MM 2024: Norja

  • 966
  • 2

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkarhut viettävät tänä vuonna 90-vuotisjuhliaan jääkiekkonsa parissa.

Siitä voi tulla hyvinkin vaikea nk. Pohjan Naapurillemme, mutta ainahan voidaan pelata odotuksia parempikin jääkiekkovuosi. Viime vuonna pitkästä aikaa kaatui peräti Kanadakin, mutta se temppu ei taida toistua uudelleen. Harjoituskaudella ottelut ovat välillä menneet erinomaisesti, mutta myös huonojakin tappioita mahtuu mukaan.

Tiedä sitten, että riittääkö aika pidemmälle keskustelulle. Ja ennen kaikkea sille, että ehtisikö muistoja Jääkarhujen taipaleesta käydä läpi sitten muutoin muun jääkiekon aihealueella tai omalla aihealueellaan ennen pitkää. Paljonhan Jääkarhuilla on tekemistä kehittyäkseen kun maan jääkiekko on käymistilassa koronan jälkeiselle ajalle ollut kaikkiaan.

Myönteisenä piirteenä Jääkarhuttaret eli myös Jääkarhumimmeinä tunnettu nk. Pohjan Naapurimme naispuoli jääkiekossa nousi viimein hyvin pitkän ajan jälkeen Jääkiekon Naisten MM-kisojen varsinaisen puolen pariin joten siitä olisi mukavaa saada miehiinkin vähän nostetta lisää.

Alustava lähtökohtainen joukkue ennen kisoihin lähtöä oli seuraava viimeiselle maajoukkueleirille mitä Jääkarhuihin tuli:

Maalivahdit: Jonas Arntzen, Henrik Henkka Haukeland ja Tobias Normann

Puolustajat: Isak Hansen, Sander Hurröd, Johannes Johannesen, Max Krogdahl, Christian Kaasastul, Mattias Nörstebö, Stian Solberg ja Sander Vold Engebråten

Hyökkääjät: Michael Brandsaegg-Nygård, Andreas Martinsen, Eskild Bakke Olsen, Thomas Olsen, Thomas Berg Paulsen, Martin Rönnild, Eirik Östrem Salsten, Håvard Östrem Salsten, Noah Steen, Patrick Thoresen, Mathias Trettenes, Petter Vesterheim, Markus Vikingstad ja Mats Zuccarello-Aasen

Lopullinen MM-ryhmä Jääkarhuille juhlavuodelle oli seuraava sen jälkeen kun tietysti uusi luotsi Tobias Johansson länsinaapurista tuttuna edelleen melko nuorekkaana valmentajana ikään katsomatta oli valinnat suorittanut:

Maalivahdit: Henrik Henkka Haukeland, Jonas Arntzen ja Tobias Normann

Puolustajat: Mattias Nörstebö, Johannes Johannesen, Christian Kaasastul, Max Krogdahl, Stian Solberg, Isak Hansen ja Sander Vold Engebråten

Hyökkääjät: Mats Zuccarello-Aasen, Mathias Trettenes, Noah Steen, Petter Vesterheim, Eirik Östrem Salsten, Thomas Olsen, Håvard Östrem Salsten, Martin Rönnild, Thomas Berg Paulsen, Andreas Martinsen, Michael Brandsaegg-Nygård, Markus Vikingstad ja Patrick Thoresen

Jääkarhuilla alkaa olla enemmän nuorempaa kaveria sisällä maajoukkueesta puhuen ja paljon jäi ikävä kyllä jossain määrin omaa muuta mahdollista vahvennettavaa oletettavuutta käyttämättä. Pitkälti kotimaisesta seurajoukkuepuolelta ajateltavista tahoista puhuen.

Ulos jääneiden pelaajaehdokkaiden joukosta puhuen pitkin talvea oli hieman mielenkiintoisesti, mutta ei ennenkuulumattomasti myös suomalaisväriä kun aikojen saatossa Jääkarhujen pelipaitaa on verraten monikin alkujaan kotimaamme lähtökohtaisen oletettava Leijonien kasvatti pitänyt yllään.

Ja sitäkin enemmän ollut sinne ainakin ehdolla pelaamaan ennen kuin on sinne päässyt tai itse erikseen lopulta sittemmin kieltäytynyt pelaamasta.

Toivotaan parasta normaalimpaan nähden näin juhlavuodelle!
 

Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Tiedätkö @Thusberg minkä takia Viktor Granholm ei ole mukana? Oli pitkään tuossa leirityksessä mukana ja teki pari maaliakin peleissä mutta ei ole nyt kisaryhmässä.

Luulisi kuitenkin noilla näytöillä paikan olevan lähes vakio?
 

Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Jokin paskatautiko Norjan keskuudessa muhii vai minkä takia maailman top-10 sijoituksia hätyyttelevä maajoukkue pelaa kolmella kentällä?
Vaihtopenkillä yhdeksän ja toinen maalivahti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös