MM-kisat 2011: Päivä 13 (ke 11.5.2011) - puolivälieräpäivä 1

  • 37 337
  • 212
Tila
Viestiketju on suljettu.

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Avataanpa huomenna alkaville puolivälierille jo oma ketju, koska panosten kovetessa pelitkin kovenevat, ja matseja voi sopivasti pohjustaa jo etukäteen plus hoitaa otteluseurantaa huomenna. Toki voisi omatkin ketjut per peli avata, mutta huomiset puolivälierät ovat vielä sellaisia, joille sitä ei ehkä kannata tehdä, sillä peleissä on ainakin etukäteen ajateltuna suht selvät ennakkosuosikit... vai onko?

Keskiviikkona 11.5 kuitenkin pelataan siis kaksi puolivälierää ja ratkaistaan kuolemanotteluissa, kuka jatkaa välieriin ja kuka lähtee kotiin.

17.15: Tshekki - Yhdysvallat

Etukäteen ajateltuna varsin selvä peli. Tshekki ei ole hävinnyt matsiakaan ja on ollut hyvin vakuuttava, USA taas on pelannut varsin epätasaisesti ja epävarmasti, ja on jatkossa lähinnä voitoillaan Norjasta ja Ranskasta sekä yhdellä jatkoaikatappiopisteellä Kanadasta. Tshekki on tosin kokenut loukkaantumisia, sillä Artjuhin poisti pelistä kaksi pelaajaa ja Saksa-pelissä loukkaantui kaksi. Materiaaliero, maalivahtien tasoerot sekä joukkuepelaamisen taso puoltavat yhtä kaikki voittoa Tshekille. Oletettavasti myös kotiyleisö tukee Slovakian pudottua nyt naapureitaan.

Veikkaisin, että USA lähtee laulukuoroon varsin selvästi. GO USA, GO HOME -hengessä Tshekille usean maalin selvä voitto.

21.15: Ruotsi - Saksa

Ruotsalaisittain ajateltuna helppo peli, helpompi kuin Venäjää vastaan olisi ollut, siksi Ruotsi hävisi tah... korjaan, traagisesti taipui Kanadalle valtavan taistelun ja loppuun asti yrittämisen jälkeen. Etukäteen ajateltuna asiahan onkin näin, eli Ruotsi ON ennakkosuosikki Saksan hyvistä turnausotteista huolimatta. Saksalla on kuitenkin aiempia vuosia paremmat saumat pistää ruotsalaisille kampoihin kunnolla ja hyvänä päivänä (edellyttää Endrasilta huippupeliä) voittaakin nämä.

Saksalaisten (ja lähes kaikkien muidenkin rehdin urheilun ystävien) mielessä lienee vielä viime vuonna tapahtunut BÅGin haistavittu-aikalisä sekunti ennen pelin loppua, ja Ruotsikaan ei tässä turnauksessa ole mitenkään kaksisesti pelannut. Toisaalta Ruotsi on aina parhaimmillaan ratkaisupeleissä, ja sillä on pitkä historia siitä, kuinka se säästelee voimiaan ja taktikoi alkupeleissä ollakseen täydessä iskussa puolivälieristä eteenpäin. Taktiikoista voi olla montaa mieltä, mutta mitalithan muistetaan, ja niitä Ruotsilla on roppakaupalla. Lisäksi Fasth on ollut vakuuttavampi veskari kuin Endras, ja pienten marginaalien pelissä se vaikuttaa kenties ratkaisevasti. Toivon Saksan voittoa ja etenemistä välieriin, mutta siitä huolimatta heitän perustellun veikkauksen, että Ruotsi sieltä kuitenkin jatkoon itsensä kampeaa, viimeistään jatkoajalla tai muuten vähämaalisesti.

Näiden otteluiden voittajat kohtaavat sitten toisensa välieräottelussa perjantaina 13.5 klo 17.15 ottelussa.
 

#_6

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK '83, '98, '11 - Red Wings '97, '98, '02, '08
Saksalaisten (ja lähes kaikkien muidenkin rehdin urheilun ystävien) mielessä lienee vielä viime vuonna tapahtunut BÅGin haistavittu-aikalisä sekunti ennen pelin loppu.

Kyse on siis tästä. Väitän tosin, että haistakaavittu oli suunnattu ruotsalaisen median edustajille eikä Saksan joukkueelle. Näin väittävät Viasatin selostajatkin tuossa klipissä. Toki siinä ymmärtämättään sitten tuli herjanneeksi vastustajaakin. Tuon high-fivailun ja naureskelun olisi voinut jättää vaikka tekemättä. Mutta eipä sitä siinä hetkessä tule ajateltua. Toivotaan kuitenkin, että Saksa "kostaa", ja Endras seisoo päällään.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
sillä Artjuhin poisti pelistä kaksi pelaajaa ja Saksa-pelissä loukkaantui kaksi.

Kuka se toinen on? Michalek on toinen, mutta kuka muu lähti Artujkhin telomana? Rachunek ainakin on pelannut kokoajan, kun haava saatiin paikattua.

Itse en Tsekki-Saksa peliä nähnyt, niin ketkä tuossa loukkaantuivat?
 

Jyrla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves.
Kuka se toinen on? Michalek on toinen, mutta kuka muu lähti Artujkhin telomana? Rachunek ainakin on pelannut kokoajan, kun haava saatiin paikattua.

Itse en Tsekki-Saksa peliä nähnyt, niin ketkä tuossa loukkaantuivat?

Kyllä kai ne ainakin Jatkoajan raporti mukaan oli juuri mainitsemasi Michalek ja Rachunek. Molemmat olivat jo kehissä Saksaa vastaan (ainakin kisojen virallisen jääaikatilastoinnin mukaan).

Itsekkään en nähnyt Tsekki-Saksa peliä, mutta mm-kisojen sivuilta löytyvässä jutussa loukkaantuneiksi mainitaan Prucha ja Havlat. Toisaalta samassa jutussa väitetään ettei Mickhalek olisikaan pelannut Saksaa vastaan.

Linkki mainitsemaani artikkeliin.

edit: eipäs suostunut linkittymään suoraan. Noh tässä linkki etusivulle.
Tsekin loukkaantumisistakin kertova juttu löytyy heti toisena otsikolla
Prucha´s "home" ice pleasure

HOME IIHF
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Toisaalta samassa jutussa väitetään ettei Mickhalek olisikaan pelannut Saksaa vastaan.

Michalek ei pelannut (linkki ottelun kokoonpanoihin) ja hänen kisansa lienevät ohi(?), mutta Rachunek heitti yhden maalinkin. Havlat tosiaan on ilmeisesti seuraavan pelin pois (olkapää), mutta jää vielä joukkueeseen ja pystyy mahdollisesti pelaamaan jatkossa (luettuna HF Boardsilta). Pruchasta ei ole tietoa.

Edit. Ja ylläolevasta linkistä luettuna Michalek ja Havlatkin ovat ilmeisesti pelissä mukana. Tiedä sitten, pelissähän tuon lopulta näkee.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Tshekin joukkueessa on kaksi Michalekia (veljekset), puolustaja Zbynek ja hyökkääjä Milan. Milan oli se johon tuo Artjuhinin taklaus kohdistui ja hän oli pois kokoonpanosta.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Aika selkeät ennakkosuosikithan Tsekki ja Ruotsi näihin peleihin on. Toki yllätyksen mahdollisuus on aina olemassa. Saksan venymistä toki toivotaan, mutta vähän sellainen olo, että Saksa on väsynyt ja paukut ei enää riitä.

USA:sta sellainen kuva jäänyt, että tässä turnauksessa ei edes mahdollisuuksia Tsekkien kiusaamiseen. Tsekeistä täytyy vielä todeta, että Jagr on kyllä edelleen yllättävän kova luu ja pelurin otteita vieläkin hieno katsella.
 

Paul Kemp

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Beatles 1965-1970
Itse vähän haistelen USAn yllätysvoittoa, koska joukkueessa on paljon potentiaalia ja nyt Tshekin ollessa vastassa jokainen jenkkipoika varmasti haluaa näyttää kaikkensa. Harmi vaan, ettei ole Andy Roach enää veivaamassa rankkaria sisään ja pistämässä slaaveja katsomoon ;)
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Jenkit heittelevät takatukkia kuin märkää rättiä fyysisessä pelissä.

EDIT

Hyppy-Plekanec toimii taas omana itsenään.
 
Viimeksi muokattu:

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Loistavaa peliä USA:lta. Tuo vitun selostaja vaan vituttaa. Koko ajan huutaa kuin olisi maali tulossa, vaikka ei olisi edes minkäänlaista tilannetta.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jenkit pelannut todella hyvän avauserän. Tshekkihän on ollut välillä ihan purjeessa.

E: Vittu. Siihen meni se Jenkkien hyvä erä. Tshekki johtoon Jagrin maalilla. Conklin imasee.
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vittu, nyt jenkit sitä laattaa pussiin!!
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Maalintekijä pistää mustan pussiin tollaisista tilanteista. Niin se vaan on. Tosin aika kovasti sai Jagr mailalla koukkia ja huitoa jenkkiä joka lopulta harhasyötön antoi.

Mailapeli lähti tuomareilta lapasesta hyvin varhain. Puolin ja toisin kopisee ja koukkii niin paljon, ettei enää pysy laskuissa.

Maalivahti on sitten ilmeisesti se, mihin tällä kertaa kaatuu. Jagr on vieläkin pelimies, mutta tuo lipsahti.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
USA voittaa, jos Tsekki ei paranna ensimmäisen erän esityksestään. USA hallitsi peliä päätyrallin kautta ja sai maalipaikkoja luotua. Tsekki näytti hyvältä vain vastaiskuissa ja maalin suulla.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
mahtavaa peliä. olispa meilläki tommosta

Niin, USA:han pelaa kuin Suomi Tsekkiä vastaan. Voittaa maalintekopaikat, mutta ei saa tehtyä maalia. Tsekki hyökkää vastaan ja tekee niistä tarvittavat maalit. Onko Tsekki ollut muuten tappiolla kertaakaan näissä kisoissa?
 

Hasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Hertha BSC, HIFK
Kaipaisin lisätietoa selostajan edustamista kainalotorjunnoista?
Jepjep, muutenkin melkoinen ykkösviisikko kasassa studiossa ja selostassa. Edes Tapsa ei pysty tätä pelastamaan.

Kekäläistä tuntuu vituttavan Veikon vieressä istuminen, ja hänen analyysiensä kuuntelu siinämäärin, että pientä keulimista havaittavissa.

Hyvää peliä Jenkeiltä. Tsekit pelaa juuri sen verran, että voittavat - siltä ainakin näyttää.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös