinyt naamaani yhtään. Sitten tein pienen trimmauksen, mutta jatkoin kasvattamista. 1vko, melko amisviistä. Tuskin kukaan edes huomasi. 2vko, kamalan epätasainen ja näkyvä. 3vko, nehän muistuttaa viiksiä! 4-5vko, mullahan on tyylikkäät pensselit. Tottumisen jälkeen ei tule edes mieleen, että ajelisin nää pois :)
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Leijonat
Olipahan ihan kivaa kuukauden verran kasvatella viiksiä. Niihin kerkesi jo tottua ja oli aika oudon näköinen naama kun ne pois vetäisin. Tuotos oli kaiken lisäksi aika magee, pensseli-setä ja turkkilainen taksikuski tuli kuulemma välillä meikäläisen naamataulusta mieleen.

Vaimoke tuumasi että yllättävän hyvin noi meikäläistä puki, kundi oli sitä mieltä etten olis saanu enää ajaa pois ollenkaan.

Ens vuonna uusiks, pitää ottaa joku toinen malli kasvatukseen. Vois jopa harkita noita movember päätösbileitä, siellä näytti olleen paljon kohtalontovereita ja kova meininki.

-pensselisetä-
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Pääsin aloittamaan viiksiprojektin vasta toisella viikolla eli kyllä viikset myös pysyyy vielä viikon. Olosuhteiden pakosta tulee omat ajettua ensi perjantaina pois, vaikken välttämättä haluaisikaan. Onko täällä kellään aikomusta pitää Movemberin tuotokset? Kyllähän viikset joillekin sopivat ja tekevät kantajastaan Miehen.

Joo en kyllä pidä näitä. Kyllä keräsivät katseita ja kommentteja. Mutta alkuviikosta ajan pois. Ensi vuonna uudestaan! :)
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Päädyinkin ylläpitämään kasvustoa hiukan trimmattuna vielä ensi viikolle. Pikkujoulut nimittäin ovat tuolloin, ja teemaan sopivan asusteen saa hyvin rakennettua viiksien ympärille. Hiukan kyllä mietitytti ensin koulumme perinteikäs ja arvokas itsenäisyyspäivän juhla, mutta kai sinne yhdet viikset sekaan mahtuu. Vaimokin totesi, että jos näitä on kuukauden sietänyt, niin ei siinä enään vajaa viikko tunnu missään.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Mitä järkeä tällaisessa ketjussa on ilman kuvitusta?

Allekirjoittanut sporttaa nykyisin ihan täyspartaa all-day-every-day, mutta näemmä JA:n historiassa on tullut laitettua materiaalia myös kohtuullisen räyhäköistä kesäviiksistä.

Kuvia kehiin, läskit. *hymiö*
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mitä järkeä tällaisessa ketjussa on ilman kuvitusta?

Allekirjoittanut sporttaa nykyisin ihan täyspartaa all-day-every-day, mutta näemmä JA:n historiassa on tullut laitettua materiaalia myös kohtuullisen räyhäköistä kesäviiksistä.

Kuvia kehiin, läskit. *hymiö*

Joo, kuvia minäkin tänne kaipailin, ja ikäänkuin alkuinnoittajana yritin sitä käynnistellä kuvalla omista pensseleistäni. Mutta ei nyt lähtenyt homma oikein käyntiin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, Huddersfield Town
No, perkele, jos kuvia kerran kaivataan niin tässäpä sitten kuva kaverin instagram-tililtä:

Photo by ukkosenjumala Instagram

Hirveet noista tuli, tosin tiesin sen jo etukäteen. Tommoiset puoli-schimanskit. TäysJürgeneitä ei päästy edes haisteluetäisyydelle saatikka sitten edes teleskooppihavainnon päähän HimoNussijaGünthereistä. Tosin siihen olisi jo vaadittu Pentti Matikaisen takatukka ja nahkatakki.
 

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kuvan pistäisin jos vielä haivenet olisi. Vaikka muutama viesti takaperin uhosin pitäväni viikset vielä viikon niin kuitenkin murruin painostuksen edessä eli kuvaa pitää odottaa ensi vuoteen. Lahjoitukia en antanut, saanut saatika pyytänyt, mutta olinkin vain solidaarisuusmielellä hengessä mukana.
 

scholl

Jäsen
Minusta tämä on tyhmin idea, mitä olen ikinä kuullut. Ennen kaikkea siksi, että se on IFK-vastainen. Jokainen muistaa surullisen kuuluisan kevään, jolloin oli joku Wilkinson-kalupuikko kampanja joukkueessa. Se meni perseelleen, eikä menestystä tullut niin sitten yritetään nyt vääntää veistä haavassa jollain porno hans -tempauksella mikä kestää koko kuukauden. No jos joku haluaa leimautua amislaiseksi niin por favor, mutta säälittävää vittuilua se on.
 

jiihoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Facebookista bongattua

"Hei kaikki leidit!
Nyt on koittanut se aika vuodesta kun saa jättää jalat sheivaamatta, kainalot ajelematta ja antaa pöheikön kukkia!
Lauantaina alkaa kansainvälinen naisten Hecember (eli Hairy December), jolloin kaikkien karvojen annetaan kasvaa ihan miten ne haluavat.
Tällä tempauksella jaetaan tietoisuutta siitä kuinka mahtavilta miehet näyttävät kalapuikkoviiksissään!" Eräs facebook-kaverini tosiaan kirjoitti eilen näin. Ei kai tässä voi muuta toivoa kuin kampanjan pysymistä mahdollisimman pienen naisporukan juttuna..
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Jokainen muistaa surullisen kuuluisan kevään, jolloin oli joku Wilkinson-kalupuikko kampanja joukkueessa.
Wilkinson-kalupuikko... Hyvin HIFK-henkinen tempaus kaiketi. Älä kerro enempää.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
"Hei kaikki leidit!
Nyt on koittanut se aika vuodesta kun saa jättää jalat sheivaamatta, kainalot ajelematta ja antaa pöheikön kukkia!
Lauantaina alkaa kansainvälinen naisten Hecember (eli Hairy December), jolloin kaikkien karvojen annetaan kasvaa ihan miten ne haluavat.
Tällä tempauksella jaetaan tietoisuutta siitä kuinka mahtavilta miehet näyttävät kalapuikkoviiksissään!" Eräs facebook-kaverini tosiaan kirjoitti eilen näin. Ei kai tässä voi muuta toivoa kuin kampanjan pysymistä mahdollisimman pienen naisporukan juttuna..
Eihän tuo ole millään tavalla verrannollinen movemberiin, ja itse asiassa huvittaa tuollainen asenne ylipäätään. Vähän pikkusieluisen kuvan saa tyypeistä, jotka tosissaan kieltävät miestään osallistumasta movemberiin. Ymmärrän kyllä, että lievää nikotusta se saattaa aiheuttaa, ja häiritseehän nuo puikot vähän itseäkin intiimimmissä toimituksissa, mutta ei nyt luulisi kenenkään elämä yhteen kuukauteen kaatuvan, jos toinen haluaa johonkin tällaiseen osallistua.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
"Hei kaikki leidit!
Nyt on koittanut se aika vuodesta kun saa jättää jalat sheivaamatta, kainalot ajelematta ja antaa pöheikön kukkia!
Lauantaina alkaa kansainvälinen naisten Hecember (eli Hairy December), jolloin kaikkien karvojen annetaan kasvaa ihan miten ne haluavat.

Vaadin paljon kuvia! Sitten voisin antaakin... jonkin lahjoituksen johonkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös