MM 2023: Unkari

  • 1 592
  • 7

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Suomalais-ugrilainen veljeskansa Unkari tuo suurta vaihtelua ja sympatiaa MM-kisakävijöihin. Maa nousi A-sarjaan 70 vuoden tauon jälkeen vuoden 2009 kisoihin ja seuraavan kerran vuoden 2016 kisoihin. Nyt he ovat jälleen mukana seitsemän vuotta myöhemmin. Unkari on valitettavasti lohkonsa suurin putoajasuosikki. Päävastustajat ovat Itävalta ja Ranska, jotka ovat paperilla muutaman napsun nimekkäämpiä. Vuoden 2016 turnauksessa Unkari otti historiallisen voiton Valko-Venäjästä ja tälläkin kertaa yksittäinen voitto olisi valtava saavutus joukkueelle. Venäjän kisoissa myös unkarilaisfanit löysivät hyvin paikanpäälle ja pitivät ääntä. Toivottavasti heitä näkyy Suomessakin.

Unkarilla on yksi huippuammattilaisjoukkue seurajoukkuetasolla: ICEHL:n Fehérvár AV19, jossa on usein pelannut iso osa maajoukkueen rungosta. Maajoukkueen yhdysvaltalainen päävalmentaja Kevin Constantine luotsaa myös kyseistä joukkuetta. AV19:sta on nyt valittu seitsemän pelaajaa. Joukkue eteni keväällä 2022 ICEHL:ssä finaaleihin ja pelasi viime kaudella myös CHL:ssä. Pelaajistossa vallitsevana sarjana on Unkarin ja Romanian yhteinen Erste Liga, joka on ICEHL:ää heikompi, mutta on nostanut viime vuosina profiiliaan ja on verrattavissa kenties Mestikseen. Unkarin kiekko on noussut hiljalleen saanut jalansijaa ja pärjännyt viime vuosina hyvin muita Keski-Euroopan pienempiä maita vastaan.

Unkarissa kiinnosti hakea jopa MM-kisaisännyttää tämän vuoden turnaukseen yhdessä Slovenian kanssa, mutta lopulta Suomi ja Latvia olivat ainoat vaihtoehdot. Isännyyteen tarvittaneen myös vakituisempi asema A-sarjatasolla. Unkari olisi kuitenkin todella mielenkiintoista nähdä joskus kisaisäntänä ja toisi maahan varmasti lisää kiekkobuumia.

Nimekkäimmät unkarilaispelaajat ovat kasvaneet ammattilaisiksi ulkomailla junioreista lähtien. Istvan Bartalis, Vilmos Gallo, Janos Hari ja Balazs Sebok ovat kouliintuneet Ruotsin ja Suomen kautta. Heistä kolme ovat tuttuja pelaajia Liigasta ja sikäli myös mielenkiintoisia seurattavia. KalPan ja Ilveksen sentteri Balazs Sebok on tehnyt jo hienon Liiga-uran. Myös "Budapestin Bertuzzi" Vilmos Gallo vakuutti allekirjoittaneen pelityylillään KooKoo-paidassa. Unkarilla ei ole ollut ensimmäistäkään NHL-pelaajaa ja vain kolme pelaajaa on varattu sinne. Suhteellisen merkittäviä poissaolijoita kuitenkin on, kuten uransa tähän kauteen päättänyt Janos Vas. Maalivahtiosastolta pois on Adam Vay, jonka Leijonat sai aikanaan näyttämään tähdeltä vuonna 2016. Unkarin kansalaisuuden saaneet Pelicansin ex-ruotsalaispakki Henrik Nilsson ja Suomen U20-maailmanmestari Rasmus Kulmala olisivat olleet mielenkiintoista nähdä MM-kisoissa, mutta eivät päässeet joukkueeseen.

Tässä joukkue ja unkarilaisittain sukunimi ensin:

Maalivahdit
Arany Gergely, Ferencvárosi TC, HUN
Bálizs Bence, JKH GKS Jastrzabie, POL
Horváth Dominik, Fehérvár AV19, ICEHL

Puolustajat
Fejes Nándor, Gyergyói HK, ROM
Garát Zsombor, BJA, HUN
Hadobás Zétény, Västerås IK, Allsvenskan
Horváth Milán, Fehérvár AV19, ICEHL
Kiss Roland, DVTK Jegesmedvék, HUN
Pozsgai Tamás, BJA, HUN
Stipsicz Bence, Fehérvár AV19, ICEHL
Szabó Bence, BJA, HUN
Szirányi Bence, DVTK Jegesmedvék, HUN

Hyökkääjät
Bartalis István, Fehérvár AV19, ICEHL
Csányi Karol, HKM Zvolen, SVK
Erdély Csanád, Fehérvár AV19, ICEHL
Galló Vilmos, Linköping HC, SHL
Hári János, Fehérvár AV19, SHL
Kóger Dániel, Corona Brasov, ROM
Nagy Gergő, Ferencvárosi TC, HUN
Nagy Krisztián, BJA, HUN
Papp Kristóf, Northern Michigan, NCAA
Sebök Balázs, Ilves, Liiga
Sofron István, SC Csíkszereda, ROM
Terbócs István, Fehérvár AV19, ICEHL
Vincze Péter, Gyergyói HK, ROM

Päävalmentaja
Kevin Constantine
 

Nakkimuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Montreal
Kulmalahan olisi joukkueessa mitä ilmeisemmin ollut ellei olisi loukkaantunut ennen kisoja
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Helvetin hieno tunnelma kyllä Unkarin voitosta puhuen!

Riittääkö se niin ei ehkä, mutta en anna sen häiritä asiaa.

Toki Jatkoajan artikkeli oli kyllä helkkarin väärässä väittäessään, että nyt tuli Unkarin historian toinen voitto MM-kisoissa.

1930-luvulla Unkari voitti erittäin usein jääkiekossa yleensä ongelmien kanssa MM-kisoissakin.

Toki vuoden 1939 jälkeen voittoja ei tullutkaan silloisen Belgia-voiton eli 8-1 tuloksen jälkeen ennen nyt tulleita voittoja.

16 voittoa tuli ajalta tätä ennen siis nk. Tosipaikassa kun luovutuksia tai voittoja nk. Eurooppa-kriteeriotteluissa ei laskettu niin Unkarille.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Unkari ei saanut tänään 2 ja 3 erässä yhtään laukausta kohti Ruotsin maalia. Koska on mahtanut vastaavaa tapahtua MM-tasolla? On tuossa aika tylsää Ruotsin maalivahdilla. :)
 

Vilko93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jukurit
Unkari ei saanut tänään 2 ja 3 erässä yhtään laukausta kohti Ruotsin maalia. Koska on mahtanut vastaavaa tapahtua MM-tasolla? On tuossa aika tylsää Ruotsin maalivahdilla. :)
Ei tule vastaavaa mieleen. Mutta muistan että Suomen kotikisoissa 2003 jenkkien veska jossain pelissä päästi sisään kolme vetoa neljästä ensimmäisestä, jonka jälkeen vaihtoon torjuntaprosentilla 25%. Muistaako kukaan nähneensä tätä ottelua, tai kuka veska oli kyseessä? Itse muistan vain ihmetelleeni tätä tilastoa teksti-tv:ltä, ja nimi jo unohtunut.

Edit: Kyseessä on mitä ilmeisimmin ollut Usan avauspeli Tanskaa vastaan, jossa Tanska latoi 3-0 johdon reiluun 12 minuuttiin. Wikipedia ei kuitenkaan kerro, kuka pelasi Usan maalissa, montako torjui ja otettiinko vaihtoon. Vahva teksti-tv-muistikuva kuitenkin on, että torjui vain yhden. Muistaako kukaan? Vai oliko tää kaikki unta vaan, silloin Pasilassa?
 
Viimeksi muokattu:
Ei tule vastaavaa mieleen. Mutta muistan että Suomen kotikisoissa 2003 jenkkien veska jossain pelissä päästi sisään kolme vetoa neljästä ensimmäisestä, jonka jälkeen vaihtoon torjuntaprosentilla 25%. Muistaako kukaan nähneensä tätä ottelua, tai kuka veska oli kyseessä? Itse muistan vain ihmetelleeni tätä tilastoa teksti-tv:ltä, ja nimi jo unohtunut.

Tuo oli kyseisten Suomen 2003 MM-kisojen avauspeli USA-Tanska. Se oli samalla Tanskan ensimmäinen peli A-tasolla 54 vuoteen. Edellinen Tanskan peli pääsarjassa oli päättynyt tappioon Kanadalle nöyrästi lukemin 0-47.

Ja Tanska tosiaan voitti tuossa pelissä USA:n luvuin 5-2. Ensimmäisessä erässä tekivät kolme maalia neljällä laukauksella. USA:n maalissa oli silloin Ryan Miller, josta kasvoi ihan ”kelpo” veskari myöhemmin.

USA:lla ei menneet nuo kisat muutenkaan putkeen, sillä hävisivät kaikki kolme alkusarjan peliään ja säilyttivät paikkansa vasta karsintasarjan kautta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös