MM-kisojen tv- ja radiolähetykset

  • 11 531
  • 62

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Onkohan YLE:n käytäntö näissä kisoissa nyt se että vain selostaja on äänessä pelin aikana, MM-kisoissa 2006, EM-kisoissa 2008 ja ainakin joissain peleissä myös EM-kisoissa 2004 oli kommentaattori pelin aikana mukana. Tämä on mielestäni huomattavasti parempi kuin se että kommentaattorit kommentoivat vain tauoilla, pelin aikana on kuitenkin niin paljon enemmän aikaa. Varsinkin Kuusela pystyy pelin aikana tarttumaan taktisiin asiohin, tauolla aika on vain tuhottoman lyhyt kun vielä kaikkea muutakin kun pelistä puhumista tungetaan mukaan.

Selostajathan ovat ilmeisesti ainakin alussa Pasilassa joten kommentaattoreiden käyttö pelin aikana ei kustannuksia juurikaan lisäisi.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Reiniltä omituinen valinta pukeutumiseen. Olen pitänyt häntä kohtalaisen tyylikkäänä miehenä tätä ennen, mutta ei nyt oikein natsannut tuo kravatti+paita housujen päällä.

Hd on kyllä ihan hieno juttu. Varsinkin avajaisissa pääsi oikeuksiinsa, kun värit loistivat. Vertailin pelin aikana lähetyksiä keskenään ja hassua, kuinka nopeasti terävään tottui, kun näytti niin suttuiselta tavallinen signaali. Jos sitten seuraavat kisat tai vaikka jo olympialaiset tulisivat 3d:nä tuutista ulos. Se vasta olisi messevää, ainakin sen perusteella, mitä liikkeessä Boltin ennätysjuoksua 3d:nä seurailin.

Muuten ei ole paljon kommentoitavaa kuin että futis on homojen hommaa.
 

Bo'er

Jäsen
Tietääkö joku miksi http://www.eurovisionsports.tv/ on estetty Suomessa vaikka toimi olympialaisissa ja nytkin suuressa osassa eurooppaa? Olisi mukava testata sieltä HD-lähetystä ja vilkuilla muiden maiden lähetyksiä.

Eipä näytä näkyvän myöskään Saksassakaan.

Pelien välissä on mielestäni liian pitkät tauot. Tunti olisi riittänyt hyvin, nyt joutuu 2,5 tuntia odottelemaan seuraavaa peliä. Silloin ensinmäistä peliä olisi voitu lykätä alkamaan työpäivän päättymisen jälkeen; 16:00, 19:00, 21:00 (GMT +1).
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Jotenkin tuntuu että näissä on haluttu ajatella myös sitä, että koko kisojen ajan on sitten samat aloitusajat. Pudotuspeleissä on luonnollisesti pidemmät pelit mahdollisia. Jää sinne tosin vieläkin aika paljon aikaa. Arvioisin, että klo 17 pelattava pudotuspeli päättyisi noin klo 19.30, jos rankkarikisa tarvitaan.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vancounverista tuttu Riku Riihilahden naururaita jatkuu, ja jos mahdollista entistä räväkämpänä. Tuo kisastudio on todellakin kuin vanha kasari-sitcom. Kuusela heittää punch linen ja Riihilahti kusee housuunsa. Kun muistelee Tapsan klassisia kohteliaita tekonauruja, niin herää kysymys onko tuo Ylen koulutuksen kulmakiviä. Niikko ei sitä niin selkeästi ole sisäistänyt, tai sitten ei vain jaksa nauraa, koska eivät ne jutut niin hauskoja ole. Sen jälkeen kun Riihilahti lähti varsinaisesti Ylen leivistä omalle uralleen, niin siitä on tullut ihmeellinen maailmanmies. Hirveä showmeininki ja jotenkin ylikorostuneen letkeä olevinaan.

Kuusela vetää muuten kunnon settiä, matsista toiseen istua kököttää urheasti. Studioisännät sen sijaan ovat vaihtuneet joka matsiin. Etteivät pojat vain väsy. Kuusela on kuitenkin oikein mainio asiantuntija, itse pidän kovasti. Harmi, etteivät Keke ja Pasi ole muiden diiliensä takia käytettävissä.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tsekkasin tänään RTL:n lähetystä ja huomasin mielenkiintoisen huomion. Klinsmann on siellä ns. asiantuntijana paikan päällä, ennen ja jälkeen matsien. Toimii kuitenkin myös selostamossa "kommentaattorina" ottelun aikana. Käytännössä tarkoittaa, että kaksi-kolme kertaa puoliajan aikana käy vastaamassa yhteen selostajan kyssäriin lähetyksen aikana, kesto noin 30 sekuntia. Noin 10-15 minuutin välein tuo stintti toteutettiin. Klinsmann varmaan toimii jonkin amerikkalaisen tv-kanavan kommentaattorina ja diilissä on, että juoksee toiseen koppiin matsin aikana antamassa jonkin yleiskommentin tapahtumiin. Yleisölle varmaan yritetään antaa kuva, että mies istuu kopissa, mutta on todellinen tuppisuu. Tuntuu todella huvittavalta.

Perun hieman Riihilahtea kohtaan osoitettua kuittia. Oman jengin kanssa noiden kikatusten odottelu on noussut kovaksi viihteeksi. Jos matsi on tylsä, pelastaa tuo paljon.

Muurinen: Valmentaja voi pilata hyvän pelin.
Riku:HAHHAHAAAHHHHAAAHHHAA
Väyrynen: Elia tuli kentälle.
Riku:HHAAAAAHHHHAAAAAHHHAAA

Jos pitäisi viettää 48 tuntia Riihilahden veljesten kanssa roadtripillä olisi varmasti valmis lataamoon. Toinen tykittää "vitsejä" 10 sekunnin välein ja toinen kuolee nauruun kun joku kysyy mitä kello on.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Muurinen on kyllä aika erikoinen "asiantuntija", no onhan hänellä tietoa lajista ei sitä voi tietenkään kieltää, mutta näissä kommenteissaan tuntuu että hän on enemmän fani kuin valmentaja. Täänäänkin, no tämä oli enemmän koko studion ongelma, siellä ilmeisesti odotettiin jotain elämyspalloilua, haluaisin vain tietää mikä esimerkiksi Svenniksen pelikirjahistoriassa tukee tätä ajattelua?

Kuusela pitää tuon homman paremmin hanskassa, hän ei niin paljon lähde mukaan tähän toivomisajatteluun, mitä kyllä YLE:n isännätkin tukevat.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Kuusela pitää tuon homman paremmin hanskassa, hän ei niin paljon lähde mukaan tähän toivomisajatteluun, mitä kyllä YLE:n isännätkin tukevat.

Jeps. Kuusela katsoo pelistä vähän muutakin kuin vain lukemia taululla. Mielestäni muutenkin aika tylsää, että YLE:n tiimi(selostajasta lähtien) koittaa mahdollisimman tehokkaasti laimentaa katsojien fiilistä kertomalla kuinka jokainen puoliaika on heikkoa peliä, jne. Eikö kannattaisi ennemmin keskittyä analysoimaan miksi peli oli sellaista ja mitäs kaikkea siellä tapahtuikaan.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Olen monesti ihmetellyt, miten joku suomalainen valmentaja, joka on valmentanut esimerkiksi Mypaa ja AC Oulua, tietäisi tasan tarkkaan miten jonkun jalkapallon todellisen suurseuran ja mahtimaan pitäisi pelata. Eiköhän siellä ole melkoinen velho kuitenkin koutsaamassa.

Toinen mikä vituttaa aivan suunnattomasti, on Antti Muurinen. Kaikkien kyrpien isä kertoo tuolla hermostuneena, kuinka Brasilia ei osaa pelata oikealla tavalla. Vittu sentään Antti, painu helvettiin sieltä kommentoimasta.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
On tämä nyt aika syvältä, kun studiossa puhutaan vain pelin jälkeen miksei meidän Englanti voittanut. Algeriasta todettiin, että se olisi pitänyt voittaa. Todellista syväanalyysiä ja tasapuolisuutta. No, tähän on tottunut aikaisemmista lähetyksistä. Englanti sitä, Englanti tätä. Onneksi sentään ottelu oli täyttä nautintoa 90 minuutttia...
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Tympäiseekö ketään muuta se, että YLE leikkaa kansainvälisen kuvayhteyden todella nopeasti poikki erien jälkeen. Samoin se viivyttää kuvayhteyttä ihan kansallislaulujen kynnykselle. Kansainvälisessä kuvassa näkyisi mielenkiintoisia kuvia mm. kisakaupungeista, lämmittelyistä, tilastoista yms.

Ainakin minä tajuaisin ilman näkemistä sen, että studiossa puhuu joku vaikka en näkisikään puhujan liikkuvaa suuta. Yleisradiolla myös lienee tekniikkaa, jolla toteuttaa kuva kuvassa -leikkaus, jos puhujan pää on välttämättä oltava näkyvissä. Muttah! YLE on väsännyt kalliin kisastudion monikameratekniikkoineen ja ohjauksineen. Onhan sitä näytettävä. Studiossa istujat saavat etuoikeuden katsella kv. kuvaa, mutta meille tavallisille pulliaisille tai muuta sukunimeä kantaville ei sitä suoda.

Tässä ei oikein pääse syntymään sellaista "tuttavallisempaa" yhteyttä kisoja järjestävään maahan, tilastot jäävät näkemättä, näemme vain ja ainoastaan kenttätapahtumat pelin aikana. Stadioneista ei välity juuri muuta kuin ruoho ja pari alinta riviä katsomoista. Tämä ilmiö alkoi viimeistään vallata alaa vuoden 1998 kisoissa. Jotenkin touhu on mennyt katsojan kannalta koko ajan valjummaksi, kun staattinen studio on pääosassa eikä ns. meta-pelillistä osuutta nähdä koskaan.

En tässä kisastudiota ja asiantuntijoita kyseenalaista, mutta puhetta ymmärretään laajalti myös ilman näköyhteyttä puhujiin.
 

1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tympäiseekö ketään muuta se, että YLE leikkaa kansainvälisen kuvayhteyden todella nopeasti poikki erien jälkeen. Samoin se viivyttää kuvayhteyttä ihan kansallislaulujen kynnykselle. Kansainvälisessä kuvassa näkyisi mielenkiintoisia kuvia mm. kisakaupungeista, lämmittelyistä, tilastoista yms.

Tympäsee. Joku mainitsi eri ketjussa perinteisen paitojen vaihtamiset pelin jälkeen.
Ihan hyvin voisi kuvata kättelyä ja stadionin fiilistä pelin jälkeen.
Ja miksei ennen peliäkin.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuo valtava kiire keskeyttää lähetys ottelun jälkeen ja siirtää se Riihilahden comedy-clubille on jotain aivan käsittämätöntä. Hoopin kaltainen kokenut futiskulttuurin tuntija tuottajana, mutta ehkei ohjaaja sitten tiedä näistä jutuista mitään.

Miten nämä päällekkäismatsit nyt menevät? Toinen Yleltä ja toinen Urholta? Näyttääkö se Urhon paska nyt myös niitä matseja, eikä sitä sinistä taustakuvaansa? Ennenkuin Urho tuli kuvioihin, niin FSTn puolelta piti toisen matsin tulla, nyt Yleltä tulee vain kooste.
 
Viimeksi muokattu:

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Miksi hemmetissä YLE näyttää Ranska - Etelä-Afrikka pelin suorana ja Meksiko - Uruguay tulee jälkilähetyksenä? En olisikaan halunnut nähdä hyökkäysvoittoista latino koitosta, vaan kyllä tahdoton Ranska ja paska Etelä-Afrikka matsi on kivempi. Not!
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miksi hemmetissä YLE näyttää Ranska - Etelä-Afrikka pelin suorana ja Meksiko - Uruguay tulee jälkilähetyksenä?
Ihmeellinen ratkaisu tosiaan. Varmaan syynä se, että vastakkain isäntämaa ja eniten otsikoissa viihtynyt joukkue. Silti lohkovoiton ratkaiseva matsi olisi ollut luonnollinen valinta.

Keskiviikkona saisi luvan tulla SLO-ENG ja GHA-GER, torstaina SVK-ITA ja DEN-JPN, juhannusaattona POR-BRA ja CHI-ESP. Näiden kaikkien pitäisi olla varsin selviä valintoja.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Miten nämä päällekkäismatsit nyt menevät? Toinen Yleltä ja toinen Urholta? Näyttääkö se Urhon paska nyt myös niitä matseja, eikä sitä sinistä taustakuvaansa? Ennenkuin Urho tuli kuvioihin, niin FSTn puolelta piti toisen matsin tulla, nyt Yleltä tulee vain kooste.
Urholta näköjään tulee, tai ainakin USA-Algeria näkyi olevan ohjelmatiedoissa. Sen pidemmälle mun EPG ei tietoja näyttänyt.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Aika pahasti YLE kyllä vesittää tämän viimeisen kierroksen, kun ei voi toista ottelua seurata sitten mistään. Keskaria sinne!
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
No joo tää on ihan täysi farssi, kun vielä jälkilähetyskin on kooste joka tulee vasta 19.55.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Saa kyllä Urhokin haistaa pitkän vitun. On hienoa omistaa maksukanava, joka näyttää urheilua, mutta vielä pitäisi tilailla erikseen noita otteluita jonnekin tietokoneruudulle. Toisaalta onhan tuo mainio musapätkä ja sininen taustaruutu ehdottomasti hintansa arvoinen.
 

Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Kaipa tässä ketjussa voi maikkarinkin tarjonnasta puhua. Ihan viihteellistä toi Rautiaisen ja Keken meluaminen futis+ -ohjelmassa. Ainakin Rautiainen ottaa tuttuun tyyliin kantaa asioihin säästelemättä mitään.

Hyypiän olo kameran edessä vaikuttaa sensijaan harvinaisen epämukavalta. Eihän se tietenkään helppoa ole tollaista monologia kameralle esittää, mutta oikein häiritsee toi esiintyminen kun se ei edes näytä parantuvat sarjan edetessä.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ihmetyttää miten usein tuolla studiossa ollaan aika pihalla eri joukkueiden jatkoonpääsyn mahdollisuuksista. Näin on ollut jo vuosia. Heti jos on mahdollisuus, että kolme jengiä voi päätyä tasapisteisiin, niin pakka on levällään. Lisäksi sitten juuri näitä "Chile käytännössä jatkossa"-aivopieruja. Tähän tosin syyllistytään yllättävän pahasti myös monissa muissa kisastudioissa. Ikäänkuin ei haluttaisi selittää noita tilanteita katsojille, koska ovat niin tyhmiä etteivät tajuaisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös