Heräsin ehkä liian myöhään tähän, mutta laitetaan nyt kuitenkin. Eli "kumpi" saa Falunin MM-kisoista enemmän kultamitaleja; Norja vai muu maailma. Jaossa on 21 kultamitalia, joista 12 hiihdon puolelta, neljä yhdistetystä ja viisi mäkihypystä.
Saako Norja vähintään 11 kultamitalia vai jääkö alle kymmenen? Samalla tähän voi veikata myös Norjan yhteismitalimäärää, sen suhteen haitari kun on aika iso varmasti veikkausten osalta. Toisin kuin Suomella, jonka realistinen arvio on 0-3.
Itse veikkaan, että Norja ylittää 11 kultamitalin rajan eli voittaa muun maailman. Hiihdossa maa on ollut niin ylivoimainen, että voivat hyvinkin voittaa kaikki kullat sieltä. Siihen päälle yhdistetystä pari- ja joukkuekisasta voi tulla jotain, samoin mäkihypyssä on aina yllätysmahdollisuus.
EDIT: Kaksissa edelliskisoissa Norja on hävinnyt molemmissa lukemin 8-13, joten paljon lienee hampaankolossa noista.
Vuonna 2011 Norja voitti siis kahdeksan kultamitalia ja sen lisäksi sai viisi hopeaa niistä lajeista, joista ei kultaa tullut. Esimerkiksi miesten sprintissä hävisivät 0,6 sekuntia, miesten parisprintissä 0,2 sekuntia ja joukkuemäessä 25 pisteellä. Nuo ei niin isot erot kun olisivat vähän kääntyneet vuonomaalle paremmin, olisivat saaneet sen 11 kultaa.
Ja vuonna 2013 kun yhdistetyn joukkuekisan 0,4 sekunnin, miesten sprintin saman 0,4 sekunnin ja miesten yhdistelmähiihdon 1,8 sekunnin erot olisivat onnistuneet kukistamaan, olisi silloin tullut 11 kultamitalia.
Eli voisi sanoa, että ei ole kaukana ollut viime vuosina. Olisiko nyt Norjan aika voittaa muut?
EDIT2: Lisätään nyt vielä viime vuoden olympialaisista vähän vertailua, sehän on lähin vertailukohde. Silloin kisattiin 19 kisamuodossa pohjoismaisissa hiihtolajeissa. Nehän olivat muitetusti lievät pettymykset Norjalle, mutta tuli kuitenkin seitsemän kultaa näistä 19 kisamuodosta. Yhtään "läheltä piti" -hopeaa ei tullut, joten viime vuonna muu maailma vei selvemmin kuin noissa MM-kisoissa, jotka yllä mainitsin.

Viimeksi muokattu: