MM-jalkapallo Hollanti-Argentiina 21.6.

  • 3 254
  • 29

Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Totta on että Saksa on ollut parempi kuin kukaan odotti ja ollut erittäin hyvä. Faktaa on myös se, että vastassa on tähän mennessä ollut Costa Rica, Puola ja Ecuador. Itse en olisi lainkaan varma että Saksa voittaa Ruotsin, uskon sen kuitenkin siihen pystyvän. Englanti on koomaillut pahemman kerran, mutta Englanti on Englanti. Muutamat huippuyksilöt voivat siivittää Englannin todella pitkälle, ja puolustus tulee epäilemättä olemaan raudanluja jatkopeleissä. Englanti pelaa voittavaa fudista näissä kisoissa, ei todellakaan kaunista. Jos oikea muodostelma löytyy, Englanti on takuulla kovempi kuin Saksa, näin uskon.

Eilisessä pelissä nähtiin myös se että Argentiinan avauskokoonpano on ihan oikea. Messi ja Tevez ovat epäilemättä turnauksen vaarallisimmat aseet vaihtopelaajina, Aaron Lennonin ja Robinhon ohella. Saviola ja Crespo ovat pelanneet loistavasti ja Maxi Rodriguez on lunastanut itselleen paikan monipuolisuudellaan ja hyvällä kahden suunnan pelaamisella. Itse asiassa Argentiinan oikea laita on ollut täysin tukossa Rodriguezin ja Burdisson ansiosta - ja tämän piti olla joukkueen heikkous.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Vaikka tämä peli olikin vaisu niin kyllä siellä pilkahduksia oli siitä mainiosta Argentinasta, joka pienessä tilassa syöttelee nopeita palloja ja vastustaja ei pysy yhtään perässä. Koko tämä turnaus on tuonut mieleen sen Maradonan aikaisen joukkueen, jonka peliä oli ilo seurata (saattaa olla kullattuja muistoja). Kahdet edelliset MM-kisat eivät olleet oikein häävejä, mutta kiva nähdä taas tätä parempaa Argentinaa. Kyllähän siinä oli Tevezillä ja Riquelmellä paikat ratkaista peli, mutta aika heppoisia maalintekoyrityksiä tällä kertaa.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Kuvernööri kirjoitti:
Totta on että Saksa on ollut parempi kuin kukaan odotti ja ollut erittäin hyvä. Faktaa on myös se, että vastassa on tähän mennessä ollut Costa Rica, Puola ja Ecuador. Itse en olisi lainkaan varma että Saksa voittaa Ruotsin, uskon sen kuitenkin siihen pystyvän. Englanti on koomaillut pahemman kerran, mutta Englanti on Englanti. Muutamat huippuyksilöt voivat siivittää Englannin todella pitkälle, ja puolustus tulee epäilemättä olemaan raudanluja jatkopeleissä. Englanti pelaa voittavaa fudista näissä kisoissa, ei todellakaan kaunista. Jos oikea muodostelma löytyy, Englanti on takuulla kovempi kuin Saksa, näin uskon.

Englannilla ei ole vain enää hirveästi aikaa löytää toimiva kokoonpano ja sen hyökkääjät on huonoja (Crouch) tai sitten vielä puolikuntoisia (Rooney), eikä kärkeen ole enää vaihtoehtoja niin ei tuo kovinkaan hyvältä näytä, Englannin onneksi sillä sentään on Steven Gerrard. Ja kun vertaa Saksan kärkiin huikeassa vireessä olevaan Kloseen tai arvoitukselliseen Podolskiin ja vaihdosta löytyvään Nevilleen niin tuo näyttää aikalailla paremmalta ja ennen kaikkea vaarallisemmalta. Minusta on täysin selvää että Saksa on selkeästi Englantia parempi, eikä Englanti ole tahallaan pelannut tähän asti huonosti. Ja jos Saksan lohko oli olevinaan jotenkin erityisen helppo niin Englannin lohkossa oli muuten sellainen suuruus kuin Trinadad & Tobago, Ruotsi ja Paraguay, joten ei tuon Englannin lohko nyt Saksan lohkoon verrattuna miltään tavattoman kovalta vaikuta.

Saksa on ollut yksi kisojen positiivimmista yllätyksistä ja vastaavasti Englanti on ollut iso pettymys ja se on ollut käytännössä suuri vain puheissa ei kentällä.

ps. tosin uskon että Argentiina pystyy kaatamaan ja todennäköisesti kaataakin Saksan niin siitä huolimatta se joutunee tuossa pelissä huomattavasti kovemmalla kuin Hollanti/Portugali joutuu ENglantia vastaan.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Kyllä näyttää todella hyvältä Argentiinan kannalta nämä karkelot. Eilen ei juuri hyökätty, mutta säästelevällä esitykselläkin Hollanti tehtiin aseettomaksi ja ei voittomaalikaan hyökkäyshaluttomuudesta huolimatta kauaksi jäänyt.

Joukkueessa toimii kolmen matsin perusteella ihan kaikki. Puolustuksen ja keskikentän välinen yhteistyö on saumatonta, samoin keskikentän ja hyökkäyksen. Pelaajat pelaavat joukkueelle, liikkuvat ja hakevat vapaata tonttia, täyttävät kentän, vaihtelevat paikkoja ja mikä parasta, niin penkiltä löytyy jokaiselle pelipaikalle vähintään yksi mitat täyttävä kaveri, jonka voi heittää milloin vain kehiin. Taktisia variaatioita on enemmän kuin lääkäri määrää.

Semmoinen maku oli eilenkin koko ajan, että tyyntä ennen myrskyä. Isoja vaihteita ei käytetty, mutta Meksikoa vastaan lyödään pökköä pesään ja kyyti tulee olemaan kylmää.
Pelottavan hyvältä näyttää ja vähän semmoinen kutina on, että muista kun kisaisännistä ja Brasiliasta ei ole pysäyttäjäksi - jos heistäkään. Huonon päivän mahdollisuus nyt on jalkapallossa aina olemassa, mutta tämä joukkue on aika kova silloinkin.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Mike kirjoitti:
Messin ja Tevezin puolustukseksi on sanottava sen verran, että aiemmissa peleissä keskikenttä on tukenut kärkimiehiä ihan urakalla, jolloin siellä on ollut helppo pelata. Eilen kk makasi paljon alempana ja suurimman osan aikaa Messi ja Tevez saivat näperrellä kahdestaan Hollannin puolustusta vastaan.

Sen verran kaksikon pelistä, että Tevez oli mielestäni oikein hyvä. Haastoi ja puski taidolla maalille. Muutaman kerran sai itselleen pelattua paikan ja hankki varmaan 5-kulmapotkua lisukkeeksi.
Messi ei sen sijaan päässyt oikein mihinkään ja syötötkään eivät löytäneet omia miehiä. Vaisu esitys häneltä.

Totta, ettei keskikenttä eilen edellisten pelien malliin ruokkinut kärkiä, syynä osittain Sorinin puuttuminen.

Tevez oli hyvä eilen, itseasiassa Argentiinan pirteimpiä, mutta kun se "hyvä" ei vielä riitä tuon joukkueen aloituskokoonpanoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös