MM-kisat 2013: Kanada

  • 56 518
  • 144
Tila
Viestiketju on suljettu.

Tenho995

Jäsen
Mitä sinä nyt selität? Ei Kanadan joukkue näissä MM-kisoissa todellakaan kaatunut mihinkään turhaan diivailuun (kuten viime vuonna). Joukkuehan oli oikein yhtenäinen, eikä jengi kuitenkaan edes ollut kovin kaukana siitä välieräpaikasta. Rankkarit ovat aina osittain arpapeliä, ja nyt siinä kävi näin. Vertailut Venäjään on ihan täysin käsittämätön, koska Kanada kuitenkin esitti kisoissa hyvää peliä ja kaatui rankkarikisan jälkeen, Venäjä upposi ihan omaan perseilyynsä ja kahden oikukkaan tähtipelaajan kiukutteluun ja huonoon joukkuepeliin.

Ja onhan tuo Kanadan rekordi noiden 2007 MM-kisojen jälkeen ihan kohtalainen, kuitenkin kaksi MM-hopeaa ja Olympiakulta. Moni pienemmän kiekkomaan kansalainen kusisi hunajaa, jos saisi edes kerran 50 vuoden aikana juhlia tuollaista. Kanada on tehnyt tämän kuudessa vuodessa.

puhe oli mm kisoista. Olympialaisissa he eivät diivaile. Mm kisoissa taas joka vuosi. Se oikein huokuaa heistä.
 

Lihis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bolts | Kärpät | Barça
puhe oli mm kisoista. Olympialaisissa he eivät diivaile. Mm kisoissa taas joka vuosi. Se oikein huokuaa heistä.

Okei.. Roger Moorehan puhui nimenomaan MM-kisoista. Mainitsi vain tuon olympiakullan tuossa 2007 kisojen jälkeen saavutettujen kahden MM-hopean lisäksi. Pointti nimenomaan oli nuo kaksi MM-hopeaa jotka ovat ihan hyviä saavutuksia.

Jos yhtään katsoi joukkueen pelejä näissä MM-kisoissa(minä katsoin kaikki) niin ei siellä mitään diivailua näkynyt. Ja ilmeisesti kuppiakaan ei oikein nosteltu.
Kanada oli joukkue ja pelasi oikein kelpo turnauksen, mutta putosi sitten hyvän pelin päätteeksi rankkareilla jotka ovat ns. kolikonheittoa. Lisäksi isompi kaukalo asetti omat haasteensa.

Nämähän olivat kanadalaisille pelaajille tälläinen try-out/näytön paikka olympialaisia varten, koska ei tästä joukkueesta kuin ehkä max kuusi pelaajaa ensi vuonna olympialaisissa ole jos ei ihmeitä tapahdu. Siksi tänne tultiin antamaan näyttöjä eikä bailaamaan.

--> Duchene on näiden kisojen jälkeen varteenotettava pelaaja olympiajoukkueeseen, koska isompi kaukalo sopii hänelle hyvin. Nämä kisat nostivat hänet varteenotettavaksi vaihtoehdoksi Sotshiin. Sekä Smith joka pelasi hyvän turnauksen myös.

Stamkos, Giroux?, Staalit ovat sitten aikalailla todennäköisiä valintoja olympialaisiin. Lisäksi ehkä jompikumpi Subban tai Hamhuis.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tuskinpa Kanada on kovin ylimielinen joukkue - sillähän on hyvä, tehokas ja yksinkertainen tapa pelata ja niin se pelaa, vuodesta toiseen. Aika paljon on menestystä tullut. Kanadan kannattajat puolestaan ovat eri asia, ehkä etenkin tällä puolen Atlantin. Välillä se Luvatun Maan palvominen on melkoisen ärsyttävällä tasolla ja volyymillä (puhumattakaan siitä, että MM-kisoissa voimasuhteet eivät yksinkertaisesti kovin täsmällisesti korreloi NHL-pelaajien määrän ja sikäläisten voimasuhteiden kanssa - silti näitä yksi-yhteen -vertailuja tehdään puusilmäisesti joka siunattu vuosi).
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
puhe oli mm kisoista. Olympialaisissa he eivät diivaile. Mm kisoissa taas joka vuosi. Se oikein huokuaa heistä.

Voisiko ylioppilas Larvanto nyt ystävällisesti vääntää ratakiskosta tyhmälle, millä tavoin Kanada on tämän vuoden MM-kisoissa esiintynyt ylimielisesti ja diivaillen?
 

Tenho995

Jäsen
Voisiko ylioppilas Larvanto nyt ystävällisesti vääntää ratakiskosta tyhmälle, millä tavoin Kanada on tämän vuoden MM-kisoissa esiintynyt ylimielisesti ja diivaillen?

Aivan turhaa suuttua. Yksinkertaisesti: löysäilevät ylimielisesti heikompia maita kuten sveitsiä ja sloveniaa vastaan ja ottavat pataan. Valittavat tuomareille. Uhoavat voittavansa ymym. Lisäksi kun heitä katselee kentällä niin siellä ne diivat liukuvat usein selät suorina.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Aivan turhaa suuttua. Yksinkertaisesti: löysäilevät ylimielisesti heikompia maita kuten sveitsiä ja sloveniaa vastaan ja ottavat pataan. Valittavat tuomareille. Uhoavat voittavansa ymym. Lisäksi kun heitä katselee kentällä niin siellä ne diivat liukuvat usein selät suorina.

Mä olen nähtävästi keksinyt ylioppilas Larvannon avustuksella nyt ikiliikkujan. Jätän sen tähän, pitele sitä -> ¤
 

Lihis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bolts | Kärpät | Barça
Aivan turhaa suuttua. Yksinkertaisesti: löysäilevät ylimielisesti heikompia maita kuten sveitsiä ja sloveniaa vastaan ja ottavat pataan. Valittavat tuomareille. Uhoavat voittavansa ymym. Lisäksi kun heitä katselee kentällä niin siellä ne diivat liukuvat usein selät suorina.


Tämä kuvaushan sopii täydellisesti Venäjän joukkueeseen, ei Kanadan. Vaihdat vain noiden joukkueiden tilalle Ranskan ja USA:n, paitsi Sveitsi on ollut ehkäpä parempi kuin USA.

Kanada ei muuten ottanut pataansa Slovenialta, vain Sveitsiltä rankkareilla.

Joten olet ilmeisesti väärässä ketjussa?
 

Tenho995

Jäsen
Tämä kuvaushan sopii täydellisesti Venäjän joukkueeseen, ei Kanadan. Vaihdat vain noiden joukkueiden tilalle Ranskan ja USA:n, paitsi Sveitsi on ollut ehkäpä parempi kuin USA.

Kanada ei muuten ottanut pataansa Slovenialta, vain Sveitsiltä rankkareilla.

Joten olet ilmeisesti väärässä ketjussa?

Sanoinhan että näen samat flopin ainekset niin Venäjässä kuin myös Kanadassa. Tasapeli sloveniaa vastaan on kanadan joukkueelle ja etenkin faneille nöyryytystä. Diivalullaan he tuottavat pettymyksiä kannattajilleen. Kanada on lähtenyt häntä koipien välissä kotiin jo neljännen kerran peräkkäin puolivälieristä. Ja lähtevät jatkossakin, niin kauan kunnes joku palauttaa heidät maanpinnalle leijailemasta.
 
Minäkään en kyllä nähnyt minkäänlaista diivailua Kanadan otteissa, oikeastaan päinvastoin, ku ntaas Venäjältähän sitä oli selkeästi nähtävissä. Mielestäni Kanadan pojat halusivat antaa näyttöjä olympialaisia varten, eikä siellä näitä Tenhon mainitsemia "suoria selkiä" kyllä näkynyt.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
En kyllä muista että olisin Suomen bandwagoniin hypänny 2 vuotta sitten. Ja millä ihmeellä saat sen mestaruuden Koivun ansioksi. Fakta on se, että mies oli niissä kisoissa tehoton. Mutta eihän miestä voitu haukkua, kun selässä lukee Koivu, niin ruvettiin selittelemään sitten kuinka suuri johtaja hän oli.

Ja tuskimpa siellä nyt 2 vuotta putkeen sekoilla ja anneta Norrisia pakille, joka ei osaa puolustaa. Letang sen vie, koska on parempi puolustamaan ja teki saman pistemäärän vähemmän otteluita pelaamalla.

Pelaajat kuvittevat olevansa parhaita ja näin ollen väistämättä heistä tulee diivoja kuten Steven Stamkosille kävi.

Lisäksi TAAS todistettiin että "NHL ykköskentän pelaaja"-titteli on harhaanjohtava ja ei todellakaan kerro pelaajien todellisesta tasosta
Mitä hemmettiä sinä sekoilet. Stamkosin pelaamisessa ei kyllä ollut tippaakaan ylimielisyyttä. Ihan turha edes ruveta vertaamaan viime vuoden Getzlafiin tai Raduloviin.
Kyllä mm-kisoissa näemme pelaajien todellisen tason. Mitä sitten, että Kontiola ei pärjännyt änärissä, kun mm-kisoissa kulkee. Maailman paras pelaaja ehdottomasti.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
En kyllä muista että olisin Suomen bandwagoniin hypänny 2 vuotta sitten.

Sori, saatoin sekoittaa ManU -> Barca -vaihdokseesi tai johonkin muuhun yhtäkkiseen suosikkijoukkueen vaihtumiseen. Ei tällä iällä enää kaikkea voi muistaa, erityisesti, kun noita vaihtumisia tulee kuin sieniä sateella.

Uskallan väittää, että tämän hetken Petri Kontiola pärjäisi "änärissä" varsin hyvin. On kasvanut henkisesti ja taidollisesti, ihan eri pelaaja kuin viitisen vuotta sitten.

Fakta on se, että mies oli niissä kisoissa tehoton. Mutta eihän miestä voitu haukkua, kun selässä lukee Koivu, niin ruvettiin selittelemään sitten kuinka suuri johtaja hän oli.

Sinä varmaan tiedät paremmin kuin Suomen joukkueen päävalmentaja tai mukana olleet pelaajat, jotka ylistävät varauksetta Mikko Koivun johtajuutta. Yhdeksässä ottelussa 2+6 ei ole mielestäni tehottoman pelaajan merkki, erityisesti, kun tekee pudotuspeleissä piste per ottelu -tahdilla (finaalissa kaksi pistettä). Tietysti jossain NHL13 saatat tehdä kuusi pistettä ottelussa, mutta se ei ole kovin todennäköistä oikeassa elämässä.

Toisille edes päivänselvä sarkasmi ei näköjään välity.

Nimimerkki VilleLeino ei ole tullut kovinkaan kuuluisaksi sarkamista tai sen käyttötaidosta. Lähinnä tuota yläastetason uhoa, suosikkijoukkueen vaihtamista menestyksen mukaan, toisten joukkueiden ja pelaajien suoritusten vähättelyä ja omien suosikkien turhanpäiväistä pönkittämistä.
 
Viimeksi muokattu:

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ja millä ihmeellä saat sen mestaruuden Koivun ansioksi. Fakta on se, että mies oli niissä kisoissa tehoton. Mutta eihän miestä voitu haukkua, kun selässä lukee Koivu, niin ruvettiin selittelemään sitten kuinka suuri johtaja hän oli.
Juu, eihän Koivu tehnyt yhdeksässä pelissä kuin tehot 2+6, oli se vaan tehoton. Päälle toki vielä parit rankkarikisojen ratkaisut, jotka eivät henkilökohtaisissa tilastoissa näy. Mutta tietysti nuo tehot 2+6 pitäisi tehdä suunnilleen jokaisessa ottelussa, jotta ei olisi tehoton.

Ja pitäähän se johtajuus nostaa esille, koska Koivu kuitenkin osoitti niitä johtajan merkkejä myös muutenkin kuin pelkästään tehojen muodossa. Tietysti jos muodostaa käsityksensä pelaajan hyvyydestä pelkän teksti-tv:n avulla, niin eihän sille silloin oikein voi mitään. Teksti-tv:ssä kun ei näy esim. se miten Mikko Koivu pelasi loistavasti alivoimaa ja oli jatkuvasti pimentämässä vastustajan ykkösnimiä, ja johti joukkuetta oman esimerkkinsä kautta.

Pahoittelu räikeästä off-topicista, mutta nyt oli vaan pakko.
 

ämjiijii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Suomen maajoukkue, Sharks bandwagon 2016
Itseasiassahan näissä MM-kisoissa nuo näkyy, tai ainakin mestaruusvuonna näkyi..

Niin näkyykin, mutta vain voittomaalin tekijä. Koivu veti kuitenkin kaikki neljä ampumaansa rankkaria sisään mutta sai niistä vain yhden kreditin, Saksa-ottelusta. Immonen sai merkinnät Latviaa ja Venäjää vastaan.
 

Turkka_80

Jäsen
Häh? Kontiola? Asia kunnossa... Maailman paras pelaaja ilmestyy kyllä kansainvälisiin kaukaloihin alkuvuodesta 2014. Ja on kanadalainen.

Saattaa tuo toki näin ollakin. Mutta myös Kanadan äärifanittajien olisi muistettava se ihan oikeasti kylmä fakta että ammattilaisajan olympiaturnauksissa isossa kaukalossa Yhdysvaltojen ja Kanadan yhteenlaskettu mitalisaalis on tasan nolla mitalia. Olipa paras pelaaja kaukaloissa tai sitten ei.
 

morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Saattaa tuo toki näin ollakin. Mutta myös Kanadan äärifanittajien olisi muistettava se ihan oikeasti kylmä fakta että ammattilaisajan olympiaturnauksissa isossa kaukalossa Yhdysvaltojen ja Kanadan yhteenlaskettu mitalisaalis on tasan nolla mitalia. Olipa paras pelaaja kaukaloissa tai sitten ei.
Ei pidä paikkaansa. Salt Lake Cityssä pelattiin isossa kaukalossa, eli saldo on kaksi mitalia. Tämä sivuhuomautuksena.
 

Turkka_80

Jäsen
Ei pidä paikkaansa. Salt Lake Cityssä pelattiin isossa kaukalossa, eli saldo on kaksi mitalia. Tämä sivuhuomautuksena.

No joo... Välimallin kaukalo siellä oli, euroopan sääntöjen mukainen 60x28. Edelleen kuitenkin pienempi kuin Naganossa ja Torinossa.

Muokkaillaan... Lähteistä riippuen näköjään joissain puhutaan tuosta 28 metriä leveästä ja joissain sitten pelkästä IIHF-kaukalosta ilman mitään mittoja ja jotkut hurjat heittelee jopa 60x30. Mene ja tiedä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös