Mainos

MM-kisat 2022: Helsinki & Tampere, Suomi

  • 222 391
  • 971

Kälvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos lähdetään spekuloimaan, mitä tuossa on saattanut tapahtua, niin ainakin itse yritän "tavallisessa katsomossa" ollessa ja kannustaessa pitää takapuolen penkissä pelin ollessa käynnissä ja myös se noin metrin pitkä melko iso Suomen lippukin heiluu vain pelikatkoilla. Silti tuohon jää vielä paljon mahdollisuuksia toteuttaa itseään laulamalla/huutamalla kannustushuutoja ja taputtamalla käsiä yhteen. Asia on hieman eri seisomakatsomossa tai tyhjässä katsomolohkossa, jossa ei ole ketään takana.
Tähänkin kyllä auttaisi jos yksi katsomolohko olisi fanikatsomo.

Kerran on tullut käytyä katsomassa Suomen jalkapallomaajoukkueen kotiottelua Olympiastadionilla ja varasin ihan tietoisesti paikat Pohjoiskaarteen läheisyydestä. Vaikka asiaa ei mitenkään erityisesti mainostettu niin lippuja varatessa jo tiedosti, että kyseisen katsomon välittömässä läheisyydessä ei välttämättä kannata istua jos tarkoituksena on istua koko ottelu perse penkissä ja analysoida tarkasti pelitapahtumia.
 
M10

Jäsen
Mihin on hävinnyt Osmo's Cosmosin Voimaa, jonka piti olla jonkinlainen kisabiisi?

Ei ole soinut areenalla, inserteissä tai missään kisojen aikana.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Eilisessä Slovakia-ottelussa sekä myös aiemmissa otteluissa yleisöä huudattanut heppu on nimeltään Peter Petro.

Onhan se kivaa, että tuollainenkin tehtävä on olemassa, mutta olisihan sitä voinut tulla toimeen ilmankin.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Tähänkin kyllä auttaisi jos yksi katsomolohko olisi fanikatsomo.
Niinpä, mutta minkäs teet, kun kisojen pääsihteeri on sitä mieltä, että "ei se toimi meillä".

Eilisessä Slovakia-ottelussa sekä myös aiemmissa otteluissa yleisöä huudattanut heppu on nimeltään Peter Petro.
En tiennyt tyyppiä ennen näitä kisoja. Kuten jutussakin sanotaan, niin vaikuttaa todella energiseltä henkilöltä. En tiedä, miten on toiminut loppuunmyydyissä Suomen peleissä, mutta puoliksityhjissä "jämämaiden" peleissä, joissa olen ollut paikalla, tuo energisyys on mennyt paikoitellen vähän jo yliyrittämisen puolelle.

Hyviäkin juttuja on ollut ja se on ollut ihan kiva, että eri maiden faniporukoita on huomioitu jopa heidän omalla kielellään. Mitään hajua ei ole, kuinka hyvin ne vieraskieliset juonnot ovat sujuneet. Ainakin englanti on aika tankeroa.

Ruotsi–Latvia-ottelussa oli myös ihan hauska ja yllättävän toimiva yleisön aktivoimisjuttu, kun hallin DJ soitti DJ Ötzin Hey Babya ja ylä- sekä alakatsomoita ohjeistettiin huutamaan Uuh ja Aah laulun oikeissa kohdissa. Yleisö lähti oikeasti tuohon mukaan, kun biisi hiljeni äänentoistosta huudahtusten kohdalla.

Monin paikoin tuollainen hieman päälleliimattu amerikkalainen show-meininki on kuitenkin hieman kuin kaivoon kannettua vettä. Osa yleisöstä saattaa jopa innostuakin pelikatkolla tuomaritansseista jne, mutta ne jutut harvemmin kantaa enää silloin, kun peli on taas käynnissä. Siihen tarvittaisiin järjestäytyneempiä huutosakkeja, joita Suomella ei ole ollut. Paras tunnelma on ollut niissä peleissä, joissa ulkomaiset fanit ovat pitäneet tunnelmaa yllä myös pelin käydessä.

Ilmeisesti Hämeenlinnassa on ollut tällainen juontaja jo pidemmän aikaa. Ilveksen peleihin sellainen tuli vasta Nokia Arenan myötä ja kannustuksen nostattamisen ja yleisön aktivoimisen sijaan juontajan tärkein tehtävä näyttäisi olevan yhteistyökumppaneiden tuotteiden ja Ilveksen fanituotteiden mainostaminen. Kun liigapeleissä on jo järjestäytyneet kannattajaporukat, niin itse en näe tällaisille juontajille ainakaan siellä juuri minkäänlaista käyttöä. Kannustusporukat, seurojen katsomoa kiertävät maskotit ja ottelun kuuluttaja pystyvät kyllä ihan hyvin täyttämään sen pienen ruudun, joka tuollaiselle juontajalle jääkiekko-ottelussa oikeastaan edes jää.
 
Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Nyt ovat tehneet ilmeisesti comebackin:

Mitäköhän järkeä olisi antaa kisaisännyys kahdelle maalle ketkä eivät edes pelaa A-sarjassa. Olisi aika noloa jos noille annettaisiin kisat.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Mitäköhän järkeä olisi antaa kisaisännyys kahdelle maalle ketkä eivät edes pelaa A-sarjassa. Olisi aika noloa jos noille annettaisiin kisat.

Oli muuten noloa selittyä taas Slovakeilta. Suomen olisi ilmeisesti pitänyt pelata jotain hurlumhei kiekkoa, jossa reppu heiluu jatkuvasti molemmissa päissä. Toi onkin syy miksi Slovakia ei ikinä pärjää eikä tule pärjäämään vaikka heillä pelaisi ketä. Ikuiset häviäjät selittelee.

Itse asiassa Slovenia ja Unkari juurikin nousivat MM-kisoihin joten sinne olisi kyllä voinut myöntää kisat jaettuna tai toiselle noista. Lähivuosinakin olisi hyvä nähdä edes toinen noista pitämässä MM-kisoja.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Samalla tavalla Tanska järjestää naisten MM-kisat nyt elokuussa, kun ovat hiljattain päässeet pääsarjaan mukaan. Mitään takeita ei ole, että säilyvät ylhäällä kovin pitkään, vaan I-divisioonan A-lohko (ei B-sarja) saattaa kutsua heitäkin pian.

Siinä mielessä olisi kyllä hienoa miestenkin puolella, jos Unkari ja Slovenia saisivat jaetut MM-kisat. Tosin eiköhän Suomessakin oteta yleisön edessä pelattavien MM-kisojen tuotot ihan mielellään vastaan. Samoin Latviassa, joka ei voinut päästää yleisöä katsomoon kuin muutamiin peleihin edellisissä kisoissaan.
 
Viimeksi muokattu:

Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ensi keväänä lippuihin +50% korotukset. Takoa takoa markkinarakoa ja sillai.
Olisihan tuo ollut mukava nähdä vaihtelua. Makia johonkin Sloveniaan tehdä pieni kevätretki. Toisaalta Unkarin touhuat alkaa mennä pikkuisen harmaalle alueelle.
 
starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse asiassa Slovenia ja Unkari juurikin nousivat MM-kisoihin joten sinne olisi kyllä voinut myöntää kisat jaettuna tai toiselle noista. Lähivuosinakin olisi hyvä nähdä edes toinen noista pitämässä MM-kisoja.
Ainut että säännöt menevät niin että kisat saa järjestää maa joka on Asarjassa ja osallistunut A sarjaan viisi vuotta putkeen. että silleen.
 
Suosikkijoukkue
Bruins
Eilisessä Slovakia-ottelussa sekä myös aiemmissa otteluissa yleisöä huudattanut heppu on nimeltään Peter Petro.
Mutta kuka se friidu on? Englanti ja ruotsi taipui ainakin hyvin ja vaikutti olevan oikeassa hommassa sopivalla fiiliksellä. Toisin kuin tää Petro jonka meno tuntui yliyrittämiseltä.
 
Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Twiitistä ei valitettavasti selviä millä tavalla kannustus on ollut liiallista. Sikäli siis hieman vaikea ottaa asiaan kantaa, kun ei ole tiedossa järkkärin näkökulmaa asiaan. Ikävältähän tuo silti kuulostaa, että kannustamista rajoitetaan järkkäreiden suunnasta.

No voin sanoa ihan sanoa sisäpiiritietona mitä olen Nokia Areenan faniryhmästä kuullut ettei siellä saa kannustaa. Siellä on tullut järkkärit pelin aikana valittamaan seisomisesta katsomossa ja kun on käytetty rumpuja.

Nokia Areenalla kannatus on aidosti kiellettyä ja sille on asetettu sellaisia rajoitteita ettei mitään kannattajakulttuuria voine liiemmin kehittää. Siellä ei haluta kannatusta vaan ihmisiä pönöttämässä.

Tuo twiitti on täysin totuuden raameissa mitä olen saanut kuulla koko kevään.
 
SteelGate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Ilves, Bruins, HC Davos, Tunturi-Kiekko
Mutta kuka se friidu on? Englanti ja ruotsi taipui ainakin hyvin ja vaikutti olevan oikeassa hommassa sopivalla fiiliksellä. Toisin kuin tää Petro jonka meno tuntui yliyrittämiseltä.
Olikohan Sara Sulander tai joku vastaava? Muistelen tällaisen nimen vilahtaneen ruudussa, kun tämä friidu oli "työvuorossa".
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Ainut että säännöt menevät niin että kisat saa järjestää maa joka on Asarjassa ja osallistunut A sarjaan viisi vuotta putkeen. että silleen.
Selvästikin nyt on poikkeustilanne, kun pitää löytää vuoden varoitusajalla Venäjän korvaava kisäjärjestäjä. Tuossa kohdin IIHF pystynee joustamaan omista säännöistään. Naisten puolella Tanskakaan ei ole pelannut 5 vuotta putkeen MM-kisojen ylimmällä tasolla. Oliko tuo sääntö muuten jossain nähtävissä?

Myös ehto A-sarjassa pelaamisesta on muutenkin mahdoton, kun A- ja B-sarjat on pelattu viimeksi vuonna 2000. Sitkeästi tuo B-sarja silti elää sellaistenkin kiekkofanien suussa, jotka eivät olleet vielä syntyneetkään vuonna 2000.

No voin sanoa ihan sanoa sisäpiiritietona mitä olen Nokia Areenan faniryhmästä kuullut ettei siellä saa kannustaa. Siellä on tullut järkkärit pelin aikana valittamaan seisomisesta katsomossa ja kun on käytetty rumpuja.

Nokia Areenalla kannatus on aidosti kiellettyä ja sille on asetettu sellaisia rajoitteita ettei mitään kannattajakulttuuria voine liiemmin kehittää. Siellä ei haluta kannatusta vaan ihmisiä pönöttämässä.

Tuo twiitti on täysin totuuden raameissa mitä olen saanut kuulla koko kevään.
Puhutaanko tässä nyt MM-kisoista vai SM-liigasta? Koskeeko tuo kielto vain Suomen pelejä? Olen ihan omin silmin nähnyt näissä MM-kisoissa latvialaisten, itävaltalaisten ja brittien kannustusporukat seisomassa ja paukuttamassa rumpujaan Nokia Arenassa, vaikka MM-kisoihin ei lopulta tullut ollenkaan virallisia seisomakatsomoita.

SM-liigassa oli tosiaan joulukuun ekoissa matseissa kielto seisoa, mitä muun muassa Ilveksen Osasto 41 protestoi poistumalla ensimmäisessä ottelussa käytävään, kun järkkärit tulivat sanomaan ensimmäisen maalin syntyessä, että fanikatsomossakin pitäisi istua. Teleskooppikatsomon rakenteet eivät ilmeisesti olisi kestäneet pomppimista ja seisomakatsomossa syntyvää pienemmälle alueelle syntyvää isompaa painoa. Sittemmin molemmissa päädyissä saatiin vahvistettua katsomorakenteita ja päädyistä poistettiin kokonaisilta riveiltä istuimet. MM-kisoihin penkit on toki ruuvattu takaisin paikoilleen. Pudotuspeleissä myös Kärppä-fanit olivat rumpuineen, lippuineen ja banderolleineen runsaslukuisesti paikalla seisomakatsomossa, joten kyseenalaistan kirjoittamasi sisäpiiritiedon tässä kohdin, kun se on ristiriidassa omin silmin näkemäni kanssa.

Se on totta, että Nokia Arenassa on ollut kannattajakulttuurin toteuttamiselle selvästi enemmän rajoitteita ja haasteita kuin vaikka Hakametsässä oli. Esimerkiksi "tifokielto" oli voimassa liigakauden loppuun, mutta toivottavasti halliyhtiössä otetaan järki käteen ensi syksyyn mennessä. Se on kuitenkin ihan puppua, että areenassa ei voisi olla kannattajakulttuuria ja että sitä ei voisi kehittää. Jo nyt puolen vuoden otannallakin sitä on ollut ja sitä on vaikeuksista huolimatta pystytty myös kehittämään.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Ainut että säännöt menevät niin että kisat saa järjestää maa joka on Asarjassa ja osallistunut A sarjaan viisi vuotta putkeen. että silleen.

Olisi kyllä hienoa nähdä kisat vaikkapa Englannissa. Täpötäysi Wembley ja Kuningatar Elisabeth julistamassa kisat avatuksi!
Tässä jos missä olisi jääkiekolla kasvupotentiaalia.
 
TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista

Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitä tuolla nopealla aikataululla sitten tarkoitetaan? Itse olen valmis hyväksymään heidät mukaan kun sotatoimet loppuvat. Niiden aikana ei missään nimessä. Tai jos maajoukkue ilmoittaa, että emme kannata sotaa ja Putinin touhuja niin tervetuloa. En pidättäisi hengitystä sitä odotellessa.
 
Derrick

Uutisessa mainitaan Venäjän osallistuvan IIHF:n kongressiin, joka on käynnissä 26.-28.5.2022 eli siis nyt. Venäläiset osallistuvat kongressiin virtuaalisesti eli siis netin yli. Onko sitten Rene jotenkin taas sotkeutunut asioihin!
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Ainut että säännöt menevät niin että kisat saa järjestää maa joka on Asarjassa ja osallistunut A sarjaan viisi vuotta putkeen. että silleen.

Lunden linjoilla ollaan jo siinäkin, että nykyisin on ollut viimeisen parin vuoden ajan poikkeustilanne ja siksikin korvaava isäntä/isännät haetaan eri ehdoin kuin normaalisti.

Unkarille näin esimerkiksi aiottiin vuodeksi 2014 tarjota MM-kisoja aiemmin mikäli silloin olisivat nousseet ja tietenkin jonkin verran sitä ennen mieluusti pysyneet niissä. Näinhän ei sitten käynyt.

Yksi muu poikkeusisäntäehdokas näinä päivinä on ollut myös Iso-Britannia pitkälti juurikin koronan vuoksi silloin kun oli juurikin niistä koronasuojauksista kohua ja kun Sveitsi ei millään suostunut isännöimään omia kisojaan tai viime vuodeksi. Briteille sikäli kun putoamisestaan huolimatta nousevat lähivuosina ja myös pysyvät niin ensimmäiset lopulta vapaat kisat voisi myöntää sinne.

Lisäksi ei tietysti sellaisenaan sitten ole ollut MM-kisojen B-sarjaa tai muita kirjainsarjoja sitten vuoden 2000 kun vuoden 2001 alkoivat MM-kisojen divisioonat niiden tilalla.

Toki ne on helpompi mieltää edelleen B-sarjaksi, C-sarjaksi ja D-sarjaksi tilanteen mukaan.

Tosin typerän vuodesta 2012 lähtien olleen MM-divisioonien yhteisten sarjojen jakamisen säännön myötä tietenkin edelleen sarjallisesta yhtenäisyydestä huolimatta lohkosarjoihin on siinäkin sitten tullut vielä oma juttunsa siitäkin.

Siten tuoltakin osin tuo MM-kisojen '5 vuoden sääntö' tuntuu olevan jo taakse jäänyttä aikaa kun ei se ole ollut enää kyllä keskimäärin ongelma kisoja myönnettäessä.

Tanskan naisetkaan tosiaankaan eivät ole pelanneet monen vuoden säännön pohjalta kisamyöntöä varten.
 
Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Olisi kyllä hienoa nähdä kisat vaikkapa Englannissa. Täpötäysi Wembley ja Kuningatar Elisabeth julistamassa kisat avatuksi!
Tässä jos missä olisi jääkiekolla kasvupotentiaalia.

Näinpä. Näin korona-aikaan esimerkiksi toissa vuodelle siirtokisoina, viime vuodelle tai vuodelle 2023 mikäli britit olisivat säilyneet niin olisi ollut ihan hyvä myöntää kisat ja muuten voisi myöntää vuodelle 2026 tai 2027 sen mukaan mitä muuta päätetään.

Nottingham Arenalla ne voitaisiin pitää mikäli Lontoossa ei sitten jostain syystä niitä voisi pitää.
 
TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Kisat Briteissä olisi kyllä mielenkiintoiset, mutta mahtaako siellä olla varteenotettavia halleja?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös