Montreal Canadiens 2011-2012

  • 134 284
  • 489

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Pakko olla tyytyväinen. Pelkkä 2nd olisi ollut jo hyvä return, mutta bonuksena saatiin vielä pari pelaajaa joista Geoffrion ehdottomasti tosiaan mielenkiintoisempi tapaus kuten Jack asiaa valaisi.

Nyt on sitten peli auki ja treidattavien listaa voisi jatkaa nimillä Campoli ja Moen. Moenista 2nd ja Campolista vaikka vitonen tai ämpäri kiekkoja, kunhan lähtee koomailemasta tuolta.

Moenin toisaalta toivoisin jatkavan mutta tässä vaiheessa hinta on (varsinkin Ruudun loukkaannuttua) sen verta korkealla että kannattaa myydä kun paikka on. Odottaisin ehkäpä siirtoa länsirannikolle tuomaan nucksin alempaan kutoseen syyvyyttä.
 

Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
WiFi Password: XHeKaJ#72
Katse kohti tulevaisuutta. Tämä kausi meni jo.

Uutisia:

Nättinen valittiin AHL:n viikon pelaajaksi | Jääkiekko | YLE Urheilu | yle.fi

Hienoa nähdä, että Joonas alkaa realisoimaan potentiaaliaan. Hamiltonia vaivanneen loukkaantumisepidemian ansioista Nättinen sai kutsun Engvistin vierelle ykkösketjuun, ja jälki oli heti tuhoisaa. Kolmanneksi pyöräksi lisättiin vielä Geoffrion, ja tuloksena oli todellinen ykkösnyrkki. Joonaksessa voisi olla luotettava kaveri alempiin kenttiin parin vuoden päästä.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Konttaminen kotona jatkuu. Suomalaisveskari nollasi jälleen kerran Habsit ja 0-3 turpaan. Montreal on tällä hetkellä neljänneksi huonoin joukkue liigassa, joten kyllä tässä vielä toiveet suht hyvään draftiin on olemassa. Toivottavasti alavire jatkuu koko loppukauden. Hyvässä lykyssä ainakin Carolina menee vielä ohitse, Edmonton ja Columbus tuskin niin paljon petraavat, että nousisivat Montrealin ohitse.
 

artomuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, Alexei Emelin
Olipahan deadline tänävuonna..

Lähteneet pelaajat: Hal Gill ja AK46

Tulleet pelaajat/varausvuorot: Blake Geoffrion, Robert Slaney ja 2nd-Round Pick(2012,2013) sekä waiver puolelta Brad Staubitz.

Kait nuo Nääsvillen kanssa käydyt kaupat näyttää kokonaisuudessa ihan hyvältä, mutta Kostitsynista saatu korvaus tuntui kyllä hieman mitättömältä. Ok, parempi tuokin kun jättää kesällä vain tekemättä sopimusta.
 

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Pakko hakea positiivinen puoli noistakn treideistä, 2013 draftista on tulossa syvempi kuin tämänvuotisesta ja 3 kpl kakkospickejä mahdollistaa treidailun ylöspäin. Kyllähän Montrealissa draftaus on osattu, ongelmat tuppaa vaan aina alkamaan sen jälkeen. Nyt kuitenkin tätä menoa ensi kesällä haaviin on tarttumassa top3 hyökkääjä, ja pitää luottaa vaan siihen ettei supertähti kaliiberin kavereita onnistuta ainakaan niin helposti sössimään muualle.

Kyllä tässä kuitenkin toivoisi jo GM:n vaihdosta, vähintäänkin sen puolesta että ensi kesänä osattaisiin tehdä tarvittavan rajut liikkeet virheiden myöntämiseksi ja uuden rungon kasaamiseksi. Kun AK lähti (breikkaamaan Nashvilleen) on ehkä hiukan helpompaa hahmotella sitäkin runkoa, kun ei tarvitse arvuutella tarvitsemmeko top6 hyökkääjän. Kyllä. Mielellään vaikka kaksi. Jos nyt elätellään vielä toiveita ideaahankinnoista UFA osastolta niin Suter ja Parise tekisivät tuolle kokoonpanolle ihmeitä. Tähän on kuitenkin pitkä matka, sillä Kaberlen ja Giontan sopparit pitäisi myös saada kaupattua, ja Pariselle ja Suterille pitää maksaa aikamoinen tukku dollareita. Kokonaisuudessaan hintaluokka olisi kuitenkin samaa tasoa Gomez+Gionta+Kaberle kolmikon soppareiden kanssa.

Sentteriosastolla tulee jo ongelmia. Plekanec ei riitä ykkössentteriksi ilman todella kovia (ja ketjussa pysyviä) laitureita. Pahasti näyttää vaan ettei sellaisia vielä ensi kaudelle ole tarjolla. Draftista on kuitenkin mahdollisuus napata Grigorenko / Galchenyuk joista voi hyvinkin kasvaa se kaivattu ykkössentteri. Lähtisin ainakin itse ottamaan noista kahdesta ellei sitten lotosta tartu ykkönen (Yakupov). Tai jos Columbus suostuisi treidaamaan pari pykälää alaspäin ja sinne lähetettäisiin ykköspickin lisäksi esim. Gionta. He saisivat Nashille esim. Grigorenkon / Galchenyukin tulevaisuuden sentteriksi ja Giontassa johtajuutta.

Toive (joskin hyvin epärealistinen kokoonpano)

Parise - Plekanec - Yakupov
Pacioretty - Desharnais - Cole
Leblanc - Eller - Bourque
Moen - Gaustad - Geoffrion
White

Markov-Suter
Gorges-Subban
Diaz-Emelin
Weber

Price
Budaj

Mukavahan näitä on pyöritellä... pahoin vaan pelkään että nykyinen rosteri on hyvin pitkälle se mitä myös ensikaudella nähdään. Ehkä sieltä Campoli ja Gomez tippuu pois ja ylös nostetaan muutama nimi.
 
Viimeksi muokattu:

Setit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Ikäviä uutisia Montreal legendasta, eli Jean Béliveau on joutunut sairaalaan aivoveritulpan(?) takia. Linkki Canadiensin sivuille asiasta kertovaan uutiseen.
 

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Morjesta vaan, täältä ilmoittautuu uusi nimimerkki Habs-faniksi! Palstaa on tullut jo muutamat vuodet luettua ja sen myötä on ollut joukkueen asioistakin paremmin perillä aikaisempaan verrattuna, kiitos siis kaikille kirjoittelijoille siitä.

Tämä kausi ei ole kyllä juurikaan riemun aiheita antanut. Sillä ajanjaksolla, mitä itse on tullut joukkuetta (ja koko liigaa) seurattua, eli kaudesta 2007-08 lähtien, tämä onkin sitten ensimmäinen kerta, kun Habs ei playoffeihin tule pääsemään. Ja kaikki voi varmaan sanoa, että hyvä niin. Tai riippuu tietysti siitä, miten tähän joukkueen johdossa suhtaudutaan? Toivottavasti ei yritetä mitään nopeaa korjausliikettä tehdä, jolla hetkellisesti (ehkä) parannetaan menoa, mutta pidemmällä aikavälillä ei kuitenkaan. Vajaa kolme vuotta sitten tuota yritettiin, ja nyt ollaan tässä. Tietysti matkalle mahtui se 2010 maaginen playoff-run, mutta silloinkin jäätiin kauas finaaleista ja todella kauas Cupista.

Täällä(kin) on Gauthier saanut aika paljon kritiikkiä. Tietysti osittain ihan aiheesta, mutta välillä alkaa tuntua jo kohtuuttomalle. Ei Gauthier ole minun mielestä nyt mitään huonoja liikkeitä tehnyt yhtä lukuunottamatta, mikä on tietysti tuo Kaberle-treidi. Sitä ei käsittänyt silloin, kun se toteutui, eikä sitä käsitä vieläkään. Hockey Inside Outin kommenttiosiosta luin joskus kuukausi-pari takaperin sellaista spekulaatiota, että Gauthier olisi ottanut riskin hankkimalla Kaberlen, ja yrittänyt myydä hänet sitten siirtotakarajalla. Aika kovan riskin kyllä otti, ja eihän se kannattanut. Eikä tuo niin järkevälle spekulaatiolle loppujen lopuksi tunnu, koska itseäkin ihmetytti jo kesällä kun Hurricanes suostui vaihtamaan Joe Corvon vaihdossa Kaberleen. Eihän tuo Kaberle enää kovin erikoisesti Bruinsissakaan pelannut, saati Canesissa. Ja ilman suurempia yllätyksiä tätä herraa pitäisi katsella parit seuraavat kaudet Habsissa..

Mutta niin, muuten ei tuo Gauthier minusta nyt mikään katastrofitapaus ole, kuten fanien näkökulmasta on annettu ymmärtää. Tänäkin vuonna tehdyt kaupat ovat ihan ok. En usko että kenestäkään (Cammalleri, Gill, Kostitsyn) olisi paljon parempaa ollut saatavilla. Cammalleri-treidi nyt vaikutti vähän epäilyttävältä, kun se toteutui heti erään haastattelun jälkeen, ja mies vedettiin pois kesken pelin. Mutta siinäkin kaupassa saatiin säästettyä cap tilaa, hankittua fyysisempi hyökkääjä, prospecti ja varausvuoro. Bourque vaikuttaa tosin olevan vähän samasta muotista kuin Kostitsyn, melko epätasaista menoa on häneltä ollut tähän asti. Mutta eipä Cammallerillakaan tämä kausi ollut enää millään tavoin kehuttava, ja tosiaan tuota cap-tilaa siinä säästettiin. Kostitsyn oli tosiaan melko epätasainen suorittaja, ja kuten tässäkin threadissa on mainittu, niin ei sitä roolia tuntunut oikein joukkueesta löytyvän. Eikä toisaalta vaikuttanut löytyvän oikein luottoakaan valmentajien suunnalta, peliaika oli tiukassa ja varsinkaan ylivoimalla ei mahdollisuuksia saanut. Luulenpa että jos olisi sitä ylivoima-aikaa saanut niin tuloskin olisi ollut kovempi. Sen takia olen iloinen että sai siirron pois ja innolla odotellaan, miten mies suoriutuu Predsissä. Ehkä se Montrealissa odotuksen asteelle jäänyt potentiaali realisoituu Nashvillessa. Korvaus oli hänestäkin ihan hyvä, kun ottaa huomioon tuon epätasaisuuden ja sen, että kesällä hänestä olisi tullut UFA. Myös Gill on kesällä UFA ja vaikka alivoimalla varsin hyödyllinen pelaaja olikin, niin ikä alkoi jo näkyä ja hänestäkin kyllä ihan hyvä korvaus saatiin. Nyt on noita 2nd roundereita siinä määrin, että niistähän voisi alkaa kokoamaan pakettia yhden ylimääräisen 1. kierroksen vuoron hankintaa varten.

Jos vielä muita Gauthierin liikkeitä muistelee, niin hyviä sellaisia tulee mieleen ainakin Gorgesin jatkosopimus hyvissä ajoin ja Colen hankinta viime kesänä. Gorges on varmaan se joukkueen tärkein palanen puolustuksessa, ja vaikka tuossa lievää ylihintaa voi olla, niin todella tärkeä kiinnitys tuo kuitenkin oli. Cole oli puolestaan sellaista hyökkääjätyyppiä, mitä Habsin hyökkäys on viime vuodet huutanut. Huono alkukauden jälkeen Cole on noussut Habsin tärkeimmäksi pelaajaksi. Pelaa illasta toiseen kovalla työmoraalilla ja pystyy pelaamaan fyysisesti. Fyysisyytensä ja nopeutensa ansiosta pystyy myös luomaan tilanteita.

Ja jos vielä kauemmaksi mennään Gauthierin tekemissä siirroissa, niin 2010 helmikuussa hankittu Dominic Moore oli todella hyvä hankinta. Moore muodosti todella hyvän kolmosketjun yhdessä Lapierren kanssa. Tietysti hinta (2nd rounder) oli aika kova, kun jatkosopimusta ei hänelle tehty. Itseä tuo jäi kyllä harmittamaan, koska Mooren olisi mielellään nähnyt 3./4. sentterinä myöhemminkin. Samoin kyllä ihmetyttää, miksei sitä Halpernia voitu pitää tällekin kaudelle. Alkukausi osoitti, ettei sinne mitkään enqvistit riitä.

Mutta en minä nyt täysin seiso sen väitteen takana, että Gauthier olisi se oikea GM tälle joukkueelle ja rakentamaan sen cup-contenderiksi, ja jos joku parempi vaihtoehto löytyy, niin ilman muuta otetaan sellainen. Varsinkin tuolla HFBoardsin puolella ihmetyttää toisinaan melko järjetön Patrick Roy -hype. Pelas kyllä huikean uran, sitähän ei kukaan voi kiistää, mutta onko todellisia näyttöjä puhumaan sen puolesta, että pystyisi myös manageroimaan menestyksekkäästi NHL-joukkuetta? Minusta tuo Roy'n pestaaminen menis vähän samanlaiseks kokeiluks, mitä valmentajapuolella on viime vuodet harrastettu. Gauthierlle tuleva kesä on kyllä iso näytönpaikka, kun useampi tulevaisuuden runkopelaaja tulee olemaan vailla sopimusta. Tietysti osa on RFA-statuksella, mikä helpottaa tilannetta. Mutta jos tuolta onnistuu sössimään (=menettämään ilmaiseksi) useamman kuin yhden pelaajista Subban, Price, Eller, Emelin johonkin muualle, niin aika nopeasti unohtuu ylle tarinoidut puolustuspuheet.

Vieläkö se Gainey muuten häärii taustalla tuolla organisaatiossa? Silloin kun Gauthier nimitettiin GM:ksi, niin hän taisi siirtyä jonkin sortin neuvonantajaksi sinne taustalle? En ole ainakaan lukenut mitään juttua, että hän olis organisaatiosta täysin poistunut. Jos ei ole, niin toivottavasti poistuisi nopeasti, hän se tuon cap-helvetinkin Gomez-treidillä ym. 2009 kesän hankinnoilla rakensi.

Valmentajakin tuossa vaihtui, ja ainakin alkuun olin siitä melko innoissani. Vaikka Martinin puolesta puhui vahvat esitykset playoffeissa parilla menneellä kaudella, niin ei vaan enää tällä kaudella tuntunut olevan mitään otetta tähän hommaan. Toimi se vielä parit viime kaudet, mutta kun Kirk Muller lähti pois assarin paikalta, niin eipä enää toiminutkaan. Tai en minä tiedä, johtuiko se juuri tuosta, mutta joitain kertoja sai lukea, kuinka Muller oli ikään kuin diplomaatti Martinin ja pelaajien välillä. Eikä se Martin paljon pelaajille puhunut pelien aikana tai ollut äänessä aikalisien aikaan, vaan kyllä se oli Muller silloin, joka oli äänessä. Ehkä tämä oli edes osasyy sille, ettei tällä kaudella enää toiminut? Peluutukset oli myös melko erikoisia, kun siellä pyöri Cammalleria alivoimalla ja Darche kellotti joukkueen kovimpia ylivoimaminuutteja.

Cunneyworthin aikana on tuo peli on näyttänyt vaan jotenkin paremmalle, mutta eihän tuo tulos ole ollut oikeastaan sen parempaa. Välillä olin sillä kannalla, että annetaan RC:lle mahdollisuus ja pidetään hänet päävalmentajana ensi kaudellakin, mutta ehkä joku kokenut valmentaja voisi sittenkin olla parempi ratkaisu. En tosin itse osaa sanoa yhtään, kuka sellainen voisi olla? Tietysti olis se joukkueen johto voinut olla hereillä ja palkata tuon Mullerin takas, mutta päävalmentajaksi. Tuollahan tuo nyt 'Canesissa operoi, ja heidän pelinsä taso on tainnut lähteä aika mukavaan nousuun valmentajavaihdoksen myötä.

Että sellainen katsaus, osittain menneisyyteenkin, enemmän tai vähemmän. Tulevaisuudessa jatketaan sitten juttelemalla vähän ajantasaisempia asioita. Pelejä pyritään katsomaan, aina kun mahdollista. Nyt on kyllä pari viime peliä jäänyt katsomatta, mutta eipä ole tainnut jäädä suuremmista asioista paitsi. Joukkue sukeltaa 5 tappion putkessa ja varmistelee paikkaansa idän jumbona. Vaikka itse en tykkää tuosta asenteesta että "toivottavasti joukkue nyt perseilisi kunnolla että saadaan mahdollisiman hyvä vuoro" ja nautin enemmän joukkueen voitoista (olipa merkitys tulevaisuudelle mikä tahansa), niin tällä hetkellä tuo alkaa tuntua aika samantekevälle. Olishan se kuitenkin kiva katsoa loppukaudestakin pelejä, joissa joukkue voittaa.
 

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Hyvää pohdintaa, allekirjoitan suurelta osin koko viestin. Niin ja tervetuloa mukaan uutena perheenjäsenenä. ;)

Tänne Habs osioon tarvitaankin hieman lisävahvistusta M@thieun jäätyä taustalle analyyseineen. Yritän itse ainakin olla ensi kaudella hiukan aktiivisempi kun näillä näkymin asun tuolla Montrealin kupeessa ihan paikan päällä. Tää kausi on mennyt vähän puolivaloilla kokonaisuudessaan.
 

Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
WiFi Password: XHeKaJ#72
Tervetuloa vain lasaleiko. Aktiivisia ja laadukkaita postaajia ei koskaan ole liikaa. Oikein pätevä debyyttipostaus, eikä sinua ainakaan glory-hunteriksi voi syyttää, kun juuri nyt päätit liittyä mukaan. ;)

Oma postausintoni seurailee aika hyvin joukkueen edesottamuksia. Jos joukkuetta ei kiinnosta pelata, ei minuakaan kiinnosta postailla. Tällä hetkellä seuraaminen on sillä tasolla, että avaa teksti-tv:n 235:n ja toivoo, että on tullut lisäystä tappio-sarakkeeseen. Mutta mielenkiintoinen kesä tulossa, ja siitä sitten lisää kun tilanne on ajankohtaisempi.
 

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Leafs-peli tuli tuossa juuri katsottua, ja turpaanhan sieltä tuli taas rankkareilla voitetun Wild-pelin jälkeen.

On se tuo viimeinen 20 minuuttinen vaan ollut vaikea jakso Habsille tällä kaudella. Ei ollut Martinilla siihen lääkettä, eikä näköjään ole Cunneyworthillakaan, vaikka ainakin itse kuvittelin siinä huomanneeni jotain muutosta valmentajan vaihdon jälkeen. Torstain Wild-pelissä siis hävittiin kolmas erä 1-3 ja Leafsia vastaan 0-2. Wild-pelin boxscoren ja 10min koosteen perusteella sekä Leafs-pelin katsoneena voi sanoa, että ensimmäisestä erästä kolmanteen erään taso romahti aika pahasti. Pitäis kai johtaa vähintään neljällä maalilla toisen erän jälkeen, että uskaltais edes varovaisesti odottaa voittoa. Tietysti eihän nuo tappiot enää hallaa tee, päin vastoin. Ihmetyttää vain, miten ei pitkän kauden aikana saada tuohon mitään muutosta.

MaxPac-Desharnais-Cole oli taas Habsin parasta antia, ja oikeastaan mikään muu ketju ei oikein mitään aikaiseksi saanutkaan. Tuokin ketju voitaisiin hajottaa jo ihan hyvin ja etsiä muitakin mahdollisesti toimivia kombinaatioita ensi kautta ajatellen. Luultavasti kuitenkin aika samanlaisella rosterilla lähdetään ensi kauteenkin.

Pakkipuolesta voisi mainita sen verran, että Subban on nyt viime aikoina nostanut tasoaan. Maalejakin tuli parissa ottelussa peräkkäin (@ Panthers, vs. Wild), ja selvästi huomas Leafs-pelissä, että itseluottamusta maalien tekemiseen oli näiden osumien myötä löytynyt. Suurimman osan kaudesta P.K. viritteli kyllä lämäriään sieltä viivasta, mutta laukausta harvemmin lähti. Sen sijaan piti lähteä harhauttamaan sitä vastustajan ylintä pelaajaa, sitten vielä mahdollisesti yritettiin toista harhautusta ja useimmiten oltiin loppujen lopuksi tilanteessa, mistä kiekkoa ei enää omille saatu. Sen seurauksena vielä monet kerrat vastustaja pääsi vastahyökkäyksiin ja Subban joutui pelaamaan sääntöjenvastaisesti. Monet kerrat tuo sitten päätti ylivoimatilanteetkin ennen aikojaan.Nyt sitten Leafsia vastaan käytti sitä lämäriään, ja vaikka maalia ei tullutkaan, niin reboundeja siitä ainakin seurasi.

Mutta se näistä tappioista. Ensi viikolla joukkue näköjään suuntaa Länsi-Kanadaan vierailemaan Vancouverissa, Edmontonissa ja Calgaryssa. Harvemmin nuo ovat olleet kovin pisterikkaita reissuja, joten mahdollisesti ensi viikon aikana idän jumbosijaan takerrutaan entistäkin vahvemmin.
 

artomuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, Alexei Emelin
Tere tulemast lasaleiko! Mukavaa että uusia kirjoittelijoita ilmoittautuu mukaan, hiljaista onkin ollut. Mistähän mahtais johtua?:D

-----------

16 ottelua olisi vielä jäljellä tätä kidutusta, ennenkuin nähdään monentena päästää varaamaan tulevassa Draftissä. Ensiyönähän olisi vastassa Calgary, ensimmäinen kohtaaminen sitten vaihtokaupan.

Harmi että Pac-DD-Cole -kenttä on ollut ainut syömähammas kokokauden ajan, eikä toista varmasti nähdäkään ilman treidejä/UFA-hankintoja. Olisko tulevana kesänä Plekan rinnalle saatavissa Jagr/Hejduk/Smyth akselilta joku? Tosin nämäkin pelaajat on jo +35, joten onko järkeä lähteä tälle linjalle? Niin ja pitäshän sieltä saada ulostellua Gomez&Gionta kaksikko ensin pois. Puolustuksen kelpuuttaisin entisellään ensikaudeksikin, jos Kaberlen sais pois ja Markovin tilalle. Olisi nuori, mutta kauden kokeneempi puolustus.
 

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olisko tulevana kesänä Plekan rinnalle saatavissa Jagr/Hejduk/Smyth akselilta joku? Tosin nämäkin pelaajat on jo +35, joten onko järkeä lähteä tälle linjalle? Niin ja pitäshän sieltä saada ulostellua Gomez&Gionta kaksikko ensin pois. Puolustuksen kelpuuttaisin entisellään ensikaudeksikin, jos Kaberlen sais pois ja Markovin tilalle. Olisi nuori, mutta kauden kokeneempi puolustus.
Itsellekin kelpaa vallan hyvin, että Gomez heivataan pois, tavalla tai toisella. Giontasta luopumista kuitenkin harkitsisin. Kaudella 2009-10 kertyi 28 maalia ja viime kaudella 29 maalia, kummallakin kerralla kapteeni oli joukkueensa paras maalintekijä. Tämä kausi jäi pahasti kesken useamman loukkaantumisen takia. Pienestä koostaan huolimatta ajaa ärhäkästi maalille ja muutenkin pelaa hyvällä asenteella. Tuskin sitä C-kirjaintakaan ihan turhaan paitaan laitettiin?

Ylihintaa hänenkin sopimuksessaan on, mutta en usko että hänestä saatava korvaus voisi olla parempi, kuin hänen antamansa panos jäällä. Näen Giontan poistamisen järkevänä vaihtoehtona vain, jos hänen sopimuksensa olisi esteenä Pricen, Subbanin, Emelinin tai Ellerin jatkosopimukselle.

Tosiaan, nuo mainitsemasi vaihtoehdot tuosta veteraanikolmikosta Plekanecin ketjukaveriksi alkavat olla jo aika iäkkäitä tapauksia, ja joukkueen tämänhetkisessä tilanteessa sanoisin, että ei kiitos. Mutta jotain pitäisi löytää sinne Plekanecin ketjuun. Muistanko täysin väärin, jos väitän, että alkukaudesta Plekanecin ja Giontan yhteispeli toimi ihan ok, sen vähän aikaa mitä aina sillointällöin saivat yhdessä pelata? Ei nyt mitään murhaavan tehokasta kemiaa heidän välilleen löytynyt, mutta voisihan sitä Giontaa vielä kokeilla. Ei siinä olis taas hyökkäysketjulla kokoa, mutta tuohon vois kolmanneks lenkiks etsiä juurikin UFA-markkinoilta/treidillä jonkun "travismoenin" vähän paremmilla käsillä. Tosin hintalaput näillä on varmaankin turhan kovat, kun miettii mitä Colellekin maksetaan. Voisihan tuota nyt edes pari peliä kokeilla Colea tai Paciorettyä Plekanecin ketjussa, mitä siinä enää menettäisi?

Sanotaan nyt Moenista tähän väliin, kun tuossa esiin nousi, että toivottavasti hänelle nyt se jatkosopimus tehdään. Pidän hänen pelityylistään todella paljon ja tuollaiselle pelaajatyypille Habsissa on tarvetta. Olin kuitenkin treidaamisen kannalla, koska hänestä olis varmaan saatu aika kovakin korvaus deadlinella. No sitten tuli se loukkaantuminen, mikä esti treidaamisenkin. Nyt vaan toivotaan että Gauthier saa nimen paperiin, eikä Moen karkaa kesällä ilmaiseksi mihinkään.

Puolustuksesta olen pitkälti samaa mieltä. Melkein suurin juttu olis saada se Kaberle pois sieltä, miksei myös Campoli. Kiekollista taitoa tuosta puolustuksesta löytyy kyllä ilman heitäkin, varsinkin jos se Markov saataisiin vielä kuntoon. Jos siihen jotain pitäis lisätä, niin yksi stay-at-home -tyyppinen pakki, nuorempi versio Hal Gillistä. Välttämättä ratkaisua ei tarvitse organisaation ulkopuolelta hakea, kun omista varauksista löytyy Jarred Tinordi. Joku Habsin prospekteista (tai NHL-seurojen prospekteista yleisesti) paremmin perillä oleva voisi vähän valottaa, että joko Tinordilla olisi ensi kaudeksi mahdollisuudet NHL-tasolle asti? U20-kisoissa pelasi muistaakseni ihan hyvällä tasolla, mutta mitenkähän nuo OHL-pelit ovat sujuneet?

Tosiaan, ensi yönä olis sitten peli Flamesia vastaan. Ei tiedä oikein, mitä tuosta odottaisi, vaan eipä tosin tarvitse odottaakaan enää miitään. Monenlaisia ongelmia tuntuu olevan heilläkin, joten siinäpä sitten vähintään 60min selvittelevät, että kummalla niitä ongelmia on vähemmän.
 

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Joku Habsin prospekteista (tai NHL-seurojen prospekteista yleisesti) paremmin perillä oleva voisi vähän valottaa, että joko Tinordilla olisi ensi kaudeksi mahdollisuudet NHL-tasolle asti? U20-kisoissa pelasi muistaakseni ihan hyvällä tasolla, mutta mitenkähän nuo OHL-pelit ovat sujuneet?

En ole seuraillut Tinordin pelejä mutta eiköhän ensi kausi mene pääosin AHL:ssä ja jos otteet riittävät niin miksei voisi kokeilla ylhäälläkin. On siellä juuri se stay at home pakin rooli auki. Beaulieu taitaa olla kuitenkin Habsin syvästä pakkiprospektijoukosta vielä nokkimisjärjestyksessä edellä. Tämän lisäksi kun otetaan huomioon Diaz / Weber kaksikko, tiukkaa siellä tulee olemaan.

Muutenkin tuo pakkitilanne on vähän kimurantti kun Weber on profiloitunut PP spesialistiksi. Se on tällä kaudella ollut totaalista kuraa ja siinä sivussa Weberinkin peliesitykset ovat jääneet viimekauden varjoon. Voi hyvinkin olla, ettei ensi kauden joukkueessa roolia ole. Sinne on kuitenkin heittää Markov, Subban, Emelin (ehdottomasti pitää kokeilla ylivoimalla), Diaz ja mahdollisesti myös Beaulieu ylivoimaan.

Kaberlen sopparista olisi erittäin tärkeää päästä eroon. Toisi huomattavasti helpomman tilanteen myös muiden sopimusneuvotteluiden osalta.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Täälläkö oikeasti edelleen oletetaan, että Markovin polvilla pelataan jääkiekkoa Pohjois-Amerikassa? Aikamoista... Se ainakin on takuuvarmaa, että sen varaan ei voi laskea pätkän vertaa, että Markov pystyisi pelaamaan kokonaisen kauden.

Prioriteetti ykkösen pitää olla se, että Gauthier ja Gainey, eli tämän sopan pääarkkitehdit pitää saada huitsin hittoon Montrealista. Gainey teki järkyttävän huonoja siirtoja, joista maksetaan hintaa vielä kauan. Gauthier ei ole ollut kokonaisuudessaan sen parempi.

