Mainos

MM-kisojen 2012 lipunmyynti jatkuu 26.4. klo 9

  • 534 014
  • 1 975
Tila
Viestiketju on suljettu.

Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt kun Kal€ ja kumppanit joutuivat nöyrtymään, niin viimeistään nyt heidän aikaisemmat sanomiset joutuvat outoon valoon. Kyllä jokainen täysijärkinen varmasti on ymmärtänyt jo ennen tätä minkälaista valehtelua Kummola ja Sulin harjoittavat joka haastattelussa. Hätävalheita ja paskanpuhumista ollaan kuultu ihan riittämiin.

Tossa esim. tuollainen Sulinin nerokas esilletulo aiemmin tältä päivältä. Pääsihteeri Sulin MTV3:lle: Tämän vuoksi Suomen lippuhintoja ei alennettu | MM-jääkiekko 2012 | Iltalehti.fi

"- Ruotsi ei ole onnistunut lipunmyynnissä ja markkinoinnissa. Me olemme onnistuneet myymään kymmeniä tuhansia lippuja näihin Suomen otteluihin.
- Meillä ei ole yhtään tyhjää sektoria."

Tähän voisi sanoa että "Myfuckingcongratulations".
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Miksei saman tien alennettu muidenkin maiden pelien hintoja, kun hallit ovat niidenkin pelien kohdalla olleet suhteellisen tyhjiä? Sehän olisi ollut tasapuolista ulkomaalaiskatsojiakin kohtaan. Kai siellä sellaisiakin on olemassa?

-------

Laitetaan ensi vuoden kisat boikottiin totaalisesti. Siinäpä olisi Kal€lla miettimistä, kun fanit jättäisivät tulematta ensi vuoden kekkereihin kostona tämän vuoden riistosta, sensuurista ja muusta sekoilusta.

Kyse on liidiajoista ja kenelle sitä markkinoidaan ulkomaillakin. Toki muutaman päivän varoitusajalla voisi saada muutaman ihmisen liikkeelle jostain Kazakstanista, mutta se kiinnostus tyrehtyi jo alkuunsa lippujen alkuperäisillä hinnoilla.

Nythän pitäisi myydä liput vaikka kahdella kympillä tai tarjota ne kaikki jollekin junnujoukkueille. Logiikkana se, verrattuna esimerkiksi hotellihuoneeseen, kuluja syntyy vähän ja mahdollisuus tulovirtojen kasvattamiseen on olemassa.

Ensi vuonna Suomessa pelaa Venäjä, Saksa, Tanska etc eli kaikki maat, joista saadaan volyymia ja kysyntää helpolla, etenkin voisi kuvitella että Pietarin alueen kysyntä tulee olemaan voimakasta. Silloin paikallinen yritys / indis-kysyntä ei ole niin tärkeää, kun ulkomaalainen corporate-jengi ostaa kalliimmalla kuin tänä vuonna,jolloin sitäkään kunnon kysyntää ei ollut.

Tosin epäilen, että joka tapauksessa tämän vuoden mokaaminen heikentää rajusti myös ensi vuoden tulosta.
 

newill

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikö lippuja ole jo pitkään myyty näihin peleihin kaksi yhden hinnalla? Kun ei mennyt kaupaksi, niin alennetaan taas hintaa ei tässä taida olla sen kummemmasta kyse.

Vaikea ymmärtää miksi ei tehdä samaa asiaa muihin peleihin kuin kahteen suomen peliin. Kanukit varmaan ihmettelee missä "lätkähullut" suomalaiset on kun pelaavat tyhjille katsomoille...
 
Kanukit varmaan ihmettelee missä "lätkähullut" suomalaiset on kun pelaavat tyhjille katsomoille...

Eipä Kanadan peleissä viime vuoden kisoissakaan ollut yleisöä kuin 4000 ja 7000 väliltä ottelusta riippuen. Eli ihan linjassa mennään toistaiseksi kun Kanadan kahdessa ekassa pelissä on katsojia ollut molemmissa päälle 6000.
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mielenkiintoinen yksityiskohta: Valko-venäjä matsin yleisömäärä 12354. Slovakiaa vastaan 12855. Siinä on 501 katsojan ero. Kisaorganisaation ilmoituksen mukaan molemmat ottelut olivat loppuunmyytyjä. Tämäniltaisessa Arto Nybergin haastattelussa Kalervo Kummola sanoi näiden kahden ottelun olleen "suurinpiirtein loppuunmyytyjä".

En edes oikein halua alkaa miettiä, miten monimutkainen vääristelyn ja yleisen suhmuroinnin verkko tässä on takana. Mitään, mitä kiekkopomot tai järjestäjät kisoista sanovat ei yksinkertaisesti voi uskoa. Uskomatonta ylimielisyyttä - ja kertoo jääkiekkopiirien mädättyneestä tilasta, että tällaista voi tapahtua. Ja tämä on vain yksi esimerkki. Normaalissa terveessä tilanteessa tahallisesta valehtelusta kärähtävät toimarit, liittojohtajat, muut johtohenkilöt ja vastaavat savustetaan toimenkuvasta riippumatta kylmästi kunnon paineella ulos omien toimesta sen enempää kyselemättä tai ihmettelemättä.
 

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Kummola taipui: | MM-jääkiekko 2012 | Iltalehti.fi

On sentään virhe jo pikkuhiljaa myönnetty ja nyt edes alkusarjan peleihin on perheilläkin varaa. Luvassa myös enemmän maksaneille hyvitystä ens kisoihin. Ei voi valittaa, kun suunta näyttää olevan oikeahko. Pikkusen Littipeukun voi heittää tähän väliin.


Edit. Eehehe... Auttamattomasti myöhässä. En nopealla silmäilyllä hiffannut tämän olevan jo keskustelun aihe.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Ei tässä välttämättä yleisön ja median paine Kalea murtanut, mutta kun se paras saunakaveri Faselkin jo myönsi julkisesti että nyt on hommat kustu, oli Kalen tehtävä myönnytyksiä tai Renee siirtyykin jonkun muun edustussaunaan.
 

Dängleri

Jäsen
Urheiluministeri Arhinmäki: MM-lippujen hinnat röyhkeitä

- MM-kisojen lipunhinnat ovat röyhkeät, ja kyllä ihmisillä pitää olla oikeus protestoida sitä vastaan, Arhinmäki kirjoitti Facebook-sivuillaan.

Ministeri arvosteli kisajärjestäjien toimintaa Helsinki Areenassa, jossa katsojilta takavarikoitiin sunnuntaina lippujen hintoja arvostelleita lakanoita.

- Nyt ymmärrän, miksi kiekkopomot eivät näe ongelmaa jääkiekon MM-kisojen järjestämisessä Valko-Venäjällä. Heidän mielestään näköjään sananvapauden rajoittaminen Suomessakin on ihan ok.

Eipä muistu mieleen, milloin valtiovalta olisi näin suorasti ottanut kantaa näihin urheilumaailman asioihin. Respectit Paavolle.
 

Dängleri

Jäsen
Nyt kun Kal€ ja kumppanit joutuivat nöyrtymään, niin viimeistään nyt heidän aikaisemmat sanomiset joutuvat outoon valoon. Kyllä jokainen täysijärkinen varmasti on ymmärtänyt jo ennen tätä minkälaista valehtelua Kummola ja Sulin harjoittavat joka haastattelussa. Hätävalheita ja paskanpuhumista ollaan kuultu ihan riittämiin.

... ja kaikki keinot ovat näköjään olleet käytössä:

MTV3: Jääkiekkoliitto painosti ruotsalaisia hämäämään lipunostajia

"He esittivät, että emme kertoisi suoraan alentavamme lippujen hintoja vaan, että kertoisimme julkisuudessa "perustaneemme uuden hintakategorian". Sellainen olisi kuitenkin ollut aivan liian läpinäkyvää. Siitä olisi syntynyt uusi mediamyrsky. Meitä olisi syytetty hämäämisestä", Ruotsin jääkiekkoliiton sisäpiiriin kuuluva nimetön lähde kertoi MTV3 Uutisille.

Kyllähän termi "kusettaminen" soveltuu näihin Kalen touhuihin taas enemmän kuin hyvin. Kulissit kuitenkin sortuvat ennemmin tai myöhemmin.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mä oon tyytyväinen ennenkaikkea siihen, mitä tää neljä-yhden-hinnalla-kampanja tarkoittaa: kisaorganisaatiossa on julkisista puheista huolimatta ihan konkreettisesti tiedostettu, että nyt on tullut mokattua ja pahasti. Se, miten paljon se kisafiilistä pelastaa, on toinen juttu.

Kaikkinensa uskon koko lippuhintakeskustelun tehneen/tekevän erittäin hyvää jääkiekolle. Toivon jopa, että liiallinen Leijona-hehkutus lakkaa ja itse peli palaisi jälleen keskiöön. Se tarkoittaa pahimpien karjalalippisten ja yritysvieraiden katoamista katsomoista, mutta so not.
 

scholl

Jäsen
Toivon jopa, että liiallinen Leijona-hehkutus lakkaa ja itse peli palaisi jälleen keskiöön.

Myönnetäänkö samalla, että lätkä ei ole urheilulajina kovin kaksinen? Ei yllä lähellekään futista tai murtomaahiihtoa, jos pari lajia nyt mainitsen. Ihmiset eivät ole valmiita maksamaan mitä tahansa tuollaisesta lajista, jos IFK ei pelaa.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Myönnetäänkö samalla, että lätkä ei ole urheilulajina kovin kaksinen? Ei yllä lähellekään futista tai murtomaahiihtoa, jos pari lajia nyt mainitsen. Ihmiset eivät ole valmiita maksamaan mitä tahansa tuollaisesta lajista, jos IFK ei pelaa.

Myönnetäänkö samalla, että murtomaahiihto on dopingin kyllästämä marginaalilaji, jossa kerran 10 vuodessa jollekulle koittaa "pöljä päivä" ja tuloksena on mitali heti jos vain doping-testistä selvitään. Enemmän sitä testitulosta suomalaisten kohdalla jännittää kuin itse sauvoilla lykkimistä. Kuten jääkiekkoa niin myös murtomaahiihtoa harrastetaan tosissaan vain melko pienessä joukossa maita, mutta hiihdon kohdalla tämä määrä on vielä pienempi ja taso vielä kapeampi kuin jääkiekossa. Joku NHL kerää isoja rahoja ja katsojamääriä rapakon takana, mutta hiihdon maailmancup on paljon pienimuotoisempaa touhua. Yhteislähtöjen tultua kuvioihin mukaan esim. 50 km hiihto on tylsempää kuin maalin kuivumisen katselu. Vanhan ajan aikalähdöt "kuumine ryhmineen" olivat sentään vielä jännittäviä.

Ihmiset eivät myöskään ole valmiita maksamaan mitä tahansa jos HIFK pelaa. Talviklassikkoonkin sai jakaa ilmaislippuja eikä se silti vetänyt stadionia täyteen, vaikka siellä pelasi HIFK. SM-liigan runkosarjan katsojakeskiarvoista voi myös huomata, että halli ei suinkaan ole loppuunmyyty joka pelissä, vaikka HIFK:n peleihin pääsee sisään pikkurahalla, yli 10 kertaa halvemmalla kuin MM-otteluihin. Täten siis ihmiset eivät ole valmiita maksamaan mitä tahansa jos HIFK pelaa.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Talviklassikkoonkin sai jakaa ilmaislippuja eikä se silti vetänyt stadionia täyteen, vaikka siellä pelasi HIFK.

Ettei nyt vaan suomen turussa ole mennyt puurot ja vellit sekaisin. Meinaan itse ainakin muistan tilanteen niin, että nimenomaan Kummola joutui jakamaan ilmaislippuja maajoukkueen stadionotteluun Venäjää vastaan ja silti oli ongelmia saada katsojia paikalle. Toki jos sulla on jotain linkkiä tarjota uutiseen, jossa kerrotaan IFK:n jakaneen hätäpäissään lippuja, niin korjaan muistilonkeroitani.

Ikävää, jos Kummolan tyrimiset heijastuvat joidenkin ihmisten mielissä ihan toisten tahojen "muka" tyrimisiksi.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Se tarkoittaa pahimpien karjalalippisten ja yritysvieraiden katoamista katsomoista, mutta so not.

Mitä vikaa noissa katsojissa on? Yritysvieraat on tärkeä asia joukkueiden, myös maa sellaisten, rahavirroille piti niistä tai ei. Ja en myöskään ymmärrä miksei näitä satunnaiskatsojia ja Leijonista innostuviakaan kaivattaisi. Ihan turhaa itsensä jalustalle nostamista, kaikki kannattajat on toivottavia ketään poissulkematta. Niin hyvin jääkiekolla ei Suomessa mene että olisi syytä alkaa valikoimaan katsojia ketkä sinne halleihin saa tulla.

Hyvä homma että täälläkin vihdoin nöyrryttiin myöntämään virhe hinnoittelussa ja alennettiin lipun hintoja Kazakstania ja Ranskaa vastaan oleviin Suomen peleihin. Noilla hinnoilla voisi jo käydä paikanpäällä katsastamassa Leijonien ja siinä sivussa myös kannustustyttöjen kisakunto.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ettei nyt vaan suomen turussa ole mennyt puurot ja vellit sekaisin. Meinaan itse ainakin muistan tilanteen niin, että nimenomaan Kummola joutui jakamaan ilmaislippuja maajoukkueen stadionotteluun Venäjää vastaan ja silti oli ongelmia saada katsojia paikalle. Toki jos sulla on jotain linkkiä tarjota uutiseen, jossa kerrotaan IFK:n jakaneen hätäpäissään lippuja, niin korjaan muistilonkeroitani.

Ikävää, jos Kummolan tyrimiset heijastuvat joidenkin ihmisten mielissä ihan toisten tahojen "muka" tyrimisiksi.

Voi olla, että muistan väärin eikä lippuja tuohon HIFK-peliin jaettu ilmaiseksi, mutta ei stadion silti täynnä ollut. Ylipäätään joku talviklassikko pelkästään Helsingissä on keinotekoisen yksipuolinen kehitelmä, joka menettää uutuudenviehätyksensä nopeasti. Samanlaista rahastusta SM-liigakin pohjimmiltaan on kuin MM-kisatkin, vaikkakin venytetymmässä muodossa: älyttömän ylipitkä runkosarja joutavine välisarjoineen, paikallispelejä suhteettoman paljon ja pleijareihin mennään lähes "Nuori Suomi"-tyylillä eli vain muutama seura lopettaa kautensa runkosarjaan. Samalla runkosarjan sijoitukset ovat suht merkityksettömiä, kun ensin voi pelata kauden päin persettä, päätyä sijalle 9 ja sitten ponnistaa pikku kevättsemppauksella vaikka finaaleihin asti. Samaan aikaan kiekkomedioissa hehkutetaan vain ja ainoastaan pääkaupunkiseudun joukkueita ja jossain Veikkaajassa jauhetaan HIFK/Jokerit -asetelmasta sivukaupalla kauan sen jälkeen kun kumpikin joukkue on jo hävinnyt ottelusarjansa. Eli ei Kale ole mikään yksinäinen Suuri Saatana, hän on vain suomalaisen kiekkokulttuurin voitonmaksimoinnin ja pääkaupunkikeskeisyyden näkyvin ja kärjistynein hahmo.
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mielestäni äsken Arto Nyberg tavallaan puki sanoiksi sen mitä tässä moni ajattelee: koko kansan juhla vai herrain kekkerit. Nuo puhtaan markkintalouden kysyntä vs. tarjonta -argumentit eivät mielestäni päde tähän asiaan. En ymmärrä miksi jääkiekkoliiton tehtävä on maksimoida tulot, enkä ymmärrä sen väheksyntää että jääkiekkokisat ovat pohjimmiltaan myös koko kansan kulttuuria, josta monet nuoret ja köyhät (aivan, nuoret ovat köyhiä) jäävät nyt paitsi. Se on pois yhteisestä hyvästä, vaikkei sille mitään rahallista mittaria olekaan.

Jep, ja välillisesti tämä on noiden yritysten ja sponsorienkin asia. Niiden motiivina sponsoroinnissa kun varmaankin on jääkiekkoa fanittavan tavallisen kansan tavoittaminen, ja jos tämä tavallinen kansa ei menekään halliin eikä katso kisoja tv:stä, eivät sponsoritkaan saa enää näkyvyyttä tuotemerkeilleen ja koko sponsoroinnin mielekkyys asettuu kyseenalaiseksi.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Minä olen asettanut sponsoroinnin mielekkyyden aina kyseenalaiseksi. Kumma kyllä sponsorointiin menee yrityksiltä rahaa isoja summia, vaikka sponsoroinnista saatua hyötyä tuskin on koskaan kunnolla tutkittu. Veikkaisin ja väittäisin, että sponsorointiin käytettyjä rahoja ei koskaan saada yrityksen/tuotteen myynnissä takaisin, eikä myöskään näkyvyys kisoissa/runkosarjoissa/tapahtumissa vaikuta kuin nimellisesti.

En ole koskaan ostanut yhtään tuotetta tai suosinut yhtään yritystä sen takia, että olen nähnyt sen logon jossain tai törmännyt sen sponsorointiin. Juuri mikään merkki tai brändi ei ole jäänyt mistään kisoista tai tapahtumista edes mieleen, tai jos on, niin se on ollut jo ennestään tuttu. Jos olen kyseisen yrityksen palveluita tai tuotteita ostanut, se on tapahtunut täysin muista syistä ja tapahtuu jatkossakin. Ylipäätään vain hölmö ostaa jonkun tuotteen jatkossa sen takia, että sen logo näkyi jossain Suomi-Ranska -ottelussa.

Aniharvoin piittaan myöskään negatiivisesta huomiosta eli hyvin harvoin ryhdyn boikotoimaankaan mitään yritystä ihan kevyestä syystä. Boikottiin vaaditaan konkreettinen menetys ja kusetus, jossa vanha tuote ei enää olekaan vanha laadukas tuote vaan uutta paskaa vanhalla nimellä. Esimerkiksi Turun Sinappia olen boikotoinut sen jälkeen kun sen valmistus Turusta lopetettiin ja siirrettiin jonnekin Ruotsiin tms. Ei se ole enää Turun Sinappia, joten en moista ole tuubiakaan ostanut. Vastaavasti en ole koskaan boikotoinut Nestlen tuotteita sen takia, että firman äidinmaidonkorvikkeella on ollut aikoinaan jotain sivuvaikutuksia ja ongelmia kehitysmaissa. Liian kaukainen asia, eikä muutenkaan kiinnosta boikotoida jotain Lion-suklaapatukkaa tuommoisesta syystä.

Mitä tulee esim. MM-kisojen sponsorointiin, niin en edes muista kuka tai mikä niitä sponsoroi Karjalaa ja Skodaa lukuunottamatta. Karjalaa en kurkustani alas kaada vaikka maksettaisi, ja Skodasta muistan vanhan sananlaskun "Skoda Combi - istu ja pompi". Varmaan ihan ok perusauto, mutta ei minun kannata tällä hetkellä ja näillä palkoilla autoa lainkaan hankkia, joten ihan sama se on, mikä automerkki se siellä mainostaa.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Minä olen asettanut sponsoroinnin mielekkyyden aina kyseenalaiseksi. Kumma kyllä sponsorointiin menee yrityksiltä rahaa isoja summia, vaikka sponsoroinnista saatua hyötyä tuskin on koskaan kunnolla tutkittu. Veikkaisin ja väittäisin, että sponsorointiin käytettyjä rahoja ei koskaan saada yrityksen/tuotteen myynnissä takaisin, eikä myöskään näkyvyys kisoissa/runkosarjoissa/tapahtumissa vaikuta kuin nimellisesti.

Usko pois, kyllä tuota on tutkittu, haepa esimerkiksi sellainen kirja haltuusi kuin Matthew D. Shank:Sports marketing : a strategic perspective näin aluksi.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Usko pois, kyllä tuota on tutkittu, haepa esimerkiksi sellainen kirja haltuusi kuin Matthew D. Shank:Sports marketing : a strategic perspective näin aluksi.

Jos olet tuon lukenut, niin pistäpä tähän palstaveljien iloksi pikku referaatti teoksen pääsisällöstä ja lopputuloksista, erityisesti siitä, miten paljon sponsorointi urheilutapahtumissa vaikuttaa ostopäätöksiin ja asiakasuskollisuuteen eri tuotemerkkien suhteen. Kiinnostaa tietää ihan akateemisesta mielenkiinnosta, mutta en jaksa mitään teoksia lähteä käsiini etsiskelemään.

Henkilökohtaisesti olen melko hyvin rokotettu kaikenlaista mainontaa ja sponsorointia vastaan. En toki täysin immuuni, mutta aika hyvässä suojassa kunhan mainoshygieniasta pitää huolen ja pesee kuvainnollisesti kätensä riittävän usein kun on ollut tekemisissä sponsoroinnin, PR-toiminnan ja tuotemerkkimainostamisen kanssa. En kuuntele juuri koskaan radiota, en katso juurikaan televisiota (nyt kisojen aikaan seuraan pelit, silloinkin painan mutea kun mainokset alkavat), en lue postiluukusta tulevaa mainospostia paitsi jos satun olemaan aikeissa hankkia jonkun laitteen vanhan/rikki menneen tilalle ja erikseen haluan tietoa jostain tuotteesta. Netissä blokkaan mahdollisimman paljon bannereita ja mainoksia enkä klikkaa mihinkään ilmoitukseen. Puhelimessa on suoramarkkinointikielto, enkä muutenkaan vastaa tuntemattomiin numeroihin kuin vahingossa. Tällöinkään en kuuntele myyntipuheita loppuun. Edes ovelta-ovelle-myynti ja markkinointi ei onnistu, sillä en avaa ulko-oveani tuntemattomille.

Oikeastaan altistun isommalle määrälle mainoksia vain TuTon peleissä ja elokuvateattereissa, joissa ennen elokuvaa tulee vino pino mainoksia. Eipä niilläkään juuri vaikutusta ole. Viimeksi ovat kovasti mainostaneet jotain Pauligin Brazil-kahvia ja keltaista hyppylinnaa. Ihan kiva juttu jne, mutta en juo kahvia eikä voisi vähempää kiinnostaa. TuTon peleistä muistan pari satunnaista jäähallin sponsoria. Laitilan Skumppa -mainoskuulutus vitutti niin paljon viime kaudella, että päätin olla ikinä ostamatta tai kokeilematta Laitilan panimon tuotteita, tai ainakaan tuota skumppaa. Jäällä komeilee Tammisen Eurotam-firman logo. Eipä ole Taminkaan firman palveluksille käyttöä. Joukkueen pelipaidassa on kymmenittäin pikku logoja, en muista niistä tällä hetkellä yhtäkään.

On se toki joukkueen kannalta hienoa, että eri firmat niille rahaa lahjoittavat ja mahdollistavat pelaamisen, mutta jos minulla olisi oma yritys, niin en haaskaisi rahaa sponsorointiin sen takia, että kuvittelisin sillä parempaa myyntiä ja tunnettavuutta saavuttavani. TuToa voisin sponsoroida, mutta vain sen takia, että se edesauttaisi joukkuetta rahallisesti ja mahdollistaisi paremman pelillisen tuloksen - en sen takia, että kuvittelisin jonkun 5x5cm kangasmerkin pelaajan hanurissa nostattavan yritykseni liikevaihtoa senttiäkään.
 

verco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Olet Nuoli mainonnan uhri siinä, missä me muutkin. Noi mainitsemasi olivat vain murto-osa siitä mainossaastasta, jolle altistut koko ajan ihan tietämättäsi. Ihan kiva, jos noinkin monta inhokkia on jäänyt mieleesi ja oikeasti pystyt pitämään nämä periaatepäätöksesi, mutta mainokset ohjailevat valintojasi enemmän kuin arvaatkaan. En tunne tuon mainitun kirjan sisältöä, mutta varmaan siitä saa vastauksia ihmisten kulutustottumuksiin, joita mainonta ohjailee yllättävänkin paljon.

Luuletko tosiaan, että mainontaan laitettaisiin näin paljon rahaa ilman, että mainonnan vaikutukset olisivat tarkkaan tiedossa? Ja arveletko, että esim. joku tosiaan tykkää jäätelöauton tunnusmelodiasta niin, että ryntää heti ostamaan kassikaupalla jäätelöä?
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mitähän tuo lippu.fi sekoilee...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös