Latvia kahden pelin jälkeen... Katseet kohti Slovenia-peliä.
Ei jaksa kirjoittaa kaikkea uudestaan, sillä päivän otteluseurantaketjussa löytyy jo vastaukseni Latvian viime vuosien huonoon menestykseen. Latvian kultainen Riian Dynamon sukupolvi on vanhentunut ja edessä on melkoinen urakka kehittää latvialaista jääkiekkoa eteenpäin. Lupaavia nuoria Latvialla kuitenkin on, joista Kaspars Daugavins on tämän vuoden joukkueessa mukana.
Takana on siis kaksi ottelua - USA:lta tuli 4-0 ja Kanadalta äsken 7-0 köniin. Toistaiseksi ei yhtään maalia tehtynä ja edessä turnauksen tärkein peli Sloveniaa vastaan. Slovenia-peliin Latvia on valmistautunut henkisesti jo ennen MM-kisoja sillä tervejärkiset latvialaiset lähtivät jo ennen kisoja siltä asetelmalta, että tänä vuonna taistellaan lähinnä A-sarjapaikan säilymisestä sekä peluutetaan Latvian nuoria pelaajia. Kukaan ei oikeastaan odottanut Latvian kaatavan USA:n tai Kanadan.
Kahden pelin perusteella en ole kovinkaan huolissani Latvian tehottomuudesta. Paikkoja on ollut runsaasti sekä USA- että Kanada-pelissä. Kanadaa vastaan latvialaiset laukoivat peräti 30 kertaa. Sekä Thomas että Leclaire pelasivat erittäin hyvät ottelut. Huolestuttavaa on taas se, että Edgars Masalskis on ollut todella epävarma maalillaan. Torjuu paljon kiekkoja eteensä sekä avaa peliä välillä päin helvettiä. 38-vuotias Sergejs Naumovs taas näytti suhteellisen rauhalliselta päästettyään tänään vain yhden maalin kanukkeja vastaan. Naumovsille 18 torjuntaa mukaan lukien pari todella näyttävää koppia. Päävalmentaja Znaroksilla on edessä hieman miettimistä kumpi maalivahti luistelee kentälle Sloveniaa vastaan.
Kahden pelin jälkeen:
+ Aleksandrs Nizivijs on ollut hyvä. Pitää hyvin kiekkoa ja tuo sen hyökkäysalueelle
+ Mikelis Redlihs ja Martins Cipulis ovat olleet kahdessa pelissä yritteliäitä
+ Latvia ei sikaile tappioasemassa
+ Latvialaiset fanit jaksavat kannustaa illasta toiseen
+ Krisjanis Redlihs ehkä paras pakki
- Ykkösketjun sentteri Janis Sprukts on ollut todella näkymätön
- Latvialta puuttuu pelin rakentaja/johtaja. Aika usein latvialaiset hätiköi hyökkäysalueella
- Ylivoima on ollut toistaiseksi aika paska
Suhteellisen rauhallisin mielin lähdetään Slovenia kaatamaan. Pidetään se Anze kurissa niin puolet hommasta on jo tehty.
Go Latvija! :)
Edit: Tässä vielä juttua yhdestä
Redlihsin veljeksistä - Jekabsista.