Sekä optimisti että pessimisti voivat olla oikeassa, ja kumpaakin ominaisuutta tarvitaan sopivassa määrin. Jatkuvasti äärioptimistinen ihminen haihattelee liikaa ja ei optimisminsa/idealisminsa pauloissa piittaa faktoista mitään ja luultavasti joutuu myös jossain vaiheessa sellaiseen elämäntilanteeseen, jossa tullaan todella kovaa ja korkealta alas.
Ääripessimisti taas kulkee liian synkkänä koko elämänsä läpi, ei usko koskaan minkään hyvän voivan toteutua, eikä pysty myöskään nauttimaan kohdalleen sattuneista hyvistä asioista, koska huomio on jo keskittynyt niistä koituviin mahdollisiin haittoihin ja tuleviin pettymyksiin.
Oikea linja kulkee tässä välissä, ja se on yleensä sitä realismia. Mutta liian maanläheinen ei saa eikä voi olla, silloin ei ole koskaan niitä "mahdottomia" unelmia, joita lähteä toteuttamaan ja tavoittelemaan, ja muuttamaan maailmaa. Tai VOITTAMAAN MM-KULTAA.
Ainakaan Suomen vanhoihin finaalitilastoihin ei pidä yhtään tuijottaa. Peli alkaa nolla-nollasta, ja kummankin joukkueen avainpelaajina on pelaajia, jotka eivät ole itse mitään 1990-luvun finaalivääntöjä vetäneet. Ja vaikka olisivatkin, niin Paavo Lipposen sanoin: so what? Peli alkaa nolla-nollasta, ja sekä realismi että unelmat puoltavat sitä, että Suomi voi tänään voittaa! Jos ei voita, niin sitten ei voita eikä sille sitten mitään mahda - totta kai Ruotsikin haluaa voittaa ja tekee kaikkensa - mutta nyt voisi olla vihdoin Suomen vuoro ja Suomen aika.