Mainos

MM-kisat 2010: Saksa

  • 21 211
  • 91

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Upea esitys tänään ja kaikenkaikkiaan hieno alkusarja! Tämä Tanska-ottelu oli yksittäisenä eräs parhaista matseista mitä olen maajoukkueelta 2000-luvulla nähnyt.

-Kolmessa matsissa kolme omiin. Nuori puolustus ylitti itsensä ja molarit olivat erinomaisia.

-Marcel Goc on viimeinkin NHL-vahvistus joka näkyy. Myös AHL-miehet erottuvat vahvoina, tosin Gogulla on hieman pimennossa, eikä saanut tänään peliaikaa. Marcel Müller on yhä vakuuttava.

-Felski kyllä vääntää ja on näkyvillä, mutta tarvitsee oikeasti tuhat paikkaa maaliin. Kreutzer ei tuonut oikein mitään erityistä.

-Hager on aktiivinen ja innokas, mutta sortuu välillä hönöilyyn. Myös Ullmann hieman yliyrittää kotihallissaan.

-Asetelmat jatkosarjaan ovat joko hyvät tai erinomaiset.

-Ehrhoff ilmestynee jatkosarjaan ellei käsi tai jalka ole poikki.
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
-Ehrhoff ilmestynee jatkosarjaan ellei käsi tai jalka ole poikki.

Sport1:n selostajat sanoivat eilisen pelin aikana (en muista kumman), että Ehrhoff istuu parhaillaan lentokoneessa ja on matkalla Kölniin liittyäkseen kisaryhmään.

Hyvin Saksa tosiaan porskuttaa, ja erityisesti tuo puolustus. Vain Sveitsi ja ottelun vähemmän pelannut Venäjä ovat päästäneet vähemmän maaleja turnauksessa. Voisihan hyökkäyspäässä edelleenkin enemmän tapahtua, mutta ainakin oma suuni pysyy toistaiseksi kiinni, mitä rutinoihin pelaajavalinnoista tulee. Aika Mannschaftin on Uwe tainnut sittenkin koota.

Itselläni ei ollut juurikaan luottoa Saksaan ennen kisojen alkua, mutta niin se vain on, että Saksa kuuluu niihin maihin, jotka lajissa kuin lajissa osaavat kääntää kisaisännyyden edukseen. Suomen kohdallahan tilanne on täysin päinvastoin. Noita eilen Tanskalta otettuja kolmea pistettä saatetaan kiitellä jatkossakin. Oletusarvoisesti Venäjä ja Slovakia ovat edelleen suosikkeja Saksaa ja Tanskaa vastaan, ja voi siis hyvin olla, että Tanska ja Saksa (Valko-Venäjän kaataessaan) ovat jatkosarjalohkon sijoilla 4 ja 5 tasapistein, ja tässä tilanteessa Saksa siis menisi Tanskan ohi keskinäisen pelin turvin. Mutta nyt menee sen verran asioiden edelle, että taitaa olla aika lopettaa.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse laskin, että kolme pistettä tarvittaisiin ja jostain ne pitäisi vääntää. V-Venäjältä ja/tai Slovakialta, millä tuloksilla ja missä suhteessa 3p+0p tai 2p+1p, niin ei ehkä ole niin tärkeää. Näen että Tanskan eväät ovat aika vähissä ja Slovakia heidät ainakin hoitaa. Tanskan ja V-Venäjän viimeisessä matsissa ei välttämättä ole enää V-Venäjällä panosta ja se saattaa näkyä. No, edelleen lähden siitä, että 6 pistettä pitää Saksan oman kvartsipaikan eteen saavuttaa.

Ehrhoff on kuulemma jo tänään saapunut joukkueen pariin. Mielenkiintoista miten pakkiparit menevät. Pakisto on pelannut niin hyvin, ettei sitä pidä sinänsä lähteä rikkomaan. Butenschön on viimeisessä kahdessa pelissä ollut ns. 7 pakki, eli menisikö Ehrhoff sitten hänen parikseen. Ylivoima-aikaa hänelle pitää antaa niin paljon kuin jaksaa pelata.

Kruppille toki krediittiä. Hänen suurin meriittinsä koko virka-ajalta on ollut tuo nuorten tasainen sisäänajo jengiin. Olen silti myös sitä mieltä, että monille pelipaikoille ovat tietyt kokeneemmat pelaajat joutuneet tiettyyn paitsioasemaan, mutta kai siihen jotkut syyt sitten löytyvät.

Vaikka nuori puolustus onkin saanut kehuja, niin toisaalta mistä sitä tietää olisiko Krupp ollut niin viileä kaveri, että olisi pudottanut nuo turhakkeet, Bakosin ja Schmidtin, elleivät äijät olisi olleet loukkaantuneita/kipeitä.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Helvetin hienosti taas väännetty. Toivottavasti ei uhrattu liikaa energiaa sunnuntain todella tärkeän V-Venäjän suhteen.

-Ehrhoff juuri niin odotettu kiekollinen liideri kuin pitikin.

-Braunin ja Krügerin oppirahoja maksellaan, mutta kuuluu täysin asiaan.

-Kotschnew oli myös jees, mutta eiköhän nämä ole Endrasin kisat tästä eteenpäin.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ristiriitaisia fiiliksiä. Rehellisyyden nimissä kolme pistettä olisi ollut tärkeää, kaksi ja yksi ovat oikeastaan saman arvoiset. Käytännössä Slovakia pitää nyt kaataa. Okei, tietenkin nyt kahdella pisteellä normaalin peliajan tasuri voisi riittää. Oletan Suomen voittavan huomenna. Tosin oletukset esim. Tanska-Slovakian suhteen menivät reisille. Tanska varmaankin hoitaa V-Venäjän, mutta Tanska ei ole enää se päävastus.

Kommentoin hyvin harvoin tuomareita, mutta v-venäläisten 2 rangaistusminuuttia + tuo varsinaisen peliajan loppusekuntien saksalaisten "paitsio" turhauttivat.

Klassiset plussat ja miinukset:

+Tottakai nousu viimeisellä minuutilla tasuriin on aina suurta. Kyllä bensan puute tänään jotenkin näkyi, toki yksikin piste sinänsä jees.
+Olen dissannut Felskiä, mutta tänään oli pirteä ilmestys. Schütz on myös mielestäni erinomainen ja todella täynnä pelinälkää.
+Endras, mutta tämä ei yllätä mitenkään.

-Pakisto alkaa hieman rakoilemaan/piiputtamaan. En tiedä miten esim. Brauniin pitäisi suhtautua. Sinänsä rohkeita nousuja, mutta omassa päässä jatkuva vaaratekijä. Myös muutamat muut nuoret selvästi välillä vaikeuksissa. Hördler kehiin? Epäilen.
-Tuo lopun maali oli aivan anteeksiantamaton. Ei voi jatkoajan viimeisen 15 sekunnin aikana vastustaja tulla 3vs0-hyökkäykseen. Ullmann ja Braun siinä kämmäsivät.
-Ketjuja voisi rohkeammin sekoittaa. Gocin ja Schützin rinnalle tuntuu olevan vaikea löytää oikea ratkaisu. Gogullan vois sitäpaitsi muutenkin taas pukea Slovakia-peliin.
 
Viimeksi muokattu:

pitktat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks & Real Madrid
Toivotaan, että Saksa slovakit hoitelee. Näille kisoille ja yleensä jääkiekolle lajina olisi todella hienoa, jos Saksa puolivälieriin pääsisi. Joukkueen peli on kyllä yllättänyt positiivisesti, toisin kuin Slovakian joka on selkeästi hiipuva lätkämaa. Oma veikkaus on 3-1 Saksalle, Ehrhoff tekee ekan, Tripp toisen ja Müller kolmannen.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Saksa MM-kisoissa kahdeksan joukossa, viimeksi näin vuosina 2001-2003. Pientä nostalgiaa tähän.

2001: Suomi kampesi Saksan aika rutiinilla ulos.
2002: Ei oikeastaan jakoa Ruotsia vastaan.
2003: Yksi kaikkien aikojen tsempeistä. Tulevaa maailmanmestaria Kanadaa vastaan 0-2 tappioasemasta väännetty tasapeli, josta lopulta jatkoajalla tappio alivoimalla.
2010: Sveitsi, hienossa vireessä ollut jengi, mutta hei, ei tähän kohtaan hienompaa vastusta olisi voinut tulla. Niin monella tasolla.

En nähnyt päivän ottelua. Haluan kiittää siitä nykyajan tekniikan voimattomuutta ukkosia vastaan, enkä ollut netin ääressä. No, vanha kunnon teksti-tv piti hien pinnassa. Sanomattakin selvä, että todella upea fiilis miten tämä viime kevään rupupaska, joka kuuluisi B-sarjaan saa mahdollisesti parhaan sijoituksensa ainakin 17 vuoteen. Tuosta neljän joukkoon menosta ei pidä puhua ääneen, mutta niin olisi viimeksi tapahtunut vuonna 1953...

Paljon hattua pitää nostaa. Muutama pointti ja huomio:

-Puolustus ja molaripeli. Aivan mahtavaa, ei riitä oikein ylisanat. Pakistossa ensikertalaisia ja nuoria jannuja. Endras ensimmäistä kertaa tälläisessa tilanteessa. Päästettyjen maalien keskiarvo häkellyttävä 1.5.

-En muista koska olisin nähnyt noin paljon hyvää jalkojen liikettä ja luotuja hyökkäyksiä. Nyt vielä kädet jostakin.

-Vanhat pierut, kuten Felski ja Kreutzer ansaitsivat paikkansa astumalla upeasti esiin jatkosarjan lopussa.

-P-Amerikan miehet ovat olleet tällä kertaa konkreettisesti johtohahmoja. Ehkei pisteitä ropise liukuhihnalta, mutta pelillisesti antavat uskoa.

-Ellen väärin muista, niin joukkue teki yhden ainoan yv-maalin ja on silti kahdeksan joukossa. Tuo on käsittämätöntä. On myös selvä homma, että Sveitsiä vastaan jos jotain huikeaa haluavat saavuttaa, pitää myös erikoistilannepelaamisen olla tehokkaampaa.

Parhaat pistemiehet tässä vaiheessa:
F.Schütz 2+1
A.Barta 2+1
S.Felski 0+3
M.Müller 1+1
D.Kreutzer 1+1

Vetoo, kiitokset otteluketjun onnitteluista. Ensi vuonna ehkä uudestaan?
 
Viimeksi muokattu:

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Katsotaan miten käy, itse näkisin että tasainen kamppailu on tulossa. Erittäin hienoa, että Sveitsi on vastassa!

Kävin viime vuonna Bernissä Sveitsi-Saksa-ottelussa, täysi tupa ja mahtavaa keskieurooppalaista kiekkotunnelmaa. Silloin ottelu päättyi Sveitsin 3-2-voittoon vasta jatkoajalla. Saksan täytyy varoa ennen kaikkea Ambühlin johtamaa ketjua ja Ehrhoffi ampuu sveitsiläiset kumoon ylivoimalla.

Eli mä oon Saksan puolella!
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Aivan huima matsi tulossa, harmi ettei sitä TV:stä näe. Toki itsekin pakkotilanteessa valitsen mieluummin tuon Venäjä - Kanadan, mutta olisihan nämä voinut jakaa vaikka kahdelle päivälle...

En oikein osaa vielä sanoa kumman puolella olen. Tietysti olisi upeaa nähdä isäntä välierissä, mutta toisaalta Sveitsi on aika paljon edellä Saksaa kiekkomaana, ja pitkään tuossa hajuraolla roikuttuaan todellakin ansaitsisi pitkästä aikaa sen välieräpaikan. Sanoisin, että win-win -situation, ja antaa pelin näyttää.

Kansainvälisen jääkiekkoilun kannalta tämä puolivälieräpari, talousalueet ynnämuut huomioonottaen, on Vancouverin Kanada - USA -finaalin ohella parasta mahdollista mainosta vuosikausiin. Tavallaan harmi, että futiksen MM-kisat ovat jo ovella, ja Saksassa huomio varmasti kiinnittyy jo hieman niihin. Näin ollen mahdolliselta lätkäbuumilta lähtee vähän matto alta oikeastaan saman tien.

Upea homma tämä pari joka tapauksessa. Onnittelut myös viime vuosina hieman kyynisyyteen repsahtaneelle Mackillekin.
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuosta neljän joukkoon menosta ei pidä puhua ääneen, mutta niin olisi viimeksi tapahtunut vuonna 1953...

Jep, MM-kisat 1953, ja Saksa neljän parhaan joukossa, jopa hopeamitaleilla. Ruotsi nappasi tuolla historiansa ensimmäisen maailmanmestaruuden.

"Mitään näiltä komeilta saavutuksilta poisottamatta" täytyy kuitenkin mainita sellainen detalji, että noihin vuoden 1953 MM-kisoihin osallistui yhteensä juurikin neljä maata, ja niistäkin kisat loppuun saakka pelasi vain kolme. Sveitsi pokkasi pronssit, ja Tsekkoslovakian joukkue palasi kotimaahan ennen kahta viimeistä peliään maan presidentin kuoltua kisojen aikana. Että voisihan tuohon neljän parhaan joukkoon pääsyyn komeammankin luvun kirjoittaa.

Ihan päästäni näitä tietoja kaivelin ja latelin. No joo, vähän Wikipedia avitti, kun alkoi tuo menestysvuosi kiinnostamaan...


EDIT: Pelaamalla neljän joukkoon on Saksa selvinnyt viimeksi vuonna 1938, tuolloin sijoitus 14 maan kisoissa neljäs. Välierissä 1-0 tappio Kanadalle ja pronssiottelussa 3-0 Iso-Britannialle. Saksa esiintyi tuolloin luonnollisesti nimellä "Deutsches Reich", ja tutu hakaset näkyy wikin vaakunoissa, http://de.wikipedia.org/wiki/Eishockey-Weltmeisterschaft_1938. Nyt olisi hyvä paikka kirjoittaa uusi luku maan kiekkohistoriaan, niin ei tarvitsisi menestystarinoita ihan noin kaukaa hakea. Edellinen mitali on muuten vuodelta 1934 ja maailmanmestaruutta Saksa ei ole voittanut koskaan.
 
Viimeksi muokattu:

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jep, MM-kisat 1953, ja Saksa neljän parhaan joukossa, jopa hopeamitaleilla. Ruotsi nappasi tuolla historiansa ensimmäisen maailmanmestaruuden.

Muistan muuten kuulleni tämän jo vuosia sitten. Heh, olihan se kuitenkin hopeamitali minkä voittivat. 30-luvulla ylsivät pari kertaa neljän sakkiin.

Kai nuo kovimmat meriitit ovat tuo vuoden '76 olympiapronssi ja useat ryhdikkäät MM-kisat 70-80-luvuilla. Itsekin muistan miten 80-luvulla Saksa osasi kiusata Tsekkoslovakiaa varsin onnistuneesti, samoin välillä Ruotsia.

2000-luvun kisojen parhaita temppuja isoja vastaan, kyllä niitäkin ihan mukavasti on tullut:

2001 MM-kisat vs. Tsekki 2-2
2001 MM-kisat vs Kanada 3-3
2002 O-kisat vs.Slovakia 3-0
2002 MM-kisat vs. USA 2-2
2003 MM-kisat vs Suomi 2-2
2007 MM-kisat vs. Tsekki 2-0
2008 MM-kisat vs. Slovakia 4-2
2010 MM-kisat vs. USA 2-1ja
2010 MM-kisat vs. Slovakia 2-1

2000-luvun arvokisojen taistot Sveitsiä vastaan:

2001 Saksa-Sveitsi 3-1
2002 Saksa-Sveitsi 3-0
2004 Saksa-Sveitsi 0-1
2005 Saksa-Sveitsi 1-5
2006(O) Saksa-Sveitsi 2-2
2009 Saksa-Sveitsi 2-3ja

Suurimman osan maaotteluista viimeisen kuuden vuoden aikana ovat sveitsiläiset vieneet. Taitaa olla noin 2-10 tai vastaavaa ja suurin osa maalin tappiota. Marraskuussa tosin Saksa vei 5-1. Ennen kisoja pelatuissa matseissa Sveitsi kyllä hallitsi kenttätapahtumia.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Neljän joukkoon MM-kisoissa. Ei olisi uskonut, aika epätodellista. Pääosin matsi oli jopa hyvin hallussa. Lopussa Sveitsi tietenkin painoi ja mukana myös sitä pakollista tuuria. Pikkuveli oli lopulta kuitenkin pikkuveli.

-Endras taitaa olla aika lähellä kisojen tähdistöä.
-Ylivoima on vain heikkoa, hei kelatkaa, yksi tehty yv-maali.
-Gogulla oli tänään eläin, hieno palkinto maalin muodossa.
-Lopun tappelut samalla turhaa ja hauskaa. Höfnerille ei ryppyillä.
-Koko joukkue ansaitsee helvetinmoisen tunnustuksen.

Mites Mack, heruuko nyt respektiä Kruppille? ;)

Kyllähän, "Juvi Kruupille" on respektiä tässä annettu ja onhan mies nyt historiallinen koutsi ja myös selkeästi oppinut aiemmista kisoista. Sisäpiirin mukaan myös Harold Kreisin jälki on näkynyt nimenomaan pakistossa.

Krupp oli kyllä kingi tuossa lopussa kun rillit maahan tallottuna yritti rauhoitella käsistä lähtenyttä tappelun poikasta.
 

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Vilpittömät onnittelut Mackille! Vaikeita vuosia oli monta peräkkäin, mutta ei mikään muu maa voi kääntää kotikenttäetua näin valtavaksi voimavaraksi! Huikeaa! Neljän parhaan joukossa ja seuraavaksi lähdetään kaatamaan hurmoksessa Venäjän yksilöitä. Ei ne yksilöt, vaan se joukkue! Eläköön, eläköön Deutschland & Mack! Slovakian eläköön-huudot jäivät osaltani hamaan tulevaisuuteen...

Mikäs ihmeen episodi oli tuossa Saksan vaihtoaition edessä ottelun päätyttyä?
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vilpittömät onnittelut Mackille!

Mikäs ihmeen episodi oli tuossa Saksan vaihtoaition edessä ottelun päätyttyä?

Thanks, eiköhän tämä surrealistinen juttu ala olemaan jo tässä. Kunhan lauantaina saadaan hyvä show ja sitten sunnuntaina hirveällä tsempillä pronssimatsiin.

Lopussa oli tuollaista pientä väriä. Ilmankin olisi voinut olla, mutta mitään dramaattista ei varsinaisesti tapahtunut.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Ilmankin olisi voinut olla, mutta mitään dramaattista ei varsinaisesti tapahtunut.
No, mikä nyt on lätkämatsissa dramaattista, mielestäni kakkosvalmentajan antama turpasauna hävinneen joukkueen pelaajalle täyttää kriteerit.

Taas onnittelut Saksalle ja Macille. Loistavan yleisön edessä aivan huikaiseva taistelu. Endras maaginen. Tsägäkin oli vissiin kohdallaan, neljä tolppaa ja tyhjää maalia ynnä muuta. Sveitsiä käy kyllä sääliksi, ei sitä välieräpaikkaa vaan tunnu tulevan. Nuo samat jampat siellä ovat vääntäneet näitä quartereita kohta sen 12 vuotta. Nyt oli heidän big chance, hieman samaan tapaan kuin Torinossa Suomen kultaisella sukupolvella. Tuska oli hyvin luettavissa pelinjälkeisissä reaktioissa.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No, mikä nyt on lätkämatsissa dramaattista, mielestäni kakkosvalmentajan antama turpasauna hävinneen joukkueen pelaajalle täyttää kriteerit.

Joo, mutta ei se noin suuressa kuvassa ole oikeasti niin iso asia. Joku aukoi päätään, joku ei tykännyt, joku suuttui ja joku suuttui takaisin. Ottelun sisällä tunteet kävivät kuumina koko ajan. Ei tuo tilanne mistään tyhjiöstä itsestään syntynyt. Esim. Marcel Goc tuskin lähti ajamaan voiton hetkellä sveitsiläistä pelaaja omaksi huvikseen laitaan, jotain muuta siinä oli. Nämä kuuluvat pakettiin. Tällä kertaa se tapahtui pääosin aition edessä.

Oikeassa olet, kyllä joukkueen taistelu on ollut tämän saavutuksen suurin syy. Tosin kyllä tuossa oman pään pelaamisessa on myös paljon fiksua ja hyvää pelaamista, joka ei pelkällä taistelulla selity. Siinä tämä joukkue on tehnyt uskomattoman tempun.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Krupp oli kyllä kingi tuossa lopussa kun rillit maahan tallottuna yritti rauhoitella käsistä lähtenyttä tappelun poikasta.

Jep. Kai siinä tuli Uwelle pieni hädänpoikanen, kun kaikkien aikojen big steal on taskussa ja mitalipelit kutsuu historiallisesti, niin äijät alkaa vääntämään kunnon bench clearing brawlia...:)
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Minä epäuskoinen Tuomas olin jo USA-voiton jälkeen passittamassa Saksaa suorinta tietä karsintasarjaan, mutta ei... selvittävät alkusarjan, selvittivät välisarjan, selvittivät puolivälierän... Meno kovenee!

Saksa taitaa olla myös yksi Venäjää tuloksellisesti parhaiten kiusanneista joukkueista, joten... No, ehkä ei sentään. Mutta pronssiottelussa voisi muhia iso sauma ottaa kiiltävää mukaan.
 

Ihmemies

Jäsen
Onko tuosta Sveitsi pelin loppumainigeista muuten kuulunut mitään jatkotoimenpiteitä? esim. jotain pelikieltoja pelaajille tai valmennusportaalle? Jokuhan sieltä sai mielestäni myös sen OR:n.
 

benzin

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Arsenal, Oranje
Onko tuosta Sveitsi pelin loppumainigeista muuten kuulunut mitään jatkotoimenpiteitä? esim. jotain pelikieltoja pelaajille tai valmennusportaalle? Jokuhan sieltä sai mielestäni myös sen OR:n.

Saksan nyrkkihippasille lähteneelle kakkosvalmentajalle kahden ottelun toimitsijakielto, sveitsiläispelaajien rangaistukset tulevat vasta kisojen jälkeen.

Aivan säälittävä tuo kahden ottelun kielto, mielestäni. Huomattavasti tuntuvampi sanktio olisi pitänyt tulla, törkeä teko...
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aivan säälittävä tuo kahden ottelun kielto, mielestäni. Huomattavasti tuntuvampi sanktio olisi pitänyt tulla, törkeä teko...

Oh for fuck's sake. Kuka helvetti sitten korvaa Uwen kakkulat? Kaveri on vetänyt kaksi päivää opaskoiran kanssa ja on väläytellyt ettei peluuta Endrasia välierässä. Ei ilmeisesti tunnista enää numeroita. Siinä on rangaistusta kerrakseen.

Jos kerran tämäkin välieräsaavutus menee videoiden nysväämiseksi, niin huoltaja ja molarivalmentaja siinä jotain Helblingin kanssa hiplailevat toisiaan. Leikkivät siinä ilmeisesti linjatuomareita, tulkitsevat ehkä että Sveitsin kuutonen aikoo murjoa maassa makavaa, kuka tietää emme ole heidän päässään. Höfner tulee taustalta, minä en myöskään tiedä mitä tuo pieni käden liike minkä Höfner tekee tuossa tarkoittaa. En näe sitä elämää suurempana tappoliikkeenä. Näyttää ehkä jonkin sortin rauhoitteluliikkeeltä. Helbling on tietenkin kierroksilla ja hänen otteet Höfneriin ovat sitten konkreettisemmat ja sitten vanha patukin tulistuu. Sanktioita tuli, tällä kertaa ei elinikäistä toimitsijakieltoa, eikä Sveitsin pääsyä välieriin. End of story.
 

scholl

Jäsen
Oh for fuck's sake. Kuka helvetti sitten korvaa Uwen kakkulat? Kaveri on vetänyt kaksi päivää opaskoiran kanssa ja on väläytellyt ettei peluuta Endrasia välierässä. Ei ilmeisesti tunnista enää numeroita. Siinä on rangaistusta kerrakseen.

Tuo on mielenkiintoinen kuvio. Meinaavat, että jos tulee turpaan huolella niin Endras voi olla nihkeässä vireessä pronssipelissä. Mielenkiintoista on muuten se, että Endras kamppailee Venäjän veskarin kanssa kisojen allstarpaikasta.

Südtirolissa leireilevä DFB-jengi lähetti muuten jokaisen pelaajan allekirjoittaman tervehdyksen, jossa kerrottiin, että tänään Saksa on jääkiekkomaa. Pätee tosin vain alkuiltaan, koska myöhemmin illalla räjähtää CL:n merkeissä.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuo on mielenkiintoinen kuvio. Meinaavat, että jos tulee turpaan huolella niin Endras voi olla nihkeässä vireessä pronssipelissä. Mielenkiintoista on muuten se, että Endras kamppailee Venäjän veskarin kanssa kisojen allstarpaikasta.

Juuri tuo on se pointti. Jotenkin vain tuntuu niin järjen vastaiselta penkittää MM-välierästä joukkueen kuumin pelaaja, joka on vielä molari. Onhan tuo välierä jo hävitty ja pronssipeli pettynyttä vastustajaa vastaan olevinaan realistisempi, mutta silti Endrasin pitäisi pelata. Luulen, että pelkkää mediapeliä tämä kaikki.

Eipä tämä välieriin yltäminen ole mitään sen ihmeempää tuolla paikanpäällä aiheuttanut. Lätkä on ja pysyy hyvin marginaalisessa roolissa. Pahin esimerkki on oikeasti se ettei maassa ole yhtään ns. joka kodin tuntemaa pelaajaa. Ei oikein koskaan ole ollutkaan. Kühnhackl ehkä lähimpänä, mutta ei riitä.
 

scholl

Jäsen
Pahin esimerkki on oikeasti se ettei maassa ole yhtään ns. joka kodin tuntemaa pelaajaa. Ei oikein koskaan ole ollutkaan. Kühnhackl ehkä lähimpänä, mutta ei riitä.

Tuohan on ihan normaalia, kun on kyse täysin marginaalilajista. Ei se tilanne ole eri missään muuallakaan. Ainoastaan Kanadassa tilanne on täysin eri, mutta ne eivät osaa pelata futista ja kehittivät lätkän. Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä ja Tsekeissä toki myöskin koko kansan tuntemia nimiä, mutta aika vähän 5 maata on kahdesta sadasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös