On se ihmeellistä kun muilla huippumailla miehet pysyy terveenä (ei ainakaan pahemmin näy hypyissä) ja taso säilyy suht vakaana. Noh, kyllähän yhdistetyn mäkiosuudessa oli jotain hyvääkin. Eikä Norja ja Saksakaan ihan kaikessa onnistunut.
Tallus ei ehkä enää ole yhtä murhaavassa hyppykunnossa kuin pari vuotta sitten mutta saa puhtaat paperit hypyistä. Samoin Manninen, jolle sattu tokaan hyppyyn hyvä tuulirakokin ja mies sen komeasti hyödynsi. Tällaisilla esityksillä normaalikisassa veisi muita kuin litran mittaa! Kaitainen petrasi keskinkertaisesta ekasta hypystään, ihan jees.
Samoin teki Kuisma. Harmi vaan että tuo eka hyppy syö pahasti Suomen menestystoiveita. Kävi Koivurannan kanssa tiukan kisan joukkueen sairaimman tittelistä, hävisi kisan. Kuisma pystyy tappotahtiin ladulla, siis kunnossa ollessaan. Nyt flunssa ja selkävaivat vesitti mäkiharjotukset ratkasevalla tavalla eikä hiihtovauhdistakaan ole täyttä varmuutta.
Aika pikanen rypäsy kuitenkin, jos sen verran irtoo. Fiilis nousi toisella hyppykierroksella. Kisa käytiin suht reilussa hengessä eli olosuhteet eivät nousseet ratkaisevaan asemaan. Fakta tietysti että turskanpurijat vie kisan. Jani Uotilan sanoin, Norjaahan me emme koskaan toivo.
Voitto on aina voitto. Mitali olisi ekan kierroksen alavireen jälkeen komea suoritus mutta ei tässä nyt välttämättä vielä mitalikahveja jaksa keittää. Pari kuukautta takaperin, Jannen ja Hannun valtakaudella, pohdin jotta kyllä maailman cupia täytyy arvostaa eikä suoritusta saa väheksyä, vaikka arvokisoissa ei samanlaista ylivoimaa nähtäisikään. Mutta...arvokisat on kuitenkin arvokisat. Terävä piikki loppukaudesta, kisat joiden sankarit muistetaan pitempään. Kisat joiden ääressä on viihtynyt kohta kaksi vuosikymmentä. Liki katkerana voisi sanoa että hiihtokauden voisi oikeastaan päättää tähän. Kullattomien mm-kisojen jälkeen keväisen aurinkoisilla mc-laduilla napsitut voitot eivät jaksa enää kirvoittaa samaa fiilistä kuin alkukauden dominointi. Silloin kun ehkä salaisissa fantasioissa haaveili mm-kisojen mitalisateesta.
Hiihtoliiton tavoitteet olivat alunperinkin ylioptimistiset mutta siitäkin huolimatta talven esityksistä on tultu suomalaisittain alaspäin. Siis mitalikanditaattien kohdalla. Jokaisessa lajiryhmässä mitaliehdokkaat ovat enemmän tai vähemmän sairastelun rasittamia, tuulet ja sakemannitkin vielä ovat vastassa.
Hannu, ihan aiheestakin, oli suht tyytyväinen tokan hyppykiekan jälkeen. Ei ainakaan ollut millään lailla alistuneella mielialalla, taisteluasemissa ollaan. Jätti jopa mainitsematta sen että Norja on varmasti karussa. Nyt tähän tykkihiihto ja sprinttikisa kotiin, näin Mannisen pään päällä oleva kruunu kirkastuisi selvästi.