Montréal Canadiens 2018–2019

  • 248 368
  • 930

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Niin, mutta viitaten edelliseen, miksi Pacioretty vittuillakseen haluaisi vaikeuttaa treidaamista? Entäs jos se ei oikeasti halunnut sitoutua Losiin tai johonkin toiseen framilla olleeseen joukkueeseen pidemmäksi aikaa?
Tai kyseinen joukkue ei halunnut maksaa tarpeeksi hänen palveluksistaan? Lukemani perusteella Pacioretty teki edellisen sopimuksensa alihintaisena, minkä takia hän haluaa nyt saada itselleen kunnon tilipussin.
 
Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Eiköhän Paciorettyn palkkatavoite linjaannu suunnilleen samoihin sfääreihin kuin mihin vaikkapa JVR:n UFA-sopimus asettui ja ellei sopivaa lappua tunnu käteen löytyvän, sopivan diilin löytyminen sen kun hankaloituu edelleen.

Canadiensin kannalta haasteelliseksi tilanteen tekee tietysti se, että yhden vuoden UFA-Paciorettyn arvo on helvetisti huonompi kuin kuudeksi vuodeksi palkatun Paciorettyn, josta syystä diilit Sharksin ja Kingsinkin kanssa oletettavasti kariutuivat. Uskon kuitenkin ihan tarkistamatta, että monella joukkueella olisi edelleen kärkivitjoissaan Paciorettyn mentävä aukko, joka halutaan täyttää jo ennen tulevaa deadlinea.
 
viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
De Haan meni Carolinaan. En ole oikeastaan yllättynyt, että ei tullut Habseihin. Habseillä on jo kolmessa puolustajassa aika paljon kiinni ja näistäkin pakeista Alzner on kolmosparin puolustaja. Vaikea nähdä, että tuolta UFA-markkinoilta löytyisi enää ketään. Toisaalta nyt mennään siihen, että pelaajille heitellään pienen riskin sopimuksia eli joku kokenut pakki saattaa tarttua täkyyn halvalla.
 
MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Tehdäänpäs tässä kohtaa virallinen loikkaus Habs-leiriin. Porilaisena ei ole muuta vaihtoehtoa. Jetsin muovista logoa tulikin jo katseltua tarpeeksi.

Mete & Juulsen. Onko näistä nuorista pakeista pelastajiksi ? Enpä ole juurikaan nähnyt kummankaan otteita, mutta sellaisessa käsityksessä, että siellä olisi jotain potentiaalia. Julien ilmeisesti antamassa roolia ensi kaudella.
 
Tervetuloa!

Mete ja Juulsen saavat näillä näkymin roolin kuuden pakin joukossa. Molemmilla on potentiaalia ihan hyväksi puolustajaksi.
 
PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Viasatilla Jääkiekkokanavalla tulee tänään vuoden 1993 finaalit Los Angelesia vastaan. Nyt näytetään LAn ensimmäinen kotifinaali koskaan game3 ja klo23 jälkeen alkaa sitten game5..

Heinäkuun alku oli Montrealin suhteen odotetun rauhallinen, eikä se ole välttämättä huono juttu. UFA-päivät ovat kuivuneet viime vuosina hyvin laihoiksi kun lähes kaikille vähänkään paremmille pelaajille tehdään niin pitkiä sopimuksia. Ne harvat jotka pääsevät vapaiksi agenteiksi saavatkin hurjia soppareita. Ladd/Okposo/Backes yms olisivat olleet aika huonoja vetoja pitkillä pahveillaan. Näihin peilaten Radulov oli loistava haku pari vuotta sitten, vaikka häntä ei lopulta saatukaan pidettyä pidempään!

Kuten hahmottelin ketjun avausviestiin, joukkueessa oli tilaa yhdelle oikealla laiturille. Kun Zadinan sijaan varattiinkin Kotkaniemi, niin Armian saaminen ilmaiseksi on hieno juttu. Vapaille ukoille olisi joutunut maksamaan kovaa tiliä, ja Armiassa on vielä lisäpotentiaalia pisteiden muodossa. Tärkeintä on kuitenkin se, että Armia pystyy auttamaan viisikkojen vuotamisessa. Surkeaan alivoimaan saatiin myös yksi uusi palanen. Se on sitten mielipideasia onko kakkosessa Lehkonen vai Armia. 2-3 ketjut ovat muutenkin aika tasaiset joten suurta eroa siinä ei synny. Lähinnä peluutuksen kanssa on eroja sen mukaan oletko Plekanecin vai jonkun märkäkorvan ketjussa.

Senttereitä ei ollut liikaa tarjolla tänä kesänä. Tavaras ja Stastny olisivat olleet toki hyviä, mutta heitä ei Montreal ymmärrettävästi kiinnostanut. Kun Plekanec vielä suostui halpaan vuoden soppariin päästäkseen kotiin, niin siinä ei ollut paljon miettimistä. Plekanec tulee antamaan ensi kaudella hyvää esimerkkiä nuorille senttereille ja hänelle uskaltaa toisaalta laittaa nuoret laiturit. Esim Domin laskeutuminen Canadiensiin on mukavan pehmeä jos hän pääsee vetämään Tomasin rinnalle eikä joudu kärsimään huonosta sentteristä. Plekanec saa syksyn aikana täyteen 1000 ottelua täyteen Habs-paidassa ja jos joukkueen kausi on taas mollivoittoinen hänet voi treidata uudestaan johonkin kohtuulliseen varausvuoroon.

Kapteenimme Pacioretty on nyt hieman ylimääräinen palanen joka kannattaa treidata jo ennen kautta. Kun katsoo rosteria, niin tyhjät paikat ovat puolustuksen ja keskushyökkääjien kärkiosastolla. Unelmatilanteessa Maxilla saisi hyvähkön sentterin. Hän ei kuitenkaan ole mikään maaginen pelaaja, joten vaikea uskoa että kukaan GM tuohon suostuisi edes pienien lisukkeiden kanssa. Lienee todennäköisempää että Paciorettyllä yritetään saada puolustajaa Weberin vierelle.

Puolustajia on tietysti määrällisesti tarpeeksi jo nyt, mutta jos on tarkoitus voittaa jonkin verran otteluja, niin Benn, Juulsen ja Mete eivät voi kyllä kaikki olla vakiopakkeja. Sentterien pyörittely on vaikeaa jos uutta nimeä ei enää hankita. Drouin saattaa joutua edelleen keskelle. Siinä ei ole oikeastaan hirveästi järkeä, koska lopulta hän pelaa kuitenkin laidassa. Kotkaniemi ja Pöhling ottavat tietysti vielä aikaa, ja nämä pari vuotta pitäisi selvitä jotenkin. Tämän hetken sentterit ovat joko Drouin-Plekanec-Danault-De La Rose tai Danault-Plekanec-Peca/Shaw-De La Rose.. Danault on hieman samanlaisessa tilanteessa kuin Desharnais aikanaan. Kumpikaan ei ole maaginen pelaaja, mutta joutuu pelaamaan jopa ykkösessä kun muitakaan ei ole tarjolla..
 
viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Weberille lisää saikkua polvileikkauksen tiimoilta.

Weber sidelined 5-6 months after undergoing knee surgery
Weber sidelined 5-6 months after undergoing knee surgery | theScore.com

Ehkä tämän takia ei Benniä ole treidattu kasaan kiekkoja, koska Weber on pitkään sivussa. Schelmkon ja Bennin osakkeet paranivat ainakin tuonne joulukuulle asti. Petry ottanee Weberin paikan ykköspuolustajana.

Pitkä loukkaantuminen on tietenkin harmillista, mutta tällä kaudella siitä ei ole niin isoa haittaa.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Ehkä tämän takia ei Benniä ole treidattu kasaan kiekkoja, koska Weber on pitkään sivussa. Schelmkon ja Bennin osakkeet paranivat ainakin tuonne joulukuulle asti. Petry ottanee Weberin paikan ykköspuolustajana.

Mitenkäs Brett Lernout? Ei ole waiver-vapaa ensi kaudella, on rightin puolen puolustaja ja lukemani perusteella esiintyi ihan hyvin viime kaudella pelaamissaan otteluissa. Jos nuorennusliikettä halutaan tehdä niin luulisi että ainakin Bennin edelle menisi pakkihierarkiassa alkukaudesta.
 
viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Mitenkäs Brett Lernout? Ei ole waiver-vapaa ensi kaudella, on rightin puolen puolustaja ja lukemani perusteella esiintyi ihan hyvin viime kaudella pelaamissaan otteluissa. Jos nuorennusliikettä halutaan tehdä niin luulisi että ainakin Bennin edelle menisi pakkihierarkiassa alkukaudesta.

Joo, pelasi ihan hyvin, mutta epäilen Meten ja Juulsenin olevan hänen edellä. Ehkä ei haluta laittaa kolmea hyvin kokematonta pakkia heti tulille. Muut Habs-pakit lienevät Petry, Alzner, Reilly ja Benn/Schelmko. Ouellet sitten tuuraa. En laittaisi pahitteeksi, jos Bennistä pääsisi eroon, mutta tuskin ihan heti. Bergevin myös haluaa tehdä kasvonkohotusta Lavalin puolella, joten Learnout saanee olla siellä ykköspakki. Eiköhän Learnout saa kuitenkin vastuuta kauden aikana myös ylhäällä.
 
Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Weberille lisää saikkua polvileikkauksen tiimoilta.

Weber sidelined 5-6 months after undergoing knee surgery
Weber sidelined 5-6 months after undergoing knee surgery | theScore.com

Mauwahtavaa! Kyseessä on lisäksi eri vamma kuin joulukuussa blokatun laukauksen seurauksena syntynyt jalkavamma, joka lopulta päätti Weberin kauden helmikuussa. Saas nähdä millainen robocop sieltä vahvuuteen aikanaan palaa.

Edesauttoi joulukuinen loukkaantuminen tämän vamman pahenemista tai ei, Canadiensilla alkaa olla melko voittamaton track record näiden "pelaamisen sallivien pikkuvammojen" kanssa. Etenkin kun Weberin vedellessä tammi-helmikuussa murtuneella jalalla ~15 peliä kausi oli jo täysin menetetty.

Parhaasta kertoimesta Hughesiin ei enää puutui kuin että Price repii nivusensa heti alkukaudesta. Tai on muuten yhtä paska kuin edellisellä.
 
viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Parhaasta kertoimesta Hughesiin ei enää puutui kuin että Price repii nivusensa heti alkukaudesta. Tai on muuten yhtä paska kuin edellisellä.

On siellä pari muutakin jengiä, jotka taistelevat huonoimman joukkueen tittelistä. Heti tulee mieleen ainakin Ottawa, Buffalo sekä Islanders. Lisäksi joku "yllättäjä" vetää perinteisesti ihan vihkoon koko kauden.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Mauwahtavaa! Kyseessä on lisäksi eri vamma kuin joulukuussa blokatun laukauksen seurauksena syntynyt jalkavamma, joka lopulta päätti Weberin kauden helmikuussa. Saas nähdä millainen robocop sieltä vahvuuteen aikanaan palaa.

Samanlainen kuin Andrei Markov. Eikös se 10 vuotta vetänyt molemmat polvet paskana?
 
Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Samanlainen kuin Andrei Markov. Eikös se 10 vuotta vetänyt molemmat polvet paskana?

En ihan näe, että Weber pystyisi paikkaamaan mahdolliset vajavaisuutensa yhtä hyvin, mutta kiitos tästä uskon nostatuksesta kuitenkin.

Loukkaantumisesta saatiin taas toki myös kelpo jupakka aikaan. Molsonin juhlallisesta julistuksesta organisaation toimintatapojen läpinäkyvimmiksi muuttamisesta ei ehtinyt ihan kolmea kuukautta kulua, kun selvisi, että Weberin polvi leikattiin jo kesäkuun 19. päivä, mutta asiasta tiedottaminen viivästytettiin draftin ja free agent frenzyn jälkeen.

Mielestäni täysin hyväksyttävää ja ymmärrettävää olettaen, että Bergevinillä oli isosilmäisiä UFA-verkkoja vesillä, mutta antaahan tämä mahdollisuuden lyödä muutama uusi tikari Molsonin ja Bergevinin selkään. Canadiensin toimistolla ei varmasti ole näinä päivinä helppoa. Teki tai sanoi mitä tahansa, niin raivoisaa kritiikkiä on taatusti luvassa. Veikkaanpa, että jos Weberin poissaolo olisi julkistettu jo leikkauspäivänä, paskasade olisi ollut vielä kovempi.
 
Ymmärrän täysin, että uudesta leikkauksesta ei ole haluttu huudella. Jos tuosta joku mielensä pahoittaa, niin elämässä on asiat poikkeuksellisen hyvin, tai huonosti. Ihmeellistä on, että tuo pysyi n. kaksi viikkoa salassa.

De La Rose teki kahden vuoden sopimuksen. AVV on 0,9 milliä. Halpa on edelleen ja Capfriendlyn mukaan on RFA edelleen kahden vuoden kuluttuakin. Armia ja Danault ilmoittautuivat välimieskäsittelyyn. Ei tietenkään tarkoita, että menevät sinne asti.
 
viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Hieman toivoin, että Habsit olisivat hankkineet Duclairin. Rahasta tuo tuskin on jäänyt kiinni. Kuitenkin kun katsoo Capfriendlystä, että siellä on 16 hyökkääjää, niin ei tarvitse kyllä enempää hyökkääjiä. Epäilen, että kaksi pelaajaa kolmikosta Scherbak, Froese ja Peca hakee vauhtia Lavalista.
 
Glory Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Club de hockey Canadien
Vielä viime kaudella NHL jäillä viilettänyt Alex Burrows on nimitetty Lavalin apuvalmentajaksi.

Lähteenä Canadiensin virallinen Instagram tili.
 
Ralph

Jäsen
Epäilen, että kaksi pelaajaa kolmikosta Scherbak, Froese ja Peca hakee vauhtia Lavalista.
Veikkaan, että Scherbak ja Peca kelpaavat ilmaiseksi muille, jos Canadiens aikoo kaksikon AHL:ään lähettää.
 
viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Veikkaan, että Scherbak ja Peca kelpaavat ilmaiseksi muille, jos Canadiens aikoo kaksikon AHL:ään lähettää.

Scherbakin kohdalla tuo riski tosiaan on, mutta Pecan kaksivuotinen ja 2,6 millin sopimus ei välttämättä kiinnosta muita. En osaa tosin sanoa, että pitääkö Scherbakin mennä waiversien kautta.
 
Ralph

Jäsen
En osaa tosin sanoa, että pitääkö Scherbakin mennä waiversien kautta.
Pitää. Ja ei tuo Pecan kaksivuotinen ja 1,3 miljoonan cap hit niin paljon ole, etteikö sitä voisi ilmaiseksi ottaa. Jos ei suju uudessa joukkueessa, uudestaan waivereihin.
 
viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Pitää. Ja ei tuo Pecan kaksivuotinen ja 1,3 miljoonan cap hit niin paljon ole, etteikö sitä voisi ilmaiseksi ottaa. Jos ei suju uudessa joukkueessa, uudestaan waivereihin.

Luulisi vain, että saman tason pelaajia löytyy halvemmallakin. Tai NHL-tasolla Peca on vielä kysymysmerkki. Mielenkiintoista nähdä mihin taso riittää.
 
Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Kelpaako Markov takaisin? Faneille varmaankin kyllä, mutta noiden twiittien perusteella Bergevinille ei.

Kyllä Markov ansaitsisi 1000. ottelun CH-nutussa jopa vielä enemmissä määrin kuin Plekanec, ja tästä olisi taatusti yhä pelillistä iloa rajallisilla minuuteilla saati sitten junnujen koulimisessa, mutta arvelen, ettei Bergevin tässäkään tapauksessa kykene myöntämään virhettään.
 
viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Luke Richardson Habseihin apuvalmentajaksi. Vaikuttaa pätevältä kaverilta ja ainakin särmikkäämmältä kuin hajuton ja mauton JJ Daigneault. Richardson ottaa vastuulleen puolustuspelaamisen.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Aika vaikea uskoa, että Bergevin olisi täysin yksipuolisesti savustanut Markovin ulos, kuten Pagnotta väittää, mutta fanit tietysti uskovat Bergevinistä mitä (pahaa) vaan.

Oma arvaus on, että Markovin vaatimukset sopimukselle eivät enää oikein vastanneet pelillistä tasoa ja KHL-kortti heilui. Bergevin totesi että morjens. Oikein tai väärin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös