ABBn tilanne ei ole aivan helppo. ABB Oy tukee niiden kylien seuroja, joista sille on hyötyä. Vaasassa sponssi on vaan sen takia, että täällä on tulosyksikötä. ABB kyllä osaa muistaa, jos menestystä tulee. Esim. Ässät sai ennen hopeavuotta 50Ke ja hyvän tuloksen perusteella summa nostettiin 100Ke / kausi. Eli, kun tulee tulosta, niin tulee fyrkkaakin.
Itse kalastelisin Härmän suuria rahavirtoja ja näinhän Tamminen jo tekikin, ennen siirtymistään Sveitsiin. Tulos tuolloin ei ollut vaan kovin menestyksekäs, kiitos Härmäläisten hitaastilämpiävyyden. :)
Tuota linjaa tulisi mielestäni jatkaa, varsinkin kun nyt Jormalla on oma huvipuistokin ollut jo pidempään.
Hallin nimeä ei ole edelleenkään myyty ja mielestäni esim. Power-Park nimi voisi tuoda näkyvyyttää Jormalle ihan valtakunnallisestikin. Itse olen huomannut, ettei oikeestaan kukaan, Pohjanmaan ulkopuolella ole edes tietoinen koko parkin olemassaolosta.
Uskon, että Tami & Saari yrittääkin juuri tätä asiakaskontaktia luoda ja luojan kiitos, jos nuo hanat saadaan kunnolla auki. Sen jälkeen on vaan taivas rajana, millasista rahoista voidaan realistisesti unelmoida. Lillbackahan on tunnettu juuri näistä "heräteostoista" ja silloin onkin rahaa palanut helposti kerralla enemmän, kuin koko Sportin kauden pelaajabudjetti.
Eiku Härmään vaan tekemään PR:ää Sportin hyväksi kaikki fanit ens kesänä. ;)
BTW, TuTon pelaajabudjetti oli muuten 105Ke, eli aivan mitätön vs. Sportin.