Cammalleri kaupan ajoitus oli umpisurkea, tällainen pelaaja kaupataan kevään siirtotakarajalla, ja tapa jolla kauppa hoidettiin todella tyylitön esitys Gauthierilta. Ja nyt Canadiens maksaa Bourquelle palkkaa aina vuoteen 2016... Bourquen vertaaminen A.Kostitsyniin on loukkaus Andreita kohtaan. Bourque on ollut luokattoman surkea. Mies nauttii huippujääajasta niin tasakentällisin kuin ylivoimallakin, eikä saa aikaiseksi muuta kuin tuhoja... 23 peliä 6 pinnaa... viimeiset 10 peliä 1+0 ja -14.

Canadiensilla on ensi kautta ajatellen yksi ketju, muutama lupaava nuori kaveri, rymistelijä, Subban&Price ja siinä kaikki. Plekanecille ei ole tarjolla enää ainuttakaan tutkaparia ja Gomez jatkaa kummitteluaan.

Puolustus rakennettiin Markovin varaan. Subban joutui välittömästi liian suuriin saappaisiin ja on kärsinyt tuosta tällä kaudella. Subban on käytännössä pelannut koko tähänastisen NHL-uransa siten, että on joutunut paikkaamaan joukkueen puolustuksen ykkösmiestä. Kaberle... ei jumalauta, oikeasti! Campoli... pieni rimpula, ei pärjää omassa päädyssä, ei riitä taito hyökkäyspäässä, eikä mitään järkeä jatkaa sopimusta, Weber... pieni rimpula, Diaz... pieni rimpula... Gill oli alivoimassa ykkösmies, nyt on tällekin paikalle löydettävä uutta verta.
En usko näiden nuorien puolustajien Tinodrin, Beaulieun tai Ellisin olevan lähelläkän NHL-paikkaa.

Ja Gauthierhan kommentoi asiaa sillä tavalla, että mitään uudelleenrakentamista ei tarvita. Pari offseason -siirtoa kääntää kuulema joukkueen kurssin....

Olen samaa mieltä siinä tapauksessa, että ensimmäinen siirroista on Gauthierin erottaminen. Toisella siirrolla voi lähteä Gainey.
 

tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Eipä ole sattuneesta syystä tullut osallistuttua keskusteluun tällä kaudella juurikaan. Kaiken kaikkiaan olen melko samaa mieltä aHabin edellisen viestin kanssa.

On totta että Cammalleri oli palkkaansa nähden pettymys Montrealissa, mutta se hänen kunniakseen on sanottava että kuitenkin se vähiten huono näistä isolla rahalla hankituista vahvistuksista. Siis verrattuna Giontaan, Gomeziin tai Kaberleen.

Joukkueen valopilkku on todellakin tuo ketju Pacioretty-Desharnais-Cole. Cole on pelaa taas kuten parhaina päivinään, Pacioretty on alkanut lunastamaan odotuksiaan, mutta suurin yllättäjä on kuitenkin Desharnais. Toki pikkumiehen pelinlukutaidot on tiedetty, mutta todella ehjää ja vahvaa kautta pelannut. Liekö Desharnais nyt sitten NHL:n toiseksi lyhin kaveri Nathan Gerben jälken?

Tehdyistä siirroista sen verran että Cammalleri-kauppa - vaikka Cammy ei odotuksiin vastannutkaan - alkaa näyttää yhä huonommalta jos Bourque ei tule täysin uutena miehenä ensi kauteen. Kaberle-kauppa on yksi lähihistorian surkeimmista heti Gomez-kaupan jälkeen. En tiedä mikä AK46:n sopimusneuvottelutilanne oli, mutta jos jatkosopimus olisi ollut mahdollinen kohtuuhintaan, olisin itse kyllä vielä antanut miehen jatkaa Habsissa. 2nd rounderi on toki parempi kuin ei mitään, mutta ei kovin häävi korvaus.

Tilanne on sikäli ikävä että nyt kaikki laiturit joiden kanssa Plekanecilla on koskaan ollut mitään kemiaa, on pistetty pihalle. Vielä syksyllä Plekanec oli pelistä toiseen joukkueen parhaita pelaajia mutta valmentajan vaihdon myötä pelit on tahmannut pahemman kerran. En kyllä Plekanecia lähtisi missään nimessä kuitenkaan myymään, koska on parhaimmillaan erittäin hyvä sekä hyökkäys- että puolustuspäässä ja hintalappukin on ihan kohtuullinen. Nyt tarvisi kuitenkin ensi kaudeksi kaverit joiden kanssa homma toimii.

Ei kai tässä auta muuta kuin kärvistellä pari vuotta niin Gomezin sopparista päästään eroon, sitten toivotaan että joku ottaisi Kaberlen ja Bourquen, ellei viimeksimainittu synny uudestaan mielellään piakkoin. Koko homman tietysti voisi aloittaa siitä että omistajaporras ulostaisi tämän tuholaiskaksikon Gauthier-Gainey tuhoamasta tulevaisuutta.
 

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Täälläkö oikeasti edelleen oletetaan, että Markovin polvilla pelataan jääkiekkoa Pohjois-Amerikassa? Aikamoista... Se ainakin on takuuvarmaa, että sen varaan ei voi laskea pätkän vertaa, että Markov pystyisi pelaamaan kokonaisen kauden.

Pakko se on toivoa, että Markov vielä pystyy pelaamaan. Sai kuitenkin Kanadan kaksoiskansalaisuudenkin joten eiköhän tuo asu Montrealissa pitkäänkin. Toivottavasti siinä sivussa vielä pystyy pelaamaan pari ehjää kautta. Andreille jos jollekin on ollut huonoa tuuria jo liian kanssa. Soisi menevän välillä toiseenkin suuntaan. Tämä kausi on nyt ollut kokonaisuudessaan kuntoutusta, joten mahdollisuudet vielä on. Saattaa mennä polvi lopullisen sököksi seuraavasta pahasta niitistä mutta ennen kuin mies on listattu done for, itse ainakin elättelen toiveita. Sen verta tärkeä palanen on kuitenkin kyseessä.

Mutta aina pitää olla varasuunnitelma. Markovin tapauksessa se olisi esimerkiksi Suterin signaaminen ensi kesänä.

Prioriteetti ykkösen pitää olla se, että Gauthier ja Gainey, eli tämän sopan pääarkkitehdit pitää saada huitsin hittoon Montrealista. Gainey teki järkyttävän huonoja siirtoja, joista maksetaan hintaa vielä kauan. Gauthier ei ole ollut kokonaisuudessaan sen parempi.

Tästä olen kyllä täysin samaa mieltä. Ulos ja äkkiä. Mitä se Gainey siellä edes häärää takapiruna muutenkaan. Gauthier ei ole mielestäni ollut niin huono, mutta olihan tuo Kaberle siirto jotain käsittämätöntä. Cammalleri -> Bourque oli huonosti hoidettu, mutta eipä tuo Cammalleri mitenkään ole loistanut Calgaryssäkään. Siirtorajalla toki olisi saanut enemmän, ehkä (AK).
 

Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
WiFi Password: XHeKaJ#72
4 pisteen matsi Edmontonia vastaan, ja jätkät menee sitten voittamaan. Tappiolla olisi päästy Oilersin kanssa jaetulle toiseksi viimeiselle paikalle. Nyt matkaa on 4 pistettä. Ei tämä joukkue osaa edes hävitä oikein.

Jotain positiivista sentään, Pacioretty saavutti 30 maalin rajan ja nousi liigan jaetulle 8. sijalle.
 

Lennu

Jäsen
Suosikkijoukkue
1-3-1
Habs otti komean 4-1 voiton Canucksista. Andrei Markov pelasi ensimmäisen ottelunsa sitten 2010 marraskuun ja saalisti yhden syöttöpisteen. Markov pelasi Subbanin vierellä 17 minuuttia ja 9 sekuntia.

Blake Geoffrion teki ensimmäisen maalinsa punaisessa nutussa. Geoffrionin isä, isoisä ja isoisoisä ovat myös maalannet Habsin väreissä, joten tässä voidaan puhua jo todella historiallisesta hetkestä. Louis Leblanc teki upean esityön Blaken maaliin.

P.K. Subban maalasi 5-3 ylivoimalla Markovin syötöstä. Subban pelasi todella fyysisesti läpi ottelun ja hiillosti Nucksin hyökkääjiä. Mukaan mahtui kuitenkin taas todella typerä jäähy. Toivottavasti Subban saa viimeistään kesällä nuppinsa kuntoon ja ensi kaudella nähdään kypsempi ja kylmäpäisempi puolustaja.

Erik Cole iski kaksi tahtomaalia. Myös Max Paciorettyllä oli pari hyvää paikkaa iskeä häkki, mutta valitettavasti tällä kertaa kiekko ei löytänyt Pacmanin lavasta maaliin.

Pitkästä aikaa ehdin katsoa matsin rauhassa ja kirjoitella pientä raporttia. Samalla tämä on näillä näkymin viimeinen viestini Jatkoaikaan. Pitäkäähän Habsin lippu korkealla!
 

teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Blake Geoffrion teki ensimmäisen maalinsa punaisessa nutussa. Geoffrionin isä, isoisä ja isoisoisä ovat myös maalannet Habsin väreissä, joten tässä voidaan puhua jo todella historiallisesta hetkestä. Louis Leblanc teki upean esityön Blaken maaliin.

Blake on itse asiassa neljännen polven Habs-pelaaja suvussaan sillä isoisä Bernien vaimo oli legendaarisen Howie Morenzin tytär. Tässä kohdassa pitää vain sanoa että pojasta ei ole polvi parantunut ainakaan jääkiekkoilijoina..

Huikean hieno homma tuo Markovin paluu. Subbanin ylivoimamaaliinkin tuli täydellinen syöttö, ei tarvinnut kuin paukuttaa perukoille.
 

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Joukkue näköjään tykkää jatkaa tuolla "#sucks-at-tankin" -teemalla, kuten jossain HFBoardsin PGT:n otsikoinnissa osuvasti todettiin tässä taannoin. Vancouver ei kovin suotuisa paikka ole tälle joukkueelle ollut, mutta nyt sielläkin onnistuttiin voittamaan selvin numeroin. Varmaankin Canucksin pienellä slumpilla oli tuohon oma osansa.

Markovin paluu on hieno ja odotettu asia, vaan tuosta voisi olla vieläkin enemmän innoissaan, jos se Markovin paluu olisi ajoittunut vaikka tuohon vastikään saavutettuun neljän ottelun voittoputkeen, mikä olisi voinut siivittää joukkueen vielä kovempaan lentoon. Enkä meinaa, että Markovin paluulla olisi pitänyt kiirehtiä, koska se olisi todennäköisesti taas kostautunut myöhemmin. Enemmänkin tuollaista toiveajattelua, mutta tässä vaiheessahan se on täysin turhaa. Hienoa tietysti tämäkin, että pääsi nyt takaisin peleihin ja ottamaan tuntumaa. Selvästi joukkuekin oli tästä innoissaan, ainakin jos on NHL.comin / TSN:n recappeja uskominen. Eikä syyttä, onhan Markov aivan huikea kumpaankin suuntaan terveenä ollessaan.

10min koosteella siis tästä pelistä mentiin, joten syvällisempää juttua pelistä on paha lähteä kertomaan. Subbanille yksi osuma taas lisää, hieno juttu. Cole jatkaa "taisteluaan" Paciorettyn kanssa joukkueen maalipörssin ykkössijasta. Geoffrionin osuma tietysti myös hieno juttu, vastaavaa ei taideta ihan heti nähdä. Leblancilta tosiaan komea esityö tuohon maaliin, ja mahtui tuohon koosteeseen yksi jykevä taklauskin Leblancin toimittamana, kohteena taisi olla Hamhuis.

Leblancista on kyllä odotukset tulevaisuudessa korkealle. Viime kauden alussa Montreal Juniorsin valmentaja vertasi Leblancia Mike Richardsiin (linkki vie La Presse -lehden verkkosivulle, käännetty google translatella ranska->englanti, joten ei ehkä ihan virheetön käännös). Richardsin pelityylistä olen pitänyt, vaikka joitain ylilyöntejä on matkan varrelle mahtunut, joten jos Leblancista samanveroinen pelaaja tulevaisuudessa saadaan, niin komea juttu. HFBoardsilla sälliä ennakoitiin aikaisemmin tällä kaudella NHL-tasolla 3. ketjun pelaajaksi, mutta eiköhän tuosta vähintään 2. ketjun vahva kahdensuunnan hyökkääjä saada. Toivottavasti ei nyt sössitä ainakaan tätä prospektia millään tavoin.

Saa nyt nähdä, minkälaiseen lentoon tuo Markovin paluu siivittää tämän joukkueen? Edelleen olisi tietysti kiva katsoa joukkueen voittavan, silloin kun jonkun pelin sattuu katsomaan. Toisaalta on se tässä kesän lähestyessä alkanut korkea varausvuorokin tuntumaan mielenkiintoiselta vaihtoehdolta, joten sen kannalta ei niitä voittoja nyt tarviis yhtään enempää. Playoffeihin nousemiseen alettaisiin kuitenkin tarvita jo joukkueen huippuvireen lisäksi myös apua muilta joukkueilta, eikä tuolla joukkueella ole oikein potentiaalia toista kierrosta pidemmälle, sinnekin vaadittaisiin yllätystä.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Kymmenen ottelua kautta jäljellä ja joukkue toiseksi viimeisenä konferenssissa, pisteen ottelun vähemmän pelannutta Islandersia edellä. Koko liigassa jaetulla viidenneksi viimeisellä sijalla, tosin pari ottelua samassa pistemäärässä olevaa Wildia enemmän pelanneena. Saakelin ääliöt, Budaj maaliin ja hävitkää niitä pelejä.

Carey Price, MVP toista kautta peräkkäin. Joukkueen ainoa supertähti ja monena yönä vituttanut miehen puolesta. Hyvä kausi kokonaisuudessaan, vaikka muutama notkahdus on tullutkin. Alkukausi oli painajaismainen, mutta nousi sitten tasolleen ja nosti umpipaskan Canadiensin jo lähes pudotuspelitaisteluun mukaan. Toinen lievempi notkahdus Pricelta katkaisi munattoman ranskalaislauman siivet lopullisesti. Uutta sopimusta pukkaa.

Max Pacioretty, 69 ottelussa 30 maalia ja 60 pistettäkin ylittynee helposti ennen kuin kausi on paketissa. David Desharnais tehnyt 71 otteluun 55 pistettä ja se on miehen 160 sentin (luotamme Jack DiBiasen tietoon) varrelle kelpo suoritus. Taisi joku mainita, että sama pistemäärä kuin Ovechkinilla tähän mennessä. Desharnais ei ole edes ykkösvaraus. Erik Cole kolmas hyökkääjä, joka saa puhtaat paperit. Syttyi hitaasti, mutta on ollut sen jälkeen hyvä. Nyt 27 maalia, 52 pistettä ja +10 (joukkueen paras yhdessä Josh Jorgen kanssa).

Toinen ääripää. Tomas Plekanec. Mieshän aloitti kauden kuin unelma, tuntui kantavan ykkössentterinä Habsia kuin Koivu aikoinaan. Mitä paskaa. 14+32 ja -20. Hemmetin loistava pelaaja ykkössentteriksi. Palkkatilastossa viiden miljoonan ansioillaan tosin vasta kakkossentteri Gomezin jälkeen, mutta jätetään se mies nyt laskuista pois. Aluksi näytti hyvältä, mutta sitten Plekanecin akan pojalta katosi ote kyllä aika ikävästi. Aina ei voi voittaa, mutta kun voittaisi edes joskus.

Onhan siellä sitten jotain Lars Elleriä ja Subbania, jotka ovat ajoittain pelanneet hyvin, mutta Price ja ylhäällä mainitty hyökkäystrio on kantanut joukkueen edes tähän pistemäärään.
 

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
David Desharnais tehnyt 71 otteluun 55 pistettä ja se on miehen 160 sentin (luotamme Jack DiBiasen tietoon) varrelle kelpo suoritus. Taisi joku mainita, että sama pistemäärä kuin Ovechkinilla tähän mennessä. Desharnais ei ole edes ykkösvaraus.

Ovechkinilla 53 pistettä koossa, joten Desharnais on oikeastaan tehnyt enemmän pisteitä kuin Alex The Great. Todella hyvä suoritus, ja Desharnais ei ole edes minkäänlainen varaus. Ilman mitään kytköksiä Montrealiin siirtyi aikoinaan Chicoutimi Sagueneensista kahden yli 100 pisteen kauden jälkeen, ensin käväistyään NY Islandersin farmissa pelaamassa 7 ottelua 1+1 tehoilla ja sitten käytyään ECHL:ssa höntsäilemässä jälleen yli 100 pisteen kauden. Nyt kun kahdella sarjatasolla on se satanen paukkunut, niin enää NHL:ää odotellaan tuolle listalle ;)
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
ja Desharnais ei ole edes minkäänlainen varaus.

Tätä minä takaa ajoinkin, muotoilin mukahauskasti vähän epäselvästi.

Nyky-NHL:ssa tuolla 170/80 varrellakin voi pärjätä, tässä loistava esimerkki. Canadiensin oikea ykkössentteri tällä kaudella, syttynyt todella liekkeihin. Valitettavasti muuten sentteriosasto on ollut aika tasapaksua negatiivisessa mielessä. Eller toki hoitanut oman ruutunsa ja Plekanec ihan kelpo kakkossentteri, jos unohdetaan -20. No ei helvetissä sitä voi unohtaa!
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
David Desharnais tehnyt 71 otteluun 55 pistettä ja se on miehen 160 sentin (luotamme Jack DiBiasen tietoon) varrelle kelpo suoritus. Taisi joku mainita, että sama pistemäärä kuin Ovechkinilla tähän mennessä. Desharnais ei ole edes ykkösvaraus.

170 on mitta omien tietojen mukaan. Nathan Gerbe on lyhin ollen 168 pitkä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös