MM-kisat 2022 – liveseuranta

  • 632 671
  • 18 146

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Jos vaihdetaan lajia, niin aika monien mielestä parhaiden aikojen Maradona voisi vetää vielä nykyäänkin kaikki puolustajat ihan solmuun. Itse uskon tuohon. Mutta ei tuota päästä valitettavasti näkemään.

Uskaltaisin sanoa, että Messin taito on samanlaista. Molemmat ovat pieniä, vahvoja, nopeita ja taitavia pelaajia. Tällaisten kanssa puolustajilla on ongelmia aina. Tällaiset kaverit ovat puolustajille aina täysi painajainen, oli vuosikymmen mikä tahansa. Näihin ei auta oikein edes fyysinen ylivoima.

Siksi Leo on GOAT.
Ihan samalla tavalla uskaltaisin sanoa että jos Pelen "päivittäisi" nykyaikaan niin kyseessä olisi huippupelaaja.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Alkuun ajankohta tuntui kummalliselta, mutta enempi kisoja tuli väijyttyä nyt kuin edellisiä EM-kisoja. Kesällä tuppaa olemaan muutakin puuhaa verrattuna synkimpään talveen. Ei sillä. Pelataan vaan kesällä vastaisuudessa ja jossain kunnon maassa.

Onhan se kiva argentiinalaisille että saavat joskus voittaa kesälläkin, eikä keskellä talvea.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tuon ottelun tulee muistamaan varmasti, niin pitkään, kuin elää tai dementia iskee. Hienoa, että Messi sai nyt sen mestaruuden viimein, ja pääsee päättämään uransa varmaan hyvin pian. Siellä hän nyt sitten on samassa seurassa Pelen ja Maradonan kanssa.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Niin, mutta sehän oli aikoinaan virhe, että edes päästettiin ihmisten kisoihin. Eli en laskisi häntä mukaan näihin juttuihin.
Jos et laske Maradonaa mihinkään, niin katso Messiä. Hän on ihan samanlainen. Sen selitin jo edellisessä viestissä.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Väärin kyllä, että koskaan ei puhuta puolustajista. Toisaalta varmaan Ramokselle aivan sama, kun kaveri joutunu laajentaa takkaansa 10 kertaa, että kaikki palkinnot mahtuu sen äärelle.
100% samaa mieltä ja maalivahdit ansaitsisi päästä myös keskusteluun mutta Graingerin kanssa samaa mieltä että ylä-astemeininkiä vääntää kun joukkulajista kyse ja kukaan ei ole yksin voittanut mitään ja kaikkein vähiten tänään.

Lemieux on ainut poikkeus sääntöön;)
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Messi on maailmanmestari, maanosan mestari ja olympiavoittaja.

Ei kovin montaa jalkapalloilijaa tässä kerhossa. En jaksa tarkistaa, mutta Uruguayn pelaajilla voi olla jostain 1930-luvulta.
Taisit unohtaa nuorten MM:n? Eikö Messillä ole sekin?

Muistelen katselleeni peljä ja finaalia. Messi oli silloin jos sanoisin aika dominoiva.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Ronaldon fanipojat ennen Copa 2021:

"Messillä ei ole isoja pystejä maajoukkueessa, joten tästä syystä ei ole kaikkien aikojen paras."

Ronaldon fanipojat ennen MM 2022:

"Messiltä puuttuu maailmamestaruus, joten ei voi olla kaikkien aikojen paras."

Tilanne MM 2022 jälkeen:

"Messillä on vain yksi maailmanmestaruus."

Ihan kylmänä faktana voidaan kuitenkin tällä hetkellä sanoa, että kaikkien aikojen parasta pelaajaa mietittäessä kukaan muu ei pääse edes lähellä Messiä ja Ronaldoa. Ei noin pitkää dominointikautta ole ollut koskaan ennen ja paljon pitää tapahtua, että tulee seuraavienkaan vuosikymmenien aikana olemaan. Toki urheilu on mennyt aina vaan totisemmaksi touhuksi ja huipulla pysyminen vaatii aina vaan enemmän työtä. Silti tuollainen reilun 15 vuoden hallinta vaatii käsittämättömän määrän lahjoja ja sen päälle työtä ja vielä tuuriakin.

Näin Argentiinaa iät ja ajat kannattaneena ihmettelen jatkuvasti sitä, että Messiä vertaillaan kokonaisuutena Maradonaan. Niin huikea kuin Maradona parhaimmillaan olikin, ei hän nyt kokonaisuutena ole lähellekään Messin tasoa, vaan oli ehdottomalla huipulla suhteellisen lyhyen ajan.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Näin Argentiinaa iät ja ajat kannattaneena ihmettelen jatkuvasti sitä, että Messiä vertaillaan kokonaisuutena Maradonaan. Niin huikea kuin Maradona parhaimmillaan olikin, ei hän nyt kokonaisuutena ole lähellekään Messin tasoa, vaan oli ehdottomalla huipulla suhteellisen lyhyen ajan.
Koska se maajoukkueen menestys on kuitenkin loppupeleissä se asia mikä noille argentiinalaisille merkitsee.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
En nyt sano tätä millään rakkaudella, mutta Paolo Maldini oli kyllä uskomaton.

Maldinin, Cannavaron ja Nestan voi sanoa suurella rakkaudella, no homo.
Philipp Lahmia voisin tarjoilla myös tähän. Oli mahtava niin oikealla kuin vasemmallakin laidalla ja lisäksi stunttaili vähintään kiitettävästi myös keskikentän pohjalla.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jos et laske Maradonaa mihinkään, niin katso Messiä. Hän on ihan samanlainen. Sen selitin jo edellisessä viestissä.
Joo, ei. Messi on ihan ihminen, suorastaan käsittämätön argentinalaiseksi jalkapallon suurtähdeksi. Liittynee ehkä sikäläiseen syvään luokkayhteiskuntaan tai ihan vaan kasvatukseen. Ei ole gangsteri kentällä, on hillitty, rauhallinen. Näissä kisoissa vähän lähti käsistä Hollanti-pelissä, mutta ihan ymmärrettävää noissa käsittämättömissä paineissa. Sille pahamieliselle pönäkälle addikti-kääpiölle tuo Hollanti-peli olisi ollut ihan vaan aamuhöntsä ennen sitä varsinaista peliä.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Siinä on kyllä pyhä kolminaisuus puolustustaivaassa. Chiellini vielä omissa papereissa seassa:D
Ja 90+8 minuutilla Sergio Ramos nousee noiden keskeltä korkeimmalle ja puskee helvetille 1-0 -voittomaalin.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Ymmärrän toki asian argentiinalaisten näkökulmasta, mutta yritin tuossa puhua asiasta ihan yleisellä tasolla.
Sen takia olikin hauska että mainitsit että olet Argoja iät ja ajat kannattanut mutta juuri Argot itse pitävät Maradonaa edelleen jumalana ja Messi voi (ja taisi päästä nyt) "vain" samalle tasolle.
 
Mbappella kunnon "never again" -ilme. Veikkaan että tulee johtamaan Ranskan vielä arvokisavoittoihin ykköstykkinä. Saattoi olla iso game changer tämä kokemus.

Uskon kyllä, että Mbappe tulee voittamaan vielä paljon pokaaleja, mutta enpä tiedä tuosta gamechangerista. Yhden maailmanmestaruuden hän on jo ehtinyt voittaa ykköstykkinä silloin neljä vuotta sitten 19-vuotiaana.

Varmasti tämän päivän tappiosta ammentaa paljon uralleen, ei siinä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös