MM 2023: Kazakstan

  • 411
  • 0

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Lähes koko itsenäisyytensä ajan Kazakstanin joukkue on tehnyt hissiliikettä, mutta nyt he puolustavat sarjapaikkaansa kolmatta vuotta putkeen. Kazakstan on yltänyt vastaavaan kertaalleen vuosina 2004-2006. Joukkue ei ole koskaan edennyt MM-kisojen puolivälieriin, mutta sen sijaan paras saavutus on Naganon olympialaisten kahdeksas sija 1998.

Suurimmaksi osaksi Aasian maaksi katsottavalla Kazakstanilla on myös kunnia olla ainoa maa, jolla on seurajoukkue niin ikään kiekkomaailman ansaitusti hylkäämässä KHL:ssä, Barys Astana. Kazakstanilaisjoukkue löytyy myös junioriliiga MHL:stä. Lähes jokaisella pelaajista on myös KHL-kokemusta. Muista MM-kisojen maista ainoastaan Slovenian Jan Drozg on valittu sieltä mukaan. Valtaosa Kazakstanin pelaajista on valittu myös maan omasta pääsarjasta. Ainoastaan kolme pelaajaa pelasi venäläisissä joukkueissa. Viimeisten joukossa Kazakstanin MM-leiriryhmästä putosi Vermontin yliopistossa pelaava mielenkiintoinen Andrei Bujalski, jolla on myös Colorado Avalanchen varaus vuodelta 2021.

Kazakstan on liikkeellä omavaraisimmalla joukkueella koskaan, sillä kahden passin miehet loistavat poissaolollaan. Viime vuosikymmenellä Kazakstania vahvisti lukuisat länsimaiset ostopelaajat, joihin kuului Jesse Blacker, Brandon Bochenski, Dustin Boyd, Kevin Dallman, Nigel Dawes, Darren Dietz, Henrik Karlsson, Martin St. Pierre, Viktor Svedberg ja Curtis Valk. Myös Venäjän kaksoiskansalaiset ovat tulleet tutuiksi kisajoukkueissa, mutta heitäkään ei ymmärrettävästi ole mukana. Tämä laittaa joukkueen nyt todelliseen testiin ja turnaus alkoikin vahvasti, kun Kazakstan otti historiallisen voiton Norjasta ja elintärkeät kaksi pistettä. Kazakstanin joukkueessa on omasta takaa mm. taitava kapteeni Nikita Mihailis ja vahva maalivahti Nikita Shutov. Suomalaisittain mielenkiintoinen seurattava on edelliskaudella Rovaniemellä loistanut Batyrlan Muratov. Norjan lisäksi myös Slovenia ja Latvia ovat merkittäviä vastuksia.

Vaikka Kazakstanin joukkue on omavarainen, niin kaikenlainen yhteistyö Venäjän ja sen kiekkoliiton kanssa asettuu kyseenalaiseen valoon. Kazakstan pelasi heitä vastaan myös harjoitusottelun kisojen alla. Maa ei toki ole Ukrainan sodan osapuoli. Kazakstan on ollut pitkään riippuvainen Venäjästä ja maan kiekkoilun kehittyminen on pitkälti venäläisten ansiota sekä taloudellisista että maantieteellisistä syistä. Kazakstan on myös valtiona pyrkinyt pienin askelin lisäämään riippumattomuutta ja tekemään pesäeroa Venäjästä. Kiekkoilun suhteen on kuitenkin karu realiteetti, että venäläisillä on suuri vaikutus keskiaasialaiseen kiekkoiluun. Kiinalaisilla on Kunlun KHL:ssä, mutta myös Lähi-Idän maissa pienemmissä joukkueissa on esiintynyt useita venäläispelaajia, etunenässä juuri IIB-divisioonan voittaneessa Arabiemiraateissa.

Maalivahdit

Nikita Boyarkin, Barys Astana
Maxim Pavlenko, Nomad Nur-Sultan
Andrei Shutov, Nomad Astana

Puolustajat

Adil Beketayev, Barys Astana
Danil Butenko, Nomad Nur-Sultan
Samat Daniyar, Barys Astana
Madi Dikhanbek, Nomad Nur-Sultan
Tamirlan Gaitamirov, Nomad Nur-Sultan
Artyom Korolyov, Nomad Nur-Sultan
Valeri Orekhov, Admiral Vladivostok
Kirill Polokhov, Arlan Kokshetau

Hyökkääjät

Alikhan Asetov, Barys Astana
Dmitri Grents, Arlan Kokshetau
Dinmukhamed Kaiyrzhan, Barys Astana
Abay Mangisbayev, Nomad Nur-Sultan
Nikita Mikhailis, Barys Astana
Maxim Mukhametov, Nomad Nur-Sultan
Batyrlan Muratov, Nomad Nur-Sultan
Maxim Musorov, Khimik Voskresensk
Alikhan Omirbekov, Nomad Nur-Sultan
Mikhail Rakhmanov, Nomad Nur-Sultan
Yevgeni Rymarev, AKM Tula Region
Kirill Savitsky, Barys Astana
Arkadi Shestakov, Barys Astana
Roman Starchenko, Spartak Moskva

Päävalmentaja
Galim Mambetaliyev
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös