Mainos

MM-kisat 2022: Helsinki & Tampere, Suomi

  • 222 503
  • 971

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Saksa olympiahopeaa 2018 ja vain sekuntien päässä kullasta. Viime vuonna MM-pronssiottelussa. Ei voida enää mitenkään laskea jääkiekon pikkumaihin Toni Söderholmin aikakaudella.
Totta. Melkein kaatoi Venäjän olympiafinaalissa, ja laittoi Suomen todella ahtaalle välierässä viime vuonna.
Melkoinen onnenpotku kansainvälisen jääkiekon kannalta Saksan nousu ns. isompien joukkoon.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
On kyllä surkeita rostereita kasassa, eivät herätä oikein minkäänlaista kiinnostusta. Harmi, että MM-kisojen arvostus on mitä on ja rosterit näyttävät tuolta kun ne voisivat näyttää aivan toisenlaisiltakin. No, Suomelle tuolla ei ole väliä (vaan oikeastaan päinvastoin) kun Jalonen taikoo taas sellaiset käärmekeitokset, että finaaleihin mennään!
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Täytyy muuten näin yleisesti kisojen ja niiden tason kannalta toivoa, että Ranska ja Itävalta pystyisivät mahdollisimman hyvin pistämään kampoihin isommilleen. Samaa tietenkin toivoo myös muilta keskisuurilta ja pienemmiltä kiekkomailta. Ei siinä, että Venäjää ja Valko-Venäjää olisi pätkääkään ikävä, mutta juuri niin että heidän poissaolonsa näkyisi kisoissa mahdollisimman vähän. Viime kisoissa onneksi Saksa jo väläytti, ja Sveitsihän on osoittanut olevansa jo vahva mitalikandidaatti viime vuosina.

Saksa vähän muutakin kuin väläytellyt. Slovakia taas väläytti olympialaisissa. Eiköhän näistä ihan kisat saada.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Ehdottomasti, jos Suomi ei voita, niin olisi hienoa jos mitaleille pääsisi näitä Keski-Euroopan maita. Tekisi hyvää, jos välillä joku muukin voittaisi näitä aikuisten kisoja kuin vain Suomi, Ruotsi, Venäjä tai Kanada. Tshekki voitti 2010 viimeksi. Häkellyttävää kuinka huonosti USA on pärjännyt näissä kisoissa ja jälleen ennakkoasetelmat eivät lupaa hyvää.
 
Tuplatorkkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Jets, Red Wings, Bayern
On kyllä surkeita rostereita kasassa, eivät herätä oikein minkäänlaista kiinnostusta. Harmi, että MM-kisojen arvostus on mitä on ja rosterit näyttävät tuolta kun ne voisivat näyttää aivan toisenlaisiltakin. No, Suomelle tuolla ei ole väliä (vaan oikeastaan päinvastoin) kun Jalonen taikoo taas sellaiset käärmekeitokset, että finaaleihin mennään!
Itsekin ikuisena optimistina odotin, että olisi suurempikin ryntäys MM-kisoihin halukkaita tänä vuonna, kun olympialaiset jäi viime metreillä änäriukoilta väliin. Kyllähän tuo USA:n joukkue esimerkiksi kertoo ikävä kyllä taas jotain muuta...
 
Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
On kyllä surkeita rostereita kasassa, eivät herätä oikein minkäänlaista kiinnostusta. Harmi, että MM-kisojen arvostus on mitä on ja rosterit näyttävät tuolta kun ne voisivat näyttää aivan toisenlaisiltakin. No, Suomelle tuolla ei ole väliä (vaan oikeastaan päinvastoin) kun Jalonen taikoo taas sellaiset käärmekeitokset, että finaaleihin mennään!
On kyllä todellakin sääli. Viime vuoden tason ymmärtää, kun katsoo ihan puhtaasti koronatilannetta. Tälle vuodelle odotin itsekin parempaa kuin mitä on tuloillaan. Kyllä tuo perhanan korona tuli täydellisesti huonoon aikaan MM-kisojen kannalta, kun 2017-19 eri maiden rostereissa oli lukuisia NHL:n tähtipelaajia.
 
Veljkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sortavalan Palloseura, Kalevan Pallo, Leijonat
Kai se tämäkin näyttää hyvältä jonkun silmään ja tuohon hintaan. Näyttää ihan yläasteen tettiläisen tekosilta (anteeksi te arvon tettiläiset). Pikku hiljaa joku voisi ottaa reppuselkään tuon fanituote puolen.

Linkki vie Leijonat Storen sivuille.

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
On kyllä todellakin sääli. Viime vuoden tason ymmärtää, kun katsoo ihan puhtaasti koronatilannetta. Tälle vuodelle odotin itsekin parempaa kuin mitä on tuloillaan. Kyllä tuo perhanan korona tuli täydellisesti huonoon aikaan MM-kisojen kannalta, kun 2017-19 eri maiden rostereissa oli lukuisia NHL:n tähtipelaajia.
Samat fiilikset täälläkin. Näihin kisoihin odotin kovaa ryntäystä NHL-pelaajilta, ja ollut kyllä melkoinen pettymys taas jälleen kerran. On se nyt saatanan kumma, että tällaisessa näinkin suositussa lajissa ei saada järjestettyä best-to-best turnausta maajoukkueiden välillä, tai edes lähelle sellaista. Tässä suhteessa vaikkapa jalkapallo vie jääkiekkoa ihan 100-0.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Suomi-USA-matsiin kun ostin liput, siinä sivussa tuli tietenkin mukana liput myös saman päivän Latvia-Norjaan. Tuohon matsiin nyt ei suurta hinkua ole, mutta tietääkö kukaan, onko jotain väylää, missä nuo voisi saada (halvalla) kaupaksi? (Tai jos joku täällä on kiinnostunut, saa laittaa viestiä...)
 
Viimeksi muokattu:

masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Jumaliste alkaa kisakuume nousta :) Vielä pitää pohtia että missä ehtisi käydä syömässä pelien välillä. Pitkää taukoahan siinä ei ole mutta oletan että tyhjäävät hallin välissä?
 
Omat suositukset, kaikki n. 5 minuutin päässä hallilta:
-Soho on laadukas gastropub ja sopii monenlaisille ruokavalioille
-Basiliko tarjoaa roomalaistyylistä pizzaa, omasta mielestä kaupungin 2. paras pizzeria
-Purebitestä saa tuoreen makuista thaikkuhenkistä apetta
-Fitwokista sitten vähän samanhenkistä kuin edellisestä, mutta enemmän "mättöä'
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ja olikos se niin, että katsomon sovelluksella ei suoria lähetyksiä näe?
 
Broadstreet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Philadelphia Flyers
Tänään oli areenan läheisyydessä Fan zone jo valmiin näköinen ja Sorin aukiolla oli myös kaljatelttaa pystyssä.
Aikaisemmin kritisoimani areenaan kulku työmaa-aitoineen oli saanut mullistavan käänteen. Siellä ukot paino asfalttia ja aidat poistettu. Hienoa.
Ehkä tärkein niin aamuisin käyttämäni bussipysäkki areenan vieressä oli saanut ison roskiksen kisalogolla varustettuna. Muutenkin hyvä tekeminen ja pöhinä kaupungilla.
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Omat suositukset, kaikki n. 5 minuutin päässä hallilta:
-Soho on laadukas gastropub ja sopii monenlaisille ruokavalioille
-Basiliko tarjoaa roomalaistyylistä pizzaa, omasta mielestä kaupungin 2. paras pizzeria
-Purebitestä saa tuoreen makuista thaikkuhenkistä apetta
-Fitwokista sitten vähän samanhenkistä kuin edellisestä, mutta enemmän "mättöä'

Juu onhan noita, mutta saa nähdä millainen ryysis noissa on. Toisaalta on backupina Ratinan ja Koskarin ravintolat kanssa.
 
Todella niukasti tuntuu löytyvän tietoa näin ensikertalaisen silmiin lipuntarkistuksesta, alueella liikkumisesta ja muista järjestelyistä. Siis hämmentävän vähän, kun miettii minkä kokoluokan tapahtumasta on kyse. Tai sitten olen vaan hämmentävän paska tiedonetsijä.

Onko Tampereella esim. kisa-alue, jonne pääsee turva/lipputarkistuksen jälkeen vai mennäänkö suoraan hallille? Jos tuollainen alue on, onko liikkumista sisään/ulos rajoitettu mitenkään? Millaiseen jonotusaikaan on hyvä varautua ts. milloin hallille suhteessa matsin alkamiseen? Tarkistetaanko liput itsepalveluna laitteilla vai jonkun toimesta? Hölmöjä kysymyksiä ja varmaan itsestäänselviä kysymyksiä, mutta paljon kuullut "varmoja" toteamuksia järjestelyistä ja tällainen kaikkeen varautumista rakastava ensikertalainen nyt tietty kaipaa kädestä pitäen opastusta.

Jos itse suunnittelisin asiakasohjausta, koettaisin tarjota kaiken mahdollisen tiedon etukäteen, jotta varmasti olisi sen puolesta hyvät edellytykset onnistuneeseen kisakokemukseen.
 
Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Vinkkejä:

Halliin on lipuntarkastus ja turvatarkastus yhdistetty ja sen jälkeen tullaan hallin aulaan. Eli ulos ei enää pääse, jos pelin haluaa nähdä.

Kannattaa varautua 10-20 minuutin jonotukseen, jos halli on täysi. Tuon verran meni liigafinaaleissa ja silloin oli pelkkä turvatarkastus. Käytävillä tulee olemaan myös erittäin ahdasta ja hidasta liikkua Suomen peleissä.

Hallin vieressä on virallinen kisakatu. Siellä on varmasti ohjelmaa, mutta saa nähdä mitä. Tuossa ehtii kyllä käymään pelien välissä.

Hallissa ei kannata syödä kuin pakon edestä. Kokemus on huono, ruoka usein kylmää ja ei ole pöytiä missä syödä. Pelien välissä johonkin lähiravintolaan. Niitä riittää ja pääsee halvemmalla.
 
Beni49

Moneltakohan ovet aukeaa ennen pelejä?
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Matti Rönkä sarkastisesti tuhahti klo 20.30 uutisten lopuksi kun puhui Antti-Jussi Sipilän kanssa urheiluruudun aiheista:

"Klassikko-ottelu Norjaa vastaan..."
 
uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Ai ai. Kyllähän nämä kisat on joka kevät odotettu herkku, vaikka sitä jotkut asiantuntijoina itseään pitävät halveeraavat humpuukikisoina. Nämä ovat juuri niitä tyyppejä, jotka tulevat toisen kesämökille arvostelemaan isännän kelokodan liian vinoa puupenkkiä ja mielestään väärin kasattua grilliä. Ilmaiseksi tarjotut makkaratkin on väärää laatua. Suotakoon Ilo kaikille, jotka näistä kisoista nauttivat.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Todella niukasti tuntuu löytyvän tietoa näin ensikertalaisen silmiin lipuntarkistuksesta, alueella liikkumisesta ja muista järjestelyistä. Siis hämmentävän vähän, kun miettii minkä kokoluokan tapahtumasta on kyse. Tai sitten olen vaan hämmentävän paska tiedonetsijä.

Onko Tampereella esim. kisa-alue, jonne pääsee turva/lipputarkistuksen jälkeen vai mennäänkö suoraan hallille? Jos tuollainen alue on, onko liikkumista sisään/ulos rajoitettu mitenkään? Millaiseen jonotusaikaan on hyvä varautua ts. milloin hallille suhteessa matsin alkamiseen? Tarkistetaanko liput itsepalveluna laitteilla vai jonkun toimesta? Hölmöjä kysymyksiä ja varmaan itsestäänselviä kysymyksiä, mutta paljon kuullut "varmoja" toteamuksia järjestelyistä ja tällainen kaikkeen varautumista rakastava ensikertalainen nyt tietty kaipaa kädestä pitäen opastusta.

Jos itse suunnittelisin asiakasohjausta, koettaisin tarjota kaiken mahdollisen tiedon etukäteen, jotta varmasti olisi sen puolesta hyvät edellytykset onnistuneeseen kisakokemukseen.

Joo-o, apua varmasti annettaisiin, jos joku tietäisi kuinka tuolla toimitaan. Mutta käytännöt MM-kisaorganisaatiolla ja Suomen jääkiekkoliitolla tuntuu olevat erilaiset Liiga-matseihin verrattuna.

Näiden tahojen kivikautisuudesta kertoo esim. se, että automaattiset lipunlukuportit on otettu pois käytöstä (Sveitsi-harkkapelin perusteella) ja Led-laitamainosten päälle teippaillaan jotain tavallisia mainoksia...

Kun ei tiedä, niin vaikea auttaa. Kaaoshan siellä Suomen peleissä todennäköisesti on tulossa. Tuntia aiemmin paikalle, niin varmaan helpottaa.

Itse aion vierailla vain muiden maiden kuin Suomen peleissä, joissa halli on todennäköisesti puolityhjä ja liputkin oli tolkun hintaisia. Muuten menen jonnekin tapahtumatelttaan.
 
Se on jo vahvistettu, että lipunlukuportit ovat pois käytöstä ja hallin aulaan ei pääse ilman lippua. Eli käytäntö on eri kuin Liigassa. Joku tekosyy tähän kuulemma oli olemassa.
 
zzonejj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eihän nyt Tampereella voi LED-laitoja olla käytössä, kun ei Helsingissäkään ole, ts. yhdenmukaiset kaukalot molemilla pelipaikkakunnilla. Suomen pelipäiville ennustan kaaosta, kannattaa olla ajoissa pelipaikalla. Ehtiipä ainakin juomaan noin kympin Karjalan, jota ei ilmeisesti saa edes viedä katsomoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös