MM-kisat 2012: Saksa

  • 12 284
  • 28
Tila
Viestiketju on suljettu.

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pistetään pieni avaus Saksallekin.

Takana todellakin kahdet hienot kisat: 2010 neljäs ja 2011 seitsemäs. Silloin mentiin Uwe Kruppin johdolla ja nyt puikoissa sveitsiläinen Jakob Kölliker. On hieman vaikea arvioida mitä joukkueelta voi odottaa. Kölliker on mahdollisesti vain tämän kauden puikoissa, koska kovasti huhuillaan Ralph Krügeria valmentajaksi kisojen jälkeen.

Aika perusrunkoa siellä jälleen kasassa, toki joukossa myös muutamia uusiakin nimiä ja jotkut konkarit on hyvästelty.

MV: Dennis Endras on lähtökohtaisesti ykkönen. Menee ihan mielenkiintoiseksi jos/kun San Jose putoaa. Thomas Greiss tuskin välittää lähteä kakkoseksi. Dimitri Pätzold pelasi heikon kauden kotimaassaan, mutta on leirillä. Dimitri Kotschnew on myös mukana lerillä. Joku kokemattomista kavereista varmaan päätyy kisoihin kolmantena. Pudotuspeleissä on vielä Rob Zepp mukana ja pelaa hyvää kevättä.

Pakiston suhteen tilanne on ihan mielenkiintoinen. Frank Hördler, Nikolai Goc, Constantin Braun varmaan aika varmoja. Hienon kauden pelannut kiekollinen rightin pakki Christoph Fischer on ehdottomasti mukana. Jäi viime kaudella niukasti rannalle. Näyttäisi siltä, että Kölliker haluaa antaa Christoph Schubertille mahdollisuuden leirillä. Entisen NHL-pakin kausi oli ihan okei, mutta on aina hieman arvoituksellinen. Muut taistelevat paikoista. P-Amerikan apujen suhteen tilanne on vielä auki. Tänään tuli tieto ettei hienosti loppukaudella pelannutta Alexander Sulzeria nähdä kisoissa henkilökohtaisten syiden takia. Toivottavasti mistään vakavammasta ei ole kyse, mutta jätti myös viimeiset kaksi NHL-matsia väliin, koska kiirehti kotiin. Christian Ehrhoff on lupautunut mukaan, jos lääkärit antavat luvan. Dennis Seidenberg olisi toki plussaa, jos Bostonille kävisi kylmät. Näyttäisi siltä, että Korbinian Holzerin AHL-joukkue menee aika pitkälle, mutta Justin Krüger on mahdollinen.

Yksi viime vuosien luottopakeista puuttuu. Robert Dietrich.

Hyökkäyksessä samat tutut hahmot, toisilla parempi kausi ja toisilla hieman heikompi. Daniel Kreutzer on lopettanut maajoukkueuransa. Andre Rankelin kausi on ollut vaisu ja mies floppaa melkein joka kevät kisoissa. Kapteeni Michael Wolf ei varsinaisesti pelannut parasta kauttaan ja kaiken lisäksi parantelee vammojaan, mutta liittynee tiimiin. Thomas Greilingeriä voi kuvata tällä hetkellä yhdellä sanalla; tulikuuma. Mättää mielivaltaisesti tehoja parasta aikaa pudotuspeleissä. Myös John Tripp on keväällä taas syntynyt uudestaan. Vanha tutkapari Felix Schütz ja Philipp Gogulla toimi seurajoukkueessa. Patrick Reimer oli totutun vahva. Uutena hahmona joukkueeseen pyrkii Evan Kauffman, joka ainakin tehojen puolesta on ollut lupaava. Maajoukkueessa näytöt pitää silti vielä antaa.

Senttereiden puolelta on tarjontaa. Schütz mainittiin jo ja on ollut nimenomaan MM-kisoissa erittäin hyvä. Kai Hospelt pelasi uransa parhaan kauden ja valitiin vuoden kiekkoilijaksi. Daniel Pietta ja Christoph Ullman myös erittäin hyvässä vedossa. Kun tähän vielä lisää Ruotsissa pelanneen Alexander Bartan, niin tuossahan on jopa positiivinen ongelma. En tiedä miten Kölliker suhtautuu todella lahjakkaaseen Darin Olveriin, joka viime kaudella dominoi liigaa. Krupp halusi miehen mukaan, mutta vamma esti kisat. Kölliker sensijaan ei ole edes kokeillut miestä.

P-Amerikan miehistä Marcel Goc on varmasti erittäin realistinen vaihtoehto ellei Floridalta tule tuhkimotarinaa. Marco Sturm on hauska tapaus. Kausihan on ollut konkarille lievästi sanottuna vaatimaton ja jotenkin uskon etteivät kisat jaksa kiinnostaa. Marcel Müller on samassa tilanteessa kuin Holzer, eli luulen AHL-kauden jatkuvan aika pitkälle.
 
Viimeksi muokattu:

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei tule Ehrhoff kisoihin. Runkosarjan lopussa tullut polvivamma estää kisat. Ymmärrettävää, mutta harmillista. AHL:n puolelta Justin Krügerin Charlotte on tiukassa taistossa pudotuspelien suhteen. Hän lienee todennäköisin ja varmaan ainoa apu pakistoon P-Amerikasta, jos sieltä ylipäätään ketään saadaan.

Kun Kölliker puhui siitä mitä apuja P-Amerikasta voisi saada, niin hän jätti täysin Marco Sturmin mainitsematta. Viittaisi siihen, että tuo homma on jo aika selvä.
 

McJokke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sharks, Pelaajat: Joe Thornton,Ron Hextal
Mackille kysymys.
Osaatko sanoa onko minkäänlaisia mahdollisuuksia, että Quebecin junnuliigassa pelaava 19-vuotias Konrad Abeltshauser mahtuisi ryhmään mukaan? Isokokoinen junnu on kuitenkin ottanut isoja askeleita eteenpäin kehityksessä, mutta todennäköisesti löytyy 7 parempaakin saksalaispakkia? Hienoa olisi kuitenkin nähdä tämä 195 senttinen Saksalaispakki hakemassa kokemusta miesten peleistä.

linkki eliteprospects.com
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mackille kysymys.
Osaatko sanoa onko minkäänlaisia mahdollisuuksia, että Quebecin junnuliigassa pelaava 19-vuotias Konrad Abeltshauser mahtuisi ryhmään mukaan? Isokokoinen junnu on kuitenkin ottanut isoja askeleita eteenpäin kehityksessä, mutta todennäköisesti löytyy 7 parempaakin saksalaispakkia? Hienoa olisi kuitenkin nähdä tämä 195 senttinen Saksalaispakki hakemassa kokemusta miesten peleistä.

linkki eliteprospects.com

Ehdottomasti samaa mieltä. Olen ymmärtänyt, että Abeltshauser on ollut oikein mainio tällä kaudella. Kaverillahan löytyy tuon koon lisäksi myös taitoa hyökkäyspäähän. Saksan joukkueella on puolustus toiminut pääsääntöisesti hyvin viimeiset kaksi vuotta. Silloin kevään 2010 kotikisoissa se oli jopa uskomattoman hyvä. Jotenkin Köllikeristä on sellainen kutina ettei hirveän helpolla lähde noita nuoria kokeilemaan, mutta olisihan se mukava yllättyä. Mitään mainintaa ei näistä nuorista ole kuitenkaan herralta kuultu.

Aivan samalla tavalla haluaisin nähdä hyökkäyksessä Tobias Riederin, joka on pelannut myös hyvän kauden OHL:ssa. Parasta aikaa tulikuumat pleijarit käynnissä. On siellä pistepörssissä toisena.

Kolmas merkittävä lahjakkuus Marcel Nöbels on pelannut ihan jees WHL:n puolella, mutta jää näiden kahden varjoon.

Kiva nähdä mikä on tuon kolmikon tulevaisuus ja koska olisi hyvä sauma tehdä maajoukkuedebyytti itse kullakin. Mirko Höfflin ja Tom Kühnhackl ovat toki myös maininnan arvoisia.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Harjoitusottelut ovat todellakin menneet ihan mukavasti.

Venäjää vastaan voitto 4-3 ja tappio 2-3 rankkareiden jälkeen.

Tsekkiä vastaan kaksi kertaa takkiin 2-3, toinen rankkareiden ja toinen jatkoajan jälkeen.

Vielä luvassa yhteensä neljä matsia Tanskaa ja V-Venäjää vastaan.

Kentälliset eläneet aika paljon. Toistaiseksi hyviä tehoja ovat tuottaneet esim. John Tripp, Kai Hospelt, Christoph Schubert ja Daniel Pietta.

Jälleen näyttöpaikan saava KHL-ammattilainen Eduard Lewandowski on ollut aika tehoton. Myös Evan Kauffmanilta ei olla saatu vielä mitään. Neljä ottelua ja yksi laukaus.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kapteeni Michael Wolf joutuu jättämään kisat väliin jalkavamman takia. Kotimaan liigassa armoton maalintekijä on välillä osoittautunut maajoukkueessa hieman pehmeäksi, mutta kuuluisi toki silti jengiin. Myös laituri Patrick Hager jättää kisat väliin, mutta hän kävi muutenkin taistelua lähinnä neloskentän paikasta.

Justin Krüger liittyy joukkueseen mahdollisimman pian. Tervetullut vahvistus P-Amerikasta. Takana kelpo AHL-kausi, tehoja ei peruspakilta tullut kuin 13 pongoa, mutta tehotilasto +16 oli huikea ottaen huomioon, että iso osa muusta jengistä veteli -10 tienoilla.

NHL:n pleijarit ovat ihan mielenkiintoisessa vaiheessa. Todella mielenkiintoista nähdä miten esim. reagoidaan Greissin kohdalla. Jotenkin on sellainen kutina, että Endrasille on ykköstorjujan paikka luvattu.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kaksi matsia Tanskaa vastaan takana ja voitot 3-1 ja 3-2 rankkareiden jälkeen. Tanskalla oli kuitenkin jo käytännössä paras miehitys mukana. Ensimmäinen matsi oli oikein hyvä, pelillinen hallinta yllättävänkin vahvaa.

Ylivoima on toistaiseksi toiminut näissä treenipeleissä oikein mukavasti. Viimeisissä kaksissa kisoissahan tuo on ollut tilastollisesti todella heikkoa. Vastaavasti niissä kisoissa alivoima oli erinomaista ja se on näissä harjoituspeleissä ollut hieman siinä ja siinä.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Kaksi matsia Tanskaa vastaan takana ja voitot 3-1 ja 3-2 rankkareiden jälkeen. Tanskalla oli kuitenkin jo käytännössä paras miehitys mukana. Ensimmäinen matsi oli oikein hyvä, pelillinen hallinta yllättävänkin vahvaa.

Ylivoima on toistaiseksi toiminut näissä treenipeleissä oikein mukavasti. Viimeisissä kaksissa kisoissahan tuo on ollut tilastollisesti todella heikkoa. Vastaavasti niissä kisoissa alivoima oli erinomaista ja se on näissä harjoituspeleissä ollut hieman siinä ja siinä.

Mistä näit muuten kokoonpanot? Itse en ole onnistunut löytämään niitä.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eduard Lewandowskilta meni polvi ja kisat jäävät taas kerran väliin, mutta eipä ollut harkkapeleissä esittänyt oikein mitään.

Thomas Greiss kertoi iloitsevansa, jos soitto tulee, mutta vielä ei olla kuulemma perään kyselty.
 

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Tervetuloa takaisin, Mack!

Löytyykö jostain Saksan tämänhetkistä tarkkaa rosteria? Viimeisin näkemäni kokoonpano lienee parin viikon takaa.

Tuo stats.swehockey.se on hieman jäljessä ainakin Slovakian osalta ja itse asiassa Euro Hockey Challenge on nyt ohi. Tällä viikolla on enää harjoitusturnauksia (mm. Euro Hockey Tour Prahassa ja Skoda Cup Bratislavassa).
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tervetuloa takaisin, Mack!

Löytyykö jostain Saksan tämänhetkistä tarkkaa rosteria? Viimeisin näkemäni kokoonpano lienee parin viikon takaa.

Tuo stats.swehockey.se on hieman jäljessä ainakin Slovakian osalta ja itse asiassa Euro Hockey Challenge on nyt ohi. Tällä viikolla on enää harjoitusturnauksia (mm. Euro Hockey Tour Prahassa ja Skoda Cup Bratislavassa).

Saksan liiton sivut ovat esimerkiksi aika epämääräisiä ja tuntuu, että sitä päivitellään silloin tällöin.

Ymmärtääkseni nuo pelaajat, jotka esiintyivät noissa kahdessa matsissa Tanskaa vastaan ovat kaikki vielä mukana, lisäksi muutama kaveri jotka flunssassa. Seuraava muutos tulee, kunhan finaalit loppuvat.

Muutama aika yllättävä kaveri siellä vielä pyörii mukana. Pakit Florian Ondruschka, Tim Schüle ja Sinan Akdag.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Greiss on ainoastaan varamies kisojen suhteen. Suurin syy se, ettei ehdi pelaamaan yhtään treenimatsia. Nykyisen kassarikolmikon lisäksi Rob Zepp yhä kaavailuissa. Sen verran kova hurmos oli äijällä Berliinin mestaruudessa.

Finaaliparista mukaan tulevat varmaan pudotuspelien pörssikärki Christoph Ullmann ja pakit Frank Hördler, Nikolai Goc ja Constantin Braun.

Harmi, että Berliinin Florian Busch jatkanee maajoukkueboikottiaan, vaikka Kölliker on kovasti laituria houkutellut takaisin. Olisi erinomainen äijä vasemmalle laidalle.

NHL:n puolella maukkaat seitsemännet ottelut. Saa nähdä mitä apuja tulee, jos tulee.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No, eihän se Seidenberg tule myöskään. Ihan rehellisesti on myönnettävä, että ketuttaahan tuo NHL-pakkien tilanne. Mahdollisuus olisi siihen, että koko kaarti olisi mukana, mutta yksikään ei eksy joukkueeseen. Seidsilla käytössä Marco Sturmin vanha selitys "muuttokiireet" ja perinteinen "raskas kausi". Ei siinä mitään, toki ihan ymmärrettävää, mutta harmittaahan tuon kolmikon puuttuminen, kun kerran kaikki olisivat pelikuntoisia ja ihan kirkkaita huippuvahvistuksia.

Jotta menisi vielä hieman enemmän valittamiseksi, niin lisätään vielä, että Berliinin mestaruuspakit Frank Hördler ja Constantin Braun jäävät pois kisoista. Nythän tämä alkaa menemään jo vakavaksi. Pakisto on todella konkreettisesti alempaa B-tasoa. Toki Christoph Fischer ja Moritz Müller todella ansaitsevat paikkansa ja ovat olleet treenipelien parhaimmistoa, mutta on tämä varmaan lähtökohdiltaan yksi vaatimattomimpia puolustuksia Saksan arvokisahistoriassa.

Pakistossa varmoja nyt: Müller, Fischer, Schubert, Krüger + kaiken järjen mukaan Nikolai Goc, tosin miestä ei vielä kutsuttu. Lisäksi Lavallee, Petermann, Ondruschka, Akdag ja Schüle. Ei noilla viimeksi mainituilla pitäisi olla asiaa kisajoukkueeseen, mutta haiskahtaa siltä että kolme heistä on sisällä. Lavallee kieltämättä oli hyvä viime vuoden kisoissa, mutta silti.

Nyt odottelemaan Marcel Gocin vastausta. Marcel on periaatteessa aina ollut erittäin myönteinen näissä jutuissa, toivottavasti pätee taas. Marco Sturm ilmoitti jo pari kuukautta sitten, ettei olisi käytettävissä. Jos Goc jää myös pois, niin olisi tilanne, että kaikki maan NHL-miehet olisivat ulkona pleijareista, muttei yksikään MM-kisoissa.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Marcel Goc liittyy ensi viikon aikana joukkueen vahvuuteen. Erittäin mukava uutinen. Tämän myötä sentteriosasto on todella täysi. Goc, Barta, Hospelt, Pietta, Schütz ja kaiken järjen mukaan Ullmann, jota ei tosin vielä olla kutsuttu mukaan. Näistä Schütz ja Ullmann ovat ainakin silloin tällöin pelanneet laidassa, mutta hieman hankala tilanne. Schütz on harkkamatseissa muodostanut hyvän ketjun Gogullan ja Greilingerin kanssa nimenomaan keskushyökkääjän roolissa. Kova pähkinä koutsille. Ullmann mielestäni ehdottomasti laitaan, koska laitureista on enemmän puutetta.

Joukkueen mainiot otteet myöskin jatkuvat. Nyt kaatui V-Venäjä lukemin 5-2 Skoda Cupin avauksessa.
 
Viimeksi muokattu:

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kenraaliharjoituksessa tuli vielä rankkaritappio Slovakiaa vastaan 4-5. Saksa ei hävinnyt yhtäkään harjoitusottelua 60 minuutin aikana.

Myös kisajoukkue julkaistiin myöhään illalla. Muutama pieni yllätys vielä seassa.

MV: Endras, Pätzold, Kotschnew. Tällä osastolla lopulta aika looginen ratkaisu. Endras varmasti aika selkeä ykkönen. Pätzold pelannee jonkin matsin.

Pakisto: Schubert, Ondruschka, Akdag, N.Goc ovat leftin miehiä ja vuorostaan Fischer, Reul, Krüger, Lavallee rightin. Peruspakki Denis Reul ja yleispakki Nikolai Goc kutsuttiin vielä finaaleista mukaan. Moritz Müllerin pudottaminen oli aika kova veto, mies nimittäin pelasi aika hyvät treenimatsit, eikä ollut juuri kentällä vastustajien maalien aikana. Florian Ondruschka ja Sinan Akdag aika yllättäviä ensikertalaisia. Näistä yv-aikaa luvassa Fischerille ja Schubertille, sitten on jo vaikeampaa mutta varmaankin Kevin Lavallee saa jonkin verran.

Sentterit: M.Goc, Barta, Schütz, Ullmann, Hospelt. Viisi keskushyökkääjä messiin. Erittäin raaka kohtalo siis Daniel Piettalla jälleen kerran. Useana keväänä putkeen pudonnut ihan viimeisten joukossa. Tällä kertaa tuntuu varmaan tosi pahalta. Pietta pelasi erittäin hyvin ja tehokkaasti noissa maaotteluissa. Toisaalta tuolle keskushyökkääjän tontille oli tunkua.

LW: Rankel, Gogulla, Furchner, Kink. Nopea Sebastian Furchner palaa arvokisoihin yli kuuden vuoden jälkeen, aika mielenkiintoinen veto. Markus Kink on lähtökohtaisesti puolustava sentteri, mutta pelasi koko kauden Mannheimissa vasenta laitaa.

RW: Greilinger, Tripp, Reimer, Kaufmann, Mauer. Mannheimista valittiin vielä Frank Mauer mukaan, mutta eiköhän ole pääosin varamiehenä. Viime keväänä oli samassa roolissa ja teki kivaa jälkeä kun pääsi irti.

Ketjuista on jälleen hieman paha sanoa. Aika paljon ketjuja sekoilteltiin. Muutamia tutkapareja on tietenkin olemassa. Schützin peli toimii mainiosti niin Gogullan kuin Greilingerinkin kanssa. Gogullan ja Reimerin peli toimi hyvin Slovakiaa vastaan. Reimer ja Kaufmann olivat samassa ketjussa seurajoukkueessa, mutta nyt maajoukkueessa pelaavat samaa laitaa. Lisäksi on jotenkin vaikea nähdä, että ketään noista viidestä sentteristä voisi istuttaa, joten Ullmann mielestäni vasempaan laitaan.

Menee omaksi spekulaatioksi/toiveeksi/arpomiseksi:

Gogulla-Goc-Reimer
Ullmann-Schütz-Greilinger
Rankel-Hospelt-Tripp
Furchner/Kink-Barta-Kaufmann/Mauer
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Frank Mauer joutuu jäämään aivotärähdyksen takia pois. Daniel Pietta pääsee kuin pääseekin mukaan.

Jarrulaiturin tilalle kiekollinen sentteri. Hmm, loogista. Nyt on laskutavasta riippuen mukana seitsemän keskushyökkääjää.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voisi kai tännekin vielä jotain todeta. Huomenna sitten kisat alkavat Italiaa vastaan. Toinen matsi on Latviaa vastaan. Matsit antavat tietysti valtavan suunnan kisoille. Täydet pongot olisi oikeastaan otettava. Saksa/Latvia/Tanska/Norja pelaavat varmasti mielenkiintoisesti ristiin ja kiva nähdä kuka nappaa yllätyspisteitä kolmelta suurelta.

Merkittävä huomio Saksan joukkueessa on se, että enpä ole ennen huomannut joukkueen huokuvan tuollaista itseluottamusta ja hyvänolontunnetta. Aina lähdetään kisoihin muistuttaen, että sarjapaikan säilyttäminen on kaiken a ja o. Nyt jauhetaan kovinkin mahtipontisista tavoitteista. Huomionarvoista on kuitenkin se, että joukkuehenki taitaa olla parempi kuin koskaan aiemmin ja Kölliker on myynyt hyvin oman aktiivisen pelisuunnitelmansa.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jauhetaan muodon vuoksi vielä turhaa monologia.

Puolustus on vain liian heikko tämän tason kisoihin. Suoraan sanoen vituttaa, kun joka helvetin vahvistus tai vakiomies puuttuu ja mennään jollain keskikastin DEL-rivimiehillä kuten Ondruschka ja Akdag. Fischer käytännössä ainoa, jolla jotain aitoa kiekollista taitoa ja hänkin ekoissa kisoissaan. Viimeisissä kaksissa kisoissa oma pää on hoidettu hyvin ja nyt näyttää aika kaoottiselta.

Jäähyt myös aivan idioottiosastoa.

Köllikeriltä ensimmäistä aivopierukamaa. Rankel ja Schütz otettiin pois kokoonpanosta ja Pietta sisään. Okei, Pietta on hyvä kiekollinen pelaaja, mutta ei todellakaan mikään laituri ja lisäksi rikottiin yksi selkeä tutkapari, kun Schütz jostain käsittämättömästä syystä jätettiin kokoonpanon ulkopuolelle. Kai tässä on toivottava että Schützilla oli jotain pikkuvammaa, kun ei suostu uskomaan että koutsi on ihan uuno.

Hienoa myös miten Goc ja Greilinger ovat viimeisen parin minuutin aikana vaihdossa.

Paikka lohkon neljän sakkiin vaikeutui juuri huomattavasti. Tanska rankaisee ylivoimalla ja Norjan kanssa mennee nysväilyksi. Näissä kisoissa ei kyllä Venäjältä heru yhtään mitään, Ruotsilta nyt ei muutenkaan. Ylimielinen Tsekki olisi kai ainoa irtopisteen mahis.
 
Viimeksi muokattu:

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Jauhetaan muodon vuoksi vielä turhaa monologia.

Kirjoittele vaan ihmeessä kun tietoa saksalaisesta lätkästä tuntuu löytyvän. Mukava lukea myös näitä rapsoja ja ennakkojuttuja.

TV:ssä suurimpana ongelmana pidettiin sitä että Saksa ei taidostaan huolimatta suostu pitämään kiekkoa vaan valmentaja luottaa näihin vastaiskuihin jotka ei heikompaa maata vastaan tuota tulosta.
 

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Jauhetaan muodon vuoksi vielä turhaa monologia.

Monologia ehkä muttei missään nimessä turhaa. Olen ainakin itse seurannut mm-kisoja jo vuosien ajan keskitason joukkueiden takia. Suurille maille alkusarja on eräänlaista lämmittelyä. Jos seuraisin niitä, voisin aloittaa vasta playoffeista. Eikä mielenkiintoni riitä selailemaan ulkomaisia foorumeja.


Itse ottelun tulos oli suht odotettu (muutama maali molempiin päihin), mutta pelin käsikirjoitus ei seuraillut ainakaan allekirjoittaneen kuvitelmia. Varsinkin toinen erä oli surkeaa katseltavaa. Toivottavasti molemmat parantavat esityksiään turnauksen edetessä, Norja ja pisteitä kipeästi kaipaava Tanska tulevat muuten olemaan vahvoilla..
 

moxey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itseltä kans peukku analyyseille.

Vaikken täällä asiasta mitään puhukkaan niin kyllä nämä teidän (mack, vetoo) ennakot ja jälkipuinnit on kiinnostanut. Mielelläni näitä siis lueskelen, vaikken niitä ole tänne kommentoinutkaan. Ja veikkaan etten ole ainoa :)
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Samoilla kentillä Venäjää vastaan. Kölliker ei suostu vastaamaan miksi Rankel ja Schütz puuttuvat kokoonpanosta. Uskomatonta touhua taas kerran. Mitä siellä nyt taas on taustalla? Huhujen mukaan Rankelilla olisi ylävartalovamma, mutta mitä helvettiä Schützin kohdalla on tapahtunut? Miehen paikka kokoonpanossa on mielestäni selviö ja jos kyseessä on vamma miksei siitä nyt voisi kertoa.

Jostain syystä Dimitri Pätzoldin passia ei olla leimattu vielä. Minkä ihmeen takia? Toinen Dimitri, eli Kotschnew tänään maalilla Venäjää vastaan. Jos sama hörhöily jatkuu kuin Latviaa vastaan, niin hirvittää mitä Malkin et co. tekee tuon puolustuksen kanssa.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jotain eloa tuossakin jengissä on. Kova taisteluvoitto ja huippupeli Endrasilta. Mielenkiintoista miten kuudessa erässä Latviaa ja Tanskaa vastaan on ollut yksi ylivoima. Sinänsä sillä ei juuri merkitystä, koska yv on kolmansissa kisoissa putkeen melkoista kuraa.

Mukavaa, että yksi ketju toimii noin hyvin.

Outo fiilis, koska vaikka joukkueella on periaatteessa homma omissa käsissä, niin tavallaan ei ole.

Aika uskomatonta, että nämä Saksa/Latvia/Norja/Tanska väännöt ovat kaikki olleet puhtaita kolmen pisteen voittoja itse kullekin.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kisat siinä, jäljellä neljä merkityksetöntä höntsäerää. Niistä voi tulla hyvät tulokset, koska ajavat saman asian kuin harkkamatsit ja niissähän tämä porukka pelasi "oikein kivasti" ennen kisoja. Ensi kerralla voi sitten kokeilla pelata myös itse kisoissa. Pistetään muutamat viimeiset ajatukset tänne.

No, realistisesti puhuttuna pitää olla ihan tyytyväinen, ettei enää ole pelattavaa. Italia ja Tanska kaatuivat ja sarjapaikka säilyi kuitenkin vaivatta. Se lienee Köllikerin pellen suurin saavutus. Ei kestänyt joukkue 7-8 pakin puuttumista, joten pitänee olla tuohon sitten tyytyväinen.

Toivottavasti liiton hölmöläiset myös avaavat silmänsä ja unohtavat helvetin pian sen idioottimaisen suunnitelman tehdä tästä äijästä joku koko maajoukkueen ylimanageri, joka ikäänkuin kontrolloi kaikkien maajoukkueiden valmennusta(itken samalla kun kirjoitan tuon lauseen).

Onko sitten R. Krüger seuraava valmentaja? En tiedä, eikä hirveästi kiinnosta. Liitto paskansi kaikkien naamalle, kun ei nimennyt Kruppin seuraajaksi saman ideologian edustajaa ja samasta valmennustiimistä päävalmentajaa.

Pelaajista:

Christoph Schubert. Jaksaa aina mainostaa miten on aina tullut esim. P-Amerikasta joukkueen avuksi. Joo, hienoa, jos joskus jopa auttaisi joukkuetta. Kun 2000-luvun arvokisoissa on mennyt reisille, niin aina joukkueesta löytyy yksi nimi. Kyllä, arvaatte kuka hän on. Krupp ei nimennyt viimeisiin kaksiin kisoihin tätä hemmoa. Miten Saksan pakisto pelasi niissä kisoissa? Aivan. Sattumaako?

Pakistosta Justin Krüger, Chistoph Fischer ja Nikolai Goc kelpaavat ainoina tästä joukkueesta jatkossa arvokisoihin.

Hyökkäyksessä oli käytännössä ne ukot mitä pitikin. Surkea pakisto kuitenkin vaikeutti myös pelin avaamista ja lisäksi yhtä ketjua lukuunottamatta muut olivat yössä. Toivottavasti Darin Olver saa ensi kaudella mahiksen maajoukkueessa. Olisi myös kiva nähdä pian noita P-Amerikan junnulahjakkuuksia mukana.

Philipp Gogulla taistelee jopa paikasta pistepörssin kärkikymppiin. Ihan hyvät kisat häneltä ja ketkukavereilta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös