Molson Centre 26-27.1

  • 1 138
  • 12

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pääsin viikonloppuna näkemään ensimmäistä kertaa NHL:ää oikein hallista seurattuna sillä kävin katsomassa Molson Centressä kaksi peliä. Kyllä on hieno halli jossa riittää nähtävää niin käytävillä kuin katsomossakin. Vaikka kummassakin pelissä oli paikalla yli 20 000 katsojaa niin palvelu oli koko ajan todella sujuvaa eikä suomalaisista halleista tuttuja ikäviä jonoja palvelupisteille näkynyt ollenkaan. Yllättävää! Molemmat pelit katsoin samalta paikalta eli alakatsomo 104 ja rivi P. Paikka oli maaliviivan kohdalla josta näki hyvin pelin. Sens/Sharks hyökkäsi ensimmäisessä ja kolmannessa erässä sinne suuntaan.

Muutamia huomioita:

Habs-Sens

Kun joukkueet tulivat alkulämmittelyyn niin täytyi kyllä useampaankin kertaan katsoa ennen kuin uskoin että Berezin tosiaan on siirtynyt Habseihin sillä aikaa kun olen ollut matkalla Montrealiin, siellä se vaan jo oli mukana. Itse peli oli varsin tarkkaa puolin ja toisin eikä paljon virheitä nähty kummaltakaan joukkueelta. Sens sai enemmän luotua painetta kohti Theodoren vartioimaa maalia mutta loistavassa vireessä oleva Theodore oli jälleen mies paikallaan ja otti melkein kaikki kiekot kiinni kunnes sitten maalinteon osaava Alfredsson ihan pelin lopussa pelasti Sensille pisteen ja Theodore löi harmistuneena mailansa jäähän. Senseistä erottui läpi pelin positiivisesti eniten Bonk jolla yritystä riitti. Jatkoajalla Bonk pääsi vielä aivan huikeaan paikkaan kiertäen maalin ja yrittämällä ratkaisua sitten kulmalta. Kävikö kiekko maalissa vai ei? Sitä jännitti koko Molson Centre ja tilanne tarkistettiin videolta. Päätös: Ei maalia. Muut Sensin hyökkääjät olivat aika näkymättömiä, Havlatia seurasin aika tarkkaan mutta ei mitään ihmeitä hänkään esittänyt. Puolustuksessa Sami Salon ohella huomioni kiinnittyi massiivisen kokoiseen Charaan joka ei kuitenkaan kokoaan käyttänyt hyväkseen tilanteissa enempää kuin vain sen verran mitä pakollista oli. Sami Salo alkoi yhdessä tilanteessa hautoa kiekkoa vähän liikaakin Sensin puolustusalueella mikä olisi saattanut kostautua jos Habsin karvaaja olisi hieman nopeammin mennyt Saloon kiinni. Hyökkäyspäässä odotin tietysti että pääseekö Salo sellaiseen paikkaan että sille kuuluisalle tykille tulee käyttöä mutta eipä päässyt tällä kertaa.

Zednik pystyi tasaisessa pelissä viemään Habsin ensin johtoon joka kestikin pitkään. Yleisöllä riitti jännittämistä kun Sens haki tasoitusta mutta Habsillakin oli omat paikkansa lisätä johtoaan. Kun kyseessä oli paikallispeli niin etukäteen odotin jännityksellä että miten se vaikuttaa tunnelmaan katsomossa. Paikalle oli saapunut kyllä Sens-fanejakin ainakin jonkun verran mutta siinä katsomossa missä minä olin, porukka oli enimmäkseen paikallisia Habs kannattajia jotka keskittyivät jännittämään oman joukkueensa puolesta kuten kuuluikin. Parempaa oli kuitenkin odotettavissa seuraavana päivänä.

Habs-Sharks

Jo heti ottelun alussa oli sellainen fiilis että tästä tulee tunnelmaltaan parempi peli mitä lauantaina. Oli se vaan hienoa nähdä kun Teemu tuli jäälle alkulämmittelyyn. Monta kuukautta olin jo jännittänyt sitä että pysyykö Teemu Sharkeissa niin kauan että ehdin nähdä hänen pelaavan sitten kun reissuun pääsen. Sanokaa mitä sanotte mutta Teemu oli Sharksin ehdottomasti parhaita hyökkääjiä kyseisessä pelissä ellei jopa paras vaikka maaleja ei saanutkaan aikaiseksi. Yritystä Teemulla ainakin riitti ja oli todella lähellä että verkko olisi heilunut Theodoren takana. Vähän huonompi maalivahti olisi saattanut hyvinkin joutua tunnustamaan Teemun paremmakseen. Sharks pääsi johtoon Bradleyn tekemällä maalilla mutta Habs keskittyi senkin jälkeen pelaamaan omaa peliään. Konkari Gilmour oli vahvalla pelipäällä ja teki komean maalin Zednikin loistavasta syötöstä ja peli oli tasan. Jo ennen peliä hallissa hehkutettiin valotaululta sitä että kuinka lähellä on jo maaginen 10 000:s maali tulossa Habsille historiansa aikana. Jännitys vain tiivistyi ja fiilis hallissa kohosi yhä korkeammalle kun kaikki odottivat seuraavaa maalia. Berezin joka pelasi vasta toista otteluaan, pääsi tekemään sitten sen suuren maalin ja hallissa desibelit kohosivat kattoon! Berezin itse mainitsi pelin jälkeen että ei oikein itsekään vielä ymmärrä kun kaikki on tapahtunut viime aikoina niin nopeasti että kuinka juuri hän joka vasta toista otteluansa pelaa Habseissa, oli se joka kyseisen maalin teki mikä historian kirjoihin merkittiin. Kiekon Berezin olisi mielellään pitänyt itsellään mutta se päätynee Hockey Hall of Fameen tietojen mukaan. Habs jatkoi vahvaa peliään ja Petrov huudatti kotiyleisöä seuraavaksi tekemällä Habsin kolmannen maalin. Perreault pelasi myös vahvan pelin ja pääsi kahdestikin yrittämään hyvästä paikasta maalia mutta sillä kertaa Nabokov oli parempi.

Yhteenveto:

Sharks ei ollut parhaimmillaan. Habsilla on tällä hetkellä pullat hyvin uunissa. Viikonlopusta saaliina kolme pistettä. Theodore on vakuuttava maalillaan ja kun hyökkäyksessäkin on Juneau, Dackell, Perreault, Berezin, Gilmour jne. niin Habs taistelee tiukasti vielä pitkään playoffiin pääsystä ja kaikki on mahdollista niin kauan kuin runkosarjaa on jäljellä ja ratkaisevia piste-eroja viivan tuntumassa olevien joukkueiden välillä ei ole tullut. Molson Centre pysyy Habsin takana mukana taistelussa eikä faneilla ole tarvetta alkaa vihellyskonsertteihin tällä hetkellä koska joukkue esittää hyvää peliä. Loukkaantumiset ovat tälläkin kaudella jo koetelleet Habsia aivan tarpeeksi mutta siitä huolimatta Therrien on pitänyt joukkueen taistelussa mukana.

Edit: Saku Koivu ja Timo Vertala olisi toki ollut hienoa nähdä jäällä Habsin paidassa. Reissua varatessani vähän toiveilin että molemmat olisivat mukana mutta sitten tuli mutkia matkaan kuten kaikki tietää. Toki olisi minulle sopinut että Hurmeen tai Mi Kiprunkin olisin nähnyt viikonloppuna pelaamassa.
 
Viimeksi muokattu:

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Kiitos erinomaisesta matkaraportista, lämmittää Habs-fanin sydäntä. Vielä enemmän kylläkin lämmittäisi se, että pääsisi vielä itse jonain päivänä tuonne legendaariseen halliin katsomaan pelejä. Some day.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hyvä raportti TM, ehdinkin jo hieman ihmettelemään minne olet kadonnut kun hävisit palstoilta hetkiseksi ;)

Millainen hintataso noin yleisesti on Molson Centressä (liput, ruoka, juoma)? Entä miltä NHL-peli noin livenä näyttää, onko vauhdissa kaukalon laidalta katsottuna kovinkin silmiinpistävä ero koto-SM-liigaan verrattuna?
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Viestin lähetti Ruhis
heh... legendaarinen halli, molson on tietääkseni suht uusi?
Molson on uusi, mutta ota huomioon, että missä tahansa Les Canadiens pelaakin, on paikka aina legendaarinen, oli se sitten vaikka navetan takana. Vanha kunnon Forum olisi tietenkin ollut mahtavaa nähdä aktiivivuosinaan.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
"Vanha kunnon Forum olisi tietenkin ollut mahtavaa nähdä aktiivivuosinaan"

Niinpä, kanukithan ovat ostaneet Forumin penkkejäkin koteihinsa tv-tuoleiksi ym.
Kuinka moni haluaisi Helsingin vanhan jäähallin tai Hakametsän penkkejä koteihinsa? Tuskin kukaan.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Viestin lähetti varjo
Niinpä, kanukithan ovat ostaneet Forumin penkkejäkin koteihinsa tv-tuoleiksi ym.
Näin on. Ja noita penkkejä on käsittääkseni vieläkin saatavissa. Ainakin viimeisimmässä fanituote-esitteessä, jonka Canadiensin Boutiquesta lähettivät, oli vielä saatavana noita istuimia. Taitaa vaan tulla aika kalliiksi lähettää sellainen Suomeen.
 

nihti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Wild, Krylja
Forumin ainoa ongelma oli varmasti sijainti ja lievästi pienehkö koko. Se olisi mielestäni edelleen ainakin Euroopan mittapuun mukaan moderni laitos. Peliin tulo ja poistuminen oli hankalaa. Itse tulimme kumipyörämetrolla - kuten varmaan isoin osa tungoksesta päätellen. Atwaterin metro oli onneksi lähes hallin alla.
Satuin paikalle hyvään aikaan (vuonna 1986) jolloin PR #30 nousi kansallissankariksi ja kannu tuli Habseille. Mielikuvia on aika vähän, olin silloin 16 vuotias ja mieleen jäi lähinnä lasipinnat ja liukuportaat, joita ei silloin suomalaisissa halleissa ollut. Tunnelma Forumissa oli tiivis - Molson on vielä hallina kokematta. Molson Golden onkin sitten tutumpi.

Tuli aika turha kirjoitus. Häiritsi vain hieman tuo DDR-hallin penkkien assosioiminen Forumin penkkeihin...

-kylmänväristyksiä-
 
Viimeksi muokattu:

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
"Tuli aika turha kirjoitus. Häiritsi vain hieman tuo DDR-hallin penkkien assosioiminen Forumin penkkeihin...

-kylmänväristyksiä- "

Anteeksi jos aiheutin kauhun hetkiä mutta tarkoitukseni oli juuri päinvastainen kuin luulit.
Vaikka olisin henkeen ja vereen HIFK-fani tms. niin viimeinen asia mitä kotiini haluaisin olisi DDR:n penkki.

Lähinnä tarkoitin sitä sillä että suomalaisessa jääkiekossa ainoastaan hakametsällä ja DDR:llä on edes jollainlailla samankaltainen status kuin Forumilla. Hjördis-areenat tai sitten vaihtoehtoisesti maaseudun ladot eivät millään lailla ole vertailukelpoisia Forumiin.

Ja tosiaankin vielä _en väittänyt että DDR=Forum_ vaan lähinnä yritin etsiä vastinetta suomalaisesta jääkiekkokulttuurista. Ja totuushan on se että DDR:n penkit eivät kelpaisi kuin ehkä Penan kotiin koristeeksi vaikka HIFK voittaisikin nytten 5 mestaruutta putkeen tms.
 

Flegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti varjo
Kuinka moni haluaisi Helsingin vanhan jäähallin tai Hakametsän penkkejä koteihinsa? Tuskin kukaan.

Jos täällä DDR:n penkkejä ruvetaan kauppaamaan niin F ykkösestä vaikka vitosrivi on sitten varattu mulle. Laitan saunaan sitten joskus.:)
 

TouchAndGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Bostonissa vielä paremmat myyntimiehet

Silloin kun Boston Garden sai isoa lekaa, niin muistan kuin jossain lehdessä oli mainos, missä myytiin Boston Gardenin tuoleja, jäähyaitiot, seinätiilit (joku $19.90 kappale) etc. Käytännössä kaikki mitä irti sai.:D
 

TouchAndGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Bostonissa vielä paremmat myyntimiehet

Silloin kun Boston Garden sai isoa lekaa, niin muistan kuin jossain lehdessä oli mainos, missä myytiin Boston Gardenin tuoleja, jäähyaitiot, seinätiilit (joku $19.90 kappale) etc. Käytännössä kaikki mitä irti sai.:D
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti Mazza

Millainen hintataso noin yleisesti on Molson Centressä (liput, ruoka, juoma)? Entä miltä NHL-peli noin livenä näyttää, onko vauhdissa kaukalon laidalta katsottuna kovinkin silmiinpistävä ero koto-SM-liigaan verrattuna?

Hyville paikoille tietysti liputkin ovat hintavia mutta kun täältä kaukaa lopulta pääsee sinne paikan päälle peliä katsomaan niin ei kannata siinä vaiheessa säästellä ja ottaa mitään piippuhyllypaikkaa. Tuo alakatsomon paikka jonka varasin maksoi 112 kanadan taalaa/peli.

Ruokailua en Molson Centressä suorittanut vaan ravintoloissa hallin ulkopuolella tuli syötyä. Siinä ihan hallin vieressä onkin kaksikerroksinen ruokaravintola jossa kävin syömässä ennen Sharks peliä. Janoisille riittää kyllä juotavaa Molsonissa. Molson Export on muuten hyvänmakuista olutta. Pieni muki maksoi 5,25 ja iso 7,25. Katsomossakin myyjät kävivät pelikatkojen aikana mukitelineiden kanssa kyselemässä josko tarvetta kostuttaa kurkkua on jo ennen erätauon alkamista jollakin. :)

Kun jäällä on kaksi NHL joukkuetta vastakkain niin kyllähän pelin aikana näkee paljon hienoja yksilösuorituksia ja tilanteetkin vaihtelevat nopeasti päästä toiseen. Peli on jotenkin sujuvampaa kuin SM-liigassa eikä joka välissä tule pelikatkoja esim. paitsioiden takia jne. Tuntuu siltä että erä kuluu nopeasti siitäkin huolimatta vaikka mainostaukojakin pidetään, saattaa johtua siitä että koko ajan peliä seuraa niin kiinnostuneena kun harvinaista herkkua on tarjolla. Mainostaukojen aikana olevat pelikatkotkaan eivät livenä seuratessa häiritse yhtään koska katkojen aikana jumbotronilta tulee aina jotakin viihdykettä jonka aikana katko menee todella nopeasti ja peli lähtee taas käyntiin.

Myös NHL tuomarit ovat todellakin ammattilaisia ja sen näkee. Peli pysyy alusta loppuun asti heillä erinomaisesti kontrollissa ja mitään linjan muuttumista kesken pelin ei tapahdu. Tuomareilla ei ole myöskään mitään tarvetta nousta pääosaan ottelun aikana koska heitä selvästi kunnioitetaan jo ennestäänkin riittävästi pelaajien keskuudessa. Tosin nuo näkemäni pelit eivät olleet luonteeltaan mitenkään erityisen kuumia joten tuomarit eivät koville joutuneet. Sharks pelissä Odjick vähän haki matsia jonkun Sharks pelaajan kanssa mutta tuomarit tulivat liian nopeasti väliin ja homma kuihtui siihen. Joka tapauksessa tuomarointi on NHL:ssä tasokasta mikä on tärkeä asia sekin kokonaisuutta ajatellen. Hyvät joukkueet ja hyvät tuomarit tekevät hyvän pelin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös