MM-kisat 2002

  • 1 660
  • 8

Kopander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Colorado Avalanche
Liverpool
Pirjetä

Aloitetaan vaikka sillä, että onnitellaan Pirjetän Lassea kisapaikasta. Vaikka pelipaikka mm-kisoissa ei olekaan vielä ihan varmaa. Jos Pirjetä pääsee kisoissa pelaamaan, on hän ensimmäinen Kärppä mm-kisoissa sitten Kari Jalosen, 15 vuotta sitten. Hyvä Lasse! :)
 

Bayern

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Huuhkajat
Helminenhän siellä taas näyttää olevan mukana. Mikäs siinä tietysti, jos miestä peluutetaan pelkästään puolustavissa tehtävissä. Ne hommat sujui SLC:ssa, mutta muuhun vauhti ei enää tällä tasolla riitä.

Niko Kapasen valintaa kyllä ihmettelen. Onkohan Aralla mitään hajua Nikon viime aikojen kunnosta? Sen voin rehellisesti tunnustaa, että itselläni ei ainakaan ei ole.

Pirjetä yllätti ottamalla kisapaikan ja hyvä niin. Saatiin Kärppä maajoukkueeseen.

Nuorennusleikkausta ei ole tuossa joukkueessa näkyvissä kun Lehtonen ja Miettinen ovat ainoat 80-lukulaiset. Ensikertalaisia on kylläkin mukana, mutta Koivisto, Tuulola, Pirjetä ja Norrena eivät ole mitään märkäkorvia enää. Maalivahtivalinnat ovat ihan onnistuneita.

Jos NHL:sta saadaan vielä pari pelimiestä niin mitalia metsästetään tosissaan.
 

el pebe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Käsi ylös, kuka luulee MM-kisakeskustelun pysyvän tässä yhdessä ketjussa?
Sitä paitsi Suomen äsken julkaistusta joukkueestakin on jo ketju.


-Suomen joukkue MM-kisoihin
-MM-kisat
-Ketkä MM-sankarit unohtuivat farmiin?
-Kuka kippariksi?
-Millaisella joukkueella MM-jäälle Ruotsiin?
-Ojanen kisoihin!
-Mitä ihmettä Kimmo Rintanen tekee kisoissa?
-Helminen

ja loppuhuipennus:
-Ketä Sakun laidoille?
-MM-kisojen sentterit
-MM-kisojen laitahyökkääjät


Mitäs vielä keksittäis?
 
Viimeksi muokattu:

Rosoh

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat, Mikko Rantanen, Colorado
Viestin lähetti Bayern

Niko Kapasen valintaa kyllä ihmettelen. Onkohan Aralla mitään hajua Nikon viime aikojen kunnosta? Sen voin rehellisesti tunnustaa, että itselläni ei ainakaan ei ole.


Jos NHL:sta saadaan vielä pari pelimiestä niin mitalia metsästetään tosissaan.

Kapanen:
2001-02 Utah AHL 59 13 28 41 40

Pari pelimiestä:
Tällä hetkellä Col-LA ottelupari on tilanteessa 2-0 Coloradolle. Keskiviikko aamuna saattaa olla LA:n pelit pelattu tai sitten ei.
Mutta mitenkähän käy kisapassien leimaamisessa jos vaikkapa Eloranta vapautuu. Pelasi SLC:ssä nousujohtoisesti kun pääsi pois viltistä.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Viestin lähetti Loiro

Mutta mitenkähän käy kisapassien leimaamisessa jos vaikkapa Eloranta vapautuu. Pelasi SLC:ssä nousujohtoisesti kun pääsi pois viltistä.

Nykyäänhän miehiä saa vaihtaa olikohan se nyt puolivälieriin asti (joku joka muistaa tarkemmin, kerro), joten noiden kaikkien nyt nimettyjen passit voi leimata.
 

jone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti InSideHockey


Nykyäänhän miehiä saa vaihtaa olikohan se nyt puolivälieriin asti (joku joka muistaa tarkemmin, kerro), joten noiden kaikkien nyt nimettyjen passit voi leimata.

Eikös niitä miehiä saa vaihtaa vasta puolivälierissä, eikä aikaisemmin? Ainakin aiemmissa kisoissa tämmöinen käytäntö muistaakseni oli.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Viestin lähetti jone


Eikös niitä miehiä saa vaihtaa vasta puolivälierissä, eikä aikaisemmin? Ainakin aiemmissa kisoissa tämmöinen käytäntö muistaakseni oli.

Tietysti niin perin, eli puolivälieristä eteenpäin.

Eli Raipe pelaa pelit mm. Puolaa ja Ukrainaa vastaan, ja siirretään sitten sivuun.. :)
 

Aatos

Jäsen
Suomen MM-joukkueen ulkopuolelle jää Hannu Aravirran torstain päätöksen mukaan alustavasti neljä Euroopassa pelaavaa kiekkomiestä. Maalivahti Kari Lehtosen, puolustaja Marko Tuulolan sekä hyökkääjistä Lasse Pirjetän ja Juha Lindin kisapassit jätettiin leimaamatta. Näin Suomen MM-joukkue aloittaa Ruotsissa 19 pelaajalla. Päävalmentaja Aravirta odottelee ainakin ensi viikon alkupuoliskolle vahvistuksia Atlantin takaa. Aravirran mukaan NHL:n pudotuspelien etenemistä seurataan aktiivisesti MM-kisojen alkusarjan ajan..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös