Mainos

MM 2024: Suomi

  • 277 835
  • 1 848
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja muut altavastaajat
Latvala,Ranta ja Marjala pois EHT-ryhmästä. Rissanen palaa, lisäksi Määttä ja Pulju liittyy mukaan. Jotenkin nuo tulosketjut vaikuttaa melko ohkasilta. Suomela toki vielä mahdollinen mukaantulija, mutta laitureiksi saisi olla vielä enemmän tarjokkaita. Lehkonen/Rantanen olisi tietysti jättipotti, mutta uskoisin Avsin jatkoonpääsyyn. Hintz toki ykkössentteriksi, mutta viime aikoina ollut vähän nihkeetä.

Puolustuspäähän tietysti Lehtoselle olisi isoa roolia tarjolla. Heiskanen ja Lindell toki muuttaa tilannetta merkittävästi, mutta voipa olla toiveajattelua. Kemiläinen/Vittasmäki toki myös mahdollisia nimiä, mutta en tiedä tuoko paljoa lisäarvoa nykynimiin verrattuna. Pelsuista ei oikein puolustuspäähän ole varteenotettavia nimiä.

Veskaritilanne on hyvä. Säteri ja Larmi taistelevat ykkösvahdin paikasta. Heljanko ja Kokko ovat myös varteenotettavia nimiä, mutta en tiedä otetaanko enää mukaan.
 

Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tshekin EHT jäljellä ja joukkue näyttää vielä melko nimettömältä. Ruotsista ei ketään tule, Sveitsistä Lehtonen olisi iso vahvistus sekä Suomela mieluinen, mikäli hän siis vain kunnossa on. Juho Lammikko näemmä ei ole, häntä en odota. Tapparasta hankala arvioida keitä voisi tulla, Pelicansista tuskin kukaan. NHL:stä voisi tulla isoja vonkaleita, mutta pessimistinä veikkaan NHL-pelaajien olevan tässä.

Viime vuonna mukana oli kahdeksan kaksinkertaista maailmanmestaria. Tänä vuonna Mikael Granlund sekä mahdollisesti Lehtonen. Nälkää siis pitäisi löytyä.
 

Leijona13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lehtonen, Lammikko ja Suomela ovat enää realistisia tulijoita. Tapparasta en usko kenenkää menevän leirityksen ohi joukkueeseen. Sveitsistä voi vielä keriitä mukaan tähän viimmeiseen leiritykseen. Millä perusteella Lammikko ei ole kunnossa? Pelannut nyt finaaleissa ja tehnyt maaleja.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Aika duunarijoukkue tällä hetkellä. Saa Granlund vetää kaksin käsin kaneja hatusta, kun taikoo muille maalipaikkoja.
 

Jonisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Kalpa, Україна
Ketä tuolta leiriryhmästä voi mm Määtän, Björnisen, Pakarisen ja Mäenalasen lisäksi pitää varmoina kisakoneessa? En niin tarkasti ole tänäkään vuonna liigaa tai aikaisempia eht-matseja seurannut, että voisi sanoa.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Onko jossain siis varmistettu että Maccelli ei ole tulossa? Todella sääli siinä tapauksessa.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Eli siis Viljami Marjala, Sampo Ranta ja Otto Latvala pudotettiin ennen EHT:ta. Pidän tässä Sampo Rannan nimeä vähän yllättävänä, kun mielestäni laitureista Pajuniemi ja Luoto on esimerkiksi olleet askeleen heikompia kuin Ranta. Erityisesti Pajuniemeltä odotin enemmän sarjakauden jälkeen.

Latvalan pudotus siinä mielessä oli yllättävä, että hän on käytännössä ainoa rightin puolen puolustava puolustaja. Mutta toisaalta Latvala ei esittänyt oikein mitään ja Aleksi Matinmikko on parantanut kuin sika juoksuaan ja pelasi ihan hyvin puolustavampaa roolia Leppäsen pakkiparina.
 

Maalia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Jahans mietitääs jos tilanne olis sellainen ettei saatais enää ketään muita ukkoja kisoihin mukaan, eli tästä nykyisestä EHT nipusta (+MG) pitäis pelaajat valita. Niin ketä jättäisitte ulos? Tää nyt siis täysin hypoteettinen mut kiva pyöritellä
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
Jahans mietitääs jos tilanne olis sellainen ettei saatais enää ketään muita ukkoja kisoihin mukaan, eli tästä nykyisestä EHT nipusta (+MG) pitäis pelaajat valita. Niin ketä jättäisitte ulos? Tää nyt siis täysin hypoteettinen mut kiva pyöritellä
Pois jättäisin:

Leppänen, Matinmikko, Nurmi, Mattila, Jormakka,
 
Jahans mietitääs jos tilanne olis sellainen ettei saatais enää ketään muita ukkoja kisoihin mukaan, eli tästä nykyisestä EHT nipusta (+MG) pitäis pelaajat valita. Niin ketä jättäisitte ulos? Tää nyt siis täysin hypoteettinen mut kiva pyöritellä

Tämä on hyvä kysymys. Aika samalla viivalla on suurin osa noista pelaajista, joten varmaan Tshekin EHT näyttää kenelle paikat menevät.

Puolustuksessa on (10):
Rissanen
Määttä
Kaski
Saarijärvi
Winberg
Matinmikko
Leppänen
Riikola
Rindell
Mattila

Noista varmaan kaksi jää ulos jos ei tule uusia nimiä ryhmän ulkopuolelta. Ihan mutulla sanoisin, että Winberg on toinen putoaja ja olisiko nelikosta Rindell-Mattila-Leppänen-Matinmikko toinen putoaja.

Laiturit (12):
Suomi
Innala
Jääskä
Puistola
Jormakka
Puljujärvi
Luoto
Pajuniemi
Nurmi
Oksanen
Mäenalanen
Pakarinen

Taas riippuen ryhmään vielä liittyvistä pelaajista tuosta putoaa 3-5 nimeä. Mutta sitten menee vaikeaksi. Pajuniemi-Nurmi-Jormakka-Puistola-Suomi menevät jollain lailla samaan profiiliin. Noista varmaan 2-3 nimeä putoaa. Rouhijaosastolla Jääskä ja Luoto varmaan taistelevat yhdestä paikasta ja toinen putoaa.

Sentterit (5):
Björninen
Hyry
Mattila
Kapanen
+ Granlund

Riippuen roolituksista, yksi kolmikosta Hyry-Kapanen-Mattila putoaa. Veikkaan Mattilaa.
 

Jarnan Rysty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jahans mietitääs jos tilanne olis sellainen ettei saatais enää ketään muita ukkoja kisoihin mukaan, eli tästä nykyisestä EHT nipusta (+MG) pitäis pelaajat valita. Niin ketä jättäisitte ulos? Tää nyt siis täysin hypoteettinen mut kiva pyöritellä
Puolustajat:

28 Tobias Winberg, JYP Jyväskylä - > OUT
41 Aleksi Matinmikko, Ässät Pori -> OUT


Hyökkääjät:

21 Patrik Puistola, Jukurit Mikkeli -> MG tilalle.

25 Pekka Jormakka, Jukurit Mikkeli -> OUT

48 Lauri Pajuniemi, Malmö Redhawks, SHL -> OUT
51 Markus Nurmi, TPS Turku -> OUT
 

Sakuraba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Helenius kisoihin ilman muuta tekemään Granlundit ja Kakot. Joukkueessa on aina hyvä olla yksi nälkäinen teini laittamassa lättyä pussiin.
 

Siwankassa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Mites Helenius? Eikö hieman sivuttu kun Helenius lähti 18v kisoihin, niin ehkä tulee myös Aikuisten MM-kisoihin?
Niin. Varmaan riippunee monesta tekijästä. Siellä nyt ainakin vissiin alustavasti Granlund ottaa ykkössentteri paikan ja siellä on sit Björnistä ja O. Kapasta takana. Löytyykö Heleniukselle sentterin paikkaa? Granlund on yleensä majussa pelannu laidalla todella menestyksekkäästi lähes aina. Siirtyiskö Granlund laitaan? Toki sentteritilanne on mitä on niin Granny varmaan tulee vahvistamaan sitä osa aluetta kun änärissä näköjään sillä paikalla nyt kulki.

Riippuu paljon mitä Jalonen tosiaan sommittelee.
 

gassberry

Jäsen
Toivottavasti tulikuuma Anton Levtchi otetaan heiluttamaan maaliverkkoa myös MM-jäille.
Miten nyt tulikuuman sitten määrittelee. Jos melkein kuukauden erotuksella toisistaan tapahtuneet hattutemput poistaa yhtälöstä on Levtchi tehnyt 13 otteluun 2 maalia. Se ei ole kovin paljoa se. Tämän kevään "kuumuusasteella" saattaisi Levtchi pelata reilun kaksi viikkoa kestävät mm-kisat maaleitta, tai sitten räpätä jossain yksittäisessä ottelussa sen 3 maalia. Toki jos sillä hattutempulla ratkoisi finaalin niin sehän olisi hienoa!

Jostan syystä Levtchi ei ole ollut edes EHT-tasolla säännöllinen näky vaikka liigan hyökkääjäeliittiä onkin ollut jo useamman vuoden. Oma tietämykseni ei riitä sen enempää syitä tähän erittelemään, mutta aika epätodennäköisenä pidän Levtchin valintaa kisoihin. Semminkin kun leiritys jäisi finaalisarjasta johtuen perin lyhyeksi.
 
Siellä olisivat Koivunen ja Puustinen vapaina, kun AHL-säälipudotuspelit päättyivät.

Koivuselle voi olla vähän liikaa kun ensin pelaat täyden liigakauden pudotuspeleineen. Siitä suoraan Pohjois-Amerikkaan AHL:n pudotuspeleihin ja siitä sitten taas takaisin Eurooppaan ja MM-kisoihin. Joo kyllä nuori jaksaa, mutta onhan tuossa fyysinen rasitus aikaeroineen plus tietysti henkinen rasitus siihen päälle.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Toivottavasti tulikuuma Anton Levtchi otetaan heiluttamaan maaliverkkoa myös MM-jäille.
Miksi? Aivan surkeasti pelannut kaikki finaalit. Se, että sattuu yhteen erään osumaan joka paikasta, ei tee tästä kyllä mitään tulikuumaa. Koko pleijarit ollut käytännössä rasite omalle joukkueelleen.

Jos Tapparasta joku hyökkääjä pitäisi kisoihin ottaa, niin vaihtoehdot peliesityksillä ovat Savinainen ja Rauhala.
 

pullaristo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS sekä muut yritteliäät ja joukkueet
yllättyisin kyllä suuresti jos Jalonen Levtchin valitsisi MM-kisoihin, sillä vaikka välillä väläyttää niin suuria osia ajasta vaeltelee jossain ihme paikoissa kentällä, eikä puolusta yleensä edes välttävästi. Jos Hän olisi kokoajan "moodissa" hän voisi dominoida maajoukkueessakin.
 

eläin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen Maajoukkue, DIF, HIFK, Väsby Hockey
Siellä olisivat Koivunen ja Puustinen vapaina, kun AHL-säälipudotuspelit päättyivät.
Puustinenhan on ollut ennenkin Jalosen jengeissä ja pelannut aika hyvän kauden. Tosin en tiedä jos Jalonen ja Lehtinen funtsinut ottaa häntä EHT:lle

EDIT: Puustisella taitaa olla sopimus katkolla. On sellasia pelaajia ennenkin ollut kisoissa, mutta aika harvoin.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös