Mainos

MM 2023: Suomi

  • 368 455
  • 2 326

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Suomi on lohkossaan Unkarin, Itävallan, Ranskan, Tanskan ja Saksan takana. Historiallinen tilanne.

Tästä suunta on vain ylöspäin.
 

Vilko93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jukurit
Onhan Leijonat näitä kisojen avausmatseja ennenkin hävinnyt, kuten 2014 Latvialle, jolloin mentiin vielä finaaliin. Silloinhan ei peli lähtenyt oikein missään vaiheessa kulkemaan ennen pudotuspelejä, jonne päästiin rimaa hipoen. Sitten alkoikin kulkea, ja mestaruuden estivät vain korruptiotuomarit.

Mutta vähän huolta herättää se, että tämän päivän otteet olivat jotenkin todella aneemisia. Oikeaa ajoitusta tekemiseen aina aluksi haetaan, mutta minkäänlaista paloa tai nälkää ei välittynyt kotisohvalle asti. Eikä yleisökään auttanut joukkuetta pätkääkään. Voiko yleisön lisäksi joidenkin pelaajien vatsa olla liian täynnä? Siis sillä tavalla tiedostamattomasti.

Kun Tamin sanoin 90% keskittyminen vastaa 50% suoritusta, niin sanoisin että 99% keskittyminen vastaa sekin vain 90% suoritusta, joka ei näissä karkeloissa riitä. Jos siellä on edes hitusen verran täysi olo osalla porukasta viime vuosien menestyksen takia, niin se näkyy karusti kentällä. Miten ihmeessä Leijonat Lammikon sanoin yllättyi jenkkien pelinopeudesta? Eikö se ollut itsestään selvä asia? Viime vuonna jenkit tuli alkulohkopelissä myrskyn lailla Leijonia vastaan, mutta Leijonat oli siihen täysin valmis, ja tylsytti jenkkien temmon. Ihan kuin Suomen joukkue ei olisi tänään ollut henkisesti valmis pelaamaan ns. veren maku suussa maksimaalisella temmolla pelaavaa vastustajaa vastaan.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Ei hassumpi voitto USA:n joukkueelta, joka on surkea, pelaa kännissä, kisat eivät kiinnosta ja joukkueella ei juuri ole yhteisiä kokemuksia.

Huomenna sitten vain uutta matoa koukkuun Suomelta. Täytyy tosin ihmetellä, kuka tämän otteluohjelman on laatinut: kovimmat pelit (USA, Saksa, Ruotsi) heti alkuun, kun pelaaminen ja ketjukoostumukset hakevat vielä muotoaan, ja loput alkulohkosta läpsyttelypelejä ennakkoon heikompia maita vastaan. Sitten puolivälierässä pitäisi olla valmis haastamaan kovempia maita.
 

Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Ei hassumpi voitto USA:n joukkueelta, joka on surkea, pelaa kännissä, kisat eivät kiinnosta ja joukkueella ei juuri ole yhteisiä kokemuksia.

Huomenna sitten vain uutta matoa koukkuun Suomelta. Täytyy tosin ihmetellä, kuka tämän otteluohjelman on laatinut: kovimmat pelit (USA, Saksa, Ruotsi) heti alkuun, kun pelaaminen ja ketjukoostumukset hakevat vielä muotoaan, ja loput alkulohkosta läpsyttelypelejä ennakkoon heikompia maita vastaan. Sitten puolivälierässä pitäisi olla valmis haastamaan kovempia maita.
No ei ainakaan suomalaiset ole sitä laatineet se on selvä. Jos olisivat niin tottakai tulisi kaikki etu suomelle mutta näin on minusta reilumpaa. Kaikki kovat maat lohkossa pelaavat heti alkuun toisiaan vastaan niin paljastuu toden teolla kenellä on homma kasassa ja kenellä ei. Jos suomella ei ole niin se on voi voi. Heti alusta asti pitää olla hereillä ja meneepähän jännäksi eikä tule mitään voitosta voittoon rallatusta, vaikka joillekin se olisi pääasia.
 

Randalf

Jäsen
Disclaimer alkuun:
MM-kisat on suuren yleisön tuote ja seuratakseen, saati kommentoidakseen ei tarvi olla ns. lajiniilo ja se on ihan ok

Noniin, nyt sitten kuvitteellinen tuulipuku niskaan ja Karjala-lippis päähän:
- Kapanen paska! Pesonen kokoonpanoon!
- NHL-tähdet sotkeneet Jalosen pelin, hehkutettu Rantanenkin ihan paska
- NHL pilannut Kakon
- NÄIN SIINÄ KÄY KUN HEHKUTETAAN ENNAKKOON
- Ens kerralla ei yhtäkään NHL-miljonääriä mukaan, kyllä jämpti on näin

--

Nonii, eipä tässä. Uninen aloitus turnaukselle, mutta otetaan se tappio nyt tähän, kun se kiintiötappio pitää matkalla MM-kultaan aina kuitenkin ottaa. Ruotsi ois kiva voittaa hikisesti jatkoilla, eikä tappiokaan katastrofi ois. Ratkaisupeleissä sitten ne kuuluisat potut pottuina.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Summanen ja Hoffren niputtavat hyvin mikä meni eka pelissä Suomelta pieleen.


Ai jai jai!

Alkaako olla ihan bon voyage-fiilis kotikisavuosilta 2012-13 kun Kulta-Jukka oli enemminkin Jörö-Jukka?

No, ihan oikeassahan Jalonen on. Melkosta pinnallista, että laiskanpulskeaa tarinankerrontaa ja agendajournalismia on ollut nää lätinät Suomen ylivoimasesta ennakkosuosikin asemasta, että muitten paskuudesta. Noilta pohjilta voidaan sitten rääpiä otsikoita suuntaan jos toiseen, tarinankerronnallisista lähtökohdista.

Olikohan tuossa Maikkarin Vilttiketjussa, jossa ei (muistaakseni) laskettu NHL-pelaajia. Nälkäisiä ja näytönhaluisia yliopistopelaajia kylläkin. Ei olleet takki auki liikkeellä analyysissään.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Pakko kirjoittaa pari huomiota Rantasesta
  • Nyt jotenkin näytti että oli alvariinsa odottamassa selkä suorana. En tiedä johtuiko siitä että ei kiinnostanut vai että oli ns rytmissä edellä ja joutui vetämään käsijarrua ettei karannut.
  • Omilla oli kyllä suuria vaikeuksia saada Mikon syöttöjä haltuun. En tiedä oliko ne huonoja, kovia vai yllättäviä.
  • Ehkä silmiin pistävintä kuitenkin oli, että pääsi minusta aika vähän kiekkoon kun ketjun peli tökki niin paljon jo avausvaiheessa.
Johtopäätöksenä laittaisin kyllä noita NHL kavereita samaan ketjuun. Minusta näkyi tosi silmiinpistävästi useammassakin kentässä että euro ja NHL jätkillä on kyllä ihan eri pelisuunnitelma.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Tuolla puolustuksella ollaan kusessa jokaisen kanssa, joka osaa karvata.

Kuinka moni tuosta puolustuksesta osaa antaa sen ekan syötön nopeasti ja lapaan tai vielä parempaa tulla jalalla itse sieltä alueelta ylös? Viime vuonna oli Vatanen, joka oli myrkkyä noille karvaajille näissä peleissä. Nyt ei ole Vatasta, eikä edes köyhän miehen Vatasta eli Sami Nikua (tähän voi inserttaa oman vastaavan pelaajan). '

Rantanen tarvitsee myös paremmat pelikaverit rinnalleen. Menee aivan täysin hukkaan tuossa kentässä.

Pesosen passin leimaamatta jättäminen myös vähän hassua. Harri on riittävän jalkava pelaaja tuohon porukkaan.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Tuolla puolustuksella ollaan kusessa jokaisen kanssa, joka osaa karvata.

Kuinka moni tuosta puolustuksesta osaa antaa sen ekan syötön nopeasti ja lapaan tai vielä parempaa tulla jalalla itse sieltä alueelta ylös? Viime vuonna oli Vatanen, joka oli myrkkyä noille karvaajille näissä peleissä. Nyt ei ole Vatasta, eikä edes köyhän miehen Vatasta eli Sami Nikua (tähän voi inserttaa oman vastaavan pelaajan). '

Rantanen tarvitsee myös paremmat pelikaverit rinnalleen. Menee aivan täysin hukkaan tuossa kentässä.

Pesosen passin leimaamatta jättäminen myös vähän hassua. Harri on riittävän jalkava pelaaja tuohon porukkaan.

Rantasen kohdalla alkukankeutta kemioiden suhteen?

Hartikainen ja Manninen kuitenkin osoittaneet useamman kerran, että peli toimii ja riittää korkealla tasolla. Oli toki myös ennakko-spekulaatioita, ettei se välttämättä heti loksahda kun kolmas lenkki ei ole tuttu. Jos loksahtaa ollenkaan.
 

foligno

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Johtopäätöksenä laittaisin kyllä noita NHL kavereita samaan ketjuun. Minusta näkyi tosi silmiinpistävästi useammassakin kentässä että euro ja NHL jätkillä on kyllä ihan eri pelisuunnitelma.

Tiedoksesi Suomen NHL-hyökkääjien pelipaikat:
Mikko Rantanen RW
Kaapo Kakko RW
Joel Armia RW
Kasperi Kapanen RW

Siitä sitten kokoamaan ketjuja. Kotiturnaukseen, jossa jokainen tappio on mediassa ja tuulipukukansan keskuudessa maailmanloppu eli harjoittelulle ei juuri ole sijaa.

Jengi on kasattu minusta ylipäätään ihan päin persettä. Tosin se ei edes harmita, kun kuulun siihen melko harvalukuiseen sakkiin, jonka mielestä Suomen kiekkoilulle isossa kuvassa tekisi todella hyvää epäonnistua ihan totaalisesti näissä kisoissa.

P.s. Harmi ettei alunperin joukkueeseen nimetty Patrik Laine pystynyt osallistumaan kisoihin, koska meillä on joukkueessa huutava pula etenkin oikean laitahyökkääjän pelaajista.
 
Viimeksi muokattu:
Yksi asia joka erityisesti pisti silmään oli ylivoimalla kiekon liikuttelun hitaus. Tuossa Rantanen ja muut pelaajat olivat eri sivulla. Rantanen monesti haki nopeaa peliä ja ratkaisua kun taas muut hieroivat pitkään kiekolla.

Parhaiten toiminut Suomen ylivoima on jäänyt mieleen 2018 kisoista jolloin Granlund, Rantanen, Teräväinen ja Aho liikuttelivat kiekkoa yhden kosketuksen pelillä näyttävästi sekä tehokkaasti.

Nyt oli melkoista hakemista eikä kemiaa tuntunut löytyvän.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Sitähän voi yhdessä yksittäisessä (kisojen avaus)pelissä kysäistä, olisko paremman tuloksen tuonut ketjun laidassa vanha tuttu Markus Granlund kuin NHL-stara Mikko Rantanen. Perustellusti.

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, asioita hiotaan ja tarkennetaan ja terävöitetään ja kummasti kisojen edetessä yhteispeli ja ajotukset paranee. Ja sitten Rantas-Mikkokin on taas tappava ase.

En tiedä tarvittiinko tällasta kokemusta tähän väliin, mutta sellainen saatiin kuitenkin. Jos hyökkäyspeli joskus takkuaa niin sellasta sattuu. Sitten taas jos Leijonien puolustuspeli/lahjoitetut maalipaikat vetää mittarin punaselle niin ollaankin uuden ja jännän äärellä.

Illemmalla uusiks. Vastus on sopiva haaste tähän väliin. Rytmit kuntoon, riittävästi raivoa ja sopivasti malttia. Jenkkejä vastaan oli tonttejakin kääntää pelin kulku, mutta myös paljon epätyypillistä viisikkopelin sakkausta, onnettomia kiekollisia ratkasuja, huonoja tai väärin luettuja tukitoimia, pakottamista ja puskemista. Sellasta malttamattomuutta joka ei oo kuulunut lähivuosien menestysresepteihin.

Malttia, pelillistä kovuutta, mentaalista kovuutta. Olosuhteiden eli kotikisat ei tartte antaa mennä tunteisiin ja pistää lipsumaan sovituista pelillistä asioista.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ihan tyytyväinen siihen, että tuli lumierä.

Lähiajat tässä on ollut havaittavissa sen verran kummallista ylimielistä asennetta mediankin puolelta, että se jos joukkueeseen on päässyt tarttumaan, niin ei muuta kuin siltä hommalta siivet pois saman tien ja kunnon kylmä suihku päin turpaa.

Sinne on muutkin tulleet pelaamaan ja pelkkä osallistuminen ja näennäispelaaminen ei riitä.

Niin että ylimielinen kurvailu ja surffailu pois ja joukkuepeli kuntoon, niin tässä on vielä eväät vaikka mihin.

Tänään olisi sitten hyvä kasvonpesun paikka.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
En tiedä sitten onko Haulaa tänä vuonna kysytty mutta siinä olisi Ranelle hyvä sentteri.

Ennen kisoja vähän tuota Anttilan roolia mietin ja viime matsin jälkeen mietin entistä enemmän. Ei pysy enää kiekossa eikä näyttänyt myöskään fyysiseltä pelotteelta. Aiempina vuosina Mörkö ja Bjööööniset ovat luoneet päätypelejä mutta ei kyllä eilen, mielelllään näkisin Anttilan tilalla vaikka Pesosen.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Ennen kisoja vähän tuota Anttilan roolia mietin ja viime matsin jälkeen mietin entistä enemmän. Ei pysy enää kiekossa eikä näyttänyt myöskään fyysiseltä pelotteelta. Aiempina vuosina Mörkö ja Bjööööniset ovat luoneet päätypelejä mutta ei kyllä eilen, mielelllään näkisin Anttilan tilalla vaikka Pesosen.

En nyt eilisen jälkeen tekisi isompaa analyysia Anttilan onnistumisesta, kun koko joukkue oli ihan yhtä lailla syväjäässä. Aina ei voi odottaa Anttilan nousevan neloskentässä ratkaisijan rooliin.
Alivoimat Björninen-Anttila kaksikko hoiti hyvin ja olihan siellä Björnisellä muutama avopaikkakin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Aina ei voi odottaa Anttilan nousevan neloskentässä ratkaisijan rooliin.
Ei ja tätä en myöskään odota Anttilalta.

Kyse on nimenomaan siitä riittääkö jalka ja pysyykö tarpeeksi hyvin kiekossa. Anttilan ketju kuitenkin on yleensä ollut se joka luo painetta ja väsyttää vastustajia. En minä ainakaan häneltä maaleja odota, toki niitä välillä tulee ja se on vaan ekstraa.

Avlla peittää syöttölinjat mutta vähän siinäkin näyttää hitaalta kun kiekko liikkuu nopeasti.

Anttila varmasti jatkaa kokoonpanossa mutta eka matsi ei ainakaan omalta osalta vähentänyt epäilyksiä hänen suhteensa. Tänään paikka taas näyttää, että olen väärässä, ei mulla ole mitään tarvetta Anttilaa dissata.
 

trumppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Petyin tässä aamukaffia juodessa: En löytänyt jatkiksesta ’Jukka Jaloselle kenkää’-viestiketjua. Noh, odotellaan iltaan asti....
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Kk22

Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Anttila oli kyllä eilen huono. Ihan aiheesta häntä huudettiin katsomossa tulemaan pois sieltä. Oli hidas ( no ei ole koskaan ollutkaan erityisen nopea), mutta sen lisäksi menetti pari kertaa kyllä ratkaisevasti kiekon omalla alueella. Tästä yhdestä heikosta purusta taisi tulla se jenkkien maalikin. Kaatui myös omia aikojaan ainakin muutaman kerran.
Kerran lähti kuljettamaan kiekkoa, ehkä vähän epätoivoisenkin näköisesti maalille - joka päättyi kuitenkin vastustajan riistoon.

Ei siellä nyt kovin monelle muullekkaan voinut puhtaita papereita antaa, aivan käsittämättömiä kiekon menetyksiä ja silmät kiinni-sinne päin syöttöjä. Syöteltiin suoraan jenkkien lapaan jne. Toki Anttila pistää aina silmään hyvässä ja pahassa, kun hänen olemustaan kentällä on vaikea olla huomaamatta.
 
Änäristä ei ketään enää tule, en ainakaan usko siihen.
Pesonen ja Merelä kokoonpanoon. Anttila ja Lammikko huilaan.

Hartikainen - Manninen - Rantanen
Armia - Suomela - Kakko
Pesonen - Sallinen - Kapanen
Oksanen - Björninen - Merelä
 

Tumppi#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks, Leijonat
Änäristä ei ketään enää tule, en ainakaan usko siihen.
Pesonen ja Merelä kokoonpanoon. Anttila ja Lammikko huilaan.

Hartikainen - Manninen - Rantanen
Armia - Suomela - Kakko
Pesonen - Sallinen - Kapanen
Oksanen - Björninen - Merelä
Kapteeni Anttila pysyy kokoonpanossa viimeiseen asti, vaikka eilen ei mennyt ihan putkeen. Tosin ei mennyt kellään muullakaan. Täysi ohipeli kaikilta. Tuo kaavailemasi kolmoskenttä näyttää hyvältä. Pesonen ja Kapanen pelasivat mukavasti yhdessä harkkapelissä (en nyt muista ketä vastaan).
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tiedoksesi Suomen NHL-hyökkääjien pelipaikat:
Mikko Rantanen RW
Kaapo Kakko RW
Joel Armia RW
Kasperi Kapanen RW

Siitä sitten kokoamaan ketjuja

Yksi asia joka erityisesti pisti silmään oli ylivoimalla kiekon liikuttelun hitaus. Tuossa Rantanen ja muut pelaajat olivat eri sivulla. Rantanen monesti haki nopeaa peliä ja ratkaisua kun taas muut hieroivat pitkään kiekolla
No siis 5vs5 pelissä ei teknisesti ottaen ole väliä vaikka kaikki NHL-vahvistukset ovat virallisesti oikeita laitureita, siinä on kuitenkin kaksi leftiä ja kaksi rightia. Mutta sen sijaan tuo ylivoima pisti eilen silmään: ykkösylivoimassa oli viisi leftiä ja kakkosylivoimassa oliko neljä rightia (ainakin kolme).. mitä siellä valmennusjohdossa oikein ajateltiin? Aivan päin persettä rakennetut YV-ketjut, kiekko liikkuisi paljon nopeammin ja luontevammin jos kätisyydet olisivat edes suunnilleen oikein
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Ei tuossa alkua lukuun ottamatta toiminut oikein mikään. Ajoitukset tuntuivat olevan pielessä, jolloin hyökkäykset tyssäsivät keskialueelle. Leijonille tuli myös epätyypillisen paljon helppoja kiekonmenetyksiä, ja niistä USA rankaisikin.

Homman pitää edelleen perustua kurinalaiseen viisikkopeliin ja hyvään puolustamiseen. Sillä reseptillä on tullut viime vuosien menestys.
 

Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Tuolla puolustuksella ollaan kusessa jokaisen kanssa, joka osaa karvata.

Kuinka moni tuosta puolustuksesta osaa antaa sen ekan syötön nopeasti ja lapaan tai vielä parempaa tulla jalalla itse sieltä alueelta ylös? Viime vuonna oli Vatanen, joka oli myrkkyä noille karvaajille näissä peleissä. Nyt ei ole Vatasta, eikä edes köyhän miehen Vatasta eli Sami Nikua (tähän voi inserttaa oman vastaavan pelaajan).
Viime keväänä oli paperilla kolme kiekollista pakkia Vatanen, Miro Heiskanen(!!!) ja Lehtonen. Lisäksi vielä Esa Lindell kovana puolustavana pakkina. Olisin minäkin kaivannut Lehtosen lisäksi edes toista kädellistä joukosta Saarijärvi, Kemiläinen, Vatanen jne. Entä jos Lehtonen loukkaantuu? Edelleen 2019 joukkueessa pelasi Hakanpää, Libdbohm ja Niko Mikkola, nyt puolustus on paljon pienempi. Lyhyesti: paperilla pakisto on sekä heikompi että huonommin roolitettu mitä parissa viime kisoissa. Maajoukkue pelejä olen katsonut tosin aika laiskasti, että en ole ihan tietoinen kaikkien pelaajien nykytasosta.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös